sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Contra Zeitgeist: Jeesusko aurinkojumala?

Tervetuloa Täydellisen Järjestelmän virallisen blogin pariin. Alunperin minun piti pitää paljon virallisempi ja tiedotetumpi avaus tälle blogille, mutta sen sijaan kaikessa hiljaisuudessa ja aikakauteen sopivalla tavalla avaankin sen nyt tällä käsillä olevalla aiheella..se on ensimmäinen teksti ja avaus tälle hieman enemmän poliittiseen suuntaan kallistuvalle blogilleni. Aihe on poikkeuksellisesti uskonnollinen, vaikka toki jatkossa myöskin tätä yhteiskunnan ilmiötä tullaan käsittelemään. Kuten kaikkea muutakin laajasta aihepiiristä jonka voimme havaita auringon alla.

Vielä tässä vaiheessa en osaa sanoa muuta kuin että tätä blogia päivitellään muiden projektien ynnä kiireiden vuoksi suhteellisen verkkaisesti ja intervallimaisesti - ainakin näillä näkymin.

Edellä oleva teksti on pitkähkö, ja ytimekäs, joten varaa sopivalle etäisyydelle tuokko mämmiä ja pashat!


***



On myönnettävä että Zeitgeistin toinen osa, Addendum, oli mitä kovinta asiaa. Mutta ensimmäisen osan, ensimmäinen osa, oli sanalla sanoen – näin mitä kohteliaiten ilmaisten: hulvaton. Jopa siinä määrin että mietin, että se mitä nuo ovat polttaneet, on sitä minunkin saatava! Tämä samainen asia on eräänä mitä merkittävimmistä syistä siihen että en paikottain hyvinkin samanluontoisesta agendasta (esim. Talousjärjestelmä) huolimatta ole suostunut Zeitgeist-liikkeen kannattajaksi tahi seuraajaksi; todellakin, totuudellisuuteen pyrkivä liike ei saisi kompuroida näin pahojen puolitotuuksien sekä suoranaisten valheiden esittämiseen kuin tämän liikkeen ensimmäisen osan ensimmäinen osa on tehnyt. Joka tapauksessa osa 2. on suositeltavaa katseltavaa! Niinpä, nyt koen että tämä ajankohta on mitä parhain tämän blogin avajaisille jotka siirtyivät hieman aiotusta.

Aurinko on jumaluuden symboli, mystiikassa esim. Suufien keskuudessa Logoksen symboli (onhan kaikki luomakunnassa on symboliikkaa, aurinko joka symboloi universaalia järkeä, eli Logosta, valaisemalla koko näkyväisen maailman. Symboli on korkeamman todellisuuden ilmentymä alemmalla tasolla). Ja jos nyt annetaan itse Jeesus-vainaallekin puheenvuoro, on huomiomme keskittyvä siihen tosiasiaan että Jeesus itse vertasi Jumalaa aurinkoon. Eikä siinä vielä kaikki, hän sanoi ihmisiä jumaliksi! Termi "jumala" on eräänlainen atribuuttitermi jostain vapaan tahdon omaavasta huomattavasta ja vaikutusvaltaisesta olennosta, täten sitä on käytetty niin Luojasta, ihmisestä kuin enkeleistäkin.

Siispä aurinko toimii Logoksen symbolina, ylimmän jumaluuden symbolina. Se on elämän antaja maan päällä, se luo valoa mikä symboloi pimeyden katoamista eli tietämättömyydestä tietoisuuteen astumista (Jeesuksen suosima symboliikka). Aurinko “sammuu” Jeesuksen toisessa tulemuksessa, sillä symbolia ei enää tarvita. Aurinko sinällään on koko maapallon suurin ja merkittävin energialähde joka yhteyttämisen kautta tuottaa lähes kaiken energian eliökunnasta. Sen energia on läsnä aina ruokapyramidin ylimmille tasoille asti. Jos ydinvoimaa ei oteta lukuun, on kaikki energia peräisin auringosta. - Mikä tällöin voisikaan olla panenteistisen universumin Lain symbolina parempi kuin aurinko? Nimittäin tuo Laki, Sana, Logos tahi Tao – mitä nimeä siitä käytetäänkään, on se joka mm. Ylläpitää koko systeemiä.

Tämä kaikki on kerrottu erinomaisen selkeällä tavalla, jolloin hieman mutkattomampikin lukija voi huomata ymmärtävänsä miksi aurinko on niin suosittu ja olennainen symboli tälle panenteistiselle Jumalan Sanalle.

1:14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
1:15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
1:16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
1:17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
1:18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
1:19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
1:20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.


Tai kuten kiinalainen Raamattu sanoo (Tao on vastine ja käännös tälle kreikan sanalle Logos): “Alussa oli Tao, ja Tao oli Jumalan tykönä, ja Tao oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.”
[Alkuperäinen yhteys siis on tässä:
Johanneksen evankeliumi:
1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.

"Sana" on eräs käännösmuoto Logokselle, ja sopii sikäli että se on sisäisen salassa olevan Syyn ulkoinen seuraus, ilmentymä. Todellakin, Jeesus Kristus on Jumalan Sana - eikä Raamattu kuten ehkä eräät hieman hupsut uskovaiset asian olettavat olevan. Ennen kun tämä Logos, jonka symbolina siis aurinkokin on, materialisoitui eli "Sana tuli Lihaksi" (tai Lihan keskuuteen) esiintyi se Vanhassa Testamentissa Jumalan Viisautena (kuin myöskin Valona ja Sanana, mikä nähdään joka aivan Raamatun alkulehdillä, Mooseksen ensimmäisen kirjan alussa) ja tällöin Hokhmahk oli eräs hänestä käytetty nimi. Se oli femiininisessä muodossa, ja se oli täten Sisäinen Viisaus, joka siis muuntui Sanaksi, eli Logokseksi Jeesuksessa.]

On muistettava että Jeesus on lihaksi tullut Logos, tai Tao. Mitä nimeä nyt haluaakaan käyttää. Juutalaiset jotka ymmärtävät asian syvällisesti, käyttäisivät sanaa Laki, ja pinnalliset uskovat (olivat nämä sitten juutalaisia, kristittyjä tai muslimeja - keitä tahansa abrahamilaisia jotka ottavat kantaa Mooseksen lakiin) tarkottaisivat lailla vain ja ainoastaan uskonnollista lakia - joka nimenomaan on tilapäinen.

“Juutalaisten ja pakanoiden kuningas” mitä kuninkaalla tarkoitetaan on jotakuin sama kuin pakanallisella ristin symbolilla – taivaan ja maan yhdistymistä. Ykseyden symbolia. Se että pakanat ja juutalaiset tappoivat tämän Taivasten Valtakunnan Kuninkaan ristillä ei ollut lainkaan sattuma vaan selkeä todistus. Esimerkiksi apostoli Paavali ei piilotellut tätä universaalia puolta varhaisessa apostolin virassaan, vaan teki sen vastaansanomattoman selväksi mikä oli merkitys tämän kaiken takana.

17:22 Niin Paavali astui keskelle Areiopagia ja sanoi: "Ateenan miehet, minä näen kaikesta, että te suuresti kunnioitatte jumalia.
17:23 Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: 'Tuntemattomalle jumalalle.' Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan.
17:24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
17:25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.
17:26 Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
17:27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
17:28 sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa.'
17:29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
17:30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
17:31 Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."
17:32 Kuullessaan kuolleitten ylösnousemuksesta toiset ivasivat, toiset taas sanoivat: "Me tahdomme kuulla sinulta tästä vielä toistekin."


Tämä panenteistisen ja jyrkän monoteistisen jumaluuden ilmoituslinjan voidaan arvioineen saaneen alkunsa Faarao Ekhantonin liitosta.

Hänen symbolinaan oli Ankh - eli ns. femiininen risti, jossa on siis silmukka. Se symboloi monoteismia, siinä missä hänen kuninkuutensa välittäjänä olemista. Hän korvasi Amonilaisen vahvemmin luokkajakoisen yhteiskunnan yhdellä jumaluudella, jonka symbolina oli aurinko (Aton ei ollut aurinko) ja risti. Esim. Pyhässä kaupungissa oli rikkaiden ja köyhien asutukset viereikkäin.

Huomattava tässä suuressa draamassa oli puolestaan se kun Amonin eli syrjäytetyn jumalpanteonin papisto suuttui tästä järjestelystä, sillä mielenkiintoista oli se kuinka tässä järjestelmässä se että se itse asiassa teki työttömäksi pappien luokan joka oli suuri sillä jokaiselle asialle oli oma jumaluutensa. Tämä kaikki korvattiin siis siten että oli yksi ainoa jumala, ja pappeus yhdistettiin kuninkuuteen. Hieman vastaavaa periaatetta annettiin opastukseksi Moosekselle:

4:15 Ja puhu sinä hänelle ja pane sanat hänen suuhunsa. Ja minä olen sinun suusi apuna ja hänen suunsa apuna ja opetan teille, mitä teidän on tehtävä.
4:16 Ja hän on puhuva sinun puolestasi kansalle; niin hän on oleva sinulla suuna, ja sinä olet oleva hänellä Jumalana.


Kun Ekhanatonin poismeno tapahtui, nousi Ammonilainen valtionuskonto. Mutta mitä sen jälkeen tapahtui oli jotain hyvin huomattavaa, kun jumalpanteonin valta oltiin palautettu tuli maahan kansa jonka keskuudesta nousi vahva johtaja ja vaati itselleen vapautta ja joka vannoi uskollisuutta (vaihtelevasti) yhdelle jumalalle.

Monoteistinen jumaluus, oli nyt tehnyt paluunsa. On jokaisen tiedettävä, että vitsaukset jotka tapahtuivat olivat osoitetut kymmenelle pääjumaluudelle jotka olivat korvaneet Atonin. Ne eivät olleet sattumanvaraisia, vaan viimeinen vitsaus itse asiassa oli osoitus siitä kenen jumaluus päättää elämästä ja kuolemasta.

4:8 Mutta silloin, kun ette tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan eivät jumalia ole.
4:9 Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?


On muutamia mielenkiintoisia Raamatun kohtia jotka viittaavat tuohon teodraamaan.

19:1 "Mutta sinä, viritä itkuvirsi Israelin ruhtinaista
19:2 ja sano: Mikä naarasleijona olikaan sinun äitisi leijonain joukossa! Se makasi nuorten jalopeurain keskellä, kasvatti poikasiansa
19:3 ja sai ylenemään yhden poikasistaan: siitä tuli nuori jalopeura, se oppi saalista raatelemaan, se söi ihmisiä.
19:4 Mutta kansat kuulivat siitä: se pyydystettiin heidän kuoppaansa ja vietiin turpakoukussa Egyptin maahan.
19:5 Kun emo näki, että viipyi, että hukkui hänen toivonsa, otti se toisen poikasistaan, sai sen nuoreksi jalopeuraksi.
19:6 Se käyskenteli leijonain keskellä, siitä tuli nuori jalopeura, se oppi saalista raatelemaan, se söi ihmisiä.
19:7 Se ryhtyi heidän leskiinsä ja teki autioiksi heidän kaupunkinsa, ja maa ja kaikki, mitä siinä on, kauhistui sen ärjynnän äänestä.
19:8 Silloin kansat maakunnista yltympäri asettivat ja virittivät sille verkkonsa; se pyydystettiin heidän kuoppaansa.
19:9 Ja se pantiin häkkiin, turpakoukkuun ja vietiin Baabelin kuninkaan eteen. Se vietiin vuorilinnoihin, ettei sen ääni enää kuuluisi Israelin vuorille.
19:10 Sinun äitisi oli sinulle kuin verevä viinipuu, veden ääreen istutettu. Se tuli runsaasta vedestä hedelmöitseväksi ja tuuhealehväiseksi.
19:11 Siihen tuli ylväitä oksia hallitsijain valtikoiksi, ja sen runko kohosi korkealle tiheän lehvistön keskellä ja näkyi kauas korkeana ja runsas-oksaisena.
19:12 Mutta se temmattiin vihaisesti irti, viskattiin maahan, ja itätuuli kuivasi sen hedelmät, ne revittiin hajalleen, ja sen ylväät oksat kuivuivat, ne kulutti tuli.
19:13 Nyt se on istutettuna erämaahan, kuivaan ja janoiseen maahan.
19:14 Ja sen valtaoksasta on lähtenyt tuli, se on kuluttanut sen hedelmät, ja ylvästä oksaa hallitusvaltikaksi ei siinä enää ole." Itkuvirsi tämä oli oleva, ja itkuvirsi siitä on tullut.

Lisäksi mitä tulee Moosekseen oli siis selviö että hän ei vain ollut suuri kansallinen sankari ja kapinajohtaja, vaan hän oli myöskin joku joka oli johdatettu tuntemaan Egyptin mysteerioiden salat, joten hän ei voinut olla tietämättä Ekhantonista ja tämän saamasta ilmoituksesta:

7:17 Mutta sitä mukaa kuin lähestyi sen lupauksen aika, jonka Jumala oli Aabrahamille antanut, kasvoi kansa ja lisääntyi Egyptissä,
7:18 kunnes Egyptiä hallitsemaan nousi toinen kuningas, joka ei Joosefista mitään tiennyt.
7:19 Tämä kohteli kavalasti meidän kansaamme ja sorti meidän isiämme ja pakotti heidät panemaan heitteille pienet lapsensa, etteivät ne jäisi eloon.
7:20 Siihen aikaan syntyi Mooses, ja hän oli Jumalalle otollinen. Häntä elätettiin kolme kuukautta isänsä kodissa.
7:21 Mutta kun hänet oli pantu heitteille, otti faraon tytär hänet ja kasvatti hänet pojaksensa.
7:22 Ja Mooses kasvatettiin kaikkeen egyptiläiseen viisauteen, ja hän oli voimallinen sanoissa ja teoissa.
7:23 Mutta kun hän oli täyttänyt neljäkymmentä vuotta, heräsi hänen sydämessään ajatus mennä katsomaan veljiänsä, israelilaisia.


Ja kun Mooseksen aika tuli, jatkui tämä tilanne jonka juonen nyt saamme nähdä selvästi, jumalaisen ironista huumoria onkin että kansa joka hylkäsi monoteisminsa tehden jumalia eri asioista (monet polyteismin jumaluudet ovat psykologisessa mielessä ns. Arkkityyppien heijastumia – ihminen rukoilee tällöin jonkun alan jumalaa joka on tämän toiveen ruumiillistuma, aivan kuten ihminen voi ottaa mallia arkkityypistä kun hän alkaa rakentamaan jostain asiasta egoa) niinpä Jumala ei suinkaan pyrkinyt anelemaan Egyptiä ottamaan itseään jumalakseen, vaan sanoi tekevänsä Mooksesta heidän Jumalansa!

7:1 Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Katso, minä asetan sinut jumalaksi faraolle, ja veljesi Aaron on oleva sinun profeettasi.

Ja onpa vielä niinkin että tämä samainen panenteistinen jumaluus ei ole siis suinkaan vain “Valitun Kansan Heimojumala” vaan yleisesti jumaluus jokaiselle kansalle, ohjaten näitä, mutta että Raamatun dokumentaario koskee vain juutalaisten näkökulmaa:

"Ettekö te, israelilaiset, ole minulle niinkuin etiopialaisetkin? sanoo Herra. Enkö minä johdattanut israelilaisia Egyptin maasta ja filistealaisia Kaftorista ja aramilaisia Kiiristä?"


Onkin huomattavaa että niin Ekhantonin hymni Atonille, kuin kuningas Daavidin psalmi 104 ovat varsin samanlaisia, ja molemmissa on myöskin aurinkosymboliikkaa. Voisipa sanoa että luonteeltaan vieläpä varsin panenteistista molemmissa tapauksissa, sillä kyseinen käsitys on se mikä on tämän absoluuttisen monoteistisen käsittämisen kannalta välttämätön.


Miten taas on ymmärretävä pakanoilla tämä symboliikka, niin voimme puhua siitä monelta eri kantilta.Ensinä meidän on perehdyttävä nefilimeihin. Eräs mistä valtavirtakristillisyys vallitsevine kirkkokuntineen vaikenee, ovat nämä veikkoset jotka siis ovat lajina jättiläismäisiä ihmisten ja enkelten jälkeläisiä. He ovat muinaiset jumaluudet, ja heille ominaista oli pukeutua psykologisiin arkkityyppeihin joista esim. C. G. Jung on tehnyt erinomaisen tutkimustyön.

Edellä jo hieman viittasinkin määrättyyn psykologiseen merkitykseen, ja nyt käsittelen sitä jälleen. Mikä erotus ja symboliikka taas tässä näkyy, on se, että yksi ainoa Jumala edustaa ykseyttä eli epädualistista mieltä ja henkeä, siinä missä Ego(j)a, tai sen äitiä eli Lihaa edustaa nämä jumaluudet (platonilaisgnostilaisessa käsitteistössä joka on vaikuttanut myös katolilaisten opinkappaleisiin, se merkitsee kehoa ja ihmisen materiaalista aspektia mutta Raamatussa se merkitsee alunperin "pahaa sydäntä" ja lankeamuksen aiheuttamaa, periytyvää mielisairautta meissä, jonka lapsia ovat egot - monikossa siksi että mieli kehittää eri aloille egoja, eräänlaisia käyttöliittymiä ja rooleja jotka lopulta valloittavat käyttäjänsä kuin tietoisuuden saavuttaneet robotit). Tässä tapahtumassa projektiodefenssin myötä tunteet tai muut egon rakennuspalat ja toiveet ovat tulleet ulkoistetuiksi, ulkopuolelle projisoiduiksi personifikaatioiksi. Kun tukahdutamme tunteemme, olemme irrallisia ja jäämme kiinni köyhdytettyyn minuuteemme, mutta kun samastumme niihin täysin, annamme näiden jumalten huiputtaa meitä. Esim. Dionysos oli kaiken ekstaasin ja viinin jumala - hänen palvontamenojensa huippupisteenä oli eläimellisimpien alitajunnan viettien valloilleen pääsy (ja niihin samaistuminen) joissa karjuttiin, tanssittiin, ryypättiin, pariteltiin ja revittiinpä siinä sivussa eläin poikineen kappaleiksi. Eli, ei siis ihme jos johtaviin polyteismin jumaluuksiinkin oltiin liitetty aurinko. Niin niihin oltiin liitetty myöskin kuu. Mutta, sitten tuleekin ongelmia, sillä Zeitgeist esittää tämän ns. astroteologian laajennuksen, joissa mopedi karkaa lepikkoon äärimmäisen surkuhupaisella tavalla. Ongelmaksi tulee se, että tietyt yhteiset merkit eivät siltikään täsmää - toki, monia universaaleja jumalaisia symboleja on, ja luonnollisesti myös pakanoiden kuningas on jättänyt tunnusmerkkejä eri kansoille esim. Zarahustralaisille jotka käsittivät Kristuksen olleen heille luvattu pelastajasankari ("Itämaan Viisaat"). Ne seikat jotka eivät täsmää, voivat sopia yksinomaan kyllä Kristukseen (eivät tosin niistäkään kaikki edes häneen, vaan ei-protestanttiseen tulkintaan hänestä kuten vaikkapa 25.12-päivämäärä) mutta ne eivät sovi eikä niitä löydy liitettyinä kollektiivisesti tässä ehdotettuihin jumaluuksiin. Naulittiinko Horus ristille? Miten moni voi löytää luotettavan tai edes yleisen lähteen näiden kaikkien jumaluuksien väitetylle ylösnousemukselle? Näiden väitteiden takana on pääasiassa yksi (1) henkilö, nainen joka esiintyy nimellä Acharya S (Dorothy M. Murdock). Hänen väitteensä eivät ole olleet julkeita pelkästään ihmisten älyä kohtaan, vaan myöskin alan todellisia asiantuntijoita kohtaan joista eräskin buddhalaisuuden asiantuntija ja professori oli ehdottanut että: "Pyytäkää häntä ottamaan jokin peruskurssi maailmanuskonnoista tai buddhalaisuudesta, ennen kun hän ryhtyy puhumaan asioista joita ei tunne". Sitä ennen mies oli sanonut myöskin että Acharya S. on erinomaisen tietämätön/ piittamaton ("ignorant") buddhalaisuudesta. Khrisnalaisuuden vastaava asiantuntija ja professori oli puolestaan kuvannut naisen väitöksiä termillä "nonsense", mikä on englantia ja tarkoittaa hölynpölyä. Mithralaisuuden tuntija puolestaan oli sanonut että jos hänellä olisi todella tuollaisia löydöksiä, ja tuntemus mithralaisuuden kirjoituksista, tulisi hänen ilmoittautua välittömästi johonkin mithralaisuuden säätiöön. - Voimme puhua siis tässä tapauksessa aurinkojumalallisesta "tutkimuksesta" alá Seiska, tai kansainvälisessä mittakaavassa alá The Onion.



Mitä Zeitgeist siis tekee on se, että ehdoin tahdoin nämä merkit vääristellään ja niitä käytetään suoranaiseen valehteluun. Siinä missä Zeitgeist muuten voi paljastaa kyllä kusetuksia, on se tässä asiassa kuin erään sketsin sijoitusneuvoja joka tyynenä nousee pöydälle ja kusta lorottelee kuuntelijoiden silmille. Lopetettuaan vetäisee sepaluksensa kiinni, ja istuu alas jatkamaan asialinjalla.

Ei kommentteja: