keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Kreikka osa 1,5

Uuden uutisen innoittamana kirjoitankin nyt poikkeuksellisesti lisäraportin Kreikan tilanteesta, toinen osa tulee normaalisti ensi maanantaina. 

Kreikka harkitsee valtion omistusten myymistä ja yksityistämistä helpottaakseen maan suurta velkataakkaa. 

Mielenkiintoista shokkihoidon näkökulmasta.

Ensiksi rikkaat päättäjät repivät kansan selkänahasta rahat ja antoivat ne toiselle kansalle toisen maan rikkaille päättäjille.

Sen jälkeen toisen maan rikkaat päättäjät miettivät mitä tekevät rahoilla.

Sitten nousee kysymys jossa Kreikka harkitsee valtiollisten omistusten myymistä yksityisille tahoille.

Se on 100% shokkihoidon kaava. 

Otan esimerkiksi Venäjän ja Meksikon.

Venäjällä valtion omistukset huutokaupattiin pilkkahintaan kun kommunismi vaihdettiin oligargien ylivaltaan (esim. asetehdas myytiin ylellisen huvilan hinnalla!). Entä Meksikon Tequilakriisi? Ehtona Meksikon pelastamisesta, USA edellytti että maassa pistettäisi toimeen yksityistämishankkeita. Ne pistettiin ja sen seurauksena Forbes kirjoitti että niiden myötä Meksikoon oli saatu 23 uutta miljardööriä. Tuolloin Meksiko annettiin uhriksi ulkomaalaisten omistajien tulvalle. Jos vuonna 1990 Meksikossa oli vain yksi ulkomaalaisten omistama pankki, oli vuonna 2000 maan 30 pankista 23 ulkomaalaisten omistamia.

Jos siis Kreikka myy valtiollliset omistuksensa, on kapitalistien vallankaappauksen toinen vaihe astunut käytäntöön.

Näkymätön mutta käytännön tasolla vallitseva kapitalistinen luokka on ottamassa valtaa, ja sen hedelmät on jokaisen nähtävillä. Amerikassa se päätti että kansa maksaa kapitalistit ulos pinteessä, ja niin on myöskin nyt euroopassa.

Siinä missä Suomessa paljastui kapitalistien ja politiikkojen korruptoitunut yhteistyö, niin samaan tapaan kapitalistisen Kokoomuksen Katainen on ruorissa päättämässä rosvojoukkoineen siitä että Suomen kansalta riistetään rahat - ei Kreikan kansalle, vaan päättäjille.

Kuinka on mahdollista, että nyt nämä päättäjät jotka juuri saivat rahat, ovat laittamassa myyntiin oman valtionsa omaisuuden?

Yksityiset tahot ovat epämääräinen termi. Mutta jokainen voi arvata että kapitalistit tulevat suorittamaan nämä ostot. Esim. Venäjällä valtionyhtiöitä myyvät politiikot tekivät yhteistyötä niitä ostavien kapitalistien kanssa. Jeltsinin ministerit siirsivät oligarkkien perustamiin pankkeihin suuria summia julkisia varoja, jotka olisivat kuuluneet valtionpankkiin! Sitten taas valtio antoi samoille pankeille toimeksiannon että järjestää öljykenttien ja kaivosten yksityistämishuutokaupat! Pankit teki työtä käskettyä, mutta osallistuivat myös itse huutamiseen. Lopputuloksena oligargien omistamat pankit yllättäen päätyivät entisen kansanomaisuuden, uusiksi ylpeiksi omistajiksi! Rahat joilla nämä valtionyritysten osakkeet hankittiin olivat todennäköisesti samaa valtion rahaa, jotka korruptoituneet ministerit olivat aiemmin niihin tallentaneet!

Mitä siis tapahtui oli, että kansa saatiin itse pulittamaan rahat oman maansa ryöstäjille!


Entä miten se eroaa vallitsevasta tilanteesta?!

Juuri nyt euroopassa on peto irti.

Voisiko olla että kyseessä on luokka jonka agendana ja saumattomassa maita ja valtioita, valloittavassa yhteistyössä on taloudellinen voitto ilman mitään inhimillisiä rajoja?

Vain Täydellinen Järjestelmä ja sen arvot voivat olla, eivät vain kiilana ja hidasteena, vaan suoranaisena Suomen immuniteettina tätä ilmiötä vastaan!

5 pisteen vihje: Kääntäkää katseenne seuraavaksi Espanjaan, jossa on 19% työttömyysprosentti...

Ei kommentteja: