lauantai 19. kesäkuuta 2010

Viikonvaihteen Uutiskatsaus vol 2.

Pääuutinen. Nalle Reprise.

Nalle pitää kyllä aina huolta, että oikeistolaisten epäkohdat tuodaan kuuluvalla äänellä esille. Hän ei esittelyjä kaipaa, eikä hänen kommenttinsa juurikaan tarvitse ylimääräisiä kommentaareja. Mihin joutuisinkaan ilman häntä? Hän takaa minulle sisältöä enemmän kuin viikon muu tarjonta!

Tässä tapauksessa kyseessä on mitä parhain esimerkki oikeistolaisesta työläisaristokraatista, joka nauttii huoletta koko työteliään pyrkyrin uransa ajan sosialistisia tukia, usein pyrkien asemaan jossa voi nuolla ylempiensä persettä jotta suurin himo laantuu, samalla saavuttaen ekstaattisen tilan jossa hän pääsee nauttimaan alaistensa kyykyttämisestä. Hän ei aristele sanoa että jokaisen on syytä tehdä työtä yhteiskunnan eteen, vittuillen tietysti verovaroista joista hänenkin opintonsa on maksettu (rikkaiden vanhempien lisäksi) – mutta jos hän sattuukin saamaan vaikkapa lottovoiton hänen koko huolensa yhteiskunnan pyörittämisestä mikä on ollut toistaiseksi hänen vastuullaan, haihtuu kuin makia pieru porvarin pyllystä, tämän kääntäessä kylkeä, sillä hän nukkuu hyvin huonosti. Ellei lottovoittoa saada, voidaan tehdä kuten Nalle, ja nauttia työläisten tuomasta voitosta ja lisäarvosta, osingoista sekä hänen tapauksessaan niinkin epäoikeistolaisesta asiasta kuin maataloustuet (satoja tuhansia euroja viime vuonna pätkähti, taidettiin saada oikein lihasoppaa useampana päivänä tuon ansiosta Wahlroosienkin pöydässä). Mutta hei, bisnes on bisnes ja johdonmukaisuus on tarkoitettu filosofeille!

On totta että tässä maassa jossa työteliäs urapyrkyröinti ja se ihanne että jokaisesta tulisi nilkki (ylikunnianhimoinen pikkupomo) on akateemiset tutkinnot osaltaan turhia – pelkkä lukiolainen maksaa noin 6000 € kappalehinnaltaa, jos hän hankkii valkolakin puhtaasti egotrippinä ilman mitään sen suurempaa tarkoitusta ei se ole sen hyödyllisempää kuin kasa lunta on paskahuusin katolla. Kalliimpaa kylläkin.  Samalla ammatillisen koulutuksen hankkineet ovat urassa kiinni, maksaen verovaroillaan näidenkin tulevien akateemisten työttömien opiskelut. Mutta en minä silti kannata opintotukien tuhoamista, ja ymmärrän että myöskin korkeakoulutuksella on koulujärjestelmän sekä talousjärjestelmän epäonnistumisen kuitenkin paikkansa. Kannatan vapautta valintaan ja selkeää hyvinvointivaltiota, mutta sellaista joka on kansallisesti yhteinen ja ydin yhteisössä ei tapahdu minkäänlaista syrjintää. Jokainen ei vain voi olla pomo, se ei ole mielipide vaan matematiikkaa. Kapitalisti hallitsee valtion lisäksi kansaa tällä taktiikalla, aivan kuten keskitysleireillä kapot pitivät huolta että lukumäärältään ylivoimainen vankien lauma pysyi kurissa - heidät oli hajotettu ja hallittu, heidät käännettiin toisiaan vastaan. Esim. itsemurhayritystä estävä sai kuoleman tuomion, eli oli pikemminkin kannattavaa antaa kaverin kuolla. Kun katsomme valtiomme itsemurhatilastoja, on selvää että sama laki on yhä kirjoittamattomana keskuudessamme. Näin siis hallitaan valtaosaa kansasta eli työläisiä, samalla kun yleensä pienyrittäjät jotka Täydellinen Järjestelmä luokittelee samaan uuteen luokkaan työläisten ja näiden reservin eli työttömien kanssa, antavat kusen nousta päähänsä ja uskovat nyt olevansa kapitalistin suojeluksessa (ehkä keskimääräistä työläistä heikommilla yhteiskunnallisilla etuuksilla). 

Mihin siis Nalle tähtää on se että rikkaiden valta lisääntyisi, ja he voisivat yläluokkaisesti pistää lapsensa korkeakouluihin, jotka sitten voisivat jatkaa pääoman aatelisperintöä. Samalla köyhien lapsista saadaan työnorjia heitä varten. Jos Sartré sanoi että kun rikkaat sotivat, köyhät ovat ne jotka siinä kuolevat – samoin kun rikkaat saavat päättää jokaisen asioista, on köyhät tai köyhemmät ne jotka kärsivät, mitä rikkaampi sen korkeampi on köyhempien määrä. Ei näin. Sen lisäksi että maataloustukien välikädet pitäisi poistaa, ja valtion vastata yksityisten lisäksi maataloustuotannosta, on sanottava se edelleenkin muuttumaton Täydellisen Järjestelmän motto että he joille paljon on annettu, on heiltä myöskin paljon pyydettävä. Kapitalistit ovat osana yhteiskuntaa, ja on heidän ongelmansa jos he haluaisivat osallistua mahdollisimman vähän valtion ja kansan ylläpitämiseen. TJ:n kannalta on ok jos nyt joku haluaa ylioppilaaksi tai joka haluaa siten itseään sivistää, mutta luokkaero duunareihin ei saa siinä kasvaa. Miksei se haittaa on siinä vapaudessa joka kansalle tulee antaa, mutta mitä niin kapitalismi kuten kommunismi järjestelmillään riistää, tehden kansasta taistelukentän jossa eduista kilpaillaan eikä niitä keskitytä jakamaan kaikkien aidoksi eduksi.

Vallankumoukset ovat olleet tähän mennessä tästä syystä, normaalin kansan suhteen melko turhia. Pidetään huolta että Täydellisen Järjestelmän vallankumous on se jolla on merkitystä. Ja näin onkin.

 http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/bjorn-wahlroos-haukkuu-nyt-opintotuen/182028

Lyhyet. Suomen rikollishoivaus.

Suomen rikollislainsäädäntö ilmeisesti toimii samoilla "rikastuttavilla" periaatteilla kuin MaMu-vastaava. Luultavasti tämä psykopaatti jonka harrastuksiin kuuluu penkkiurheilu, sattunnaiset tapot ja näpistykset saa 2 vuotta linnaa ja hänen pitää luvata "jos en ole nyt kiltisti jatkossa, mörökölli minut vieköön!"

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/182096.shtml

Samaan aikaan Jenkeissä missä vielä osataan: "49-vuotias Gardner on tuomittu murhasta 25 vuotta sitten. Hän ampui asianajajan yrittäessään paeta oikeudenkäynnistä, jossa häntä syytettiin
toisesta murhasta."

Mitä veikkaat että käy jos tuon tekee Suomessa?
No, Suomessa ei ole kukaan enää linnassa 25 siitä kun on tehnyt murhan.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010061811886186_ul.shtml


Tämä loppukevennys on hauska sillä eikö se ole totta?


Ei kommentteja: