sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Pieni Johdanto Täydelliseen Järjestelmään & Supersolmu Yhteiskunnassa



Katselin hiljattain erityisen kiinnostavan dokumentin. Tämän dokumentin eräästä käsittelemästä ilmiöstä olen antanut nimen ja aiheen tälle kirjoitukselleni, sillä huomasin että yhtymäkohdat Täydellisen Järjestelmän sisällään pitämiin ideoihin ja visioihin ovat ilmiselvät.

Liitän linkin tähän dokumenttiin, suosittelen sen katsomista sillä en aio selittää sitä tässä kokonaisuudessaan, mutta teen siihen kylläkin viittauksia. Sen lisäksi että tässä kirjoituksessa joka on laajahko, tulen esittelemään niin päivänpolttavia kysymyksiä kuin raottamaan hieman Täydellisen Järjestelmän sisällä pitämiä periaatteita. Kiitos.

Jo edellisessä kirjoituksessani tuli mainittua sivumennen panenteismi ("Uskonto"). Siitä onkin hyvä lähteä.

Se siis merkitsee että universumi on Jumalassa, mutta ei ole Jumala. Näin ollen Jumala on kirjaimellisesti kaiken takana ja kaikki Jumalassa.

Tai lainatakseni todellista asiantuntijaa, ja kyseistä kysymystä hyvin todennäköisesti pohjia myöten tutkinutta tiedemiestä, kvanttifyysikko Max Planckia jonka puheenvuorosta voimme päätellä että kyseessä pikemminkin tiede ja suoranainen matematiikka, kuin mikään mielipiteeseen perustu uskomus:
"Kaikki materia on syntynyt ja on olemassa vain, koska on olemassa voima, joka saa atomin hiukkaset värähtelemään ja pitää tämän pikkuruisen aurinkokunnan koossa...Meidän täytyy olettaa, että tämän voiman takana on tietoinen ja älykäs mieli. Se mieli on kaiken materian kasvualusta."

Tämä taas näyttäytyy älyllisenä liikehdintänä ja järjestäytymisenä luonnossa.

Voidaan sanoa, että kyseessä on laki kaikkien muiden lakien yllä, ja tämän lain liikkeistä on esimerkkeinä konsensus nimeltä luonnonlait.

Otetaan esimerkiksi alkuräjähdys. Sen alkuperäinen nimi oli emanaatio, mikä siis merkitsi palavien alkuainejuovien - energian järjestäytymistä lain mukaan aineeksi (aine = energiaa). Raamatussa on kohta jonka alkuperäisen kielen mukaan pitäisi mennä siis niin, että Jumalan oikealta puolen lähti tuli lain mukaan - Kristushan on Jumalan Sana, eli Logos ja on Jumalan oikealla puolen - hänellä tarkalleen tarkoitetaan siis tätä panenteistista perustaa. Evoluutiossateoriassa ikään kuin oletetaan, että jotain voidaan evolvoida, siis kääriä ulos, ilman että se on koskaan kääritty sisään (involoituminen - singlaariopiste oli involoitu ennen räjähtämistä). Siispä jokainen joka myöntää alkuräjähdyksen kaltaisen ilmiön, joka aloitti ajan ja avaruuden, on tahtomattaankin panenteisti. Jumalan nimitys mystiikassa on Ei-Mitään mutta kuitenkin jotain mikä on - olemassaolo itse ("Minä-olen" - pyhä nimi joka viittaa olemassaoloon joka on siis persoona eli panenteistinen, perimmäinen jumaluus) viittaa siis siihen ettei hän muistuta mitään luotua, vaan kaikki on luotu ilman mallia. Alkuräjähdys emanoitui siis singlaariopisteestä, entä missä tämä piste oli joka piti sisällään ajan ja avaruuden? Entä mistä se tuli siihen? Huom. Se tuli jostain mikä oli (siitä on todisteena meidän olemassaolomme!) mutta se ei ollut aika, ei energia, se ei ollut tila eikä se ollut mikään muukaan mikä alkuräjähdyksessä syntyi. Noin, nyt ymmärrät miten et voi olla olematta panenteisti. Voit vain olla tunnustava panenteisti, tai kiistävä panenteisti.

Panenteismin voi sekoittaa panteismiin, mitä sitä se ei ole, mutta mitä taas moni perinteinen teisti syyttää sen olevan. Tämä taas on perinteisen teistin kannalta lähinnä epäjohdonmukaisuutta. Siinä missä myöskin panteismi on tarpeetonta liioittelemista vaikkakin se ymmärtää erinomaisesti todellisen monoteismin idean. Teistille se on liian suurta ja persoonatonta tämän antropomorfisessa jumalakuvassa (Huom:panenteismi ei edellytä missään nimessä persoonatonta jumalaa!) jolloin siis Jumala on pilven reunalla harppua soitteleva iloinen vanhus. Tämä on näkemys joka pitää myöskin sisällään dualistista polyteismia (missä siis on jumalalle aseteltu vertaisia kuten Saatana*. Siinä missä taas panenteismi on aivan liian hengellistä, persoonallista ja kaukaista panteistille jonka jumalakuvassa - kaikella kunnioituksella - ei ole päätä eikä häntää siinä missä panenteismissa on alku ja loppu samassa. [*Ha-Stn ei ole Lucifer, jota puolestaan ei löydy yhdestäkään alkuperäisestä Raamatun tekstistä koska se on "lempinimi" käännöksessä jossa puhutaan enkeliruhtinas Hailelista joka on tyystin eri asia kuin siis Saatana. Ha-Stn eli Saatana tuli kokonaisvaltaiseksi viholliseksi vasta kun Taivas liittoutui ihmisen ja Kristuksen kanssa, sitä ennen se vastusti ihmistä taivaassa eräänlaisena Kristuksen oppostiona - Ilmestyskirjan luvussa 12 käsitellään tätä dramaa, eritoten kohdassa 12:10, jossa vanhaan kehnoon viitataan selkeästi nimityksellä syyttäjä ja mainitaan kuinka se oli taivaassa ja mitä se teki siellä.]

Tämä on hyvin suppea johdanto, mutta valottaa asiaa hieman, on mahdollista että tähän seikkaan tullaan vielä palaamaan myöhemmin, mutta pieni maininta tämän aiheen pohjustamiseksi oli tarpeellinen. (Onhapahan tämä myöskin vastaus erääseen dokumentissa avoimeksi jääneeseen kysymykseen: Sydämessä on tuhansia "tahdistinsoluja", mutta kuka on pitää yllä tätä järjestystä kuka on "tahdistimen tahdistaja?")

Dokumentti siis lähtee siitä, että sen tutkijasedät tutkivat urbaania legendaa siitä kuinka kuuden ihmisen kautta "jokainen tuntisi toisensa". Juttua alkoi tutkimaan matemaatikko, joka myöhemmin sai lisää yhteistyökumppaneita, ja he alkoivat yhdessä havaita mielenkiintoista säännönmukaisuutta.

He huomasivat järjestäytymisen periaatteen olevan läsnä luonnossa, "niin alhaalla, kuin ylhäällä", todellakin, tämä sama periaate koski ihmistä mutta myöskin hänen solujaan kuin myöskin järjestelmiä missä hän oli mukana (internet) sekä luontoa ylipäätänsä. Siispä tämä vastaava ilmiö siis näkyy siten että me jotka olemme mikro- ja makrokosmoksen välissä noudatamme samoja elämänlakeja mitä nämäkin!

Tässä verkostossa taas on erinäisiä agentteja, eli toimijoita. Niistä merkittävimmiksi osoittautuvat ns. supersolmut.

Supersolmut osoittavat, että pienten solmujen poistaminen tai korruptoituminen ei vielä kaada verkostoa mutta tästä reflektoituvat ongelmat puolestaan vaativat korjautuakseen koko verkostoon vaikuttavia muuntumia.

Mitä tämä merkitsee?

Sitä että pieni vaikuttaa suureen ja järjestelmissä kaikki osat ovat riippuvaisia toisistaan. Siispä poliittisesti katsoen, vasemmiston ja oikeiston ääriliikehdintä ja päämäärä on samanlainen eli valtion raukeaminen tyhjiin. Anarkismi tai libertanismi mitkä ovat nämä käytännössä valtiottomat päämäärät eivät pysyisi kauaa sellaisinaan, vaan välitön, supersolmuja sisältävä järjestäytyminen alkaisi välittömästi. Siispä Täydellinen Järjestelmä on nimensä vertainen, se toimii radikaalina kolmantena tienä, joka vaatii niiltä paljon joille on paljon annettu (Supersolmut) ja se ei pyri utopiaan jossa valtiota ei olisi, vaan pikemminkin se on vahvan perustan järjestelmä joka elää. vapaiden yksilöiden kollektiivi, muttei milloinkaan vain kommuunikollektiivi eikä aynrandimainen dystopia (tuo traumatisoitunut hullu nainen!).

Kapitalistinen järjestelmä kokee ennustettavia kriisejä, sillä sen pikkusolmut ovat jatkuvasti hajallaan, samaan jamaan voivat ajatua sen supersolmutkin joiden funktio on epätasapainossa. Koska kierto ei ole täydellinen, on supersolmun ruokittava pääoman suhteen pikkusolmuja, jotta järjestelmä pysyisi tasapainossa. Tämä taas puolestaan nähdään aiheettomana kapitalistisessa maailmankuvassa.

Entä kommunistinen sosialismi? On mielenkiintoista, että koko dialektiikan idean Marx sai Hegeliltä, joka jo aikoinaan arvosteli kapitalisteja, sen lisäksi että hän itse asiassa kannatti ideaa kansan päämiehestä (supersolmu). Hegelin voidaan sanoa olleen myöskin panenteisti. Hänen mukaansa valtio on tämän "Absoluutin" lopullinen ilmentymä historian kierrossa. Täydellinen Järjestelmä tokikaan ei ole hegeliläinen oppi sinänsä, mutta epäilemättä yhtäläisyyksiä voi löytää. Mitä siis Marx teki, oli sen että luodessaan materialistisen dialektiikan, hän tuli poistaneeksi jotain erittäin olennaista tästä hegeliltä omaksutusta opista, siten että sitä ei voida pitää täysin toimivana sellaisenaan vaan ironisesti aikansa tuotteena (kuten varmasti jokukin paatunut ateistikommunisti voisi sanoa uskonnoista ylipäänsä). Todellakin, siinä missä Freud oli myös aikoinaan uskonnon vastainen mikä johtui hänen "valistuksellisesta" ajankuvastaan (jonka hirviömäiset lapset nähtiin toisen maailmansodan täydellisenä ihmisarvon mitätöitymisenä) hän tutki sellaisia ilmiöitä kuten telepatia, eikä siis ollut lainkaan yksiselitteisen kielteinen näinkin "epävalistuksellista salatiedettä" kohtaan - voidaan jopa sanoa, että hänen elämän- ja kuolemanvietti-oppinsa oli perijuutalainen ajatus ihmisen hyvästä ja pahasta puolesta (tosin, tähän sopisi myös id ja superego). Eli tälläistä uudelleenasettelemista tapahtui tuona aikana, kun periaatteena oli edelleenkin valistuksen sokea ennakkoluuloisuus ja fundamentalismi. - Ja käytännössähän kommunismista sitten tuli eräänlainen materialismin ja selkeän eskatologinen uskonto ristiretkineen, joissa patriarkkojen kuten Marxin, Leninin ynnä muiden pyhiä kirjoituksia ja asettamia oppeja pyritään pitämään puhtaana. "...korvikeuskonto joka tarjoaa ainoaksi moraaliseksi perustaksi uskollisuutta tarkoitunsemukaiselle järjestelmälle, kun taas kristinusko ei vapauttanut ihmistä omista moraalisista ratkaisuista"

Siis mitä voidaan sanoa näistä muinaisista opetuksista liittyen tähän dokumenttiin, ja nyt ylipäänsä Täydellisen Järjestelmän käsittelyyn?

Otetaan esimerkiksi ensimmäinen hyvinkin sosialistista, elävää kansallisjärjestelmää ylläpitänyt valtio. Juutalaiset VT:ssä.

Miksi Vanhan Testamentin lait olivat niin jyrkkiä?

Entä miksei kyseinen yhteiskunta tarvinnut vankiloita?

Tule ja näe!

Juutalainen kansa, Israel oli verivalassa tälle liittosopimukselle joka yhdisti
niin kansalaisuuden, uskonnon sekä lain.

Israelin kansa oli "Jumalan poika" eli symboli messiaasta, ja sitä voitiin pitää eräänlaisena kansana joka näin siis simuloi messiasta ja
tämän funktioita, tämän "kehoa".

Mitä tapahtuu kehossa, jossa on viallisia supersolmuja?

Esim. vapaita radikaaleja?

Pahimmassa tapauksessa syöpä, joka tuhoaa koko kehon.

Entä laki?

Eräs melko tylysti kalskahtava sen lauselma on (tummennettu osa esiintyy toistuvasti):

Todistajien käsi kohotkoon ensimmäisenä häntä vastaan surmatakseen hänet, ja sitten koko kansan käsi. Poista paha keskuudestasi.

Se eliminoi kuin viallisen solun, eli jo alkavan supersolmun!

Vastapainoksi, mitä se teki oli se, että se piti huolta myös "pikkusolmuista". Kyseisen liiton sosiaalinen puoli piti siitä huolen. Siinä missä kansallinen yhteys oli niin tiivis, että kansalaista kutsuttiin "veljeksi", eikä hän suinkaan ollut sinun kilpailijasi kapitalistin ruoskiessa teistä molemmista lisäarvoa irti.

Köyhyys oli merkki häpeästä yhteiskunnassa, ja jotain "mitä ei pitäisi edes ollakaan". Kun maata viljeltiin, oli lakina että siitä piti riittää myöskin huono-osaisille, osa piti jättää paikalleen kun oli elonkorjuun aika, että siitä saisi osansa myöskin he joilla ei ollut mitään. Mutta oli myöskin muita vastaavia järjestelyitä. Tila ei riitä jos esittäisin mitä kuului muinaisen Juudean orjuusjärjestelyyn, mutta voin vakuuttaa että se oli kaikkein lähimpänä renki- ja piikakäytäntöä jo tuolloin - jopa siinä määrin että ihmisten kannatti myydä itsensä orjaksi. Nykyisessä yhteiskunnassa työnorjien sortaminen on niin järjestelmällistä että heille ei Marxia lainatakseni "voida tarjota edes orjan elämää."

15:1 "Joka seitsemäs vuosi pane toimeen vapautus.
15:2 Ja näin on vapautuksesta määrätty: jokainen saamamies luopukoon siitä, minkä hän on lähimmäiselleen lainannut, älköönkä velkoko lähimmäistänsä ja veljeänsä, sillä silloin on Herran kunniaksi vapautus julistettu.
15:3 Vierasta saat velkoa, mutta luovu siitä, mitä sinulla on saamista veljeltäsi.
15:4 Tosin ei köyhää sinun keskuudessasi tulisi ollakaan, sillä Herra on runsaasti siunaava sinua siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi ja jonka saat ottaa omaksesi,
15:5 jos vain kuulet Herran, sinun Jumalasi, ääntä ja tarkoin noudatat kaikkia näitä käskyjä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan.
15:6 Sillä Herra, sinun Jumalasi, on siunaava sinua, niinkuin hän on sinulle puhunut; ja sinä lainaat monelle kansalle, mutta sinun ei tarvitse lainaa ottaa, ja sinä vallitset monia kansoja, mutta he eivät vallitse sinua.
15:7 Jos sinun keskuudessasi on joku köyhä, joku veljesi jossakin porttiesi sisäpuolella siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, niin älä kovenna sydäntäsi äläkä sulje kättäsi köyhältä veljeltäsi,
15:8 vaan avaa auliisti kätesi hänelle ja lainaa mielelläsi, mitä hän puutteessansa tarvitsee.
15:9 Varo, ettei sydämessäsi synny tämä paha ajatus: 'Seitsemäs vuosi, vapautusvuosi, on lähellä', ja ettet sen tähden katso karsaasti köyhää veljeäsi etkä anna hänelle mitään. Jos hän silloin huutaa sinun tähtesi Herran puoleen, niin sinä joudut syyhyn.
15:10 Anna mielelläsi hänelle, älköönkä sydämesi olko vastahakoinen antaessasi, sillä lahjasi tähden on Herra, sinun Jumalasi, siunaava sinua kaikissa töissäsi, kaikessa, mihin ryhdyt.
15:11 Koska köyhiä ei koskaan puutu maasta, sen tähden käsken minä sinua näin: Avaa auliisti kätesi veljellesi, kurjalle ja köyhälle, joita sinun maassasi on.
15:12 Jos joku veljesi, hebrealainen mies tai nainen, on myynyt itsensä sinulle ja palvellut sinua kuusi vuotta, niin päästä hänet seitsemäntenä vuotena luotasi vapaaksi,
15:13 ja kun päästät hänet luotasi vapaaksi, niin älä lähetä häntä tyhjin käsin.
15:14 Vaan sälytä hänen selkäänsä runsaasti lahjoja laumastasi, puimatantereeltasi ja kuurnastasi; anna hänellekin siitä, millä Herra, sinun Jumalasi, on sinua siunannut.


Minkä dokumentti puolestaan toi esille, oli pitkälti tähän aiheeseen liittyvä havainto. Supersolmu on siis neutraali, mutta on kiinni kontekstista edustaako se järjestelmässä hyvää vaiko pahaa. Se voi olla syynä esim. sukupuolitautien leviämiselle, ellei jopa kokonaisten pandemioiden muodotumiselle! Täydellisen Järjestelmän antama tuki yhteiskunnan ("Isänmaa") perusyksikölle eli perheelle ("Koti") pitää sen kurissa.

Toisaalta, kansalle sallittiin kuningas, joka muinaisen merkityksen mukaan oli taivaan ja maan yhdistäjä - tämä toimi positiivisena supersolmuna

TJ siis on siitä erikoinen "utopia" että se ei ole "kauniiden ihmisten" fantasia (aka Ihanien Ihmisten Myytti)vaan panenteistisen luonnon ja ylimpien toimilakien äänenkannattaja. [Mainittakoon ihanista ihmisistä se, että luonnosta vieraantuminen ei tee ihmistä ainakaan ihanammaksi, vaan siinä missä ihminen väkisinkin hallitsee luontoa, tulisi hänen myöskin vaalia sitä ja elää sen kanssa sovussa. Nyt itketään kun ei päästä lentelemään lentokoneilla, se on hyvä esimerkki siitä miten ihminen on vieraantunut luonnosta joka ei ole keksinyt näitä lentokoneita, mutta tulivuoret siinä tulee vakiona. Lentokoneet ovat ihmisen itsensä idea ja ongelma. Täydellisen Järjestelmän lausunto LUOMU:n puolesta ei vain kuulu tähän yhteyteen, joten jätän tämän vain selventäväksi sivulauseeksi. Kiitos.]

Entä sitten kapitalistinen yhteiskunta?

Eräs on ongelma on jälleen supersolmut

Kapitalistisessa yhteiskunnassa on käytäntönä että he joilla on paljon, heiltä myöskin vaaditaan vähän.

22:25 Niin hän sanoi heille: "Kansojen kuninkaat herroina niitä hallitsevat, ja niiden valtiaita sanotaan hyväntekijöiksi.
22:26 Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee.
22:27 Sillä kumpi on suurempi, sekö, joka aterioi, vai se, joka palvelee? Eikö se, joka aterioi? Mutta minä olen teidän keskellänne niinkuin se, joka palvelee.


- Ja kuinka tämä siis käytännössä näkyi, oli se, että Jeesus todellakin oli heidän selkeä johtajansaa, mutta hänen johtajuutensa perustui sille arvolle jonka hän toi palvelleessan heitä, ja tälläisen mallin hän antoi esimerkiksi - hänen sarkastinen mainintansa maallisten, ja valtaansa käyttävien kuninkaiden pitämisestä hyväntekijöinä on ehdottomasti huomionarvoinen, sillä vielä tänäkin päivänä asemaan noustaan lähinnä byrokratian ja "säädyllisen ja hyvän tavan" mukaisella tavalla, nauttimaan vastuusta mutta myöskin vallasta. Tähän oikeuttava järjestelmä taas on koulujärjestelmä, jossa palkitaan pinnallinen ulkoaoppiminen ja kunnianhimo asioita kohtaan jotka eivät oikeasti kiinnosta, ja joita ei edes tarvitse - ei muun kuin yhteiskunnallisen todistuksen muodossa, jolla voi sitten tähdätä statukseen. Sillä ei tarvitse olla mitään tekemistä sen kanssa, kuka johtaa paradoksaalisesti palvelemisellaan, vaan se on ainoastaan siksi että voisi olla palveltavana.

Mutta palatakseni esimerkkiin jossa käsittelin kapitalismia, niin täällä meillä kotosuomessa jaellaan rahakasan päällä istuskelijoille optioita ja osinkoja saavat he joilla on ollut rahaa mällätä pörssipelien ääressä. Otetaan esimerkki parin vuoden takaa; Nokian ex-tehdas Bochumissa. USA:ssa asuvat eläkeläiset määräsivät että nyt on maksettava vähemmän palkkaa, mutta silti saatava enemmän rahaa mikä johti siihen että vaikka tehtaan silloisilla voitoilla oltaisi voitu maksaa 100 vuodeksi eteenpäin kuluista pelkästään jo työntekijöiden palkat. Siispä tehdas pistettiin halvempaan maahan, mutta väki pellolle. Sitten Suomen kootut kapitalistit mainostelevat vaalilauselmissaan että he ovat työväen puolue, ja että "kaikki työ on yhtä arvokasta" - olisi kiva tietää miten heistä soisi siis samasta työstä eri palkan? Muutenhan taas USA:ssa puolestaan, tuossa voiton ja varauden maassa, kansan selkänahasta revittiin rahat kapitalistien pelastamiseksi.

Ongelma löytyy siitä että kapitalistista luokkaa ei sisällytetä yhteiskuntaan, he saavat etuoikeuksia, sen sijaan että heiltä vaadittaisi enemmän sillä he ovat saaneetkin enemmän. Siispä nyt pienet solmut joutuvat rasitukselle, mikä merkitsee tämän lain perusteella siis sitä, että systeemi ei kaadu heti - mutta kriisit ovat välttämätön edellytys kun tätä korkeampaa järjestelmien lakia noudattava systeemi korjaa itsensä!

Vastauksena on kansallisen yhteisöllisyyden luominen, ja se, että supersolmu ruokkii pikkusolmuja, sillä muuten se mitä on tapahtunut jo nyt jatkaa tapahtumistaan mahdollisesti kiristyvänä alaspäin vetoisena spiraalina

On lakattava pelkäämästä "jos he joutuvat maksamaan lisää veroja, he lähtevät maasta"
Antaa heidän lähteä! Kapitalismin Korrektoinnin ohjelma pitää huolta, että markkinatalouden dynamiikka säilyy, näin uudet ja innovatiiviset agentit saavat tilaisuuden.

Sillä pitää muistaa, että myöskin suurpääoma on yhteiskunnan - joka on tässä tapauksessa kansalaisyhteiskunta (jonka rajojen "kahva" on siis sisäpuolella rajoja), sisällä ja osa sen kokonaisuutta..ja sellaisenaan käsitettävä.. mitä se tienaa, on se myöskin samalla periaatteessa oltava sidottuna kansaan - sillä nyt lähinnä kansalaisvelvollisuudet koskevat normaalia työläistä, eli kansalaista he joilla ei ole mitään, on nyt se ryhmä jolta kaikki vaaditaan! Vaikka todellisuudessa tämä on se kansa josta valtio ainoastaan tässä tapauksessa muodostuu. On muistettava, että rikas kapitalisti ei sulje itseään pois yhteiskunnasta vaikkei tekisikään työtä, sen sijaan työvoima joka luo hänen omaisuutensa, sulkee itsensä pihalle jollei suostu työnorjuuteen, vaikka rahaa on yhteiskunnallisesti jokaiselle! (Kuulemani mukaan, jo Suomessa uudelleenjako takaisi jokaiselle 400 000€ edestä riihikuivaa, jos tämä jako tehtäisi aina 3 kuukauden välein, se jo riittäisi). Näin ollen kansaa hallitsee ikään kuin jokin, joka kuuluu siihen väistämättä, mutta sitä pidetään lainsäädännön ja sopimuksien kautta käytännössä ulkopuolisena toimijana. Vaikutus tapahtuu silti, vaikka minkälaisia tahansa sopimuksia tehtäisi keskenään - tämä johtuu taas järjestelmän rakenteesta. Mitä tulee kapitalisteja pelastavaan sosialismin sovellutukseen, niin jos nämä suurkapitalistit tuomittaisi heidän omien arvojensa mukaan, olisi syytä muistaa että niin huonoa tulosta aikaan saavat pomot saavatkin lähteä! Toiseksi, USA:ssa on jouduttu näkemään ettei näille jättiläisille annettu tekohengitys ole juuri kostuttanut itseään kansaa.

Entä sitten ystävämme maahanmuuttokysymys? No siinä tietenkin voimme nähdä myöskin supersolmut. Kysymys siis tässä tapauksessa on monikulttuurisuuden ongelmassa. Jos kulttuurit ovat dialektisessa asemassa toisiinsa nähden, eli eräänlaisessa konfliktissa mikä tarkoittaa että niiden on mahdotonta selviytyä ilman että toinen mukautuu toiseen, tai itkee ja mukautuu. Tällöin siis pienempi virhe järjestelmässä, ei vielä kaada sitä, mutta tuottaa ongelmia kun järjestelmä pyrkii korjaamaan itseään. Mutta entä kun supersolmut jotka ovat vihamielisiä tulevat tuetuiksi? Riittääkö silloin esim. Ruotsin ja Ranskan palavat autot, kumiluodit ja mellakat?

Bonus:
Tämä aihe oli sinällään aika yleisluontoinen, mutta bonuksena haluan vielä esittää tähän oheen tämän kautta pohdinnan vallitsevasta PAM:in lakkotilanteesta.

Ongelmana tuntuisi olevan se, että osa on rikkureita ja osa taas pysyy uskollisena lakolle. Työmies on leipänsä ansainnut, joten lakko on ymmärrettävä taistelun muoto. Jos kapitalismia edustava taho on päättänyt laajentaa toimintaansa tai ottanut riskin lähtiessään mukaan kilpailuun nimeltä markkinatalous, on yksin sen ongelma jos sen mielestä itse työvoimaa ei pidä laskea mukaan, eli kansaa vartenhan kyseinen työnantajataho on, eikä kansa sitä varten - tämä on väkisinkin käytäntö, se on se perustavan laatuinen syy miksi työtä tehdään (sitten sekundäärinen, joskin kapitalismin myötä primääriksi muodostunut syy on vain rahan tekeminen, voiton maksimointi ja muu sellainen).

Eräs syy mihin Täydellinen Järjestelmä ja sen liike kuitenkin tarjoaa ratkaisun on se, että kansallisena liikkeenä joka siis ymmärtää työvoiman olevan suurin kansanluokka, sen ideaan kuuluu että työvoima on yhtenäisenä ryhmittymänä.

Nythän se ei sitä ole, vaan Täydellisen Järjestelmän näkökulmasta ongelmana on nimenomaan kansallinen ja työvoimaankin perustuva kaikkien sota kaikkia vastaan ynnä yleinen hajaannus.

SIKSI on rikkureita, koska liittoon kuuluvien lakko on heidän lakkonsa, eikä muiden. Ongelmana on vain se, että nämä rikkurit saavat liittoon kuulumien taistelemat edut, toisaalta sitten taas he heikentävät taistelua epäsolidaarisuudellaan joka on olosuhteiden vuoksi jopa joissain tapauksissa tahatonta; he eivät tiedä mitä tekevät.

On mielenkiintoista ajatella tätä Supersolmuteorian kannalta. Miten tämä tulee vaikuttamaan?

Edellä saatoimme havaita kuinka ennen muinoin järjestelmä oli rakennettu näitä aikakaudesta aikakauteen kestäviä lakeja huomioiden.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Contra Zeitgeist: Jeesusko aurinkojumala?

Tervetuloa Täydellisen Järjestelmän virallisen blogin pariin. Alunperin minun piti pitää paljon virallisempi ja tiedotetumpi avaus tälle blogille, mutta sen sijaan kaikessa hiljaisuudessa ja aikakauteen sopivalla tavalla avaankin sen nyt tällä käsillä olevalla aiheella..se on ensimmäinen teksti ja avaus tälle hieman enemmän poliittiseen suuntaan kallistuvalle blogilleni. Aihe on poikkeuksellisesti uskonnollinen, vaikka toki jatkossa myöskin tätä yhteiskunnan ilmiötä tullaan käsittelemään. Kuten kaikkea muutakin laajasta aihepiiristä jonka voimme havaita auringon alla.

Vielä tässä vaiheessa en osaa sanoa muuta kuin että tätä blogia päivitellään muiden projektien ynnä kiireiden vuoksi suhteellisen verkkaisesti ja intervallimaisesti - ainakin näillä näkymin.

Edellä oleva teksti on pitkähkö, ja ytimekäs, joten varaa sopivalle etäisyydelle tuokko mämmiä ja pashat!


***



On myönnettävä että Zeitgeistin toinen osa, Addendum, oli mitä kovinta asiaa. Mutta ensimmäisen osan, ensimmäinen osa, oli sanalla sanoen – näin mitä kohteliaiten ilmaisten: hulvaton. Jopa siinä määrin että mietin, että se mitä nuo ovat polttaneet, on sitä minunkin saatava! Tämä samainen asia on eräänä mitä merkittävimmistä syistä siihen että en paikottain hyvinkin samanluontoisesta agendasta (esim. Talousjärjestelmä) huolimatta ole suostunut Zeitgeist-liikkeen kannattajaksi tahi seuraajaksi; todellakin, totuudellisuuteen pyrkivä liike ei saisi kompuroida näin pahojen puolitotuuksien sekä suoranaisten valheiden esittämiseen kuin tämän liikkeen ensimmäisen osan ensimmäinen osa on tehnyt. Joka tapauksessa osa 2. on suositeltavaa katseltavaa! Niinpä, nyt koen että tämä ajankohta on mitä parhain tämän blogin avajaisille jotka siirtyivät hieman aiotusta.

Aurinko on jumaluuden symboli, mystiikassa esim. Suufien keskuudessa Logoksen symboli (onhan kaikki luomakunnassa on symboliikkaa, aurinko joka symboloi universaalia järkeä, eli Logosta, valaisemalla koko näkyväisen maailman. Symboli on korkeamman todellisuuden ilmentymä alemmalla tasolla). Ja jos nyt annetaan itse Jeesus-vainaallekin puheenvuoro, on huomiomme keskittyvä siihen tosiasiaan että Jeesus itse vertasi Jumalaa aurinkoon. Eikä siinä vielä kaikki, hän sanoi ihmisiä jumaliksi! Termi "jumala" on eräänlainen atribuuttitermi jostain vapaan tahdon omaavasta huomattavasta ja vaikutusvaltaisesta olennosta, täten sitä on käytetty niin Luojasta, ihmisestä kuin enkeleistäkin.

Siispä aurinko toimii Logoksen symbolina, ylimmän jumaluuden symbolina. Se on elämän antaja maan päällä, se luo valoa mikä symboloi pimeyden katoamista eli tietämättömyydestä tietoisuuteen astumista (Jeesuksen suosima symboliikka). Aurinko “sammuu” Jeesuksen toisessa tulemuksessa, sillä symbolia ei enää tarvita. Aurinko sinällään on koko maapallon suurin ja merkittävin energialähde joka yhteyttämisen kautta tuottaa lähes kaiken energian eliökunnasta. Sen energia on läsnä aina ruokapyramidin ylimmille tasoille asti. Jos ydinvoimaa ei oteta lukuun, on kaikki energia peräisin auringosta. - Mikä tällöin voisikaan olla panenteistisen universumin Lain symbolina parempi kuin aurinko? Nimittäin tuo Laki, Sana, Logos tahi Tao – mitä nimeä siitä käytetäänkään, on se joka mm. Ylläpitää koko systeemiä.

Tämä kaikki on kerrottu erinomaisen selkeällä tavalla, jolloin hieman mutkattomampikin lukija voi huomata ymmärtävänsä miksi aurinko on niin suosittu ja olennainen symboli tälle panenteistiselle Jumalan Sanalle.

1:14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
1:15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
1:16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
1:17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
1:18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
1:19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
1:20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.


Tai kuten kiinalainen Raamattu sanoo (Tao on vastine ja käännös tälle kreikan sanalle Logos): “Alussa oli Tao, ja Tao oli Jumalan tykönä, ja Tao oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.”
[Alkuperäinen yhteys siis on tässä:
Johanneksen evankeliumi:
1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.

"Sana" on eräs käännösmuoto Logokselle, ja sopii sikäli että se on sisäisen salassa olevan Syyn ulkoinen seuraus, ilmentymä. Todellakin, Jeesus Kristus on Jumalan Sana - eikä Raamattu kuten ehkä eräät hieman hupsut uskovaiset asian olettavat olevan. Ennen kun tämä Logos, jonka symbolina siis aurinkokin on, materialisoitui eli "Sana tuli Lihaksi" (tai Lihan keskuuteen) esiintyi se Vanhassa Testamentissa Jumalan Viisautena (kuin myöskin Valona ja Sanana, mikä nähdään joka aivan Raamatun alkulehdillä, Mooseksen ensimmäisen kirjan alussa) ja tällöin Hokhmahk oli eräs hänestä käytetty nimi. Se oli femiininisessä muodossa, ja se oli täten Sisäinen Viisaus, joka siis muuntui Sanaksi, eli Logokseksi Jeesuksessa.]

On muistettava että Jeesus on lihaksi tullut Logos, tai Tao. Mitä nimeä nyt haluaakaan käyttää. Juutalaiset jotka ymmärtävät asian syvällisesti, käyttäisivät sanaa Laki, ja pinnalliset uskovat (olivat nämä sitten juutalaisia, kristittyjä tai muslimeja - keitä tahansa abrahamilaisia jotka ottavat kantaa Mooseksen lakiin) tarkottaisivat lailla vain ja ainoastaan uskonnollista lakia - joka nimenomaan on tilapäinen.

“Juutalaisten ja pakanoiden kuningas” mitä kuninkaalla tarkoitetaan on jotakuin sama kuin pakanallisella ristin symbolilla – taivaan ja maan yhdistymistä. Ykseyden symbolia. Se että pakanat ja juutalaiset tappoivat tämän Taivasten Valtakunnan Kuninkaan ristillä ei ollut lainkaan sattuma vaan selkeä todistus. Esimerkiksi apostoli Paavali ei piilotellut tätä universaalia puolta varhaisessa apostolin virassaan, vaan teki sen vastaansanomattoman selväksi mikä oli merkitys tämän kaiken takana.

17:22 Niin Paavali astui keskelle Areiopagia ja sanoi: "Ateenan miehet, minä näen kaikesta, että te suuresti kunnioitatte jumalia.
17:23 Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: 'Tuntemattomalle jumalalle.' Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan.
17:24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
17:25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.
17:26 Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
17:27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
17:28 sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa.'
17:29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
17:30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
17:31 Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."
17:32 Kuullessaan kuolleitten ylösnousemuksesta toiset ivasivat, toiset taas sanoivat: "Me tahdomme kuulla sinulta tästä vielä toistekin."


Tämä panenteistisen ja jyrkän monoteistisen jumaluuden ilmoituslinjan voidaan arvioineen saaneen alkunsa Faarao Ekhantonin liitosta.

Hänen symbolinaan oli Ankh - eli ns. femiininen risti, jossa on siis silmukka. Se symboloi monoteismia, siinä missä hänen kuninkuutensa välittäjänä olemista. Hän korvasi Amonilaisen vahvemmin luokkajakoisen yhteiskunnan yhdellä jumaluudella, jonka symbolina oli aurinko (Aton ei ollut aurinko) ja risti. Esim. Pyhässä kaupungissa oli rikkaiden ja köyhien asutukset viereikkäin.

Huomattava tässä suuressa draamassa oli puolestaan se kun Amonin eli syrjäytetyn jumalpanteonin papisto suuttui tästä järjestelystä, sillä mielenkiintoista oli se kuinka tässä järjestelmässä se että se itse asiassa teki työttömäksi pappien luokan joka oli suuri sillä jokaiselle asialle oli oma jumaluutensa. Tämä kaikki korvattiin siis siten että oli yksi ainoa jumala, ja pappeus yhdistettiin kuninkuuteen. Hieman vastaavaa periaatetta annettiin opastukseksi Moosekselle:

4:15 Ja puhu sinä hänelle ja pane sanat hänen suuhunsa. Ja minä olen sinun suusi apuna ja hänen suunsa apuna ja opetan teille, mitä teidän on tehtävä.
4:16 Ja hän on puhuva sinun puolestasi kansalle; niin hän on oleva sinulla suuna, ja sinä olet oleva hänellä Jumalana.


Kun Ekhanatonin poismeno tapahtui, nousi Ammonilainen valtionuskonto. Mutta mitä sen jälkeen tapahtui oli jotain hyvin huomattavaa, kun jumalpanteonin valta oltiin palautettu tuli maahan kansa jonka keskuudesta nousi vahva johtaja ja vaati itselleen vapautta ja joka vannoi uskollisuutta (vaihtelevasti) yhdelle jumalalle.

Monoteistinen jumaluus, oli nyt tehnyt paluunsa. On jokaisen tiedettävä, että vitsaukset jotka tapahtuivat olivat osoitetut kymmenelle pääjumaluudelle jotka olivat korvaneet Atonin. Ne eivät olleet sattumanvaraisia, vaan viimeinen vitsaus itse asiassa oli osoitus siitä kenen jumaluus päättää elämästä ja kuolemasta.

4:8 Mutta silloin, kun ette tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan eivät jumalia ole.
4:9 Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?


On muutamia mielenkiintoisia Raamatun kohtia jotka viittaavat tuohon teodraamaan.

19:1 "Mutta sinä, viritä itkuvirsi Israelin ruhtinaista
19:2 ja sano: Mikä naarasleijona olikaan sinun äitisi leijonain joukossa! Se makasi nuorten jalopeurain keskellä, kasvatti poikasiansa
19:3 ja sai ylenemään yhden poikasistaan: siitä tuli nuori jalopeura, se oppi saalista raatelemaan, se söi ihmisiä.
19:4 Mutta kansat kuulivat siitä: se pyydystettiin heidän kuoppaansa ja vietiin turpakoukussa Egyptin maahan.
19:5 Kun emo näki, että viipyi, että hukkui hänen toivonsa, otti se toisen poikasistaan, sai sen nuoreksi jalopeuraksi.
19:6 Se käyskenteli leijonain keskellä, siitä tuli nuori jalopeura, se oppi saalista raatelemaan, se söi ihmisiä.
19:7 Se ryhtyi heidän leskiinsä ja teki autioiksi heidän kaupunkinsa, ja maa ja kaikki, mitä siinä on, kauhistui sen ärjynnän äänestä.
19:8 Silloin kansat maakunnista yltympäri asettivat ja virittivät sille verkkonsa; se pyydystettiin heidän kuoppaansa.
19:9 Ja se pantiin häkkiin, turpakoukkuun ja vietiin Baabelin kuninkaan eteen. Se vietiin vuorilinnoihin, ettei sen ääni enää kuuluisi Israelin vuorille.
19:10 Sinun äitisi oli sinulle kuin verevä viinipuu, veden ääreen istutettu. Se tuli runsaasta vedestä hedelmöitseväksi ja tuuhealehväiseksi.
19:11 Siihen tuli ylväitä oksia hallitsijain valtikoiksi, ja sen runko kohosi korkealle tiheän lehvistön keskellä ja näkyi kauas korkeana ja runsas-oksaisena.
19:12 Mutta se temmattiin vihaisesti irti, viskattiin maahan, ja itätuuli kuivasi sen hedelmät, ne revittiin hajalleen, ja sen ylväät oksat kuivuivat, ne kulutti tuli.
19:13 Nyt se on istutettuna erämaahan, kuivaan ja janoiseen maahan.
19:14 Ja sen valtaoksasta on lähtenyt tuli, se on kuluttanut sen hedelmät, ja ylvästä oksaa hallitusvaltikaksi ei siinä enää ole." Itkuvirsi tämä oli oleva, ja itkuvirsi siitä on tullut.

Lisäksi mitä tulee Moosekseen oli siis selviö että hän ei vain ollut suuri kansallinen sankari ja kapinajohtaja, vaan hän oli myöskin joku joka oli johdatettu tuntemaan Egyptin mysteerioiden salat, joten hän ei voinut olla tietämättä Ekhantonista ja tämän saamasta ilmoituksesta:

7:17 Mutta sitä mukaa kuin lähestyi sen lupauksen aika, jonka Jumala oli Aabrahamille antanut, kasvoi kansa ja lisääntyi Egyptissä,
7:18 kunnes Egyptiä hallitsemaan nousi toinen kuningas, joka ei Joosefista mitään tiennyt.
7:19 Tämä kohteli kavalasti meidän kansaamme ja sorti meidän isiämme ja pakotti heidät panemaan heitteille pienet lapsensa, etteivät ne jäisi eloon.
7:20 Siihen aikaan syntyi Mooses, ja hän oli Jumalalle otollinen. Häntä elätettiin kolme kuukautta isänsä kodissa.
7:21 Mutta kun hänet oli pantu heitteille, otti faraon tytär hänet ja kasvatti hänet pojaksensa.
7:22 Ja Mooses kasvatettiin kaikkeen egyptiläiseen viisauteen, ja hän oli voimallinen sanoissa ja teoissa.
7:23 Mutta kun hän oli täyttänyt neljäkymmentä vuotta, heräsi hänen sydämessään ajatus mennä katsomaan veljiänsä, israelilaisia.


Ja kun Mooseksen aika tuli, jatkui tämä tilanne jonka juonen nyt saamme nähdä selvästi, jumalaisen ironista huumoria onkin että kansa joka hylkäsi monoteisminsa tehden jumalia eri asioista (monet polyteismin jumaluudet ovat psykologisessa mielessä ns. Arkkityyppien heijastumia – ihminen rukoilee tällöin jonkun alan jumalaa joka on tämän toiveen ruumiillistuma, aivan kuten ihminen voi ottaa mallia arkkityypistä kun hän alkaa rakentamaan jostain asiasta egoa) niinpä Jumala ei suinkaan pyrkinyt anelemaan Egyptiä ottamaan itseään jumalakseen, vaan sanoi tekevänsä Mooksesta heidän Jumalansa!

7:1 Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Katso, minä asetan sinut jumalaksi faraolle, ja veljesi Aaron on oleva sinun profeettasi.

Ja onpa vielä niinkin että tämä samainen panenteistinen jumaluus ei ole siis suinkaan vain “Valitun Kansan Heimojumala” vaan yleisesti jumaluus jokaiselle kansalle, ohjaten näitä, mutta että Raamatun dokumentaario koskee vain juutalaisten näkökulmaa:

"Ettekö te, israelilaiset, ole minulle niinkuin etiopialaisetkin? sanoo Herra. Enkö minä johdattanut israelilaisia Egyptin maasta ja filistealaisia Kaftorista ja aramilaisia Kiiristä?"


Onkin huomattavaa että niin Ekhantonin hymni Atonille, kuin kuningas Daavidin psalmi 104 ovat varsin samanlaisia, ja molemmissa on myöskin aurinkosymboliikkaa. Voisipa sanoa että luonteeltaan vieläpä varsin panenteistista molemmissa tapauksissa, sillä kyseinen käsitys on se mikä on tämän absoluuttisen monoteistisen käsittämisen kannalta välttämätön.


Miten taas on ymmärretävä pakanoilla tämä symboliikka, niin voimme puhua siitä monelta eri kantilta.Ensinä meidän on perehdyttävä nefilimeihin. Eräs mistä valtavirtakristillisyys vallitsevine kirkkokuntineen vaikenee, ovat nämä veikkoset jotka siis ovat lajina jättiläismäisiä ihmisten ja enkelten jälkeläisiä. He ovat muinaiset jumaluudet, ja heille ominaista oli pukeutua psykologisiin arkkityyppeihin joista esim. C. G. Jung on tehnyt erinomaisen tutkimustyön.

Edellä jo hieman viittasinkin määrättyyn psykologiseen merkitykseen, ja nyt käsittelen sitä jälleen. Mikä erotus ja symboliikka taas tässä näkyy, on se, että yksi ainoa Jumala edustaa ykseyttä eli epädualistista mieltä ja henkeä, siinä missä Ego(j)a, tai sen äitiä eli Lihaa edustaa nämä jumaluudet (platonilaisgnostilaisessa käsitteistössä joka on vaikuttanut myös katolilaisten opinkappaleisiin, se merkitsee kehoa ja ihmisen materiaalista aspektia mutta Raamatussa se merkitsee alunperin "pahaa sydäntä" ja lankeamuksen aiheuttamaa, periytyvää mielisairautta meissä, jonka lapsia ovat egot - monikossa siksi että mieli kehittää eri aloille egoja, eräänlaisia käyttöliittymiä ja rooleja jotka lopulta valloittavat käyttäjänsä kuin tietoisuuden saavuttaneet robotit). Tässä tapahtumassa projektiodefenssin myötä tunteet tai muut egon rakennuspalat ja toiveet ovat tulleet ulkoistetuiksi, ulkopuolelle projisoiduiksi personifikaatioiksi. Kun tukahdutamme tunteemme, olemme irrallisia ja jäämme kiinni köyhdytettyyn minuuteemme, mutta kun samastumme niihin täysin, annamme näiden jumalten huiputtaa meitä. Esim. Dionysos oli kaiken ekstaasin ja viinin jumala - hänen palvontamenojensa huippupisteenä oli eläimellisimpien alitajunnan viettien valloilleen pääsy (ja niihin samaistuminen) joissa karjuttiin, tanssittiin, ryypättiin, pariteltiin ja revittiinpä siinä sivussa eläin poikineen kappaleiksi. Eli, ei siis ihme jos johtaviin polyteismin jumaluuksiinkin oltiin liitetty aurinko. Niin niihin oltiin liitetty myöskin kuu. Mutta, sitten tuleekin ongelmia, sillä Zeitgeist esittää tämän ns. astroteologian laajennuksen, joissa mopedi karkaa lepikkoon äärimmäisen surkuhupaisella tavalla. Ongelmaksi tulee se, että tietyt yhteiset merkit eivät siltikään täsmää - toki, monia universaaleja jumalaisia symboleja on, ja luonnollisesti myös pakanoiden kuningas on jättänyt tunnusmerkkejä eri kansoille esim. Zarahustralaisille jotka käsittivät Kristuksen olleen heille luvattu pelastajasankari ("Itämaan Viisaat"). Ne seikat jotka eivät täsmää, voivat sopia yksinomaan kyllä Kristukseen (eivät tosin niistäkään kaikki edes häneen, vaan ei-protestanttiseen tulkintaan hänestä kuten vaikkapa 25.12-päivämäärä) mutta ne eivät sovi eikä niitä löydy liitettyinä kollektiivisesti tässä ehdotettuihin jumaluuksiin. Naulittiinko Horus ristille? Miten moni voi löytää luotettavan tai edes yleisen lähteen näiden kaikkien jumaluuksien väitetylle ylösnousemukselle? Näiden väitteiden takana on pääasiassa yksi (1) henkilö, nainen joka esiintyy nimellä Acharya S (Dorothy M. Murdock). Hänen väitteensä eivät ole olleet julkeita pelkästään ihmisten älyä kohtaan, vaan myöskin alan todellisia asiantuntijoita kohtaan joista eräskin buddhalaisuuden asiantuntija ja professori oli ehdottanut että: "Pyytäkää häntä ottamaan jokin peruskurssi maailmanuskonnoista tai buddhalaisuudesta, ennen kun hän ryhtyy puhumaan asioista joita ei tunne". Sitä ennen mies oli sanonut myöskin että Acharya S. on erinomaisen tietämätön/ piittamaton ("ignorant") buddhalaisuudesta. Khrisnalaisuuden vastaava asiantuntija ja professori oli puolestaan kuvannut naisen väitöksiä termillä "nonsense", mikä on englantia ja tarkoittaa hölynpölyä. Mithralaisuuden tuntija puolestaan oli sanonut että jos hänellä olisi todella tuollaisia löydöksiä, ja tuntemus mithralaisuuden kirjoituksista, tulisi hänen ilmoittautua välittömästi johonkin mithralaisuuden säätiöön. - Voimme puhua siis tässä tapauksessa aurinkojumalallisesta "tutkimuksesta" alá Seiska, tai kansainvälisessä mittakaavassa alá The Onion.



Mitä Zeitgeist siis tekee on se, että ehdoin tahdoin nämä merkit vääristellään ja niitä käytetään suoranaiseen valehteluun. Siinä missä Zeitgeist muuten voi paljastaa kyllä kusetuksia, on se tässä asiassa kuin erään sketsin sijoitusneuvoja joka tyynenä nousee pöydälle ja kusta lorottelee kuuntelijoiden silmille. Lopetettuaan vetäisee sepaluksensa kiinni, ja istuu alas jatkamaan asialinjalla.