lauantai 29. tammikuuta 2011

Kevennys ja Tarina Kokovartaloministeristä..

Mitä tapahtuu jos mies toteaa (keventää) sen minkä jokainen näkee silmillään, kun toteamisen kohteena on uranainen joka tulee tunnetuksi näyttävistä ulkoasuistansa?

Feministit aka. "ammattiloukkaantujat", vetävät herneet nenään, samalla intesiteetillä kuin lähes kuka tahansa glamrokkari 80-luvulla takahuoneessa valkoista huumausainetta.

Arno Kotro kirjoitti:
Kun media esineellistää naisen, tapahtuu rikos puolta ihmiskuntaa vastaan.

Mutta kun media esineellistää miehen, se on tuoretta, ja raikasta, emansipatorista.
 Ikävä kyllä tapauksen herättämien reaktioiden vuoksi tuo mitä Kotro sanoi, ei ole pelkästään huumoria vaan nykyisessä yhteiskunnassa normi.

Sen sijaan Matti Halmesmäki oli olevinaan hauska kevennyksellään kun letkautti:
"Mari Kiviniemi voisi olla pääministerin sijaan kokovartaloministeri, koska sen verran edustavan kuvan hänen vartalostaan saisi."

Mutta se olikin rikos puolta ihmiskuntaa että jos hän nyt ei sentään sanonut ettei keisarilla ole vaatteita, sanoi jotain hyvin samankaltaista, toteavaa joka ainoastaan pilaantui kun se tuli ulos "..suomalaisen juron juntin suusta, joka ei sano koskaan mitään kivaa.." kuin että sen olisi sanonut joku ghanalainen "suklaaorhi" joita tapamaan pirkkosuomiset matkaavat into ja ties mikä muu piukassa. En toki väitä että Kiviniemi tekisi niin, mutta puhun yleisesti siitä miten kohteliaisuus naisen naisellisuudesta voidaan käsittää niin monella tavalla..

Kevennyksellä en nyt koita vihjailla kenenkään statustietoiselle ja valveutuneelle naiselle että "kauneutta tulisi hoitaa vaikkei sitä olisikaan" tai että paino olisi päässyt nousemaan.

Näytän nyt huumoria jonka voi sanoa olevan hauskaa, etenkin minun huumorintajulle ja samalla osoittavan että jälleen noussut hysteria (tulee muuten kohtua merkitsevästä sanasta, ja aikoinaan tämä tunnettiin naisten epätasapainoisena tilana, nykyisin vastaava käytös valveutuneisuutta tai ainakin "feminiinisen mystiquen salainen aines") on, no, hysteriaa.

Suomessa ollaan erityisen tasa-arvoisia,  kun Vihreiden naispuolinen edustajakin taivastelee miten hyvin ovat asiat kun:  “Eduskuntaryhmämme 14 jäsenestä 9 on naisia. Myös muun muassa kaikki ministerimme ja eduskuntaryhmämme puheenjohtaja ovat naisia. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että nainen on puolueessamme erinomaisen tasa-arvoinen.”
- Heli Järvinen (vihr.)

Eikä siinä vielä kaikki, tämän lisäksi meillä on miesasiantutkimusta, se vain on KRIITTISTÄ miestutkimusta, ja toimii naistutkimuksen alaisena. Siispä meidän on aika näyttää asiasta toinen puoli, huumorilla höystettynä (tämä on asia joka pitää ilmeisesti erikseen aina kertoa):

Ja sitten parodinen, mutta opettavainen video siitä mikä tosiaan voisi olla ahdistelua..


Ehkä kuitenkin jos vielä vakavoidumme, voimme vain todeta ettei tuo letkautus kyseenalaistanut mitenkään Kiviniemen uskottavuutta tai ammattitaitoa, se vain vielä antoi tunnustusta hänen naiseudesta, jota hän vielä ehostaa pukeutumisellaan.

Tämän tietää jokainen nainen, joka sanoo että yrittäkääpä te miehet pukeutua korkokenkiin. Niin, teot ovat motivoituja. Ja syy miksi naiset pukeutuvat korkokenkiin, tai stringeihin yms. "mukavaan ja käytännölliseen" on miehen ja naisen välinen dynamiikka. Ja jos reaktio tällöin saadaan irti, pitää syyttää reaktion aikaansaajaa. Tai kiittää, kuten tässä tapauksessa tehtiin.

Voisi jopa sanoa, että jotkut naiset ovat yleistä "naiset ovat viattomia enkeleitä joiden ainoa pahe on tahraton luonne.."-aivopesua vastoin kilpailevia toisiaan kohtaan ja eivät voi sietää muita kuin peniskateiden ja uranaiseutta ylistävien kohteliaisuuksia. Ja olisiko vielä niin, että näiden naisten kollektiivinen nimi on feministit?

Capiché?

PS. Vaatteet on mun aatteet, miksi et hankkisi itsellesi kantaaottavaa pukeutumista nyt, kun huomaat minkälaisessa hulluudessa joudumme elämään?


Suosittu huppari
Osuva t-paita

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Murha- ja Munamiehen Tapaus & Kertaus Zeitgeistista

Tälläisen luonnostelin omaksi ilokseni, uutisesta inspiroituneena, mutta laitetaan nyt tännekin...

Heti alkuun sanon, en pitänyt henkilöhahmosta Munamies. Jos menisin pidemmälle, sanoisin että koko Putous-sarjan kohdalla minusta nimi on enne, se ei putoa minulle, mutta putoaa kylläkin arvosteluasteikon alle. Kuitenkaan tämä ei lainkaan ole hyökkäys niille jotka siitä sarjasta nauttivat, olkaat hyvät - itse jätän väliin.

Sen sijaan on mielenkiintoista kuinka tämän suositun henkilöhahmon esittäjän vakaumuksena on Zeitgeist-liike.

Ei ole hyvä asia, että harhautumattomille massoille, pääsee tälläinen suosittu hahmo esittämään propagandaa liikkeestä joka on kansalliselle hyvinvoinnille ja tulevaisuudelle haitallinen, ellei jopa vihollinen. Vaikka tietysti on suuri mahdollisuus, että tämä on vain suoranaisesti rinnastettavissa suuren maailman Scientologia-villityksiin, mutta silti pitää muistaa että Zeitgeist-liike on piiloelitistinen, vallankumouksellinen, vastakkainasetteleva ja uppoaa tietämättömiin massoihin. Ihan kuten Munamieshahmo, mitä tulee kansalliseen suosioon - Zing! 



Samalla myös liikkeen käärmeet ovat päässeet vapaaksi hieman toisaalla, kun eräs "Zeitgeistin vapaustaistelija" suoritti verilöylyn USA:ssa. (Kuva yllä) Tietenkin, on tiedettävä että toisen miehen vapaustaistelija on toisen miehen terroristi, mutta koska me tiedämme puolemme - ei Zeitgeistin vapaustaistelija voi olla meille muuta kuin terroristi! Ja tietenkin luultavasti monen ideologian varjolla voi motivoitua tai perustella tappamisensa, silti toiset ideologiat tukevat tätä piirrettä enemmän kuin toiset (eräs esimerkki on arabinationalistinen, ekspansiivinen uskonnollinen liike nimeltä Islam) - jopa niin että liikkeen lakeja joudutaan kiertämään jotta ei tarvitsisi tappaa.

Siispä, otetaan kertaus.

Zeitgeist-kertaus:

Kommunismi 2.0

Kyseessä on täysin suora toisinto aikansa poliittisesta liikkeestä nimeltä kommunismi. Tämä versio on vain propagandaltaan päivitetty, 2.0 versio - siksi nimi "zeitgeist" eli kirjaimellisesti: ajan henki. Kysymyksessä on (käytännössä) vallankumouksellinen liike, ja täten vereltä ei voida välttyä jos se saa valtaa. Tuo edellinen tapaus voidaan tietysti lokeroida "psykoottisten yksittäistapausten" piikkiin - mutta vaaditaan huomattavia puhdistuksia jotta kaikki valtiot, uskonnot yms. "ei-toivottu ja kehitystä estävä aines" saataisi pois maailmasta - ja myös kommunistit puhuivat luonnollisesta kehityksestä tähän ihannetilaan, mitä he nyt vain vauhdittivat sitä (materialistista dialektiikkaa) hieman. Lopputulos ja ihanne olivat, ja ovatkin molemmissa täysin sama. Ja kyllä, tässäkin siirtymävaiheessa on olemassa selvät johtajat - ne tuppaavat jostain kumman syystä jäämään asemaansa liikkeen synnystä, liikkeen loppuun saakka. Historia on asia jonka monet vuotavasydämiset zeitgeist-hipit unohtavat, samalla kun se on Täydellisen Järjestelmän tarkkaan huomioonottama tekijä.

"Hallitukset eivät ole koskaan oppineet mitään historiasta, tai edes toimineet niistä johdettujen periaatteiden mukaisesti." - Hegel

Teeseistä.

Uskonto

Uskonto (etenkin jos se on kristinusko) on olemukseltaan paha ja haitallinen, eli kiellettyä. Ihminen joka omaa tälläisen ei-materialistisen ja Zeitgeistin propagandisteille sopimattoman näkemyksen on "valtion vihollinen". Ja on aika todennäköistä että Peter Joseph vihaa henkilökohtaisesti uskontoa, ja niin on myös hänen tunnustukselleen koukistuttava jokaisen polven. Ihan kuten moniarvoiset suvaitsevaiset suvaitsevat kaikki, jotka ovat heidän kanssaan samaa mieltä. Koko Z-liikkeen uskontokritiikki perustuu kuitenkin yksinomaan yhden henkilön loputtomiin valheisiin ja katkeriin vääristelyihin. Acharya S (Dorothy M. Murdock) on tämä henkilö, jonka perseestä kirjasta koko zeitgeistilainen teologia on revitty. Sen suurin saavutus on ollutkin se, että lähes kaikki asiantuntijat ovat tyrmänneet sen täydellisesti, asiantuntemattomana humpuukina.

Sanoin tämän kerran, ja sanon sen taas:  Zeitgeistin uskonnonvapaus on sitä, ettei mitään uskontoa sallita - eikö se ole yksi suuri vastakkainasettelu joka sortaa miljardien ihmisten yksilönvapautta?!

9.11

Eräs toinen suosittu propaganda-ase oli 9.11. Allekirjoittaneen kanta on neutraali. Pidän molempien puolten argumentteja kiinnostavina. Zeitgeistille tämä kuitenkin on ankkuriveto, jolla muotitietoisten salaliittoteoreetikoiden huomio saadaan kiinnitettyä paremmin heidän agendaansa: "Valtiot ovat aina pahoja"

Talousteoriat

Ainoastaan raha- ja talousteoriat ovat hyväksyttäviä, ja niistä tiedottaminen on kannatettavaa. Tämä kuitenkaan ei ole ainutlaatuinen Zeitgeistin nimiin laitettava asia, vaan vastaavaa kapitalistisen järjestelmän kritiikkia esitetään eri tahojen toimesta. Eli emme tarvitse suinkaan liikettä Z tähän, vaan voimme hylätä sen jo sen tarjoamien ratkaisujen (tarjoaako se todella ratkaisuja?) vuoksi.
Teknologia on totta kai hyvä asia, mutta kehitykseen perustuvana voimavarana sellainen, jota on vaikea ennustaa (minun teoriani tosin on, että markkinataloudessa kapitalisti panttaa innovaatioita, jotta voi markkinoida bugivapaita versioita, tämä lainalaisuuksien pakosta) - eli ennen konkreettista osoitusta tästä teknologiasta, voimme ainoastaan todeta zeitgeistilaisten, futurististen lupausten ja visioiden olevan kirjaimellisesti scifiä!
Resurssipohjainen talous on myös hyvä asia, siinä mielessä että resurssit on otettava huomioon muidenkin kuin kapitalististen kilpailujen loputtomana käyttövarana. Kapitalistit kilpailevat siitä kuka saa tuhotuksi uusiutuvat luonnonvarat ensin loppuun, mikä nostaa loppusuoralla niiden hintoja ja heidän voittoja. Täydellinen Järjestelmä sitävastoin tiedostaa niukkuusmentaliteetin turhuuden, kunhan vain uusiutuvat varat pidetään uusiutuvina! Samoin Kapitalismin Korrektoinnin kaltaista ohjelmaa ei ole Zeitgeistilla, mutta se on Täydellisen Järjestelmän teoriassa. Miten hoiva-alat hoidettaisi tuollaisessa valtiossa, tai vielä enemmän jos valtioita ei olisi! Lääkärit, kätilöt, hoitajat, kirurgit yms. saisivat palkkansa marjoissa ja kävyissä? Vai oletettaisiko todellakin että he päivystäisivät ilman palkkaa, pelkästään hyvästä tahdosta ja hyvää hyvyyttään koska sekulaari humanismi ja Ihanien Ihmisten Myytti?! On ymmärrettävä että tämä sopii täydellisesti teoriaani oikeiston ja vasemmiston valtiottomasta dystopiasta, jonka ajamisessa on joka tapauksessa voittajansa ja paljon häviäjiä. Nyt jos julkisia palveluita leikataan, Zeitgeistin jälkeen on suuri mahdollisuus ettei niitä enää edes ole.

Joten sallinette hieman vulgaarin ilmauksen vielä tähän lopuksi:
Zeitgeistista asiaa on 1/3, ja loput silkkaa paskaa. Siispä siksi lopputulos on tässä tapauksessa sama kuin sekoittaisi 1/3 suklaata, 2/3 osaan paskaa. Sopiva nimi olisikin "Shitgeist" Minä en nielisi sellaista, en edes maistaisi!

PS. Joka ajatteli mennä katsomaan uuden Zeitgeist-leffan, voi se olla suositeltavaa näiden yllä mainitsemieni asioiden havaitsemiseksi, joskin tämän lukemisen jälkeen tarpeetonta. Laitan vielä erään blogini kommentoijan mielipiteen tästä propagandaelokuvasta:
"Kävin just Zeitgeist leffan ensi-illassa enbkä digannut alkuunkaan. En elokuvallisesti enkä ideologisesti. Siis ensinnäkin elokuvassa ei esiintynyt Martin Luther King Jr :( vaikka trailerissa oli pitkä pätkä se pu...heesta. Lisäks koko spektaakkeli oli sekava kokoelma haastatteluja kourallisesta ihmisestä jotka kuten jo sanoit loppupeleissä puffassa melko tuttua versiota keskitetystä ns. "kansanvallasta" eli kommunismia johon oli lisätty ripaus ekouskisten hurmiota ja tietoturvasta piittaamattomien ohjelmoijien teknokrattisia utopioita. Vain Al Gore puuttui. Jacque Fresco for president? Ei kiitos!"
PPS. Munamiehen nimi esiintyi alunperin legendaarisessa ja korkealaatuisessa sketsishowssa nimeltä Kummeli.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Teoriakimara: Lintukuolemat & al.

Kartta

Teoria on tarpeen, sillä näissä tapahtumissa on selvät yhteydet keskenään.

Mikä teoria taas on oikein, taas eli lähempänä ja jokaisen itse päätettäväksi.

Esittelenkin nyt muutaman teorian.

21.12.2012 – teoria

Tämän ennustuksen mukaan tuona ajankohtana eräs aikakausi loppuu, ja navat kääntyvät. Jos tämä olisi nyt alkanut tapahtua, voisi asian selittää sillä että napojen kääntyminen on alkanut, magneettikenttä on alkanut seota ja täten sen mukaan suunnistavat kalat ja linnut ovat alkaneet seota (linnut lentäneet liian korkealle, kalat sukeltaneet liian matalalle).

Tällöin profetia on alkanut toteutumaan, yksi aikakausi lähenee loppuunsa, joka puolestaan voi olla katastrofaalinen, mutta ei kuitenkaan kirjaimellinen maailmanloppu – murros kylläkin. Tähän vaikuttanee sen hetkinen ihmiskunnan kehityksentila, milloin se on, sellainen on tuleva aika ja se ei ole hyvä. (Magneettikenttä ei ole koskaan täysin vakaa, mutta siitä toki ei olekaan kysymys. Se on kertaalleen vaihtunut, ja tällöin maa oli ilman sen suojaa.)


Tämä lienee teorioista se kaikkein villein.

Mutta onko tälle mitään todistusaineistoa?

On.

Ilmiö on noteerattu.

Lentokenttä on täytynyt sulkea tästä syystä Floridassa:

http://www.foxnews.com/scitech/2011/01/06/magnetic-north-pole-shifts-forces-closure-florida-airport/

Kun taas mittausten mukaan magneettikenttän paine on noussut huomattavan korkeaksi.

http://www2.nict.go.jp/y/y223/simulation/realtime/index.html


Valtioteoria

Britanniassa on lisätty huhujen mukaan turvallisuusastetta terroristien varalta.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011010712965506_ul.shtml

Tällöin länsimaissa tapahtuneet lintu- ja kalakuolemat voisivat viitata jonkun aseen kokeiluun. Tai siihen, että armeijan tahot ovat valmistautuneet johonkin sillä hekään eivät usko ilotuliteorioihin joissa “linnut lentelevät kattoa päin”.

Eräs kuva on mielenkiintoinen johtolanka, joka pätee tässä ja seuraavassa teoriassa.

Miten viranomaiset olivat osanneet pukeutua suojavarustuksiin, jos kyseessä oli vain normaali sattumus joka johtui lintujen säikähtämisestä?


Huom! Päivitys 24. 1. 
Valtioteoria on saanut nyt uutta todistusaineistoa, joka siis viittaa siihen että viralliset tahot ovat asiassa takana - ainakin tässä tapauksessa.

Lue juttu tästä! "Ministeriö Myrkytti!"

Kapitalistiteoria

Suuryritykset ohjaavat rahavallan avulla valtiollisia tahoja (Suomessa tätä tapahtuu mm. homeasuntojen kohdalla, kunnat ja yksityiset toimivat samalla puolella, puhumattakaan sitten hallituksen korruptiopaljastuksista), tällöin teollisuudesta johtuvat ympäristötuhot esitetään viranomaisten taholta “oudoksi sattumaksi”.

Tähän sisältyy myöskin lääketeollisuusteoria: Uusi tappajavirus on eläimissä, ostakaa rokotteita. (Erinäisten biologisten uhkien syntyä käsittelin tässä suuren suosion saaneessa tässä tekstissä.)

Joka tapauksessa pelko on massakontrollin ase joka oikein käytettynä takaa valtaa ja rahaa heille joilla sitä entuudestaan on.

Kalojen epäillään kuolleen tautiepidemiaan. Paikallisen kala- ja riistakomission edustajan Keith Stephensin mukaan kalakuolemia tapahtuu joka vuosi, mutta kyseinen joukkokuolema on poikkeuksellisen suuri.

Itse olen pitänyt kuolinsyinä joko sähköpurkausta tai myrkytystä. Jälkimmäiseen on vahvimmat todisteet. Viimeisimpiin lukeutuneessa tapauksessa lintujen nokista oli löydetty sinistä väriä. Ja tämä asia menee testattavaksi.

Myrkyttäminen on tapahtunut myös julkisuuteen vuotaneiden EPA-dokumenttien mukaan, mitä tulee massiivisiin mehiläisten kuolemiin:

http://www.fastcompany.com/1708896/wiki-bee-leaks-epa-document-reveals-agency-knowingly-allowed-use-of-bee-toxic-pesticide

On huomattavaa että monilla kuolleilla linnuilla oli sisäistä verenvuotoa. Se ei ole tavatonta tuholaisten torjunnassa. Seuraava on Wikipediasta:  Rotanmyrkky on erityisesti jyrsijöiden, kuten rottien ja hiirien hävittämiseen ihmisasumuksista ja niiden läheisyydestä tarkoitettu myrkky. Myrkky on useimmiten hitaasti vaikuttavaa, koska jos rotta tapaa sairaan lajikumppanin, se haistaa mitä toinen on syönyt, eikä syö sitä. Myrkkyinä käytetään tavallisimmin veren hyytymiseen vaikuttavia aineita, jotka surmaavat tuhoeläimen sisäiseen verenvuotoon viiveellä.
Tällöin esim. Kapitalistiteorian kannalta hyvin sopisi kuvaan että villieläimiin testataan tuholaismyrkkyjä. Se on edullista, ja valtio joka hyötyy tietysti maatalousteollisuudesta jota tämä kaikki auttaa, tekee parhaansa että virallinen raportti on mahdollisimman viaton. Ellei jopa puolijauhoinenkin..

PS. Kannattaa palata tämän tekstin pariin usein, sillä tarvittaessa päivitän tätä listausta.

PPS. Vielä loppuun pieni kevennys.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Miksi se on tyhmää? (+ Uudenvuodenlupaukseni)



Miksi siis se on tyhmää, että PETA:n ja muiden vastaavien vuotavasydämisten vappukulkueiden tytöt vilauttavat pitääkseen huolta eläinten oikeuksista?

Mieti vaikkapa nyt metsästäjää jonka tähtäimessä on viaton bambi, juuri sellainen mitä näet Disneyn piirretyissä?

Sitten hänen näkökenttäänsä tulee nuori nainen, jolla on poikkeuksellisen hyvä  kroppa, kauniit kasvot mutta sangen ilmeisesti huonohko pää noin muuten.

Tämä neiti sanoo:  Näytän sinulle tissit jos ammut tuon bambin.

Luultavasti puhuisimme sekunnin sadasosista kun bambi on paistina, ja tämä teko on palkittu vieläpä fertiilien imettimien, elikkäs tissien vilautuksella.


Siksi, se on tyhmää.


Minä ainakin lupaan, ikään kuin uudenvuodenlupauksena, täten syödä herkullisia lihajalosteita, etenkin jos se palkitaan moisilla vilautuksilla.

Nyt, minä tosin aion silloin edelleenkin suosia luomuvalintoja parhaani mukaan, ja pitää kiinni lihansyöjänä olemisesta, joka ei silti salli ylimääräisen kärsimyksen aiheuttamista eläimille. Vaan aion luonnollisestikin kannattaa Täydellisen Järjestelmän maatalouden uudistamisohjelmaa, joka ei ole lihansyöntiä vastaan, muttei myöskään puhtaasti rahanahneudesta johtuvat vääränlaisen eläiten kohtelunkaan puolesta.

Eikä muuten sitä kannattavien naisten nähdä syyllistyvän tälläisiin typeryyksiin josta oli puhe – he olisivat siihen liian fiksuja.