maanantai 21. marraskuuta 2011

Olipa Kerran Tuplastandardit

Feministi kutsuu sitä tasa-arvoksi, kun nainen saa jonkun etuoikeuden. 
Feministi kutsuu sitä sovinismiksi, kun nainen saa samanlaisen kohtelun minkä mies saisi vastaavassa tilanteessa.
- XeimA

Tämän kertainen julkaisu toimii erinomaisena jatkeena tälle, edelliselle, tekstille.

Moni on huomannut sen virheellisen ilmaisun, että feminismi olisi termin "tasa-arvo" synonyymi.

Näin ei totisestikaan ole!

Jo nimi viittaa "nais"-ismiin, joka siis pyörii naisen ympärillä ja käytäntöhän ei tuosta enteellisestä nimestä tokikaan eroa. Naisen ylivaltaahan siinä ajetaan, yleensä vielä sitä ryyditetään katkeralla peniskateudella ja raivotautisella miesvihalla. Siksi, arvon Femnistit, on olemassa misogyniaa - muiden naisten kolttosten aiheuttaman mielipahan lisäksi, joiden syyn pyritte kaiken kukkuraksi vierittämään miesten syyksi, vaikka sillä perusteella naiset jotka teistä on Se Parempi Sukupuoli ("Toinen Sukupuoli") olisivat sittenkin jotain vammaisia jotka eivät selviä elämänhaasteista ilman patriarkaalista huolenpitäjää ja täten ajautuvat pahoille teille "koska miehet". Noh, naisen logiikka on naisen logiikkaa muuallakin kuin Speden sketsisarjassa.

Mutta entäs sitten kun puhutaan feminismin vastavoimasta.

Tällöin, jopa jotkut sen käyttäjät, olivat he sitten mies- tai naispuolisia, kutsuvat itseään nimellä sovinisti.

Tällöin jos tapahtuu vastakkainasettelu, mikä myös on feministien liikkeellepanema tapa käsitellä tasa-arvoa, ovatkin vastakkainaseteltuina sovinistit ja feministit. Huom: EI maskulistit ja feministit!

Sovinistin tarkoittessa eläimelliset seksihalut omaavaa, ja naisia vihaavaa ja esineellistävää miestä, siinä missä taas feministi meinaisi alakynteen jääneen puolesta taistelevaa, tasa-arvon kannattajan synonyymia.

Se on ongelma!

Nyt, pitää sanoa että kun joskus vuosia sitten eräällä foorumilla ryhdyin käsittelemään tätä aihetta, käytin itsestäni nimeä sovistini suosiolla. Eräänä syynä oli puhtaasti se, että sen oli määrä olla sarkastinen mielenilmaus, sillä tiesin että heti ensimmäinen vastalause on tyypillinen shaming tactic, eli häpäisytaktiikan käyttö minua vastaan. Ko.taktikkahan oli tietysti haukkumanimileimasimella lyöminen "senkin sovinisti" (tuolloin ei oltu vielä "keksitty", ei ainakaan tämän maan diskurssissa käytetty kyseistä termiä, kuin ei myöskään termi maskulisti löytynyt kuin korkeintaan sanakirjoista) .

Ihan kuriositeettina noista ajoista, että sen lisäksi kun sain koko foorumin naiset pääasiassa takajaloilleen, niin jouduin melkoiseen nokkapokkaan erään naisen kanssa kun juttelimme yleisesti näistä aiheista. Aika hauska huomio vähemmistöistä (vaikka naiset eivät olekaan oikeasti mikään vähemmistö - ihan yhtä vähän kuin mitä feminismi on tasa-arvoa) onkin siinä, että heillä on joko tuplastandardit tai sitten he toimivat elävänä esimerkkinä siitä mistä heitä syytetään.

Niinpä tämä nainen minun syyttäessäni naisia juonitteleviksi ja manipuloiviksi, ja kyseenalaistaessani sen feministisen teesin "miehet hirviöitä, naiset enkeleitä", tapahtui niin että tämä kyseinen oikeudenpuolustaja ensin vaati ylläpitoa antamaan minulle bannit, mutta koska en ollut rikkonut sääntöjä puhumalla tosiasioita, sanoi tämä valkyyria ylläpidon edustajalle että seuraavaksi on hänen aikomuksenaan provosoida minut tekemään kunnianloukkaus, jolloin hän aikoo haastaa minut oikeuteen (mikä "parasta" tällä kyseisellä rouvalla on tästä kokemusta ja hän todellakin oli kyninyt jonkun eräällä toisella foorumilla!). Tämä ei ollut vain minun yllättämistä rikolliseen toimintaan, tai ajamista ansaan joka olisi rikollista toimintaa, tämä oli samalla ylläpidon kiristämistä sillä hän lupasi pysyä kaidalla polulla vain jos hänen vaatimuksiinsa minun poistamisesta foorumilta suostutaan! Siinä teille miettimistä, mitä on todellinen suvaitsevaisuus käytännössä, kun toinen uskaltaakin olla "väärässä" - zing!

Tällöin ylläpito lähetti minulle yksityisviestin, joka vahvisti seikan minkä osasinkin arvata (naiset pelailevat ja paljon, parhaimmat eivät, mutta kun kerran pääset tästä selville voit todeta sen minkä muistaakseni Ester Vilar hyvin letkautti: "Nainen on tyhmä kuin kettu"). Ja kävi niin että tuo kitkerä feministi lähti jäähylle, näytettyään että miten väärässä olin sen suhteen että naiset harrastavat juonittelua omaksi edukseen ja toisten tuhoksi.

Mutta takaisin itse asiaan.

Mitä siis sillä ajan takaa, on sen erään taktiikkan tunnistaminen jota feministit käyttävät. Tämä taktiikka on käytännössä: Agendan lavastaminen positiiviseksi diskurssin avulla.

Myöhemmin luovuin itse antamastani nimityksestä sovinisti, ja aloin käyttämään nimitystä maskulisti, joka olenkin. Suomen ensimmäisen aallon maskulisti itse asiassa.

Samoin voisin ehdottaa, että ken osallistuu näihin väittelyihin, oli kyseessä sitten mies tai nainen, niin hänen pitäisi olla tarkkana miten hänen asemansa keskustelussa lavastetaan.

Tasa-arvokeskustelussa olet epäilemättä jo kyseenalaisissa raameissa jos esiinnyt sovinistina kun oikeasti olet maskulisti. Parempi melkein olisi sanoa, että vastakkainasettelutilanteessa kyseessä on maskulisti vastaan misandristi (miesvihaaja)!

Ja mitä maskulistina olemiseen tulee, niin nykypäivänä kun yhteiskunta on muuttunut salakavalan feministisen infektion saaneena matriarkaaliseksi, voidaan sanoa että maskulismi on näistä kahdesta ismista se joka ajaa tasa-arvoa.

Aikamme feminismi ei ole kuin pisteiden kartutusta ja itsekkäiden naistyrannien, sekä hemmoteltujen aikuisten lapsiprinsessojen ahnasta elintasopurnausta, jolle ei näy loppua ennen kun sille asetetaan rajat. Tämän tietävät myös jo jotkut fiksut, aidosti tasa-arvoa kannattavat "nais-sovinistit", joita nyt kutsuttakoon naismaskulisteiksi. Tiedän erään tälläisen naisen, josta minulla on paljon muitakin hyviä muistoja ("että totaa..";) ja hän sanoi olevansa sovinisti, sillä ei voi sietää muissa naisissa sitä miten he valittavat loputtomasti, kuitenkaan koskaan aikomatta tehdä mitään asialle (HUOM: miten jopa hän rinnasti itsensä sovinistiin, eli naisvihaajaan, koska uskalsi arvostella naisten tapoja toimia). Samoin muilta samanmielisiltä naisilta olen mm. kuullut kuinka käsittämätöntä voi heidän sukupuolten edustajain antisosiaalisuus olla (töykeys, ylimielisyys, vaativuus jne.), sekä suhteellisuudentajun puute; kaikki epäilemättä feminismin istuttamia sielunkasvaimia.

Vaikka Fundamentti antaa tukensa 99%-liikehdinnälle, on tämä parodia tämän tekstin kontekstissa ensinäkin osuva, ja toiseksi upottava, kiitos!


Ja pistetään nyt vielä parit kuvatkin aiheesta...(joista alempaa voi klikata, jolloin se tulee omaan ikkunaansa; se koko kun on joko liian pieni tai suuri tähän ruutuun - sekin vielä!) nämä ovat keskittyneet erityisesti pariutumiseen mikä on tietty perinteistä tuplastandardien juhlaa.



Ja suurin on rakkaus (myös tuplastandardeissa)...

Ikään kuin "bonuksena" vielä tämä teksti: Jyrkkä Ei Perhearvoille

Se ei enää tyydy vihjaamaan mutta kertoo suoraan miten feministit - nuo itsekäät tyrannit ja suuren suun omaavat hedonistit - vastustavat perhearvoja.

Mitä perhearvot oikeastaan konkreettisesti edes tarkoittavat? Jos en olisi kansanedustaja Jussi Niinistön varoittavasta esimerkistä oppinut, ettei saa sanoa poistavansa varmistinta, sanoisin poistavani varmistimen aina kun kuulen mainittavan perhearvot. Koen, että niiden varjolla minulle yritetään myydä sellaista elämäntapaa ja –asennetta, jota kammoksun: viideltä syötävää äidin valmistamaa perhepäivällistä, joka koostuu kidutetun eläimen lihaksesta ja vanhoista perunoista.


Ei se koti niin tärkeä paikka ole. Kotiin on moni kuollut.


Perhearvot on yhtä kuin lukkiutuminen johonkin pikkuporvarilliseen kulissielämään, josta on siivottu pois kurittomuus ja haaveet eli kaikki se käyttövoima, jonka ansiosta hyvät ihmiset tekevät suuria tekoja paremman maailman hyväksi.

Roosa "vihreä ja feministi" Meriläinen, minäpä kerron Sinulle, mitä ne tarkoittavat.

Perhearvot todellisuudessa mahdollistavat sen, että yhteiskunnan perusyksikkö eli perhe pysyy kasassa. Mitä keholle käy, jos sen solut alkavat rappeutua tai jos ne joutuvat vapaiden radikaalien valtaan? Samoin mitä yhteiskunnalle jossa feministiset rappioarvot vallitsevat.

Perhearvoihin kuuluu mm. kyky tehdä yhteistyötä, lojaalius, rakkaus, sukupuolten välinen dynamiikka jossa molempien ominaispiirteitä käytetään yhteiseksi eduksi. Ja kyllä, se sisältää myös kurinalaisuuden, ja päättäväisyyden, sillä edellä mainittu rakkaushan ei ole sitä mitä modernit, naisille pääsääntöisesti myytävät romanttiset fantasiat* sen uskottelevat olevan - se on tahtoa ja tekoja. Ei tunteita - ainakaan pelkästään.

Nuo ovat juuri ne hyveet, jotka pelastavat maailman, ja maailman pelastaminen alkaa siitä kun yksilö alkaa sen itsestään, ja ulottaa sen lähimmäiseensä, ja tämä salainen ainesosa on rakkaus. Tee se rakkaudesta. Eikö maskuliininen dominointi kaikkien maailman alojen huippuna, ole jaloimmillaan juuri sitä, että mies on penetroitunut läpi haasteiden -rakkaudesta? Feministien piti tehdä juoni, jolla he valjastavat tuon voiman palvelemaan heitä, aivan kuten kapitalisti muuntaa omien saavustustensa tuottajista karjaa (kapitalismi ei ole luonut tai tehnyt mitään, työvoima on, mutta kapitalisti on vain kuorinut kerman - näin karkeasti). Tämä blogi on eräs esimerkki siitä miten surkeasti nuo molemmat ovat epäonnistuneet sen agendan salaamisessa.

Rakastumista ei ehkä pitäisi edes laskea rakkaudeksi, sillä se on aivojen kemiallinen humalatila joka kestää parhaimmillaan noin 1000 päivää. Vaikka toki, se voi kuulua osaksi rakkautta, ei se todellakaan ole sen synonyymi - syy miksi sitä ei pidä laskea onkin siinä, että siinä luonto tekee työn puolestasi kun taas oikeassa rakkaudessa sinä olet se joka rakastaa! Ei ihme että naisasiakriittisessä kirjassaan, Ester Vilar (itsekin nainen, ja vielä korkeasti koulutettu) sanoi: "naiset eivät pysty niin suuriin tunteisiin"..ja että heidän tavoitteensa ovat paljon ala-arvoisempia ja pinnallisempia, jotka sitten naamioidaan sopimusavioliittojen kautta rakkaudeksi.

Jos rakkaus ja rakastuminen ovat sama asia, tällöin nämä hedonistiset adhd-potilasta muistuttavat "modernit vapaat naiset" tulkitsevat, että rakkaus on "kuollut" ja tunteet laantuneet kun tuo kemikaalimyrsky aivoissa on laantunut, ja kuin narkkarit he lähtevät metsästämään uutta "fiksiä". Jälki on rumaa, etenkin kun joidenkin naisten tyylinä tuossa on toimia kuin apinat - käpälä on vielä edellisellä oksalla, kun se jo kurkottaa toiseen.

Epäilemättä eräs syy miksi avioerotilastot ovat mitä ovat, se että puolet avioliitoista päättyy eroon, ja että noin 75-80% eroista johtuu siitä että nainen hakee sitä, on siinä että kun yhdistetään naisen yleensä epärealistisiin standardeihin, emotionaalisuuteen perustuvaan ajatteluun ja romanttisiin odotuksiin se feministien "voit saada kaiken"-hullutus, jolloin he myöskin ajattelevat parisuhteessa arjen tultua vastaan, että tämäkään ei vielä vastaa sitä idealistista kuvaa jonka hän on luonut pienessä sievässä päässään; "ehkä voin tuplata"?

“No niin, nainen, jolla on likainen keittiö, onkin ihan toinen juttu – miehen katsantokannalta. Mikäli hän ei käy muualla töissä ja on lapseton, hänen keittiönsä siisteys tai likaisuus on lähes aina (poikkeukset sallitaan) suorassa suhteessa siihen, kuinka paljon hän välittää sinusta. Joillakin naisilla on teorioita siitä, kuin maailma pelastetaan. Mutta he eivät voi pestä kahvikuppia. Jos tästä mainitsee heille, he vastaavat: “kahvikuppien peseminen ei ole tärkeää”. Valitettavasti se on, etenkin miehelle, joka on painanut 8 tuntia sorvin ääressä plus 2 ylitöitä. Maailman pelastaminen aloitetaan pelastamalla yksi mies kerrallaan; kaikki muu on yltiöromantiikkaa tai politiikkaa.” - Charles Bukowski

- Ugh, olen puhunut! T: Intiaanipäälllikkö Kovana Seisova Maskulisti





*= Romanttiset fantasiat viihdeteollisuudessa, ovat täsmälleen sama asia kuin eroottiset fantasiat aikuisviihdeteollisuudessa; molemmat simuloivat määrätyn fantasian toteutumista, jonka voyeristinen seuraaja katsoja on, joka oikein syventyessään voi fantasioida olevansa osana sitä mitä katsoo.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Kevennys Perjantaiksi

Seuraavaksi hyvät ja huonot uutiset, tai kevennykset.

Vanki karkasi lakanaköyden avulla:
Virolainen vanki karkasi pakovarmana pidetystä Vantaan vankilasta klassisen köysitempun avulla.

Vain suomalaisista vankiloista voi paeta piirrettyjen tapaan: lakanaköysi, viila joka on tuotu täytekakussa, tunneli joka on kaivettu sellistä tai jos vain jätät palaamatta lomilta, työpisteellesi, avovankilaan (ainakin jos satut olemaan entinen paloittelu- ja rituaalisurmaaja) ti-hii!

Ja tarinan opetuksenahan on: Varokaa vain rikolliset, täällä teille sanotaan soo soo ja pistetään asumaan yksiöön jossa on kaikki ajankohtaiset mukavuudet. Toivottavasti vittuunnut pelatessasi pleikkaria!

Toinen asia mikä keventää, joskin ilman sarkasmia, on tämä.

Vallatkaa Wall Street yrittää sulkea New Yorkin pörssin

Ehkä tämä on jo hieman parempi suunta, sillä jos kapitalistien keinottelijoiden ja muiden verijuotikoiden halutaan tekevän muutakin, kuin vain jatkavan finanssipelejään ja optiokuppaustaan, sekä ylipäänsä jatkavan rappiojärjestelmän ylläpitämistä, tulisi tehdä muutakin kuin vain ilahduttaa näitä silloin kun nämä tulevat naureskelemaan ylätasanteelle, shampanjaa hörppien, että miten mielenosoittajat tulevat heidän vuokraamiensa poliisien pieksemiksi.

“Kapitalistinen elämäntyyli on sotaa rauhankin oloissa, se on sortoa ja riistoa lainalaisessakin yhteiskunnassa ja se puhkeaa periaatteellisesti hyväksytyksi, ihailluksi verilöylyksi aseellisissa sodissa ja periaatteelliseksi brutaalisuudeksi ja julmuudeksi väkivaltaisissa taantumusliikkeissä. Psykologisesti se nojautuu ihmis-sielun uumenissa piileviin viidakkovaistoihin, heimo-,taistelu- ja ryöstövietteihin, vaikeisiin sielullisiin estymiin, joita ei voida välttää nurinkuristen arvokäsitysten vallitessa.“ - Yrjö Kallinen

Ja vaikka allekirjoittanut ei hirveästi uskokaan mielenosoitusten tehokuuteen, on Fundamentti tämän liikkeen "kehän nurkkauksessa" hengessä mukana. Tämä on hyvin poikkeuksellinen tilanne, jossa ihmiset ovat alkaneet herätä ja reagoida - se on hyvä alku.

“..ei tässä jumalauta ole kysymys taloudesta ja fiateista ja renaulteista vaan siitä että ihminen löytäisi elämäänsä tarkoituksen ja sisällyksen ja suunnan ja voisi elää niin kuin kasvi elää. Politiikkoja ohjaa vallanhimo, heillä on siinä työmaa, mutta tavalliset ihmiset tarvitsevat mielekkyyttä elämäänsä, he haluavat ahkeroida ja saada palkkansa, he haluavat nähdä lastensa kasvava, ja mitä he näkevät? Ja mitä he näkevät?”


“Kapakassa ihmiset söivät ja joivat, tavaratalossa he tekivät ostoksia ja katselivat tavaroita, joita heillä ei ollut varaa ostaa; he lukivat huonoja lehtiä ja huonoja kirjoja; illalla he menivät elokuviin tai istuivat kotona katselemassa televisiota tai tuttavien luona juoruamassa; ihmiset elivät ja olivat onnellisia joskus, onnettomia josukus; tietämättä syytä siihen he elivät, ja syytä tietämättä he kuolivat – ei ole yritettävä osoittaa, että kaikki mitä he tekevät on naurettavaa ja arvotonta, on yritettävä paljastaa heille, että heidän elämänsä juuri sellaisena kuin he sen elävät on täynnä sisältöä ja merkitystä, jokainen hetki.”

- Pentti Saarikoski

Lue myös tämä.

Siispä seuraavan erinomaisen bändin erinomaisen kappaleen myötä me voimme mennä kohti viikonloppua.


Hey you slaves go hang your owners
Draw your names among their ashes
Lay your children on their thrones
Gather 'round and fall right down

tiistai 15. marraskuuta 2011

Frustra Laborat Qui Omnibus Placere Studet (Vaatteet On Mun Aatteet #3)

Tämän, toistaiseksi viimeisen Infomercial-sarjan teksti (klikkaa katsoaksesi aikaisemmat, osa 1 ja osa 2) on viestiltään juuri kuten otsikko sen sanoo: "Turhaa vaivaa näkee se joka yrittää miellyttää kaikkia". (kaikissa itseäänkunnioittavissa poliittisissa blogeissa on syytä käyttää ainakin aika ajoin latinaa;)

Tämän iskusanonnan onkin moni voinut huomata, niin allekirjoittaneen, kuin myös Fundamentin ja sen fanien omaksuneen.

Siispä vielä viimeisenä tuote-esittelyn sarjassamme esittelen ensimmäisen ja alkuperäisen Fundamentti-paidan, jota on saatavilla kaupasta.

"Ärsyttävän Suomalainen".

Klikkaa tarkempaa tietoa

Sillä mehän tiedämme että miten suvaitsevaisto suvaitsee kaikkia muita paitsi vaaleaihoisia, suomalaisia, heitä jotka ovat "väärässä", "suvaitsemattomia", tai keitä tahansa jotka eivät suostu alistumaan heidän massakontrolliin joka on eräänlainen sekoitus passiivisaggressiivista totalitarismia, poliittista korrektiuutta ja sen käyttöä pelailussa agendojen saavuttamiseksi. Unohtamatta tietysti tuplastandardeja ja kaksinaismoralismia, sekä valikoivaa totuudellisuutta.

Totuudellisuudessahan on se ikävä puoli että totuus satuttaa ja ärsyttää heitä jotka elävät valheessa. Ja lopulta totuus on aina olemassa,  vaikka sitä laastaroitaisi valheella - tämä on erityisen kiukuttavaa kun siitä muistuttaa vaikkapa kapitalisteja joiden uskomukset talousjärjestelmästään todellisuus kyseenalaistaa laman muodossa, tai sitten viherpunaisten muistuttaminen heidän idealismistaan jonka ainoa ongelma on, ettei se toimi todellisessa elämässä vaan vaarantaa niin myös heidän kuin heidän ympäristönsä.

Mitä tahansa se onkaan, kiteytyy se tähän paitaan.

Eikä toki tässäkään kaikki, sillä tämä on viimeinen osa, haluan että sitä juhlistetaan jollain minkä voit huomata vielä kuukausia myöhemminkin lämmittävän mieltäsi sen edukkuudella ja reiluudella.

Nimittäin se on erikoisalennus, joka on voimassa vain rajoitetun ajan (28. marraskuuta saakka!).

Alennukseen kuuluu, että kun tilaat 4 tuotetta saat 5:nen tuotteen ILMAISEKSI!

Kirjoita tilauksen yhteyteen koodi: XMAS5FOR4 




Ja kauppaanhan pääsi kun klikkaat tätä tekstiä (sisältää myös monia muita malleja jotka voivat kiinnostaa Sinua)

maanantai 14. marraskuuta 2011

"Ja Sinähän Alistut!" (Totalitaristien Viimeisin Isku)

10.11 päätti Helsingin Yhteinen Kirkkovaltuusto, tai sen osallistujakaarti äänin 51-26, että se aikoo syrjiä mielipiderikollisia, ja jokaisen totalitaristisen liikkeen tavoin, se päätti että on olemassa vain yksi totuus jonka kanssa eri mieltä olevilta viedään leipä.

Mitäkö on sitten tapahtunut?

Kyseinen, limaisen vihreitä soluttautujia ja sairaudenlietsojia sisältänyt (se, mitä ne tekevät kirkon asioita päättämässä, onkin hyvä kysymys) kokous päätti että naispappeuteen (mikseivät he muuten käytä nimeä "papitar?") ja pervertikkoihin (seksuaalisesti poikkeavien yksinkertaisempi nimitys) muulla kuin heidän agendansa sallimalla tavalla suhtautuvien tahojen rahoitus lakkautetaan.

Mitä tapahtuu on, että ensin rahoitus lopetetaan naispappeutta vastustavilta (feministinen agenda täten pakotetaan voittajaksi kirkon puhdasta ja turmeltumatonta oppia ja siihen kuuluvien omantunnonvapautta vastaan), ja seuraavan kolmen vuoden aikana rahoitus lakkautetaan tahoilta jotka vastustavat homoseksuaalisuusmyönteisten agendojen vastavoimatonta leviämistä kirkossa.

Tällöin esimerkiksi Älä alistu-kampanjaa pyörittäneet tahot, joiden tehtävänä oli rohkaista nuoria, joiden seksuaalisuus ja elämä ei ole vielä täysin uomissaan, terveisiin ratkaisuihin ja haluamalleen tielle aikana jolloin pakkosuvaitsevaisto pyrkii aivopesemään nuo viattomat nuoret omien sairaiden agendojensa ei-vain-kannattajiksi, vaan myös toteuttajiksi.

Kaikki tuo on osana heidän anti-kansallista moraalinmädättämisohjelmaansa.

On tiedettävä, ettei mikään suuri valta ole kestänyt kulttuurillisesti edes kaksikielisyyttä, puhumattakaan siitä että tuhon airueena on aina ollut yltiöliberalismi joka on edeltänyt harmonian hajomista kaoottiseksi ja eläimelliseksi otteen menettämiseksi.

Kansanlähetys oli tätä ennen tehnyt päätöksen, ettei se palkkaa rekisteröidyssä parisuhteessa olevia työntekijöitä. Jotkut taas päästivät homoseksuaalit töihin, kunhan nämä eivät vain tuo seurakunnallisiin toimiin liittyen mittaamattomasti esiin taipumuksiaan (joistain syystä kun katsoo vaikkapa Pride-kulkuetta, tämä on täysin olennainen sääntö koska itsensäpaljastelu, mauton pukeutuminen ja taipumuksiensa muiden naamaan hierominen ei ole jotain mikä millään tavalla sopisi kirkon siveelliseen agendaan) - oli kokouksessa jopa hyökätty tätä seikka vastaan!

Toisinsanoen kyseessä on kaiken autonomian, rajojen ja päättämisvallan poisvieminen pakottamalla ja täysin totalitaristisin sekä syrjivin keinoin, kun kyseessä on taho joka ei satu kannattamaan näiden sairaudenlietsojien kannattamia arvoja, vaan haluavat toimia omien periaatteidensa mukaisesti. Esim. jos et usko homoseksuaalisuuteen, mutta silti suvaitset homoja, ei se vielä riitä vaan sinun pitäisi toimia heidän makuuhuonepalvelijana ja vaseliinivastaavana jotta se riittäisi näille umpiluille jotka itseään myös suvaitsevaisuuden ja kaiken kivan lähettiläinä pitävät. - Olisikin mielenkiintoinen asiantila mitä silloin tapahtuisi, jos vaikkapa joku imaami antaisi kenkää jollekin homoseksuaaliselle työntekijälleen; miten silloin suu pantaisi?

Ja kuinka ollakaan, luin erään tälläisen päättäjän kannanoton (joka oli ollut mukana äänestämässä), niin ensin hän muina miehinä totesi että ei verovaroja saa käyttää suvaitsemattomuuksiin, mutta sitten kun tuo uudistus meni läpi, hän jo paasasi miten kyseisellä kirkkovaltuustolla onkin oikeus päättää miten rahojaan käyttää?! Tekopyhyyden huippu!

Mutta tälle tuplapuheelle on jo vuosikymmeniä sitten löytynyt selitys, kun Yrjö Kallinen havaitsi tämän saman piirteen aikansa äärivasemmistolaisten toiminnassa, eli kommunisteissa joiden vallanperillisenä Täydellisen Järjestelmän teoria pitää punavihreän hegemonian kannatajia, joiden toimintamalli on 1:1 sama kuin vuosikymmenten takaisten esikuviensa, siitä johtuu tagi: "kommunismi" mikä on sateenvarjoterminä tälle ilmiöille, siispä lue ja näe:

“Poika Tuomisen tunnen hyvin, olen aikoinani varottanut häntä kommunismista ja yrittänyt vetää sosiaalidemokraattiseen leiriin silloin, kun hän oli vielä poika Tuominen. Kyllä hänelläkin oli aatteellinen pinnistys, kun hän sinne ajautui, mutta hän hyvin varhaisessa vaiheessa oppinut, että tässä maailmassa pitää pelata...Poika tuominen puhuu kirjoisaaan niin vaivattomasti totta ja valhetta sekaisin, että pitäisi mennä lause lauseelta, rivi riviltä, asia asialta läpi....Hän on kommunistisen koulutuksen saanut mies, ja siellä opetetaan kyllä ihminen puhumaan ja menettelemään tarkoituksenmukaisesti. Kaikki sellaiset ideat kuin totuus ovat naurettavia, niitä pitää puhua julkisessa keskustelussa, mutta käytännöllisessä politiikassa, mitä sellainen on, sehän porvarismia, eihän se ole marxilaisuutta eikä se ole leninismiä. Puhua totta on poroporvarillinen ennakkoluulo. Poika on oppinut läksynsä. Ja ihmiset lukevat häntä innoissaan.”

Näiden itseään suvaitsevaiseksi tituleeraavien ahdaskatseisessa maailmassaan ei ole minkäänlaista tilaa toisenlaisille mielipiteille, vaikka he tekeytyvät tahoksi jotka kannattavat avarakatseisuutta ja vaihtoehtoisia elämäntapoja. Missä on avaratkatseisuus ja vaihtoehtoisen elämäntavan salliminen jos pro-homoseksuaalit eivät pysty kestämään sitä että jotkut haluavat auttaa heitä jotka todella haluavat olla heteroseksuaaleja?

Sehän olisi sietämätöntä, jos joku todellakin eheytyisi, jolloin ei voitaisi käyttää "homoudesta ei voi parantua koska se on normaalia"-korttia. Eikö tällöin pitäisi kysyä ensin heiltä jotka ovat siitä eheytyneet, eikä suinkaan niiltä pro-homo-heteroilta, tai pro-homo-homoilta joilla ei ole aikomustakanaa muuta kuin lietsoa taipumustaan?

Tähän väliin sellainen tietoisku, että homoseksuaalisuuden ei olla koskaan määritelty johtuvan geeneistä, siihen ei siis ole mitään biologista determinaatiota.

Syyt ovat psykologiset. Siten apukin on psykologinen, ja tällöin kun muistamme että ihmisen mieli toimii perustaltaan suht yksinkertaisesti, se menee pois kivusta ja suuntaa kohti mielihyvää, tällöin seksuaalisuuteen eli mitä voimakkaimpaan mielihyväperiaatteeseen ankkuroitunut fiksaatio on varmasti jotain mistä on henkilön vaikea päästä eroon. Mutta vaikean ei tarvitse olla yhtä kuin mahdoton. - Samoin, perhearvojen tuhoutumista edistävä politiikka, on omiaan lisäämään yh-äitien määrää jolloin poikalapset kasvavat ilman isää ja mahdollisesti tulevat näin (pelkästään äiti kasvattajanaan) ehdollistumaaan emotionaalisen ja seksuaalisen kehityksensä suhteen väkisinkin ei-maskuliiniseen suuntaan. Noidankehä.

Älä alistu-ryhmä tarjoaisi vaihtoehdon, siinä missä nämä vallanhimoiset, kansallista hyvinvointia vastustavat tahot taas eivät pyri pelkästään syömään moraalia, vaan myös motivaatiota heiltä jotka valitsisivat toisin.

Otetaan mielenkiintoinen esimerkki luonnosta.

Kun eläimet leikkivät nuorella iällä, syynä yleensä on valmistautuminen myöhempään elämään, omien rajojen ja luontaisten kykyjen etsiminen sekä ihan vain leikkisyys ja aggression purkaminen.

Tällöin mitä apinat tekevät, on että he leikkivät nuorina seksuaalisia leikkejä.

Tällöin naaraiden läsnäolosta kiihottuneet nuoret urokset voivat simuloida yhdyntää toisten urosten kanssa.

Kuitenkaan tälläisen käyttäytymisen ei ole määrä liittyä suoranaisesti seksuaalisuuteen eläimillä vaan esim. joskus (etenkin primitiivisemmän henkisen kehityksen ihmisilläkin) homoseksuaaliset aktit liittyvät valtataisteluun ja toisen alistamiseen (joissain vanhoissa, vaikkapa viikinkien tai muslimien kulttuureissa "se ei ole homo joka antaa, vaan joka ottaa").

Ja siis tällöin, "nuoruusvuosina", apinayhteisö hyväksyy tuollaisen poikkeavan käyttäytymisen.

Mutta kun nämä ajankulukseen homoilevat apinat tulevat määrättyyn ikään, ei sitä enää sallita vaan kyseistä yksilöä "oikaistaan" lyömällä tätä mahanseuduille.

Luonto vastaan SETA ja viherterroristit, kumpi tietää paremmin? (SETA ei ole vain moraalin, vaan myöskin luonnonvastainen järjestö)

Ja ei, en nyt yritä vihjata, että kyllä ne homot siitä tokenevat, kun joka kerta taipumusten ilmetessä lyödään ilmat pihalle ja toistetaan käsittely heti tarvittaessa (en toki kiellä sen toimivuutta, mutta moiset pakkokeinot jätän punavihreille - zing!). 

Ikävä kyllä nämä olivat varsin huonot uutiset, jotka toivon mukaan loppuvat, kun ne nyt herättävät ihmiset siihen mitä meille on tapahtumassa tämän soluttautumisen myötä joka syö kansallista moraaliamme pesimällä mädättäjäbakteerien tavoin elimiin joissa päätetään arvokysymyksistä. Massakontrollin aseet toimivat niin median kuin myöskin virallisen totuuden kautta, eli jos saastaa näytetään televisiosta, mutta toisaalta sen laillistamista ajetaan, tulevat monet eksytetyiksi jo pelkästään siitä syystä että keskiverto kansalainen on "unissakävelijä" joka ei välttämättä ymmärrä mitä hänelle tehdään ja mihin häntä viedään.

Mutta, lopetuskappale on erinomaisen hyvä ja eritoten aiheeseen sopiva.

Hattu pois päästä, ja veisatkaamme nyt mukana (saattaa tulla reprisena, mutta antaa tulla)!


Where the slime live
(They are the lowest forms of life)
Where the slime breed
(They make a new one too corrupted)
When the wind blows
(The winds of truth are blowing now)
And the cradle falls....down


Their poison fingers that wrote the poison lines
Their poison lingers
What a tragedy when their fingers are removed


Where the slime live


Their burning dogma
Introducing to our mind - lies
They plot for the total control of the morals...


sunnuntai 13. marraskuuta 2011

HUOM:Tarkista Nyt Onko Mahdollisesti Vuodettu Salasanasi Tällä Listalla!

Fundamentti on saanut haltuunsa listauksen 15 000 vuodetusta salasanasta, joiden on varmistettu olevan, ainakin osittain autentisia! (Tietysti ensin tulee mieleen, että kyseessä olisi ollut samanlainen "jekku" kuin mitä tässä mutta jos seuraavaksi tuleekin lista missä on niin sähköposti kuin salasanakin, voi tulla itku pitkästä ilosta).

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Exit Feminism, Enter Masculism (Vaatteet on mun aatteet #2)

Edellisessä tekstissä käsittelimme erästä modernin maailman käsistä riistäytynyttä epäkohtaa.

Seuraavaksi esitetty epäkohta tässä Vaatteet-on-mun-aatteet-/ infomecial-sarjassa liittyy samaan sarjaan.

Eli esittelemme kaupan tuotteista nyt Exit Femisnim, Enter Masculism-sarjan tuotteet!

Nyt, sinun ei tarvitse miettiä miten voit huomata luettuasi tekstin, miten tunnet hyvin olennaiseksi hankkia oikean asian mukaista vaatetusta jota tämän ilmoituksen kautta sinun on mahdollista hankkia huokeaan hintaan (lopussa rahanarvoinen etu!). Nimittäin asia on sellainen, että jokaisen miehen kiireellisin ja mitä tärkein velvollisuus oman ryhmänsä edun nimissä on nousta taistelemaan sitä seikkaa vastaan, että miten heistä on tehty polttoainetta itsekkäiden tyrannien tavoitteiden järjestelmälliselle toteutukselle. 

Kuvassa malliston t-paita, tekstin lopussa lisää mallistosta. Klikkaamalla kuvatekstiä pääset suoraan tuotteeseen.

http://xeimiandesign.spreadshirt.fi/exit-feminism-enter-masculism-A13235930
Nyt siihen asiaan.

Jos tätä kyseistä asiaa arvostelee, tällöin poliittiset reguloijat hyökkäävät kimppuusi, sillä jos heidän valtarakenteiden ja propagandan mukaista linjaa ei noudata, he pillastuvat kuin paniikkikohtauksen saanut lauma kanoja joiden rehuihin on sekoitettu amfetamiinia.

Ja jos sinä arvostelet edellisessä tekstissä mainittua Wall Street Occupy:ta, tällöin sinut pyritään vaientamaan reguloijien toimesta erinäisin häpäisytaktiikoin (shaming tactics), tyyliin “älä syytä muita, mene töihin, palvele ja tottele..jne jne”. Samoin on laita tässäkin tapauksessa jossa kritiikin kohteena on sortojärjestelmä joka johtaa länsimaisen sivistyksen tuhoon (tästä myöhemmin lisää), samalla lisäten yh-äitien määrää, tuottaen massiivisen piikin avioerotilastoihin yms. ja koska se perustuu peniskateiden, miesvihaajien vallanhimon tyydyttämiseen, eivät he patologisen narsistin tavoin koe voittavansa jos toinen (mies) ei häviä.

Ryhmä josta puhun on feministit. He tietävät kyllä, että olemme jo lähes täysin siirtyneet matriarkaalisuuteen ja tasa-arvo on jo toteutunut jo siinä määrin että tässä yhteiskunnassa “toinen on tasa-arvoisempi kuin toinen” - mekin tiedämme, ja voimme havaita että heidän on kiire vielä kerätä niin monia pisteitä kuin mahdollista. Aivan kuten kapitalistisenkin järjestelmän hyötyjät, kapitalistit, tekevät repiessään iloa irti järjestelmästä joka ei perustu millekään ja jonka viimeinenkin pennonen on käytännössä velkaa – siispä heidän on kiire ottaa siitä ilo irti, vielä kun voivat. Asiantila jonka Täydellisen Järjestelmän fiksu ja valvetunut lukija nyt ymmärtää.

Ongelma josta puhun on nähtävissä ja koettavissa, kutsun ongelmaa nimeltä FUCK (Feminism United with Complete Kapitalism). Tilastot osoittavat että tämä persoonallisuushäiriöisen aivoja muistuttava järjestelmä "toimii ja tuottaa tulosta"; sen voi havaita sen uhreista jotka saavat etsiä yhteiskunnasta auttajaa jota eivät ole voineet löytää.

Miesten enemmistö (kansan enemmistöön eli työläisiin kuuluvat, kuin myös sen reserviin eli työttömiin kuuluvat) ovat ryhmä joka on joutumassa alakynteen jokaisella rintamalla. Jokainen ei voi olla rikas, ja menestyvä mies, jolloin yhteiskunta joka ajattelee arvomaailman kapitalistisesti ei voi mitenkään siis noteerata jokaista miestä vaan aiheuttaa välttämättä epäonnistumisen. Samaten feministinen kompensaatio pitää huolta että naisen puolia pidetään eri keinoin; naisella on lupa olla heikko mutta toisaalta häntä kannustetaan kylmään urapyrkyrinä toimiseen.

Tilastot ovat lohduttomia.

  • Mies elää keskimäärin noin 7 vuotta vähemmän kuin nainen
  • Itsemurhan tehneistä miehiä on 4/5
  • Asunnottomista 80% on miehiä, yömaja-asukeista 95%, kuin myöskin vangeista.
  • Työttömistä pääosa on miehiä.
  • Tarkkailuoppilaista pääosa on poikia.
  • Koulutuksen ja työelämän ulkopuolisista nuorista poikia on suurempi osa kuin tyttöjä (15%)
  • Toimeentulotukea saavista 40% on yksinäisiä miehiä.
  • Asuntojonojen enemmistöistä on valtaosa miehiä.
  • Jo ikääntyneiden vanhempien luona asuvista aikuisista on 80% miehiä.
  • Mielisairaaloiden asiakkaita 2/3 – miehiä.
  • Väkivaltaan ja onnettomuuksiin kuolevista pääosa on miehiä (niin ja mies on se joka on naiselle väkivaltainen ja vaarallinen?)
  • Juopoista ja narkkareista valtaosa on miehiä.
  • Armeijaan sukupuolista mies on se jonka on pakko mennä, tällöin hän on myöskin se joka osallistuu sotimiseen mikä on pakotettua kuolemista ja surmaamista.

Tämä osoittaa että syrjäytyneitä yhdistää se että he ovat köyhiä ja miehiä. Jos mies on vahvempi ja sortaa naista, niin miten on mahdollista että tilastot näyttävät tältä? Onko mies riisuttu näin tehokaasti aseista, vai onko mies demonisoitu ja jätetty unohtumaan?

Miehet ovat heitä jotka jäävät siis yksinäisiksi ja selvästi kärsivät tilastaan. Kuitenkin asuntomarkkinat yksinelävien hyväksi ovat ristiriitatilanteessa.

Samoin tuoreessa sosiaalityön professori Jari Heinosen tutkimuksessa selviää, että moderni, kapitalistien aiheuttama palveluverkoston supistuminen, pätkätyöt ja työttömyys sekä vallitsevien tukimuotojen erinäiset keskeiset ristiriidat ja leikkurit ovat omiaan vaikeuttamaan ahdingossa olevien selviytymistä. Miehillä sopivien, aivan tavallisten työpaikkojen puute ja huonosti toimiva perusturva ovat kaikki tyyni ongelman aiheuttajia. Aivan kuten "jokamiehen" työmarkkinoiden, kansalaispalkan kaltaisen joustavan tukijärjestelmän ja helposti saatavien koulutusjärjestelmien puuttuminen on eräs joka tehokaasti pitää miehet ahdingossaan. Kilpailumentaliteetin ja kapitalististen eläimellisten asenteiden pääsy valloilleen yhteiskunnassa, jossa opetusjärjstelmä suosii naisia, siinä missä samalla kiintiöpiipittäjät saavat alati tahtonsa läpi työelämässä, on selvää että kumman sukupuolen edustaja on siellä minne paska valuu (kuten armeijassa käyneet voivat sanonnan tunteakin, ja jotka eivät ole käyneet, tietäköön että paskahan sinne alas valuu).- Ja kun naisten pinnallisuus standardit tunnetaan parinvalinnassa, on suht tavallista että nämä miehet viettävät romanttisia hetkiä lähinnä vain madamé masturbaben salongissa - siinä ei paljoa perheitä perustella!

Regulointi näkyy siinä että “järjestelmässä ei ole mitään vikaa, sinussa on kaikki vika”-toteamuksessa. Nyt, Täydellinen Järjestelmä kannattaa yhteiskunnan ja yksilön synenergiaa, eli se myöntää että kyseessä usein kaksisuuntainen tie, mutta tässä tapauksessa kyseessä on merkittävä epätasapaino.

Jos kapitalsimi ei toimi, niin myöskään feminismin luoma matriarkaalisuuskaan ei toimi jossa naisista tehdään aikuisia pikkuprinsessoita jotka on oletusarvoisesti hemmoteltu piloille, opetettu että kaikki on mahdollista kun kyllin vinkuu. Järjestelmä ei ole täydellinen tässä asiassa, ei Wall Streetin eikä perhettä ja sukupuolien suhteita määrittelevä järjestelmä.

Tässä on paradoksi. Patriarkaalinen järjestelmä itse asiassa on naisen puolella. Se oli voimakas perheyhteisö joka suojeli naispuolisia jäseniään niin raiskaajilta kuin myöskin heiltä jotka olisivat voineet ottaa naisen haltuunsa halutessaan – tähän perustuu avioliitto alunalkaenkin. Se on siis liitto jonka mies tarjoaa naiselle, siinä nainen ei ole pää vaan mies, mutta nainen voi päättää ottaako liiton vaiko ei. Patriarkaalisuudessa tästä neuvoteltiin naisen edunvalvojien eli perheen kanssa – mikään ei viittaa siihen että tämä edes olisi välttämättä ollut pakkoavioliitto. Onko kenties parempi että naisella on vapaus valita väärin ja vastoin omaa etuaan – nainen kun keskimäärin on se sukupuoli joka tekee päätöksensä tunteella; hän toimii ensin ja perustelee sitten. Tällöin hän torjuu kiltin ja turvallisen miehen, ja juoksee sosiopaatin perässä, ja vielä kirsikaksi kasan päälle hän parkuu miten kaikki miehet ovat sikoja. Kiitos feminismin!

Tähän väliin esimerkki viime lähiajoilta (pääasiassa viime viikonlopulta). Baarijonossa minun piti kuulla kun takanani oleva itkuinen nainen mourusi sitä miten oli jättänyt "sen luuserin" kotiin nukkumaan ja ei nyt osannut olla ilman tätä viihteellä. Hänen kaverinsa kysyi että sitten jätti hänet nukkumaan, sanoi itkupilli että siksi kun halusi kouluttaa tätä. Ajattelin, että jumalauta jos minun muija kehtaisi kutsua minua luuseriksi, saati sitten että uskaltaisi kouluttaa minua, niin sen olisi syytä tietää missä on ovi jonka kautta voi lähteä pois sieltä, missä häntä ei enää haluta, muisteta tai tunnusteta.

Sitten tämä muijaporukka, joka tuli minua vastaan ja joista erään kuulin sanovan:"Jos se odottaa sinua siellä, niin älä sitä ota"

Ja mitäs ttua tuo oli olevinaan?

Jos siinä ei ole vielä tarpeeksi että naiset sivuuttavat mukavat miehet, juoksevat psykopaattien perässä ja sitten vielä koko rallin päätteeksi parkuvat ettei ole kunnon miehiä!

Niin nyt sitten tämän naisen kaverikin oli samanlainen idiootti?

Ehkä neuvot jatkuivat:
"Mutta sen sijaan se tyyppi joka pani sinua, minua, siskoasi ja pikkuveljeäsi on aikas varteenotettava valinta. Se on kutkuttavan jännä, eikä vähiten siksi että koko porukka raapii nyt alavartalon onkaloitaan kuin se olisi menossa pois muodista".

- Ja vielä kirsikkana "kasan" päällä, eilen ollessani eräässä kahvilassa kaverini kanssa teellä, näin kun myyjätär antoi paperilapun eräälle miehelle, tämän kysyttyä "käteen vai paperille?" Siitä kaikesta teki erityisen kyseenalaista se, että myyjällä oli kihlasormus. Nyt, jos yhtään aavistukset osuvat oikeaan, olisi minun ehkä pitänyt sanoa hänelle tämän kysyessä: "saako olla muuta", että: "Onko huoralla pullaa?`" Ja tämän tullessa pyyhkimään pöytiä, että: "Hienoa, pystyit pyyhkimään noin monta pöytää ilman että harrastit kenenkään miespuolisen asiakkaan kanssa seksiä siinä sivussa". Mutta koska olen hentomielinen ja en voi olla varma tilanteen laadusta (vaikka yleensä "jos näyttää ankalta, ja jos se kävelee kuin ankka, se on ankka") niin enhän toki moista sanonut.

Esimerkkejä ei siis tarvitse hakea enää edes tilastoista, tai uutisista, nehän suorastaan tulvivat eteesi välittömästi kun astut ovesta ulos!

Ja vielä palatakseni sitten poliittiseen puoleen, niin kuten on osoitettu, teoria siitä että viherpunaiset internationalistit käyttävät maahanmuutto- yms. vähemmistöpolitiikkaa kansallisvaltion tuhoamiseen, kuin jonkinlaiset ruokakehon myrkyttävät loiset – pitää paikkansa.  Tässä eräs esimerkki: saksassa maahanmuuttajia ahdistellaan jos he kannustavat maan jalkapallojoukkuetta ja kunnioittavat maata joka sallii heidän siinä asua.

Mitä taas feminismi tekee, on että se hyökkää mies-sukupuolta vastaan (50% ihmiskunnasta - ja he sanovat olevansa tasa-arvon asialla?), kuin myöskin yhteiskunnan tukipilaria eli perhettä vastaan. Sivilisaation historia on perustunut aina monogamiselle avioliitolle, ja sen myötä perheelle.

Polygamian (länsimaissa lähinnä epävirallisen mutta käytännöntasolla toteutuvan), rikkonaisten perheiden, ja kansallisen lapsimäärän vähentymisen myötä sivilisaatio alkaa hajoamaan. Merkit on nähtävissä niistä ilmiöistä jotka ovat tuhonneet suuret imperiumit; on Hajota ja Hallitse-strategia, on moraalin ja kansallisen ykseyden hajottaminen mädättämisen kautta jne...

Ja jos esimerkiksi ei-arvovapaat instanssit, kuten uskonto ovat pitäneet huolta että yhteiskunnan peruspilarit pysyvät pystyssä, sillä ne pitävät pystyssä yhteiskuntaa - feministien kannattama sekulaarimoniarvoisuus eli nihilismi (paitsi silloin kun kyse on heidän agendastaan) pyrkii tuhoamaan demonisoinnilla tämänkin aspektin. Hedonistista ja materialistista elämää elävä, miehen kanssa kilpaileva uranaiseus on tällöin "hyve"!

Todellakin, mitä tulee vaikkapa perheen hajoamiseen, niin eräs syyhän on uranaiset. Heille on tärkeämpää omien naisellisten vaistojen kieltäminen, ja miehen tukemisen vaihtaminen, työteliään pyrkyrin urakiipimiseen ja miehen kanssa kilpailuun (vaikka se että nainen tuottaa ja käy työssä ei ole yksiselitteisen paha asia, merkitsee uranaiseus tässä tapauksessa ennen kaikkea sitä, että naiset ottavat osaa päättäjien suotuisalla avustukselle tuhoisaan elämäntapaan ja järjestelmään). Ironian ollessa se, että me tiedämme että yksikään nainen ei pidä naisvaltaisesta työpaikasta, ja eivätkä myöskään naispuoliset johtajat ole järin heidän mieleensä!

Tämä on eritoten meidän pohjoismaissamme ja pahasti levinnyt epidemia.

Ruotsi on feminismin Saudi-Arabia – Julian Assange
Joten, vaatteet ovat aatteet, ja tällöin on hyvä osoittaa pukeutumalla fiksusti ja valveutuneesti että kenen joukoissa seisoo!

Tässä kuvassa taas suosituin tuote kyseisestä sarjasta, eli huppari mikä soveltuu hyvin vallitsevaan vuodenaikaan!

http://xeimiandesign.spreadshirt.fi/fundamentin-oma-2-puolinen-huppari-exit-feminism-enter-masculism-A14083927

PS. Kun menet nyt kauppaan, niin muistathan että kirjoittamalla tämän koodin tilauksesi yhteyteen se takaa ILMAISEN toimituksen kaikkiin yli 50€ tilauksiin, JOKAISEEN EU-maahan! Eli tässä: FREESHIPEU

perjantai 4. marraskuuta 2011

Toistaako Historia (Onnettomuus) Itsensä?

"Onko sivilisaatio sitä, että rikolliset siirtyvät kaduilta sisään...
No mikäli se on sitä, niin sen kuoleman pitää"
- Jukka Poika

Tämä on mielenkiintoinen vilkaisu Fundamentin "historia toistaa itseään"-opin valossa siihen minkälaista tulevaisuutta meidän pohjoisessa linnunkodossa voidaan päästä kokemaan jos meidät imaistaan mukaan niin poliittisen asiainryssimisen kuin myöskin ylhäältä tapahtuvaan pelailuun.

EU:ssa vallitseva lama, eli kapitalistinen kriisi jossa kirjaimellisesti kansakunnat, Suomi mukaan lukien ovat saaneet maksaa kalliisti voi johtaa vain kolmeen eri päämäärään:
1. Paluu entiselleen - mikä tarkoittaa että kriisi saadaan
hoidettu
2. EU:n hajoaminen ja kansojen palaaminen itsenäisyyteen - mahdollisesti väkivaltaisen, kollektiivisen konfliktin kautta.
3. Liittovaltio.

Nyt kyseessä olisi skenaario numero 3. (Asiasta laajempi tutkiskelu tässä)

On mielenkiintoista tarkastella miten ja miksi USA:han aikoinaan rantautui MAFIA.

Sen alkuperä on kahdessa ajankohtaisessa kysymyksessä: (kontrolloimaton) maahanmuutto ja liittovaltio.

Ensiksi mainittu tietysti tapahtui siten että maahan rantautui sisilialaisia siirtolaisia (asiasta mainittiin ensimmäisen kerran 15. lokakuuta 1890 New Orleansin poliisipäällikön murhan yhteydessä).

Verityö laitettiin sisilialaisen maahanmuuttajaryhmän Matrangan piikkiin.

Motiivina oli se että uhri oli karkottanut Italiaan useita kyseisen perheen jäseniä, jotka tekivät yhtä sun toista kolttosta, kuten väärensivät rahaa, murhasivat, harjoittivat kiristystä ja muuta sellaista joista nykyisin on poliittisesti korrektisti käytettävä nimeä: rikastuttivat maata - ZING (en voinut vastustaa).

Ennen kuolemaan uhri oli sanonut slangisanan joka tarkoitti italialaisia ("dagos").

Lopulta oikeuslaitos vapautti ryhmän johtajia, ja heräsi kysymys oliko valamiehistöä lahjottu?

Se mikä oli mielenkiintoista oli se, että kansa otti tuolloin vallan itselleen, sillä seurauksella että 14. maaliskuuta 1891 he hyökkäsivät vankilaan jossa pidettiin tuosta epäiltyjä ja näistä 11 lynkattiin.- Lähimmäksi meidän päivinämme sitä pääsee legendaarisen maineen saanut Anonymous, hyökkäämällä ei vain kansainvälistä rappiokapitalismia mutta myöskin sen lakeijoita, eli järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan.

Tapaus aiheutti suuren metelin, jopa mellakoita ja Italian hallituksen kanssa diplomaattisen välikohtauksen.

Tuloksena se että tuon seurauksena Mafia joutui toteamaan että sen vaikutusvalta syvässä etelässä väheni.

Tästä seurauksena oli että toiminta siirtyi New Yorkiin, San Franciscoon ja Chicagoon.

Vuoden 1910 lopulla mafia oli levinnyt kaupunkehin joissa oli paljon italialaisia ja sisilialaisia.

Tokikaan tämä tuontituote ei ollut ainoa "gansteriliiga" joka terrorisoi USA:ta tänäkin päivänä.

Mutta eräs merkittävin tekijä oli se, että Amerikka on liittovaltio.

Kuinka saada siis iso rikollisorganisaatio aikaan, on siis siinä että sillä on iso "markkina-alue".

Ja tämän alueen otolliseksi tekee liittovaltio.

Kunkin osavaltion toiminta-alue ulottui vain sen omalle alueelle, jolloin liittovaltio on voinut puuttua rikollisten toimintaan vain verolakien kautta tai käyttämällä oikeuttaan valvoa osavaltioiden välistä kauppaa.

Lisäksi maahan on tullut lähes katkeamattomana virtana toisiin uskontokuntiin ja kulttuureihin kuuluvia siirtolaisia, jotka eivät ole tunteneet paikallista kulttuuria.

Samoin kapitalistisen järjestelmän kauppaama uskomuspremissi on ollut: "Jokainen on oman onnensa seppä", mikä on ollut omiaan pitämään huolta siitä että yhtenäisenä pysyvät rikolliset ryhmittymät ovat pistäneet kansan ja sen toimimattoman järjestyksenvalvonnan polvilleen - tosin kuin etelässä jossa kansa epäröimättä nousi alamaailman sortajiaan vastaan, puhumattakaan siitä että vaikka Mussolini oli fasisti, oli hänen hallintonsa ainoa joka on pystynyt laittamaan hanttiin mafialle, joka heräsi vasta eloon Mussolinin syrjäyttämisen aikaan! Tarkkaan ottaen kyseessä oli (teräs-)prefekti Cesare "Prefetto di Ferro" Mori, pikkusen kovempi jätkä, joka todellakin pisti alamaailman häikäilemättömän aineksen kanssa kovan kovaa vastaan ilman minkäänlaista armoa tai sääliä. Ja se toimi!

"Capitalism has made it this way
Old-fashioned fascism will take it away"
- Marilyn Manson

Myös väestön vapaa liikkuvuus, epärealistiset moraalikäsitykset ja raha sosiaalisen statuksen perustana ja arvostuksen merkkinä ovat olleet kaikki vaikuttavia tekijöitä.

Tämä kuulostaa suorastaan pelottavan tarkasti siltä minkälainen suunta meillä on juuri tälläkin hetkellä.

Aiheuttajat ja vastalääkkeet ovat ilmeiset - valtion tiukka ja realistinen puuttuminen ja toisaalta kansan aktiivisuus (sekä yhtenäisyys, ja se että valtio on heidän puolellaan ja tietysti myös toisinpäin) ovat välttämättömät tekijät tämän vitsauksen ennaltaehkäisyssä, kuin myöskin sen hoidossa.

Tällöin kansallinen yhtenäisyys, sekä selkeä kansallisella tavalla reilu ja tehokas politiikka ovat välttämättömiä tekijöitä. Esim. nyt vallitsee "epäreilureiluus", tällöin se merkitsee sitä että kapitalisti ja rahallinen yläluokka maksaa tasaveroa ja pidetään täysin samana asiana köyhän kansalaisen ja rikkaan kansalaisen tuloa, silloin kun toinen antaa kaikesta ja toinen paljostaan.

Toisaalta jos oikeisto suojelee rikkaita, ja estää kansallisen pääoman leviämisen, niin vasemmisto sitten tekee kaikkensa jotta kansallinen yhteys hajoaisi, piilottaen sabotaasinsa "tasa-arvon" naamioon, jolloin oman kansan epäoikeudenmukainen kohtelu ja vieraiden ylivieraanvarainen positiivinen syrjintä nähdään samana asiana.

Kaikki nämä ovat vakavia tekijöitä siinä miten kansan yläluokkainen ja alamaailmallinen vihollinen päästetään sen keskuuteen, ja siellä ne ovat kuin lauma susia lammasaitauksessa. Tämän antikansallisen tai sanotaanko epäsuhteellisuudentajuisen "oikeudenmukaisuuden" tuloksena on myöskin se, että tiedetään järjestäytyneestä rikollisuudesta keskusdestamme, jossa se on kuin elefantti huoneessa, mutta kukaan ei tee mitään. Esim. eikö Amerikassa Al Capone pitkälti luottanut tähän? Toisaalta, hän luotti siihen että niin kauan kun politiikoilla on tärkeintä raha ja valta, kyse on vain siitä että millä hinnalla heidät voidaan ostaa. Yhteiskunnassamme ikävä kyllä voimme havaita sen, että he jotkaovat pitmässä huolta, ovatkin vain odottamassa seuraavaa tiliään ja se on ainoa motivaattori.

Meidän onkin syytä vielä ennen tämän kertaisen tekstin päättämistä tarkastella yhtä mielenkiintoista seikkaa koko paletissa. Se on mafiosojen säännönmukainen järjestelmällisyys ja järjestäytyminen. Nämä "liigat" ovat hyvin säännönmukaisia ja niissä ei katsottu hyvällä hötkyilyjä. Eli he tavallaan eivät välitä moraalista, ja laista, mutta silti kuitenkin ovat hyvin moraalisia ja omaavat sääntöjä jotka ovat lakeja.

Täsmälleen saman voi nähdä perinteisen oikeiston ja vasemmistonkin kohdalla. Liberalismi (nihilismi) joka elää vasemmistossa ei enää päde jos katsomme kommunistisia valtioita jotka ovat pikemminkin totalitaristisia - syynä se, että liberalismin ja kapitalismissakin esiintyvän arvovapauden tai moniarvoisuuden ideana ei ole mikään muu kuin valtakulttuurin (kansallisvaltion) joka nähdään vihollisuutena sisäisen ja koossa pitävän moraalisen ytimen täydellinen mädättäminen. Mutta kuten huumediilerit, he eivät koske omaan paskaansa vaan tarjoavat sitä muille, yhäti nousevin maksuin jolloin addiktio joutuu yhä syvempään ahdinkoon ja lopulta hänestäkin tulee epätoivoinen pikkurikollinen joka yrittää rahoittaa elämäntyylinsä rikoksin. Nyt, tästä tulee monia analogioita mieleen, eikä vähiten ne kansanedustajat jotka eivät koske mataliinpalkkoihin vaan korottelevat omiaan kysymättä siihen mielipidettä muilta kuin omiltaan! Puhumattakaan sitten liberaalien, viherpunaisten rappioarvojen naamioimista kaikeksi kivaksi ja maailmoja syleileväksi! 

Kapitalismin ja sen mukaisen yhteiskunnan arvovapaus (nihilismi) on eräs syy miksi yhteiskunnassa tapahtuu sitä mitä tapahtuu - sanonta "bisnes on bisnes, ja Mooses on Mooses" on erityisen kuvaava sillä siinä bisnes erotetaan henkilöstä joka edustaa hengellisen järjestyksen ja universaalien moraali-ihanteiden välittäjää. Sen pariksi hyvin käy "myydä vaikka mummonsa". Tämä on eräs seikka johon Täydellisen Järjestelmän teoriassa on kiinnitetty huomiota, sen vahvassa kansallisvaltion aatteessa.

Pitää muistaa, että jopa rikollisjärjestöt ovat olleet fiksumpia kuin "kansanedustajat" mitä tulee hajota ja hallitse-periaatteen ehkäisemiseen. Otetaan muutamia esimerkkejä. USA:n mafia ylläpiti Lucky Lucianon toimesta ns. syndikaattia. He huomasivat että järjestelmä joka suosi valtataistelua (pomojen nousussa) teki hallaa koko alamaailman kulttuurille, esim. Castellammaresi-sodassa New Yorkissa vuonna 1929 tapettiin yli 500 mafian jäsentä. Valtataistelut pomojen ja päällikköjen päälliköiden paikoista olivat arkea. Siispä miten syndikaatti toimi, oli siinä että se jakoi organisaatioille tehtävät ja vaikutusalueet ja määräsi jopa murhaajat, jotta murhien ja niiden tilaajien välillä olisi mahdollisimman vähän yhtymäkohtia. Samalla Luciano asetti syndikaatin päättäväksi elimeksi neuvoston, johon kuuluivat New Yorkin ja New Jerseyn tärkeimpien perheiden päät.

Ja mitä taas tulee rappioyhteiskuntamme "arvovapauteen" ei siitä ollut puhettakaan mafiosojen kulttuurissa, siihen kuului käsite Omertá, sana johon sisältyy mafian kunniallisuuskäsite. Se on alunperin sisilialainen sana, ja merkitsee paitsi kunniaa, uskollisuutta ja oikeudenmukaisuutta mutta myös vaikenemista ja salailua.

Ja herra kehui väärää huoneenhaltijaa siitä, että hän oli menetellyt ovelasti. Sillä tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset - Evankeliumi Luukkaan mukaan

Mutta meitä riisutaan aseista ja käsiämme sidotaan. Jos aiemmin kapitalismin karja märehti itsetekemäänsä rehua, niin seuraavat muutokset muistuttavat hieman samaa operaatiota jossa karja viedään teuraalle.

Nyt kun tiedämme ne kuviot ja kaavat historiasta jotka uhkaavat toistua, meidän on välttämätöntä estää niiden toteutuminen.

Kapitalistinen eliitti ei voi hävitä niin kauan kun kansakunnat on alistettuina sen ahneelle ikeelle - kapitalistit mokasivat mutta kansa on siltikin se joka saa maksaa. Ja vaikka kapitalistinen eliitti on mokannut, se voi silti vielä saada entisestään kansakuntain itsenäisyyttä ja etuja murtavan päämääränsä läpi eli liittovaltiokehityksen, joka puolestaan - kuten historia näyttää - tulee tekemään entistä ahtaammat olot.

Pitää vielä muistaa se, että jos löyhä ja kansaansa halveksuva valtio, johtajinaan vain joko idealistisia hurmahenkiä tai rahan- ja vallanahneita työteliäitä pyrkyreitä, pääsee etenemään liian pitkälle, voi takaisintulo olla melko työlästä. Me näimme jo yhden kapitalistisen "mahdollisuuksien maan" kehityksen, ja me emme halua olla sen jatko-osan tuleva osavaltio.

Kannattaa muistaa, että jo rahanpesumekanismin sivutuotteena, on moni amerikkalainenkin pilvenpiirtäjä noussut (ainakin Miamissa ja Kolumbian Cali). Se, että haetaanko meillekin vastaavaa on "mielenkiintoinen" seikka jäädä odottamaan. Naapurissa, toisessa suurvallassa joka toimi hieman liittovaltion periaatteilla mutta oli kapitalistisen liittovaltion, kommunnistinen neuvostojenliitto-versio, oli tietysti entinen Neuvostoliitto. Siellä kun koko paletti romahti, olivat jo paikalliset mafiosot sitoutuneet kapitalismiin. Kun sitten romahdus tapahtui, he jatkoivat entisestään kapitalismin vakiinnuttamiseen. Seurauksena oli se että lukuisat pankit, kuljetusyritykset, kiinteistömarkkinat, suuri osa tiedotusvälineistä - olivat kaikki tyyni riippuvaisia heistä! Ironia oli siinä että Stalinin aikana järjestelmä muistutti mafiajärjestelmää - tai se oli ottanut tietyt uskollisuuden ynnä muut hyveet käyttöön, tosin yhdistäen ne kyseenalaisempaan verimetodiikkaan. Joka tapauksessa, kun hänen aikansa oli ohitse, vapautui sitten alamaailmakin.

Venäläisen mafian perusta luotiin vasta Stalinin kuoltua, kun enää laillista vastavoimaa ei ollut olemassa. Tällöin maanalainen musta teollisuus alkoi tuottamaan erinäisiä hyödykkeitä, ja tästä rikastuneet liikemiehet ryhtyivät myöhemmin yhteistyöhön alamaailman johtajien kanssa (Odessan kongressi vuonna 1970), tämä johti puolestaan siihen että taatakseen toimintarauhan he luovittivat rikollisille kymmenyksen tuloistaan. Tästä syntyi rinnakkaistalous jonka me kaikki tunnemme. Luultavasti Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin tämä rinnakkaistalous edusti puolta koko bruttokansantuotteesta! Esim. Varapääministeri Juri Jarov paljasti toukokuussa 1994 miten järjestäytynyt rikollisuus valvoi noin 40 000 yksityistä tai julkista yritystä, ja että puolet mafian tuloista meni virkamiesten lahjontaan.

Mitä me tästä opimme? Että jos valtio ei pidä huolta kansasta, sen tekee joku muu taho. Tämä toisaalta samalla osoittaa sen miten matemaattisen tarkasti Täydellisen Järjestelmän Kapitalismin Korrektio toimii käyttäen markkinavoimien periaatteita vipuvoimanaan; jos kapitalisti ei suostu maan tavoille, tulee sen kilpailija joka suostuu ja saa voitot. Maailma jossa tätä ei oltu tajuttu näki sen tapahtuvan.

Tämän, me saatoimme nyt oppia pahan toimintakaavoista.