maanantai 14. toukokuuta 2012

Kun Muslimi ja Feministi Kohtaavat (+ Voittamaton Suunnitelma!)

Seuraavassa pätkässä on kyse norjalaisesta komediaohjelmasta, jossa vedetään norjalaista feministiä höplästä. Tästä juontuukin otsikko, sillä kyseisessä skenaariossa otsikon mukainen tilanne oltiin lavastettu, joskin siten, ettei femakko tiennyt mihin astui.

Nyt, tiedän, ettei tuota norjan kieltä luultavimmin suurin osa ymmärrä hevon vit..san vertaa, niin kerrottakoon pienenä synopsiksena, että feministi tietysti puhuu mitä feministi puhuu, eli siitä miten hienoa on olla nainen ynnä muuta, ynnä muuta.

Mutta käänne tulee siinä, kun femakon onkin peitettävä osa itsestään, poistettava meikkinsä ja lopulta peitettävä itsensä kuin pitäisi hijabia - ettei loukkaisi Islamin "pyhiä arvoja".

Ja kuinka käy, kun tämä femakko joutuu maksamaan kaltaistensa, sanotaanko, kaksinaismoralististen suvakkien politiikan seurauksista?

Toki, hänelle ei käynyt niin, että hänet oltaisi raiskattu (toisin kuin on käynyt niille epäonnisille naisille kaikkialla rikastetuissa pohjoismaissa, että he ovat joutuneet maksamaan hinnan näiden umpihullujen haavoilijoiden politiikasta) sillä muslimikulttuurissa hunnuton nainen on huora "joka kerjää sitä", mutta hän joutui taipumaan tavalla jolla mokuttajat sekä muslimit, haluvat kyykyttää ja nöyryyttää peruskansan osaa "ettei vain mamuille tulisi paha mieli" tai ettei ammattiloukkaantujien heikot hermot romahtaisi.

Vastaus on: että hijabin käytön tulisi olla vapaaehtoista. Ja ettei miehellä ole oikeutta määrätä mitä nainen pukee.

Entä muslimien kollektiivinen mielipide ja ohje samaan kysymykseen?

”Profeetta, sano vaimoillesi ja tyttärillesi ja uskovaisille naisille, että heidän tulee hunnuttaa kasvonsa; näin on sopivinta, jotta heidät kunniallisiksi naisiksi huomataan, niin ettei heitä tunkeilevasti lähestytä; Jumala on kaikessa viisas ja laupias.” Suura 33:59

"Jos pelkäätte vaimonne olevan uppiniskainen, varoittakaa häntä, välttäkää häntä vuoteessa ja lyökää häntä, mutta jos hän sitten tottelee teitä, älkää ahdistako häntä enää." Suura 4:34  
¨Vaimonne ovat teidän vainionne, käykää vainiollanne mielenne mukaan, mutta suorittakaa myös ensin jotakin hyvää sielujenne puolesta. Pelätkää Jumalaa ja tietäkää, että tulette kohtaamaan hänet. Julista, Muhammed, uskovaisille ilosanomaa! (Tämä on osuvasti nimetystä LEHMÄN suurasta kohta 223.)

Eli mitä voimme sanoa?

Islamin mukaan nainen 1. miehen omaisuutta, ja verrattavissa peltoon; 2. heidän kunniallisuutensa määräytyy siitä, että hunnuttautuvatko he ja 3. naisen saa hakata alistumaan miehen tahtoon.

Meillä taitaa olla pieni ristiriita femakkojen oppien kanssa, joilla kutakuin on nuo samat opinkappaleet, mutta käännettyinä vain vastakohdikseen, jolloin mies on naisen omaisuutta ja kävelevä pankkitili, jonka omaisuudesta saa puolet eron tullessa, miehen ulkoasu viittaa hänen sosiaaliseen statukseensa ja täten siihen miten suosittu tämä on parisuhdemarkkinoilla ja lopulta naisen on ok hakata miestä, mutta miehen ei naista.

Katso video tästä. 

Tämä video oli osuva sosiaalinen kokeilu aiheesta, jota minäkin olen miettinyt.

Siitä, että mitä pyörii suvakkien päässä, kun he hyökkäävät peruskansanosaa vastaan, joille heidän tulisi olla kiitollisia kaikesta siitä hyvinvoinnista, jonka voimin he esittävät isänmaanpetturuudeksi rinnastettavaa vihapuhettaan ja ylistystään tahoja vastaan, jotka eivät vain ole Suomen kulttuurin, vaan myös suvakkien viherpunaisten arvojen vastaisia?

Eräs syy lienee se, että nämä ovat ovelia (käännös: tyhmiä kuin ketut) sillä he uskovat että tämä vihollinen olisi myös heidän vihollistensa vihollinen - mutta unohtavat että se on osa lampaista olisivat johdattaneet sudet vihaamansa oman laumansa jäljille, unohtaen, että he itse ovat vuorossa seuraavana!

Eräs toinen seikka mitä olenkin miettinyt, on se, että mitä siitä seuraisi jos kääntäisimme neuvokaasti tämän paradoksin, ja asettaisimmekin Islamin ja muslimit vastakkain suvakkien allianssin kanssa - oli kyse sitten femakoista, mokuttajista tai mistä tahansa muista sinipunavihreistä piilototalitaristeista?

Kuvitelkaapa minkälainen tapahtuma se olisi kun mullahi lausuisi Allahin siunauksen homoparille?

Tai kun feministisesti herännäinen nainen jättäisi muslimimiehensä ja heidän 18 lasta, ja menisi naimisiin toisen naisen kanssa (tai suomalaisen miehen kanssa, mikä olisi jo katastrofi) - sillä eikö modernin ja tasa-arvoon heränneen muslimin tulisi olla riemuistaan tästä "emansipatorisesta" mahdollisuudesta, jota hän voi olla edesauttamassa, mahdollisuudesta josta jo kantakulttuurin miehet pääsevät "nauttimaan"?

Entä, eikö muslimipatriarkka suorastaan hihkuisi riemusta, kun voisi vyöttää tyttärensä prostituioidun asuun, jotta tämä pääsisi Lutkamarssille ilmaisemaan oikeuttaan "heilutella namia" mielensä mukaan ajasta ja paikasta, sekä tietysti yleisöstä riippumatta, ilman minkäänlaisia seurauksia?

Tässä saattaisi olla idean poikasta. Jälkimmäisestä esimerkistä tuli mieleen, kun jokunen vuosi sitten juttelin erään lähi-idästä kotoisin olevan nuoren naisen kanssa, joka kertoi, että hänen isoveljensä tappaa hänet jos saa kuulla että on harjoittanut vapaamielisyyttä suomalaisen nuoren miehen kanssa. Varmasti isoveikkakin on mielissään, kun feminismi ja suvaitsevaisuus vapauttaa hänet ahdasmielisistä kunniakäsityksistä, samalla kun hänen siskonsa ratsastelee suomalaisella orhilla?

Niin, tai miksi emme tekisi videon osoittamin keinoin, jolloin suvaitsevaisto & al toimisi muslimien tahtoon alistuen?

Tai sitten vain molemmat vaihtoehdot.

Vuoroviikolla muslimit pisteittäisi alistumaan suvaitsevaisuuslakeihin, ja sitten seuraavalla viikolla suvaitsevaisto ja mokuttajat voitaisi laittaa nauttimaan Sharian lain tuomasta turvasta? - Voisi olla, että suvakkien kannattaisi toivoa, että silloin olisi talvi. Miksikö? Siksi että kivet olisivat jäätyneet maahan kiinni, ja tällöin kivitystoimenpiteet eivät pistäisi ihan koko porukkaa kylmäksi, olisi nimittäin harmi, jos seuraavan viikon vuoropari jäisi näkemättä. Tällöin nasaaliääninen uliseminen ammattiloukkaantujien ja mokuttajien taholta, tahdittaisi mainitsemieni tasa-arvoa edistävien toimenpiteiden edistymistä.

Näin vakavammin sanottuna, se itse asiassa olisi jotain mikä toimisi, sillä se näyttäisi simulaation (suht realistisen) tavoin, että tuo koko juttu kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Ja se asia on parempi näyttää nyt, eikä vasta silloin kouluista poistuu sianliha ja suvivirsien sijasta kurlataan koraanin jakeita, ja pyllistellään Mekkaa vastakkaiseen suuntaan. Se todellakin on ällötys ja kansallisen hyvän väjäämätön loppu!

Vai, jatkammeko suvakkien tiellä, ja seuraavaksi säädämme lain jossa meidän tulee mennä solariumin &/ käyttää itseruskettavaa sellaisia määriä, ettei ihomme pigmentti vain aiheuta ulkopuolisuuden tunnetta maamme muukalaisväestössä?


Ei kommentteja: