maanantai 21. toukokuuta 2012

Miksi Naiset Dissaavat Muita Naisia?

Mistä johtuu kun nainen alkaa haukkua toista, viehättävää ja esim. naisellisemmin pukeutunutta naista lutkaksi tai halvaksi?

Entä miksi feministit vastustavat prostituutiota, vaikka muuten hyväksyvät miehen seksuaalistaloudellisen riistämisen?

Muistan kun satuin kerran törmäämään erääseen entiseen, joskin melkoisen viehättävään heilaani, naisen kanssa joka myös oli hyvin, hyvin viehättävä (170 cm pitkä brunette, kesäisessä mekossaan, ruskettuneessa ihossaan - asia jonka vain haluaa). Vaikka muuten tervehdimme varsin tuttavallisti, huomasin sivusilmällä miten entinen heila (sinisilmäinen brunette, hieman lyhyempi, mutta myös sen näköinen nainen että ihmettelen vieläkin miten hakkavan viskinhuuruisena yönä, huutamalla humoristisia pseudosaksalaisia fraaseja lopulta häneen tutustuin niin, että loppuillan hän oli kainalossa ja numerot vaihtuivat ynnä muuta) mittaili tätä uudempaa mallia jaloista kasvoihin, kasvoillaan paheksuva "en pidä juuri minään"-ilme. 

Mieleen saattoi tulla parikin asiaa: "Huoh naiset."

Toisaalta ehkä myös hyvin eroottisesti latautuneesti se, että kuinka mies ja kaksi naista voivat keskenään tulla yhteisymmärrykseen, tavalla joka on läheinen kuin samettinen peitto ja paljas iho.

Jos tiedät mistä puhun?

Siispä, nyt vastauksiin.

Ensimmäinen kohta selittyy sillä, että kun nainen kutsuu toista halvaksi tai lutkaksi, hän tällöin ns. puhuu naista ja siinä kielessä tarkoittaa että toinen nainen on "epätoivoinen".

Tämä taas toimii naisen logiikalla, miehelle tuo ei käänny oikein millään muulla tavalla kuin pistävänä kateellisuutena.

Eräs mikä tuossa myös on takana, on feminismi.


Katso vaikka
Feminismi yllyttää mauttomaan ja epänaiselliseen unisex-pukeutumiseen, joka toisaalta tasapäistää naista, ja tavoittelee miehen kaltaisuutta - bonuksena se, että feministit saavat tuotua viehättävämpiä naisia alaspäin hurmaavuus-skaalassa.

Hyväksykää nyt se, että miehen kiinnostus alkaa silmistä, naisen korvista, niin säästytte päänsäryltä, sukupuolten keskeiset lait eivät tottele muutaman vuosikymmenen ajan keksittyä propagandaa. Ja älkää olko myöskään huolissanne, kauneus on katsojan silmissä ja makuja monenlaisia ja samoin olen kuullut kyllin monen naisen nauravan miehen huonoille vitseille, joten kyllä se siitä. Enkä nyt meinaa minun huonoja vitsejä, sillä minun vitsini ovat hersyvän hauskoja!

Entä se toinen vaihtoehto?

Miksi feministit eivät pidä huorista?

Prostituoitujen on pakko osata miellyttää miestänsä, muuten he menettävät markkinat
jotka perustuvat yksinomaan naisen seksuaaliseen valtaan ja sen käyttöön.

Nimittäin kovinkaan hyvä kilpailuvaltti ei ole jos "palveluntarjoaja" koittaa tuollaisessa tilanteessa kiristää seksillä.

Tällöin mies tekee sen, että menee sinne missä saa paremman vastineen rahoilleen.

Mikä tietysti vaikuttaa aika negatiivisesti siihen että feministit saisivat imettyä miehen resurssit hyödyntäen luontaista naisen valta, joten prostituoitujen kääntämä kilpailu on heille negatiivinen asia.

Toisaalta koska kukaan ei halua huoraa vaimoksi, paluu tulee väkisin siihen perinteiseen feministien vastustamaan "patriarkaaliseen" perhe-asetelmaan, joten ei ihme jos he vaikuttavat sellaiselta, että heille ei mikään kelpaa!

Ja HUOM! EN ole prostituution advokaatti. Itse asiassa voisin lisätä edelliseen sen, että jos mies tiedostaa itsensä, hän tietää myös sen, että vastineen ajalleen, energialleen ja muille resursseilleen on syytä tulla hänen omalta naiselta, joka ymmärtää että jos ei anna niille vastinetta, niin joku muu nainen voi antaa.

Ehdoton Protip tätä lukeville maskulistisesti valveutuneille miehille onkin: 

Tykkää naisista jotka tykkäävät sinusta takaisin. Pahin virhe minkä mies tekee, on se että menee naimisiin naisen kanssa joka ei rakasta häntä. Se johtaa siihen, että hän tulee elättämään perheen, josta ei koskaan ole itse osallisena (elämme maassa, jossa mies maksaa elätysmaksut, nainen saa automaattisesti lapset ja periaatteessa on mahdollista, että voit jopa maksaa elätyksen lapsesta jonka nainen on aviorikoksen yhteydessä tehnyt jonkun muun miehen kanssa!) Mieti tätä seuraavan kerran kun alat valloittamaan ms. jäävuorta. Meillä Dåmbereella päin on sanonta sellaisia varten: "Anna paskan olla."

Ja vielä bonus, kuinka feministit ovat tehneet naistenvälisestä kateudesta ja peniskateudesta yhdistelmän, joka myös sortaa naisia - Todellinen Syy Miksi Kauniit Naiset Eivät Saa Töitä!
Siispä, feministien tarkoituksena on kääntää mies ja nainen vastakkain, ja saada nämä kilpailemaan keskenään kaikesta. Lähinnä niin, että "se on vain tasa-arvoa", jolloin mies on pahaa aavistamaton kyseiselle hyökkäykselle, jossa kautta rantain junaillaan naisille parempia paikkoja (tai varmistetaan miesten pysyminen poissa syrjivillä kiintiöillä). Mutta kun tämä on saavutettu, alkaakin sitten toiminnan laajentaminen, sillä jos parisuhdemarkkinat sekoitetaan uskottelemalla esim. että mies ja nainen ovat täysin samanlaisia ja ettei sukupuolten ole syytä opetella tuntemaan toisiaan, niin työpaikoilla nämä kunnian- ja lihanhimoisetkin uranaiset tekevät valintoja joista voidaan olla montaa mieltä.

Ja vielä pari juttua luettavaksi, jotka tukevat tätä postausta.

Ensimmäinen näistä, on kuin suora jatko edelliselle "bonukselle".

Tutkimus: Naiset eivät auta toisiaan työelämässä - tässä 3 syytä

Why feminists can’t get dates and why men will never change

 Tämä jälkimmäinen liittyy aika paljon puolestaan siihen seikkaan, että miten feministit projisoivat paljonkin asioita. Eräs on se, että miehet pelkäisivät vahvaa naista tai naisen seksuaalisuutta, asia joka on täysin päinvastoin; feministit ovat heitä jotka pitävät kaikkia miehiä potentiaalisina raiskaajina (se siitä tasa-arvon puoltamisesta, ja ennakkoluuloisuuden ja yleistämisen vastustamisesta) ja toisaalta he eivät voi sietää sitä miten ei-feministiset naiset haluavat miehen kanssa intiimisuhteita. Samoin, vahvat miehet ovat heitä jotka ovat maitoritarien vastakohtia, ja tällöin femakkojen poliittinen pelailu ei tehoa näihin miehiin, aivan kuten narsistit yleensä eivät valitse uhreikseen heitä joilla on terveet rajat ja hyvä tilannetaju - eivätkä koulukiusaajat.

Toki, on olemassa näitä rusinapullasta-feministejä, jotka kyllä käyttäävt aina naisellisia avuja hyväkseen, ja seksuaalista valtaansa vielä siihen päälle, mutta heti kun se epäonnistuu, he syyttävät seksismistä (miehiä). Mutta sitten on vielä idealistiset telaketjufemakot, jotka todella nielevät itsekin ne hupsut, mutta äärimmäisen katkerat lausunnot, joita he kakkaavat. Artikkelissa on kiintoisa huomio, asiasta jonka tein itsekin vuosia taaksepäin kun ensimmäisiä kertoja otin yhteen vakaumuksellisten feminatsien kanssa. Artikkelissa olleen kirjailija Allen Peasen mukaan feministit ovat naisia joilla on korkeat testesteronitasot, ja minäkin aikoinaan puhuin samasta mahdollisuudesta (tällöin projisointiteoriassani päästään entistä pidemmälle, ja feministinen termi "testesteronimyrkytys" istuu erinomaisesti juuri heihin itseensä). Viittasin lähinnä luontoon, jossa hyeenoilla on erikoinen ilmiö nimeltä "kontrollinaaraat", ne ovat aggressiivisesti ja mahdollisesti jopa hieman antisosiaalisestikin käyttäytyviä hyeenanaaraita. Oli todettu, että näiden käytös johtuu siitä, että nämä naaraat ovat saaneet liiaksi testosteronia, ja kun sen saanti blokattiin kyseisiltä eläimiltä, nämä palasivat normaaleiksi. Normaalilla tarkoitan naarashyeenaa, joka käyttäytyy lajityypilleen ja sukupuolelleen ominaisella tavalla.  Naisesta muuttuu samanlainen, kuin maskuliinisuuden ääripään edustajasta, eli apinamachosta. Toisinsanoen, feministit ovat tavallaan juuri sitä mitä heidän riviensä välistä voi lukea: epätäydellisiä uroksia, jotka yrittävät kaikin keinoin tartuttaa testosteronimyrkytyksen normaaleihin naisiin, ja samalla eliminoida sukupuolen jota he eivät voi koskaan autentisesti edustaa, mutta jota kohtaa he ovat katkeran kateellisia. Sanalla sanoen: munattomia (monella tasolla).

Ja mitä voin sanoa loppusanoiksi näistä itsekkäistä tyranneista?

Antaa lopetusbiisin kertoa:


Ei kommentteja: