maanantai 25. kesäkuuta 2012

Syyllinen Kunnes Toisin Todistetaan?

Tämä seuraava aihe, on luultavasti eräs räjähdysherkin pitkiin aikoihin tässä blogissa.

Nyt, ensiksi on syytä pohjustaa asiaa muutamilla jutuilla.

Kommentoin seuraavaa uutista;

Lapsensa hyväksikäyttäjän tappanut isä ei saa syytettä


eräässä yhteydessä täten:

Maailmassa on vielä oikeutta. Suomessa vastaavassa tapauksessa, olisi ollut aika selvä kuka olisi ollut "se suurin syyllinen" (sanomattakin selvä).

Ja maistoin lausuntoa vielä seuraavalla kevennyksellä:


Olisin itse varmaan aikas samanlainen isä, kuin siinä yhdessä elokuvassa missä se pisti tyttärensä poikaystävän esim. valheenpaljastuskoneeseen. Minä varmaankin pitäisin tyynenä puhuttelun, samalla kun pilkon dramaattisesti machetella nakkia, ja sanoisin tyttäreni poikaystäväehdokkaalle:"Toivottavasti sinua ei haittaa, jos tässä samalla teen nakkikastiketta. Mutta haluan että tiedät, että jos koskaan satutat tytärtäni, minä tapan sinut. Nyt, otatko lisää kahvia?"

Nyt meillä onkin hieman samansuuntainen juttu, joka ei kuitenkaan ole luonteeltaan "sinnepäinkään". Tuon uutisen isukkihenkilö puolusti puolustuskyvytöntä lastaan, saaden syyllisen kiinni itse teosta. Tapauksessa ei juuri ole epäselvyyttä.

Mutta, se mistä nyt kirjoitan on juttu jossa on yksi erottava tekijä, ja se on yhtä suuri kuin on ero syyllisellä ja syyttömällä.

Syynä lienee se, että Fobba on nyt langennut ns. joukkopainostukseen.

Kansa haluaa verta, sillä monesti tälläisten henkilöiden rikokset ovat iljettäviä ja tunteita herättäviä.

Tässä on se ongelma, että jos on syyllisen näköinen, ei välttämättä ole silloin turvassa kun lynkkaysmentaliteetti muuttuu käytännön toteutukseksi, moraalisen hysterian kautta.

Tapauksena on siis se kun 10 vuotias tyttö oli kertomansa mukaan nähnyt miehen leikkivän linja-autossa pippelillään.

Kieltämättä kyseessä on juttu josta luultavasti melko moni ei voisi olla kertomatta, ei aikuinenkaan.

Mutta mitä sitten tapahtui, oli se, että valvontakamera oli ottanut kuvan miehestä jonka epäillään olleen tuo avotaskubiljardin pelaaja.

Tässä on se ongelma.

Sillä se kuuluu sarjaan, joka käsittää muutamia asioita joihin olen ottanut melko vahvastikin kantaa.


Oikeus ja kohtuus

Olen ottanut kantaa rikolliskysymykseen, ja ollut sitä mieltä että heillä on suhteettoman hyvin asiat uhreihin nähden.

Mutta, tärkeintä tässä on se, että syyllisestä ollaan varmoja.

Joskus vuosia sitten, kun vanhempani pitivät pientä lähiökauppaa, oli eräs narkomaani, aamulla varhain, käynyt puhaltamassa kaupan kassarahat (kun kassa jäi hetkeksi vahtimatta).

Silminnäkijöiltä saimme kyllä oikeat tuntomerkit, mutta tässä tulee tarinan opetus.

Rupesimme ynnäilemään asiakkaita, ja saimme heti päähämme erään tyypin joka käy täysin kuvauksesta.

Pitää myöntää, että meillä oli sattuneesta syystä melkoinen lynkkaysmieliala, mutta päätimme nyt kuitenkin kysyä ensin.

Tässä kohtaa on sanottava, että virkavallan työtakkaa helpotettiin menemällä omatoimisesti epäillyn kotiovelle.

Ja kun olimme selittäneet tilanteen, selvisi ettei tämä mies ole voinut tehdä sitä, vaikka hän itse myönsi että kuvaus on 1:1 tarkkuudella.

Oliko tämä kenties ovela narkki, joka puijasi yksinkertaisia pienyrittäjiä jo toistamiseen?

Ei.

Oikea syyllinen löytyi puolishamanistisesta tilasta rappukäytävästä.

Koska ahkerien ja tiukoilla olevien pienyrittäjien rahojen varastaminen, omien aineidensa kustantamiseen ottaa voimille, oli hän vetelemässä hyvin ansaittuja torkkuja rappukäytävässä.

Tällä kertaa kuitenkin virkavalta ehti ensin, ja puolellamme ollut asiakaskunta, joka tunsi epäillyn maineen.

Jos me olisimme ehtineet ensin, olisi luultavasti uhri epähuomiossa kietoutunut raajoistaan kiinni auton hinauskoukkuun, ja raahautunut mukana koko kuoppaisen oikoreitin, matkalla kammarille.

Tarinan opetus: epäilty on epäilty kunnes todistettu syylliseksi.

Tässä tapauksessa olisi kiva tietää kyseisen miehen tuntomerkit myös, jos ne ovat jotain muuta kuin ns. maunoahosmalliset-lasit, keltainen sadetakki ja lenkkarit joilla pääsee nopeasti karkuun, niin tiedät mitä tarkoitan. 

Kansallisen edun ylläpitäminen

Jos kyseessä olisi ollut ulkomaalainen, ei kuvaa oltaisi julkaistu ja media olisi pitänyt poissa tiedossa tekijän kuulumattomuuden kantaväestöön.

Nyt ei.

Tämä viittaa eriarvoiseen kohteluun mitä tulee oman kansalaisen ja muukalaisen välillä, ja se ei ole hyväksyttävää.

Jos kyseinen diplomaattinen koskemattomuus otettaisi pois jälkimmäiseltä ryhmältä, mikä itse asiassa palvelisi suurempaa yleisöä (ryhmä joka tekee Pareton lain mukaisen määrän esim. pääkaupunkiseudun raiskauksista, on ryhmä joka on tässä tapauksessa helposti tunnistettava mutta kantaväestön kannalta hyvin epäsuotuisasti suojeltu), olisi asia tältä osin ok.


Feministinen demonisointikamppanja (ja sen torjunta)

Puhutaanpa nyt hetki realistisesti.

Feministit eivät yleensä ole niitä naisia, jotka ovat  osoittamassa urhoollisuuttaan siellä, missä tyttö- ja poikalapsia pakotetaan prostituutioon. Kolmannet maat ovat kyllä heidän paljon puhumansa kuriositeetti, etenkin kun puhutaan miksi länsimaalainen mies on lähtökohtaisesti kaikkeen syyllinen, mutta varsinainen feministien toimipiste on ensimmäiset maat - koska oma napa on lähimpänä.

He ovatkin siis hyvinvointivaltioon pesiytyneitä, jossa mies ja nainen ovat tasa-arvoisia (nainen tasa-arvoisempi monesti), katkeria ämmiä joiden kohdalla voidaan sanoa, että siinä missä heidän irrationaalisesti ja usein misandriset tunteet alkavat, siihen muiden (miesten) oikeudet loppuvat. Kun taas siellä missä todella vaadittaisi toimenpiteitä, ei heitä näy. Suuri yllätys.

Heidän toiminnassaan on ihan yhtä paljon munaa, kuin "vapaa-ajattelijoilla", jotka Raamatun (eivät Koraanin) repimisen ohella ovat ensimmäisenä, silmät pyörteinä päässään, vauhkoamassa ja käännyttämässä porukkaa siellä missä joku puhuu jotain (kristin)uskosta. "Siis tiedätsä jotain ihmeellistä, kuoleman jälkeen ei oo mitään?", tai "Ateismi on ainoa jumala, ja minä sen profeetta, te senkin vääräuskoiset"; "Dawkins ja Darwin ottakaa minut yhteiseksi lapseksenne!.  Mutta jos joku kristitty erehtyy puhumaan siitä miten usko on auttanut häntä, tuomitaan hänet ja hänen kokemuksensa perinpohjaisesti, ja haukotaan henkeä että mitä kaikkea pahaa (kuten työsuojalait jotka takaavat yhden vapaapäivän viikossa) he ja heidän uskonsa onkaan saanut aikaiseksi. Tai että miten raivostuttavaa on, kuinka jotkut ihmiset eivät voi pitää uskonasioita itsellään.

Feminstien edellinen agendan on ollut, että kaikki miehet ovat potentiaalisia raiskaajia. Tämän hetkinen agenda myöskin pelaa yhteisön tabuilla, inholla ja peloilla, joissa jokainen mies on niin naistenpahoinpitelijä, kuin myöskin pedofiili. (Samalla kun maissa joissa on feminismiä, on yllä tilanne jossa naiset sekaantuvat lapsiin mutta syytteitä tuskin nostetaan, tai sitten he ovat tilastojen johdossa lapsensa todennäköisimpänä murhaajana - tasa-arvo todellakin on toteutunut! Unohtamatta  että vakavassa parisuhdeväkivallassa miehet ovat vastaanottavana osapuolena useammin kuin naiset - tasa-arvon voitto!)

Miten niin naiset käyttävät hyväkseen feministien takaamaa systeemiä ja miksi meidän pitäisi olla huolissaan tälläisestä kehityksestä?

Kiva kun kysyit, kerron mielelläni.

Taksikuskin maine pilattiin, sillä hän erehtyi pyytämään 13$ taksaa kyydistään, naisilta jotka ilmaisen kyydin lisäksi myöskin polttivat tupakkaa luvatta hänen autossaan.  Uran ja perheen menetys on pientä sen rinnalla, että joukko Sinkkuelämää-sarjasta revityltä näyttäviä, täysin suhteellisuuhdentajuttomia ämmiä saa elää narsististisen sydämensä kyllyydestä.



Omakohtainen, mutta kepeämpi samansuuntainen tilanne sattui tässä taannoin, kun eräs nainen tuli baarissa kirjaimellisesti kieli pitkällä luokseni ja hänen viestinsä oli, että ei koskaan alkaisi touhuilemaan kanssani sillä olen ollut silleen hänen siskonsa kanssa. Itse en moista miehistä urotyötä muistaisi, mutta muisin että kyse oli kaksosista jotka joskus tapasin kyseisessä paikassa. Aikansa kun tätä jatkui, ja olin kai sitten ollut yhtä mieltä, siitä etten minäkään tulisi touhuilemaan hänen kanssaan, niin tämä sitten ottaa ja keksii oikein naiselliseen tyyliin suoritetun suolauksen. Lähistöllä oli kolme, aika isokokoistakin miestä, niin eikös tämä syöjätär ota ja mene heidän luokseen "tuo mies ahdistelee minua, tehkää sille jotain", jolloin ajattelin että kyllä taas naurattaa kun tätä episodia pääsee muistelemaan jälkikäteen. Vaan ilahduttava juonikäänne tapahtui siinä, kun näistä miehistä häntä lähinnä ollut, kalju ja muistaakseni tribaalikuviotuun valkoiseen kehopaitaan sonnustautunut mies naurahti ja sanoi ms. Minä Tykkään Järkkäillä Tuntemattomia Miehiä Tappelemaan Keskenään:lle: "Eiköhän se ole kyllä sinä, joka ahdistelet tuota miestä". Ne ovat tilanteita, joista voi sanoa: "Olisitpa nähnyt ilmeesi. Asshole."

Nyt, minuun on myös ottanut yhteyttä mies, joka on hätää kärsimässä.

Kyseessä on mies joka jäi pitkäaikaisen avovaimonsa jättämäksi.

Ei hätää, naisen ei tarvitse olla yksin, vaan hänellä on uusi mies jo.

Sen sijaan, vaikka mies juuri ja juuri kestää tuollaisen "löydön" menettämisen, on yksi juttu mikä ei mene alas ja se on se että hän joutuu tappelemaan lapsistaan.

Äkkiä hän huomaa olevansa vastailemassa sossutätien johdatteleviin kysymyksiin:

"Tummeneeko sinulla silmissä kun suutut/ saat raivokohtauksen?" (vrt. "Vastaa kyllä tai ei - joko olet lopettanut lastesi hakkaamisen?").

Toisinsanoen, viranomaisille on menty sanomaan että tuo kyseinen mies on vaarallinen omille lapsilleen, ja näin ollen hän saa todella tapella oikeuksistaan. Sillä tälläisessä tilanteessa niitä ei ole miehellä.

Samalla kyse on näistä narsistisista naisia jotka kostavat miehelleen sen että he itse jättävät hänet, ja käyttävät lisäksi erotaktiikkana ns. poltetun maan taktiikkaa - kaikki sillat, myös lasten, poltetaan mieheen nähden.

Tämä ei ole ainutlaatuinen tapaus. Myös paljon pahempaa on käynyt, jolloin on vedetty ns. hyväksikäyttökortteja, joilla on käytännössä stigmatisoitu koko mies.

Niiden ongelmana on se, että stigma muistetaan, mutta maineenpalautus ei ketään kiinnosta.

Eli koska feministimafia on osana virallisen totuuden "tarinaa", se meinaa käytännössä sitä että vallalla ovat sellaiset normit jotka sivuuttavat ns. patriarkaaliset normit (kunnia ja oikeudenmukaisuus sekä totuus vs. tunnepohjainen ja narsistinen relativismi) tyyliin; "tunteet ovat tärkeämpiä kuin faktat, naiset ovat enkeleitä ja miehet hirviöitä joten naisen sana on automaattisesti totta - miehet varokoon suututtamasta meitä". 

Tästä syystä tämä kehitys on pysäytettävä.

Syy miksei sille vaan helposti tehdä mitään, on siinä, että  se tavallinen ja/tai syrjäytynyt mies voidaan aina uhrata helposti. Se on perinne.

Nyt, olen sanonut tämän aiemminkin ja sanon sen taas:


Patriarkaatti, kuten feminismi sen määrittelee, on kuvitteellinen viitekehys, jolla ei ole omaa todellisuuttaan feministisen propagandan ulkopuolella.

Se ei ota huomioon sitä faktaa, että minkä ihmeen vuoksi miehet jotka ovat oletetusti alkaneet salaliiton naista vastaan, ovat tehneet siitä sellaisen että se satuttaa heitä itseään eniten?

Sodassa hän tekee likaisen työn, ja menee tykinruuaksi tai parhaimmassa tapauksessa tulee terveenä takaisin, tai sitten rampana (henkisenä tai fyysisenä).

Duunarina hänen rakentamansa voitto kapitalistille, tai naiselle joka käyttää miestä työorjanaan, on itsestäänselvyys. Molemmat tahot antavat miespoloiselle kenkää, kun tämän palveluksia ei enää kaivata.

Feministeille taas jotain kahden edellisen sekoitusta. Takanaan joukko niitä lutuisia miesfeministejä, maitoritareita, jotka eivät ymmärrä olevansa juuri sitä samaa porukkaa joka on "tykinruokaa". Sen sijaan he uskovat  että heidän osansa täytyy "toisen naisen miehenä" kuten heille on luvattu: "Voi mutta sinunlainen mies se vasta on kiltti ja hyvätapainen, kyllä sinusta joku nainen saa vielä hyvän miehen itselleen - minulla ei ole sellaisia tunteita".

Eli, tälläinen kehitys on huolestuttavaa.

Esim. On naurettavan helppoa tagata naamakirjassa entinen siippansa samaan kastiin etsittyjen, tai tässä tapauksessa epäiltyjen seksuaalirikosten kanssa. Älkää kuvitelko etteikö naiset voisi tehdä niin.

Se, että viaton tuomitaan on minun arvoissani ihan yhtä paha, kuin mikä tahansa epäoikeudenmukaisuus.

Oikeusmurha on oikeusmurha.

Mitä tähän tapaukseen nyt tulee, niin en tietenkään puolustele henkilöitä jotka masturboivat julkisissa kulkuneuvoisssa, etenkään lapsen nähden. Kyse on suuremmasta kokonaisuudesta, ja niistä mekanismeista joiden mahdollistamiseen tämä tapaus voi johtaa, jos tätä ei hoideta hyvin.

Eiköhän olisi siis parempi idea levitellä vaikkapa pakosalla olevien varmojen syyllisten kuvia, kuin vain epäiltyjen? 

PS. Joskus olin tekemisissä nuoren naisen kanssa, joka tuolloin opiskeli vielä yliopistossa. Ja niin kuin kovin monella viehättävälle parikymppiselle neitokaiselle voi helposti käydä kanssani, oli tässäkin tapauksessa niin että välillä jutut menivät aikuisten maailmaan - ja sori, tarkoitukseni ei ole nyt kuulostaa miltään "nuuhkaise sormiani"-idiootilta - mutta muistan vielä hyvinkin kun hän kerran kaipauksesta ja ihan raa'asta himosta innostuneena viestitti minulle, kuinka oli hieman torkahtanut koulupäivän jälkeen kirjastoon ja huomannut hierovansa alapäätänsä tuoliin jolla torkkui. Tämä johtui siitä että hänen teki niin mieli. Joten olenko edesvastuuton, jos en toimita tuon naisen kuvaa jakoon Facebookiin? En kysynyt, mutta mitä jos paikalla oli vaikkapa alaikäisiä 17 vuotiaita poikalapsia jotka eivät enää unohda tuota, kuten minäkään en meinaa siihen kyetä?

maanantai 18. kesäkuuta 2012

E-Floppi ja Mokia

Kun aloin vuosia sitten aktivoitumaan poliittisesti, oli eräänä melkoisen uniikkina (joskaan ei tietenkään minun ensimmäisenä huomaamanani) asiana kapitalismi, ja sen kritiikki. Tuolloin olin ehkäpä lähimpänä perusvasemmistoa muutenkin, joskaan en ihan täysin siihen uskonut, mutta koska ihminen on olento joka tykkää asetella nimilappuja asioihin, ilmiöhin ja ihmisiin, sain kutakuinkin kommunistin maineen - mikä yleensä johtui siitä, että vastustajina oli kapitalistit tai ainakin wanna be-sellaiset, he joiden kohdalla termi reguloija tuli hyvinkin selväksi, sillä he uskoivat niin loputtomaan kasvuun ja sen autuaaksi tekevään vaikutukseen.


 Ruotsalaiset on kasvatettu siihen oppiin, että kasvulla ei ole rajoja eikä takilla nurjaa puolta, ja nyt kun ei mistään muusta puhuta kuin vyön kiristämisen välttämättömyydestä, tuntevat ihmiset itsensä nenästä vedetyiksi...Eräässä esikaupungissa ovat suomalaiset päättäneet perustaa siviilikaartin suojakseen, kun poliisi ei suojele...Lama jatkuu koska sitä jatketaan. Aftonbladet kertoo että yritysten voitot viime vuodelta olivat suuremmat kuin aikoihin, ja tämä samaan aikaan kun palkansaajien reaaliansiot ovat laskeneet. Talouselämää on “elvytetty”: veronmaksajat on pakotettu antamaan yrityksille laina, jota ei koskaan tulla maksamaan takaisin. - Pentti Saarikoski (jo noin 30 vuotta sitten!)

Tuo oli aikaa jolloin Täydellinen Järjestelmä oli vielä keväisellä idullaan, mutta sen vahvat, perusteelliset juuret olivat jo tukevasti maaperässä (tuolloin ko. foorumilla oli myös kilpaileva ideologia, joka oli käytännössä kaikista elämäniloista köyhdytettyä, raakaa kapitalismia).

Silloin Nokia vähensi Bochumin tehtaalta tuhansia työntekijöitä, tai oikeammin se oli sivutuote sille mitä Nokia teki. Tällöin lauma kapitalisteja piipitti, kuin pesällinen pinkkejä ja kirkuvia linnunpoikasia joille emo on aina oksentanut propagandaa, yhtä sun toista hölynpölyä esim. että pitäähän nyt yrityksen ajatella tulevaisuutta ja harventaa väkeä ettei firma mene nurin yms. eli sanalla sanoen silkkaa paskaa. Eräs, sanotaanko, käännynnäinen totesi minun voittaneen kuitenkin tässä asiassa 6-0. Todellisuus oli osoittanut (taas) teoriat toteen. Tosiasiassahan kyseessä oli puhdas kapitalistinen veto, jolle altistuessaan kansa on aina purjeessa. Nimittäin, on tiedettävä ettei Bochumin tehtaalla mennyt niin huonosti että väkeä olisi pitänyt potkia pihalle - EI - vaan firma oli itse asiassa tehnyt voittoa sen verran, että pelkällä voitto-osuudella, kaikki työntekijät (joita oli suunnilleen saman verran  kuin nyt kenkää saaneita Salon tehtaalta) olisivat saaneet palkkansa seuraavan 100 vuoden ajan! Syynä oli taas kansainvälisen kapitalistin arvovapaa liikehdintä, kohti uusia ruokamaita, samalla kun edellisen ruokamaan todellinen voimanlähde, työvoima, pudotettiin tyhjän päälle. Mitä tarkoitan uudella ruokamaalla? Romaniaan siirretty tehdas tiesi vähemmän kuluja, mutta koska tuote pysyi entisellään, voittoprosentti kasvoi.

Nyt, tuo oli aikaa kun en juuri missään nähnyt kenenkään ottaneen puheeksi sitä, miten kapitalismi on ongelma joka oireilee niin monille eri yhteiskunnan osa-alueille. Lopulta poliittiseksi vallankäytöksi katsottu vaino toisinajattelijaa kohtaan johti siihen, että foorumi jäi taakseni, ja se oli paras asia mitä saattoi tapahtua, sillä toiminnasta muuttui sillä tavoin julkista. He, jotka eivät kestäneet sitä valoa joita osoitin pimeimpiin ja mädimpiin kohteisiin, heidän yritys tukahduttaa muuttuikin heidän painajaiseksi - poissa silmistä, poissa mielestä ei vain tullut takaisin, vaan nyt se tuli jokaisen nähtäville ja kävi kuten sanoin; vielä jonain päivänä se mitä sanon tulee olemaan jotain mitä luetaan, opiskellaan ja levitetään eteenpäin.

Entä nyt?

Nokia on palkannut kallispalkkaisen Stephen "Kanadan Kosto Suomelle" Elopin, näin meidän ja salolaisten kesken E-Flopin, joka nauttii suurta palkkaa, ja antaa kenkää luultavasti eniten Nokian historiassa.

Samalla Nokia puolestaan nauttii mm. valtion työllistämistukea ja tietysti myöskin ulkomaankaupantukea, ja tämä kaikki on kansalaisten maksamaa.

Mitä he saavat siitä?

Se oli kompa.

He menettävät siinä. Saamatta mitään.


Lohduton arvio Nokiasta: Kukaan ei osta roskaa


Salon kaupunki: Työttömyysprosentti 20 prosenttiin



Älkää näyttäkö niin yllättyneiltä, tämä on täysin asiaankuuluva rakenne kyseisessä järjestelmässä.

Se on ollut sitä siitä alkaen kun tämä peto syntyi, ja kasvoi täyteen mittaansa.

Ja se tulee olemaan sitä siihen saakka kunnes se:
A. Korrektoidaan (Kapitalismin Korrektio)
B. Se tuhoutuu ja vetää kaiken siihen sitoutuneen tai sen alaisena olevan mukanaan.


Moni näistä kapitalistisista reguloijoista oli sellaisia, joilla ei oikeastaan olisi ollut mitään mahdollisen aivopesun, ellei jopa suoranaisen typeryyden ja sokaisevan ahneuden, ulkopuolista syytä olla kapitalismin kannalla.

Jollakin oli hyväpalkkainen työ, mutta hän oli siltikin vain työläinen, ja ikuisesti korvattavissa.

Joku oli tämän lisäksi vielä kiinnostunut osakkeisiin sijoittamisesta, mutta myöskin korvattavissa - ja ironian määrä oli luonnollisesti melkoinen, kun hän sai muutkin innostumaan osakkeista, ja kovin pian suhdanteiden ollessa mitä ne olivat, hän saikin selitellä rahansa kankkulan kaivoon heittäneille, että tälläistä se on. (Täydellinen Järjestelmä ei vastusta sitä, että työläinen hankkii osakkeita, mutta se kannattaa sitä, että niitä ei saa ensisijaisesti rahalla, vaan ainoastaan siten että esim. firman työntekijät saavat niitä vaihdossa osakkuudestaan työpanokseen, täten työ on vähemmän itseäänvastaan käännetty prosessi ja tällöin eivät esim. amerikkalaiset, rikkaat eläkeläiset voi myydä heidän työpaikkaa heidän altaan).

Eräs oli sitten vielä kotiäiti, joka eleli amerikkalaisen miehensä siivellä, mutta oli sitä mieltä että köyhien pitäisi tehdä vain ahkerammin duunia, ja että Bochumin teko oli oikein, sillä bisnes.

Kyse on heikosta todellisuuskäsityksestä ja aivopesusta, järjestelmässä joka ei toimi.



Kansainvälisessä mittakaavassa, don quiotet Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen ratsastavat rahojemme kanssa "pelastamaan" pankkeja muita maita. Kansa(t) ei saa siinä rahaa, vaikka juuri taantumuksen stagnaatiossa ainoa auttava keino olisi se, että kansalla olisi jotain millä kuluttaa, mikä johtaisi taas kasvuun (myöskin työvoiman kysynnän suhteen) - tätä Täydellinen Järjestelmä hoitaisi luomalla köyhyyttä tehokkaasti estävän, ja ainostaan omia kansalaisia koskevan Kansalaispalkan tai Kansalaistuen, jälkimmäinen perustuu negatiiviseen tuloveroon, ja voisi toimia erinomaisena siirtymänä kohti ensiksi mainittua (jos se edes tulee tarpeelliseksi). Vallitseva järjestelmä Suomessa ei toimi aikana jolloin työvoima koijataan ja työvoimalakeja kierretään esim. orjatyön työharjoittelun ja pätkätöiden muodossa. Kaiken kaikkiaan, oletetaan että vaikkapa pitkään työttömänä olleiden on jotenkin helpompi työllistyä, ja jos tuo fantasia ei toteudu, heitä rankaistaan kuppaamalla heidän työvoimansa ja antamalla heidän lisäarvonsa + valtion tuet työnantajataholle. Pätkätyö puolestaan on myöskin keino rankaista työnteosta - teeppä vajaa kuukausi hommia, niin saat painia palaneiden tukien ja byrokratian rattaissa.

Sen sijaan ainoa lääke olisi joko kansalaistuki tai kansalaispalkka. Nyt tietysti pitää olla varuillaan sen harhaoppien kanssa. Vasemmisto takaisi sen todennäköisesti myöskin ulkomaalaiselle työvoimalle. Aivan kuten trendinä on nyt, että ns. rikastuttajat eivät voi tässä maassa pudota muualle kuin ruusuista tehdylle pedille, sillä heidän kohdallaan tuet toimivat paremmin kuin hyvin - voit tavata nälkää näkevän suomalaisen, tai työläisen jolla ei ole kotia, sama ei koskaan toistu mitä tulee ulkomaalaiseen. (mahdolliset "mamutuet" voitaisi hoitaa erillisinä tukiaisina, mutta periaate olisi kansalliskeskeinen; oma kansa ensin AINA). Oikeisto puolestaan oikeuttaisi sillä sen että minimipalkka poistettaisi. Kumpikin vaihtoehto on väärä.

Nyt on valittava oikein. Taistele luovuttamatta tämän vallankumouksen puolesta, sillä sinä tiedät että teet sen itsesi ja kanssakansalaisen puolesta, mutta kukaan muu ei tee sitä sinun puolestasi.

Lopuksi sitten vielä video, joka hieman valottaa tätä jälkimmäistä aihetta. Kyseinen video on valitettavasti hieman sekava ja englanniksi (minulle tuli mieleen siitä tämä), mutta pitäähän sitä nyt kesä(pakko)lomilla jotain haasteitakin olla. Kyseessä on videon ensimmäinen osa.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

SE On Alkanut Toteutua & Imperiumin Vastaisku

Emme ole hetkeen pitäneet uutiskatsausta, mutta nyt kun on moni asia loksahtanut kohdalleen, on tullut jälleen sen aika.

Tätä postausta voidannee pitää pienimuotoisena muistutuksena.

Seuraavanlaiset otsikot ovat nyt alkaneet täyttämään uutistuutteja:

Espanjan vuoro – toivoton taisto tuulimyllyjä vastaan

Kansan mitta tuli täyteen - "Eikö Jutta mene jakeluun, että voimme pahoin"

Espanjan miljardit liikaa kokoomuslaiselle: ”Ei tätä puoluetta voi äänestää”

”Pelissä on Suomen oma vakavaraisuus”


On siis tapahtunut se, josta kirjoitin jo 26.5.2010 Fundamenttiin (klikkaa juttuun tästä): 

"5 pisteen vihje: Kääntäkää katseenne seuraavaksi Espanjaan, jossa on 19% työttömyysprosentti..."

Ratkaisu lepää siinä samassa seikassa, joka on estämättömästi vastassamme.

Eli, me joko astumme pois tästä mielettömyydestä, ja aloitamme jutun omalta osaltamme alusta. Hyvällä ja ajoissa.

Tai, sitten rauniollemme rakennetaan liittovaltio. Jolloin kaikki mikä siihen on johtanut,on saatu näyttämään onnettomuudelta.

Ellei sitten käy niin, että koko paletti menee siinä kokonaan uusiksi, ja meillä on joukko maita jotka ovat tuulen huuhtomia mutta jälleen itsenäisiä.

Hyvä on, niin olkoon. Olemme astuneet ylitse sen rajan, jossa me enää voisimme hävitä siinä diilissä mitään, jossa palaisimme itsenäisyyteen. Tällöin meidän on parempi tehdä se hyvällä ja ennen kun on liian myöhäistä. Muuten ottaa paskan.

Kapitalismi on suuri ja ruokahalultaan pohjaton peto, jonka seuraavana kohteena on lyödä kaikki aiemmat ennätykset ja lunastaa itselleen kokonainen maa.



Toki, meitä pelotellaan mitä alentuvaisimmin, pääsääntöisesti eliitin ja aivopestyjen reguloijien toimesta - mutta tuo pelko on heidän aiheuttamansa, ja poistunee kun heidät ja heidän politiikkansa korvataan.

Ensimmäinen askel ratkaisuun on tällöin se, että lopetamme maksamisen. Ja jos se kustantaa meidän paikan euroopan kollektiivissa, jonka tarkoituksena on olla itsenäisyytensä menettäneiden maiden liitto, jotka hyppäävät kapitalistin pillin mukaan - niin käyköön!

Sitten, tapaus Jussi Halla-Aho.



Jokainen on huomannut, että valtaapitävät ja maatamme surutta pettävät ja köyhdyttävät tahot eivät osoita minkäänlaista huolestumista edellisestä uutisesta, siis siitä että taas saadaan syytää rahaa Espanjaan. Itse asiassa, Jutta Urpilaisen muisti pyyhkiytyi, ja jos hän joskus on sanonut:

"...yhteen Kreikan tukipakettiin SDP sitoutuu ja se on siinä. Ylimääräisistä tukipaketeista SDP sanoutuu irti".   

Mitä Jyrki Käteiseen tulee, niin no, mies on jatkanut entiseen tapaan joten pettymys siitä hetken naivistisesta tunteesta, jonka mukaan hallituksen eliittipolitiikoihin voisi luottaa, ei tapahtunut hänen kohdallaan.



Sen sijaan, niin monessa valtapuolueessa nyt suurin ongelma muiden maiden pelastamisen yhteydessä on se, että miten Jussi Halla-Ahon pitäisi erota. Samalla kun aseet rupeavat olemaan jo niin vähissä, ja toiminta epätoivoista, että maailma on kaatunut jo siitä epäilyksestä että mies olisi tupakoinut - siis ajattele TUPAKOINUT - virkahuoneessan. Hyvä, että suhteellisuudentaju säilyy, vaikka joku voisi sanoa sen hukkuneen maasta ulospumpattujen miljardien mukana.

Sen sijaan kuten jo on ollut nähtävissä, on yhä suurempi epäluottamuslauseiden määrä noussut, puhtaasti siitä politiikasta, jota hallituspuolueemme tekee.

Mitään ei kuitenkaan tapahdu, paitsi epäolennaisuuksien parissa tahkoamista, sillä samat pukit jotka ovat kaalimaan vahteina, ovat myös ne joiden politiikkaa tässä arvostellaan.

Se, että kansa on erittäin epätyytyväinen näihin puupäihin, pitää tietysti koittaa peittää tämän hälyn alle, joka palvelee myös varoittavana esimerkkinä:

"Katsokaatten, maaorjat kapinoivat, ja he äänestivät omat ehdokkansa meitä vastaan, eiköhän näytetä niille ketkä kaikki on meidän takataskussamme!" 

Mika Ilman tokaisikin, sattumoisin, seuraavaa (8.6.2012) Hufvudstadsbladet-lehdessä:

"On hyvä, että lain tulkitsijat nyt ovat saaneet ennakkotapauksen. Korkein oikeus on vetänyt rajan sille, kuinka pitkälle se, joka_arvostelee_valtaapitäviä, saa provopsoida ja liioitella, sanoo Illman."

Nyt, ei tarvitse olla kovinkaan hyvä matematiikassa, kun huomaa että eliitin verikoiran ja lainoppineen lisäksi, myöskin samalla jokainen rappiopuoluiestamme - jotka poikkeuksetta ovat vastuusta tilanteesta ja sen tietoisesta hyväksymisestä -  tekee samanaikaisen hyökkäyksen.

Saanko esitellä, hallituksen puolueista koostettu Tupu-Hupu-Lupu-hyökkäysketju, aka. Kokoomus, SDP ja RKP, joiden yhteinen suhtautuminen Halla-ahon tapaukseen, on jostain syystä hyvinkin sopusointuinen keskenään:

RKP:lta vaatimus: Halla-ahon erottava

Vapaavuori: Tilanne Halla-ahon kommenttien osalta vakava

Halla-ahon asema on todella tukala

 Kysyn: Vakava kenen mukaan ja millä perusteella?

Eliitti on nyt haastettu, ja onhan se nyt selvää että Halla-aho on aika kova pala, se on sanavalmis ja fiksu, ja nyt se koitetaan saada pois virasta.

Miksi muuten niin moni hallituspuolue edustajineen ulvoisi poru kurkussa miten tärkeää on että Halla-aho eroaa?

Päätän tämän kertaisen tekstin harvinaisen sopivalla kappaleella, sillä sota eliitin ja kansan välillä on ottamassa ensimmäistä melko ratkaisevaa erää sitten jytkyn jälkeen, joka oli kansan voitto.

Nyt ollaan näyttämässä, esimerkkitapauksen aka. ennakkotapauksen muodossa, miten käy heille jotka uskaltavat nullikoida.

Mutta minä sanon, itseään Gandhia mukaillen: Ensiksi he sivuuttavat meidät, sitten he nauravat meille, sen jälkeen he taistelevat meitä vastaan, mutta sitten, sitten me voitamme! 

Esim. seuraavasta uutisesta voimme antaa raikuvat aplodit ennen kaikkea niille hallituspuolueille, ja kansalle petturuutta jakaville tahoille, jotka toimittavat muiden agendaa ja etuja. Mikään kusetus ei kestä ikuisesti. Suomalaiset ovat alkaneet herätä. Suvaitsevaisuudesta on tullut ladattu, läpimätä termi joka lähinnä kuvaa petosta ja tuplastandardeja.

Suvaitsevaisuus ei ole suomalaisille ykkösasia





tiistai 5. kesäkuuta 2012

UUSI Näkökulma Jussi Halla-Ahon ja Meri Valkaman Debaattiin

Meri Valkama. Virallisen totuuden lähettiläs, ja oikeassaolemisessa asiantuntija, teki jotain mitä häneltä ei olisi odottanut - asemaansa nähden - hän tunnusti olleensa jossain väärässä.

Tämä, tosin vesitettiin käyttämällä tilaisuus hyväksi propagandan levittämiseen.

Samalla hän antoi kasvonsa tälle virallisen totuuden likasankopropagandalle "objektiiviselle" journalismille.

Olkoon niin, minulla ei ole juuri lisättävää erinomaisiin Jussi Halla-Ahon argumentteihin, uskon että hän selviää mainiosti ilman apuani (tai Valkaman apua - ZING!).

Kantani aseisiin on se, että rikolliset saavat laittomia aseita omia laittomia kanaviaan käyttäen, ja tällöin jos joku koskaan tunkeutuisi minun reviirilleni, olisi jo pelotteena oma ase parempi kuin vaikkapa Meri Valkaman julistus: Ei noin saa tehdä!.

Rikollisia ei kiinnosta mikä on laillista, eettistä tai muuten vain ideaalia. Tervetuloa planeetalle Maa, Meri Valkama.

Eräs asia jota vastaan olen hyökännyt koko kansan puolesta, on se miten kansalta riisutaan (kirjaimellisestikin) aseet. Eräs esimerkki on Hajota ja Hallitse-taktiikka, josta niin usein olen kertonutkin.

Iso Kirja sanoo, että esivalta ei turhaa kanna miekkaa. Ja me olemme maassa jossa sitäkin yhteiskunnan osa-aluetta kuristetaan. Vielä lainatakseni biblikaalista vertauskuvastoa, voisin mainita Lutherin sanoneen, että tokihan lampaat ovat siihen saakka mielissään, kun heidän laitumiensa aitaukset avataan, kunnes sudet saapuvat paikalle.

Joka tapauksessa, on myös toinen merkittävä seikka jonka tuon Valkaman "esimerkillisestä" avoimesta kirjeestä julki. Se myöskin tulee olemaan tämän kirjoituksen pääteemana.

Se on massakontrollin ase, ja lähes oppikirjamainen esimerkki propagandalla "lavastamisesta".

Onkin paha sanoa, että onko tämä vain esimerkki virallisesta totuudesta ja siihen nojaamisesta, vaiko kirjoittajan henkilökohtaisesta feminismin kylvämisestä. Tai näinä aikoinahan niillä ei ole juurikaan eroa keskenään.

Aivopese itsesi yliopistoissamme, ja näe maailma uusin silmin (joita et uskalla enää sulkea)

Eli tässä lähdetään oletuksesta, joka on perinteinen feminismin lietsoma ennakkoluulo: Miehet ovat hirviöitä ja naiset enkeleitä (aka. Naiset Venuksesta, Miehet Helvetistä).

Aloitetaan, lainaukset ovat luonnollisesti Valkamalta, ja vastaukset minulta. 

Yksi: Miksi meidän kulttuurissamme lapsille opetetaan pienestä pitäen, että poikien harjoittama väkivalta on luonnollinen osa mieheksi kasvamista? Ja kaksi: Mikä vaikutus väkivallan hyväksyvällä kasvatuskulttuurilla on suomalaiseen väkivaltarikollisuuteen?

Tämä on puhtaasti feministisestä propagandasta otettu, ja täysin todisteeton olettamus.

Lapsille ei hyväksytä väkivaltaa, ei tytöille eikä pojille.

Sen sijaan naisen väkivalta miestä kohtaan on kaikissa ikäluokissa sallittua.

Ja yleistä.

Naiset erityisesti ovat tottuneet tappamaan lapsensa.

Mikäs siinä, mies ei saa lyödä takaisin ja lapsi ei pysty.

Nyt varmasti ei kenellekään ole jäänyt epäselväksi mitä tarkoittaa "ämmämäinen käytös"?

Mutta älkää ottako minun sanaani, vaan katsokaa myös tilastoja:

Lapset henkirikosten uhreina 2003-2007/ Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos / Henkirikollisuuden seurantajärjestelmä

Alle 15-vuotiaiden lasten surmat 2003 – 2007 Top 3.

Äidin surmaamia 20
Isän surmaamia 7
 

Veljen surmaamia 2

http://www.lapsenoikeus.info/perhevakivalta-suomessa-tilastoja-oikeuspoliittinen-tutkimuslaitos.html

... jos poika käyttäytyy vauvamaisesti tai tavoilla, joita pidetään tyttömäisinä, itkee helposti, ei puolusta itseään, leikkii itseään nuorempien kanssa, näyttää pelkoaan tai on passiivinen liikunnassa, hän on vaarassa tulla alistetuksi.

Tämä on oikeastaan totta. Poikia rankaistaan surutta tälläisen "heikkouden" esittämisestä. Mutta mitä Meri ei mielellään myönnä, tai mitä hän jättää kertomatta, on se, että tähän myöskin syyllistyvät naiset, joka vihaavat heikkoutta miehessä.

 Voidaan sanoa: Naiset rakastavat kilttejä/herkkiä/mukavia/kunnon miehiä sanoissaan, mutta vihaavat teoissaan.

Etenkin feministinaiset. Tässä tekstissä esittelin termin "häpeällistämis-strategia", jossa selviää miten he tuota käyttävät. Jokainen voi mennä katsomaan, miten naisellisia ja lämpimiä he ovat vaikkapa sellaisia miehiä kohtaan, joiden menestys yhteiskunnassa naisen ja uran kannalta ei ole paras. "Luuseri" on haukkumasana, johon heidän todelliset kasvonsa ja koko mielipide näistä miehistä tiivistyy. Eli se siitä "patriarkaatin ylläpitämästä maskuliinisesta suorittamisesta", syyllisiä ovat ennen kaikkea naiset.

Se on äärimmäisen kaksinaamaista ja raukkamaista, etenkin heiltä jotka sanovat että vastustavat sukupuolirooleja ja kannattavat tasa-arvoa. 

Syyksi siihen voitannee sanoa se; feministit eivät usko itsekään siihen mitä puhuvat, mutta he pyrkivät saamaan näin juuri tälläisiä miehiä puolelleen - valehtelemalla heille siitä että he eivät ainakaan ole niin pinnallisia ja kylmiä kuin muut naiset, mitä tulee miehen inhimillisyyden, ellei jopa heikkouden hyväksymiseen. Vaikka todellisuudessa he eivät vain vihaa sitä kuten muut naiset, vaan jopa riistävät sitä omien agendojensa ajamiseen. Tästä syystä maskulismi on parempi vaihtoehto miehelle, kuin maitoritarina toimiminen jossa hän haaskaa aikaansa, ja toimii kroonisena, emotionaalisena tampoonina joillekin jotka eivät koskaan voisi tarjota hänelle muuta kuin syyllisyyttä, henkistä kastraatiota ja stagnaatiota.

Uskottele itsellesi että se on sen arvoista


Näen myös muun yhteiskuntamme: Lelukauppojen hyllyt, joissa maskuliinisten, usein väkivaltaa käyttävien supersankareiden naamiaisasut suunnataan pojille ja prinsessa-asut tytöille; hyllyt, joissa pyssyleluilla houkutellaan poikia ja nukeilla tyttöjä.

Arvaa mistä se johtuu? Siitä että tytöt ja pojat ovat erilaisia.

Kun vauva syntyy, niin poikavauva on se, joka havaitsee kokonaisvaltaisesti ympäristöään, ja tyttövauva on taas se joka havainnoi ympäristön ihmisiä.

Tästä johtuu myös naisten loputon kiinnostus draamaan, ihmissuhteisiin, ja muiden asioihin, sekä niistä puhumiseen.

Mutta myöskin siihen, että he leikkivät barbeilla kotia.

Se taas, että feministit eivät onnistu muistuttamaan barbeja, johtuen ehkä myös siitä että keho ja ulkoinen olemus ei muovaudu perseellään istumisella ja valittamisella, toisin kuin ehkä ympärillään olevien ihmisten mielipiteet.

Kyse on kysynnän ja tarjonnan laista.

Syy miksi taas miehet leikkivät rajummilla leluilla, ei ole siinä feministien kylvämässä ennakkoluulossa että mies-sukupuoli on automaattisesti väkivaltainen (suora demonisointi) ja vaarallinen, vaan mm. siinä että miehet ovat edelläkävijöitä mm. suurien järjestelmien hallitsemisessa.

Mitä voin muistaa lapsudeesta, niin minä olin se joka on luontainen johtaja leikeissä, jo ihan siitä syystä että osasin luoda niistä kiinnostavia kokonaisuuksia. Vaikka totta kai leikeissä pätkittiin turpaan muita he-man-ukkoja, niin usein niissä oli fantastinen tarina ja juoni takana.

Ja kyllä, joskus kun yritimme leikkiä niin että vaikkapa kaverin sisko tuli mukaan, oli hieman epäselvää mitä tulisi tehdä kun action-figuuri oli barbin jalan mittainen. Ja jostain syystä jo näissä leikeissä ikään kuin luonnostaan hahmoille tuli jonkinlaiset "sukupuoliroolit".

Oikeastaan tässä on siis kyse myös siitä, että feministit itse ovat vajavaisia ja ongelmissa on sukupuolisen identiteettinsä kanssa, jolloin he vainoavat jokaista joka ei ole.

Sen sijaan olen huolissani siitä, millaisessa yhteiskunnassa minä, sinä ja kummankin meidän lapsemme elävät. Yhteiskunta, jossa juuri valmistumaisillaan olevia nuoria ammutaan kadulle, ei ole yhteiskunta, johon halusin omat lapseni synnyttää. Yhteiskunta, jonka koululaitoksessa on murhattu muutaman vuoden sisällä lähes 20 ihmistä, ei ole yhteiskunta, jollaisessa haluan lapsiani kasvattaa. 

Syynä tähän on epätäydellinen järjestelmä. Ja myöskin se mistä olen varoittanut, eli nämä syrjäytyneet ja yksinäiset pojat ovat alkaneet reagoida.

Eivätkö ihmiset näe näiden tekojen symbolismia, missä yleensä syrjitty ja sisäänpäinkääntynyt yksilö räjähtää, ja hyökkää JOUKON kimppuun, jonka näkee edustavan kiusaajaansa? Sen sijaan me ruokimme entisestään sellaista, että "hys hys, kyllä se siitä"-välinpitämättömyyttä, jota itsekäät tyrannit ovat käyttäneet hyväkseen aina.

Kysyn: Miten usein tälläistä tapahtui niitä "patriarkaalisina työväen aikoina", jolloin nuorukainen kohtasi nuorikkonsa, meni naimisiin ja sai työpaikan jolla jo pystyi elättämään tulevan perheensä? Toki, nainenkin saattoi käydä työssä, mutta ei "näyttääkseen että naiset ovat parempia kuin miehet"-kilpailumentaliteetilla (miten voit nukkua samassa vuoteessa vihollisesi kanssa?), vaan rakentaakseen jotain yhteistä, ja jäädäkseen kotiin kun jotain yhteistä syntyi?

Olen liittänyt feminismin kapitalisimiin, sillä molemmat toimivat yhdessä, ja olen kutsunut ilmiötä nimellä: Femisnism United with Complete Kapitalism - FUCK.

Katsotaanpa lopuksi vielä tilasto, että ketkä tässä eniten kuolee - Halla-Aho antoikin kyseisestä tilastosta teaserin todeten, että lähinnä syrjäytyneet miehet tappavat toisia syrjäytyneitä miehiä - mutta katsotaan että kuka tässä yhteiskunnassa puristettu kunnes se on hajonnut:

– Mies elää keskimäärin noin 7 vuotta vähemmän kuin nainen
– Itsemurhan tehneistä miehiä on 4/5
– Asunnottomista 80% on miehiä, yömaja-asukeista 95%, kuin myöskin vangeista.
– Työttömistä pääosa on miehiä.
– Tarkkailuoppilaista pääosa on poikia.
– Koulutuksen ja työelämän ulkopuolisista nuorista poikia on suurempi osa kuin tyttöjä
(15%)
– Toimeentulotukea saavista 40% on yksinäisiä miehiä.
– Asuntojonojen enemmistöistä on valtaosa miehiä.
– Jo ikääntyneiden vanhempien luona asuvista aikuisista on 80% miehiä.
– Mielisairaaloiden asiakkaita 2/3 – miehiä.
– Väkivaltaan ja onnettomuuksiin kuolevista pääosa on miehiä (niin ja mies on se joka on
naiselle väkivaltainen ja vaarallinen?)
– Juopoista ja narkkareista valtaosa on miehiä.
– Armeijaan sukupuolista mies on se jonka on pakko mennä, tällöin hän on myöskin se
joka osallistuu sotimiseen mikä on pakotettua kuolemista ja surmaamista.




You have a history of holding back 
A certain sweetness that I lack 
Sensitive until the day of the final strike 
Hatred coming on from greater heights 

Won't you stay away 
I'll pass away a different day 
Won't you stay away 
Don't hold it against me... 

Looking down on a rogue, this lonely frame 
It's predictable, the killing game 
The sickness knows not what feels right 
You gotta hold on to what feels right 

Won't you stay away 
I'll pass away a different day 
Won't you stay away 

 Together it's impossible 

I see the blood on the robe 

 Cold hearts will still haunt you

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Korkean(koulu)tason Huijaus


“Ikkunasta näen koululaisia; se itkettää minua. Minä en koskaan käynyt koulua, minä vain olin koulusssa ja tottelin, sitten en enää totellut ja halusin vain päästä pois. En halua muistaa niitä aikoja. Minä olen jo kostanut.”
- Pentti Saarikoski

Johdanto

Nyt kun koulut ovat takanapäin ja päättäjäisiä ovat juhlineet räkäposkella, pitkin pusikoita,  tulevaisuutemme toivot. On aika palata tutkailemaan hieman tätä koulutuskysymystä, jota onkin tutkailtu aikaisemminkin Fundamentissa.

Kyseessä on melkoisen muikea paketti, joka koostuu pääsääntöisesti dokumentaarisesta esityksestä, jonka ohella tuodaan esiin muutama juttu. Suosittelen vahvasti sijoittamaan tähän aikasi, sillä se voi hyvinkin olla arvokaampi sijoitus kuin oppiarvosi. Ikävä kyllä. 

Pääpainona tulee olemaan pääsääntöisesti toisen eli keskiasteen, ja erityisesti kolmannen eli korkean asteen koulutus.

Huonoina uutisina sitten taas se, että tämän asian sisältäminen, mitä tulee dokumentteihin ja kaaviooihin vaatii jonkinlaista kielipäätä. Sitä, paradoksaalisestihan oppii koulussa, mutta parhaiten sen ulkopuolella mitä tulee käytännöntaitoihin (itse opin englantia jo ennen kun sitä koulussa alettiin opettamaan edes, pääsääntöisesti siksi, että vertasin television tekstityksiä puheeseen, ja pelasin myöskin ahkerasti videopelejä - go figure, kuten me täällä ameriikkojen yhdysvalloissa sanoisimme).

Koko koulutus menee käytännössä yksin ja ainoastaan kvartaalikapitalismin ehdoilla. Jokainen voi tarkistaa minkälaista itsensä toteuttamista esimerkiksi työvoimatoimisto (nimitys joka on oksymoroni) tukee ja mitä ei. On selvää että vaihtoehtoista tietä valitessa,  pitää omata tietoa ja taitoa toteuttaa ns. omaa tietään, ja ymmärtää että todellisia oppineita ovat kirjaimellisesti oppineet - muut ovat opetettuja.

Tämän valossa, tai varjossa, voidaan sanoa että tuskin kovinkaan moni työnantaja välittää jos osaat laskea hyödyttömiä matemaattisia kaavioita, joiden olemassaoloa edes opettajat eivät voi järkevästi selittää, puhumattakaan siitä jos vaikka osaat resitoida jonkun oppikirjan kannesta kanteen - informaatiobulimiastahan tässä koulutuskysymyksessä onkin kyse! Sekä siitä, että maassa jossa kapitalismin ehdoton vaikutus nähdään siinä, että työttömien työnhakijoiden eli työläisten reservin määrä kasvaa tai pysyy itsepintaisessa stagnaatiossa, pitää tuosta harmaasta massasta sitten jollain verukkeella valita se työnhakuilmoituksista tunnettu "hyvä tyyppi", ja tässä seulonnassa auttaa oppiarvo.

Täten, sanoisin että tulevaisuudessa myös koulutus on mukautettava vallitsevaan tilanteeseen, ainakin jos kapitalismille ja elitistiselle kommunismille (valtion kapitalismi) perustuva järjestelmämme väkipakolla nyt halutaan pitää pystyssä. Eli koulutukset ovat painottuneet entistä enemmän ammattipuoleen, sen lisäksi että pitkälliset vuosien sijoitukset muuttuvat enemmän kurssitusten kaltaisiksi. Jos näin ei käy, niin seuraukset ovat yhtä toivottomat, kuin mitä ne ovat näin pätkätöiden luvattuna aikana työläiselle. Työ- ja koulusuhteet tulevat olevaan tällä kehityksellä ns. express-kamaa.

Onkin totta, että esim. valkolakki on sama kuin kasa lunta paskahuusin katolla, jos se on itseistarkoitus. Sillä ei yksinkertaisesti ole enää samaa arvoa, kuin joskus 1900-luvun alussa, jolloin porvarisperheen vesa herätti pelonsekaista kunnioitusta rahvaassa, juoksennellessaan valkolakki päässä ja perhoshaavi kädessä kohti kesälaitumia. Valmistuminen nykyisin merkitsee kutakuin samaa, kuin että valmistuisit Siwan kassalle. Tietysti, akateemisilla aloilla tällä on jokin käytännönmerkitys. Mutta myöskin akateemisten työttömien määrä kasvaa, samalla kun heidän opettamisensa maksavat ammatin itselleen opiskelleet, jotka pääsevät aiemmin töihin. On totta kai aloja, joissa korkeamman tason opiskelu on välttämätöntä - kuten lääkäreillä, mutta jos asiaa halutaan katsoa pinnallisin määritelmin (älkää koittako sanoa, että kaikki lääkäriksi opiskelleet ovat vain totelleet kutsumustaan) niin tutkimukset ovat osoittaneet että maailmalla putkimiehet voivat ansaita jopa paremmin kuin lääkärit tai lakimiehet - miten tämä on mahdollista? Siten, että lasketaan menetyt tulot ja katsotaan miten ne korreloivat otetun velan kanssa.

Mikä onkin mielenkiintoista, on se, että vasemmisto kannattaa sitä että ihmiset opiskelevat yliopistoissa, joissa heille opetetaan runsaasti viherpunaista propagandaa ja tarkoituksenmukaista ajattelua - eikä väliä paljonko velkaa siihen joutuu ottamaan.

Samalla oikeiston puolelta ehdotellaan sitä, että kouluttautumisesta tulisi kokonaan maksullista!

Mutta missä on se käytännönläheinen, ja vieraantumisen vastainen suhtautuminen, ajalta kun duunari vielä saattoi elättää perheensä osana yhteiskuntaa? Ilman että häntä nöyryytettiin pätkätöissä, joilla kierrettiin mitä kieroimmalla tavalla vaivoin työvoimalle taistellut työehtolait?


“Tiedättekö miksi? Siksi että tuntematonta mitättömyyttä ei huomata ennen kuin hän on yläpuolella muita. Keskinkertaisuudet eivät nouse täältä. Ne tulevat yliopistosta. Se on varma kuin taivas. Katsokaa kirjakauppojemme törkyä. Kuka sen on kirjoittanut. Ei yksikään itseopiskellut köyhä tehtaantyömies. Heidänlaisensa ovat yksinomaan hyviä kirjalijoita tai eivät ollenkaan.” - Väinö Linna

“..ei tässä jumalauta ole kysymys taloudesta ja fiateista ja renaulteista vaan siitä että ihminen löytäisi elämäänsä tarkoituksen ja sisällyksen ja suunnan ja voisi elää niin kuin kasvi elää. Politiikkoja ohjaa vallanhimo, heillä on siinä työmaa, mutta tavalliset ihmiset tarvitsevat mielekkyyttä elämäänsä, he haluavat ahkeroida ja saada palkkansa, he haluavat nähdä lastensa kasvava, ja mitä he näkevät? Ja mitä he näkevät?”
“Olen tavannut työmiehiä jotka ovat huomattavasti korkeammalla älyllisellä tasolla kuin jotkut professorit, ja silloin olen ajatellut: ei saa olla mitään sorron yötä eikä työn orjia, koska jokaiselle ihmiselle on työtä josta juuri hän nauttii. Mutta ketkä jaksavat tehdä työtä, joka on palkatonta?”
- Pentti Saarikoski

Esimerkkikaavio: Lakikouluhuijaus

Mehän tiedämme, että myös suomalaiseen amerikkalaiseen unelmaan kuuluu mennä joko lääketieteelliseen, tai lakitieteelliseen, ja valmistua hyvään paikkaan. Siispä, opintolainat, toisaalta akateemisten ja korkeakoulutettujen "hypepaikkojen" työttömät ovat eräs ryhmä, joka kuuluu Työläisten Reserviin.  Ja kuten edellä kirjoitin, niin ajat, jolloin duunari elätti itsensä, ja perheensä, ovat samalla vaihtuneet epävarmaan ptäkätyöelämiseen, ja verukkeisiin joktka perustuvat noidankehästä: "pitää olla työkokemusta mutta silti korkea koulutus". Toisaalta esim. putkimiehet kilpailevat erinomaisesti palkoillaan näitä merkityksettömiä aikasijoituksia kohtaan, joiden pohjimmaisena motiivina useimmiten ovat niinkin korkeat arvot kuten, kunnianhimo, status ja raha. Todellakin, koulutus ei ole useinkaan muuta kuin aikaavievää ajan- ja muiden resurssien uhkapelimäistä sijoittamista, ei niinkään viisautta tai svistystä tuottavaa ajanvietettä.

Kuvan saa klikkaamalla isommaksi


Pääesitys

Kommentaari ja yhteenveto

Kyseessä tulee siis olemaan joissakin määrin paluu esikapitalistiseen aikaan.

Omavaltaisuus rahan luomisessa, sekä elannon saamisessa, yhdistettynä valtion tuottamiin työpaikkoihin, sekä pääoman levittymiseen ovat kynnyskysymyksiä.

Omavaltaisuuteen auttaa pienyrittäjyyden tukeminen, ja auttaminen, siten ettei suurpääoma ja kapitalisti onnistu syömään pieniä yrityksiä parin suuren avulla.

Tiedän hyvin kehityksen, sitä läheltä seuranneena, kun hiljaksiin valtavat automarketit alkoivat lisääntyä, suorassa suhteessa siihen kun ne myivät tavaraa halvemmalla kuin tukut ja samalla aikakausi kun yhdessä lähiössä oli parikin kauppaa, ja molemmissa työntekijöitä alkoi mennä ohitse.

Automarketit saattoivat ostaa suurpääoman turvin ostaa kapitalismille tyypillisen kysynnän ja tarjonnan lain perustella hinnoiteltuja, massiivisia eriä - eriä joita edes pienet yritykset eivät olisi voineet varastoida, saati alunalkaenkaan niihin investoida.

Täydellinen Järjestelmä puolestaan kannattaa sitä että työ on mahdollisimman vähän vieraannutta elementti ja osa elämää, aivan kuten koulutuskin. Tämä kertokoon syyn heille, jotka ihmettelevät miksi allekirjoittanut sanoo koulutuksekseen ainoastaan elämän yliopiston - se on diskurssin tasolla taistelu vieraantumisen trendiä vastaan, ja vakava esimerkki!

Marx havaitsi vieraantumisesta neljä päätyyppiä. Ne ovat:
(1) vieraantuminen työnteon tuloksesta, koska hän ei omista sitä mitä hän tuottaa, ja se jää lopulta hänelle vieraaksi (”Työ tuottaa palatseja, mutta työläiselle se tuottaa luolia”).
(2) Marx huomasi myös, että työnteko ei itsessään ole mielekästä työntekijälle, vaan se on väline työnulkopuoliseen elämään. Siispä työntekijä tuntee itsensä ulkopuoliseksi omasta elämästään työssä, mutta elää elämäänsä työn ulkopuolella. Vakavampia vieraantumisen tyyppejä ovat
(3) vieraantuminen ihmisyydestä ja
(4) toisista ihmisistä. Jälkimmäinen johtuu paitsi siitä, että palkkatyöläinen ei omista työn tulosta, myös siitä, että hän joutuu kilpailemaan muiden työntekijöiden kanssa

Ja, tähän ed.mainittuun kehitykseen on syytä varautua, ryhtymällä täydellistämään järjestelmää.

Muuten olemme samassa tilanteessa kuin Kreikka, mutta globaalissa mittakaavassa.

Eli jos emme reformoi järjestelmää, niin sitten me tulemme menemään siihen kriisin kautta, ja se ei ole nättiä kenellekään.Itse asiassa, dokumentti esittää mielenkiintoisen teorian siitä, että koko rahajärjestelmä tulee romahtamaan, ja siirrymme takaisin kultaan ja hopeaan - erittäin pohdinnan arvoinen pointti! Videolta selviää, parempi tapa sijoittaa tällä hetkellä rahansa on sijoittaa ne hopeaan, kuin korkeakouluarvoon.

Kapitalistinen järjestelmä on nyt ajautunut tilaan, jossa se pelaa aikaa. Järjestelmä, jonka piti perustua katalimpien ja ahneimpien etujen ruokkimiseen, oli kyse sitten siitä että he tekivät toisilleen rahaa tyhjästä, siten että meille kaikille tuli velkaa, tai sitten vain yksinkertaisesti markkinajärjestelmän aplikaatioista noin yleensä. Pitää muistaa, että dollarin hyvä maine perustui sille että se oli alunperin sidottu kultaan, ja tämä teki siitä luotettavan valuutan, kun taas nykyisin se on "monopolirahaa".

Eräänä vanhan "loputtomaan kasvuun" uskoneen maailman myyttejä on myöskin korkeakoulumyytti.

Se unohtaa täysin sen, jonka muistan jo ottaneeksi puheeksi joskus vuosikausia sitten ylä-asteella, kun kyseenalaistin oppilaiden kilpailuttamista, joka ei tuntunut perustuvan mihinkään.

"Miksi meidän pitää opiskella tämä kaikki, melko turhakin tieto, ja vielä täydellisin numeroin?"

"jotta pääsisi korkeille paikoille yhteiskunnassa"

"Mutta eihän jokainen voi olla pomo?"

"No jos haluaa kaivamaan ojia.."

"No kuka ne ojat sitten muuten kaivaisi?"

- Keskustelun loppu ja paluu tehtävien pariin -

Tämä toi mieleeni kaverini exän.

Joka heidän tavatessaan oli käsittääkseni opiskelupotukensa lopulla, ja töissä ns. matalapalkkahommissa, paskahommissa, normihommissa.

Sitten selvisi, että malttaessaan työskennellä tälläisissä hommissa, hänen kärsivällisyytensä palkittiin rangaistiin siten, että hän oli ylikoulutettu.

Ja tästä on myös joitakin vuosia, ja vieläkin tapaan häntä keskustan eräässä putiikissa normaaleista myyntihommista.

Sairasta.

Tämä korkeakoulutusmyytti juonsi juurensa tästä hyvin epäkäytännöllisestä, kapitalismin karjaa kiihottavasta fantasiasta jossa yksilöt kiihotettiin kilpailemaan paikoista, statuksesta ja menestyksestä ja ajattelemaan olevansa juuri yksi niistä tulevaisuuden pomoista.

Mutta kun tätä teroitettin kaikille tottelevaisille pikku mussukoille, niin miten kävi?

Jenkeissä, kuten dokumentissa näytettiin, jo tehdään youtubevideoita, joissa korkeakoulupapereita poltetaan.

Korkeakouluarvossa ei ole enää mitään "niin ihmeellistä".

Se ei myöskään tule enää automaattisesti antamaan sitä mitä sen on pitänyt antaa - menestystä ja mammonaa.

Mitä sivistymiseen ja oppimiseen tämän kehityksen myötä tulee, niin kyse ei ole enää yleissivistävästä, vaan erikoistavasta koulutuksesta.  Joten valmistuneet ovat kuin Lin Jutangin Maallinen Onni kirjassa mainitut "kiinan keisarin keittiön, sipulinhienontajat" joiden ainoa taito, on korkea-ala, joka perustuu sipulin hienontamiseen.

Samalla vielä propaganda viljelee käsitystä, että korkeakoulussa käyneet saavat miljoona taalaa enemmän.

Todellisuudessa se tietää tilastojen mukaan kuuden vuoden opiskelua, jonka hinnaksi tulee lähemmäksi 200 000 $ + lainan korot n. 60 000 $!

Menetettyjä tuloja, jos tuolloin on ainoastaan opiskelemassa, tulee (sen mukaan mitä korkeakoulua käymätön keskimäärin saa ilman arvoa töistään tuon 6 vuoden aikana) 35 000 taalaa per vuosi, eli tuon kuuden vuoden aikana siitä summaantuu sellainen 200 000 dollaria menetettyjä tuloja!

Eli, olet menettänyt tuossa tapauksessa jo yli 450 000 $, vain jotta saisit tavoitella sitä luvattua miljoonaa ylimääräistä dollaria.

Kyseessä on hieman samantyylinen, puhtaasti propagandistinen, myytti kuten vaikkapa "naisen euro on 80 centtiä". Kikkailua juonittelevilla laskentametodeilla, jotka periaatteessa toimivat, mutta käytännössä ei.

JA mainittakoon vielä sekin, että kun haastateltiin heitä jotka tekivät vuodessa yli 200 000 $, sanoi heistä 95%, ettei koko korkeakoulututkinnolla ollut juurikaan mitään tekemistä heidän tulojensa kanssa. 90% uskoi että he olisivat päässeet tähän päämäärään jo aikaisemmin, jos he olisivat jättäneet tuhlaamatta aikaansa tällä tavoin.

Eräs minkä dokumentti osoittaa myöskin, on se että hyödykkeiden, ja reaalielämään perustuvien kulutustavaroiden hinnat ovat nousussa, ja jatkossa niiden tuottajien asema on huomattavasti parempi kuin heidän jotka ovat laskeneet korkeakoulutuksen varaan.

Entä miten tämä sopii Täydellisen Järjestelmän ajatukseen maataloustuotantolaitoksista?

Se sopii hyvin.

Nalle Wahlroos on suurkapitalisti joka on ottanut kaksi tulevaisuutta edeltävää askelta:
1. Ryhtynyt maataloustuottajaksi, 2. ehdottanut että suomessakin siirrytään amerikkalaiseen opiskelumalliin

Kapitalistit siirtyvät omistamaan maataloustuotantolaitoksia, ja tällöin meidän ainoa toivo joka jää jäljelle on Täydellisen Järjestelmän kannattama malli, jossa siis valtio pääsääntöisesti ylläpitää (yksityisten tahojen kanssa) maataloustuotantolaitoksia ja nykyiset tukiaisilla toimivat laitokset lakkaavat olemasta. Tämä takaa työväestölle tulevaisuuden, sekä kansallisessa omistuksessa olevat
varainnot ravinnon perustuksia varten (ja tämä sisältää myös modernit, luomuun ja ekologisuuteen perustuvat järjestelyt mitä tulee itse maataloustuotantoon - nämä terveellisemmät ja ekologisemmat tiet ovat tämän kautta mahdolliset!) .

Vaikka se on järjestelmän kehittymisen/rappeutumisen myötä yhä turhempaa touhua näin suoraan sanoen, sen tulee olla valtion alaisena.

Loput löytyy dokumentista, jonka lämpimästi suosittelen katsomaan nyt. 

PS. Nyt kun kesä on alkanut, ja kesälaitumille on menty, niin pitää sanoa näin lopuksi se, että on mahdollista että Fundamentti jää joko pienelle kesälomatauolle, tai sitten postauksia tulee enemmänkin säästöliekillä. Saa nähdä kuinka käy, mutta tämä tiedoksi, jos ei eihan alkuvuoden ilotulitusta meinaa näkyä ja kuulua.

Hyvää kesää!