maanantai 13. toukokuuta 2013

Aftermath: Hämeenkadun Pahoinpitely

Pitää sanoa, että se ylitti villeimmätkin odotukseni, kun huomasin että Hämeenkadun pahoinpitely-jupakkaa käsittelevä, ja tarkalleen ottaen uhrilta itseltään peräisin olevia tuntomerkkejä sisältänyt tekstini lähti ns. viraalisti käsistä. 

Reilussa vuorokaudessa Fundamentti kaksinkertaisti kävijämääränsä, ja nyt ollaan jo tuplauksenkin yläpuolella.

Niinhän se menee, kun viisaus on opettanut: Antakaa, niin teille annetaan.

Tällöin, jos annat oikeutta ja apua muille, epäilemättä se päätyy win-win-diiliksi.

Itse pidän tätä kaikkien vastavoimien voittona, ei vain Fundamentin menestysjuttuna ja Pulitzer-palkinnon tuottajana - tämä laittoi poliittisesti korrektin ja virallisen totuuden massakontrollin aseena käytetyn median selkä seinää vasten.

Juttu on vakava luonteeltaan. Kyseessä oli erityisen törkeä ja raju pahoinpitely, ja samalla tapaus joka on aivan erityisen kirvelevä moniarvoisuutta ihanoiville kukkahatuille ja suvakeille, joiden aktiivisesti kannattama salailu ja vähättely oli pitää huolta siitä, että uhri ei saa oikeutta, syylliset pääsevät kuin koirat veräjästä täysin epämääräisten tuntomerkkien vuoksi - kaikki paremman asian, eli "mamurikkaamman Suomen varmistamiseksi".

Siispä samalla myös näimme minkälaisella tolalla se järkyttävä ja sydämetön puolueellisuus oli suvaitsevaisten osalta, kun he puolustelivat tätä tapahtunutta, ja käytännössä halveksuivat uhreja tuolla erittäin vastenmielisellä asenteellaan - syy miksi käytän nimitystä uhrit, oli siinä että koko naisen seurue joutui mamuhyökkäyksen uhriksi; miehet jotka siinä olivat mukana, joutuivat osaltaan laittoman uhkauksen uhriksi. (Joka haluaa paremmin tutustua näihin "suvakkien kootut selitykset ja sättimiset kun heidän lemmikkien ja politiikkansa pimeä puoli osoitetaan toteen"-osastoon, on hänen syytä mennä katsomaan nimenomaisen tekstin kommenttiosiota. Myös Anu Palosaari käsitteli tätä juttua, ja kertoi myös samalla omakohtaisista kokemuksistaan.)

Sain palautetta jutun tiimoilta, ja myös kiitosta siitä että keskitin somessakin hajanaisesti esiintyneet tuntomerkit blogiini, jolloin tästä tuli tuon kielletyn ja sensuroidun totuuden lähde.

Mutta samaiset pikkulinnut myös toivat minulle tiedon "imperiumin vastaiskusta", jonka mukaan tämä uhrin auttaminen (myös hän itse osallistui Fundamentin levittämiseen ja oli tiettävästi erityisen mielissään tästä teosta, aivan kuten jokainen suomalaisesta turvallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta huolestunut olisi) onkin itse asiassa toimintaa uhria itseään vastaan.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun törmään tälläiseen naisen logiikalta kuulostavaan uudelleen raamitukseen, jossa koko paletti käännetään päälaelleen.

Pahoinpidellyn naisen kuva leviää somessa – Poliisin mukaan esitutkinta saattaa vaarantua


Jos kerran ihmisiä sitten todella pidetään noin tyhminä, ei olisi alun alkaenkaan pitänyt kertoa koko jutusta. Tai ehkä Tampereella tapahtui juuri tuona ajankohtana niin monta vastaavaa pahoinpitelyä, että nyt oikeat uhrit saavat vihiä siitä että puhutaan nimenomaan heistä? Ehkä he muuten eivät olisi ymmärtäneet, että pahoinpitelystä tulee seurauksia?

Mitä taas tulee mediaan, niin tuo on naurettava tapa yrittää pelastaa kasvonsa, kun ensin on yritetty 1. kerätä klikkauksia ja lukijoita lähes täysin informaatioköyhällä artikkelilla 2. ja samalla suojella syyllisiä koska rasismi.

Toki, muistan kyllä erään tapauksen kun lehdessä oli juttua miten järvestä oli löytynyt mies, ja poliisi epäili tapauksen kohdalla rikosta. Mikä erityisesti teki asiasta huomattavan, oli se, että kyseinen vainaa oli kiedottu pressuun, ja olipa häneen kiinnitetty vielä kettingeillä pari betoniporsasta. Tapaus jotenkin toi mieleen tämän pahoinpitelyjupakan, ja siihen liittyvän muodollisuuksiin vetoamisen tiedottamisessa.

Jokainen tietää oikeat syyt, ja nyt ollaan tilanteessa jossa poliittisesti korrekti media ja vastavoimat ottavat yhteen tavalla jota voidaan verrata kilpajuoksuun. Se epäilemättä kirvelee, kun Fundamentti ja valveutuneet kansalaiset nousivat rohkeasti ja ilman minkäänlaista epäröintiä, "vapisevin polvin kakkoseen suvaitsevaisuutta ottavan" median selän päälle seisomaan, ja julisti faktat ääneen jotta oikeus voittaisi.

Vaan eipä aikaakaan, kun pienen korjausliikkeen jälkeen tehtiin jotain mikä olisi pitänyt tehdä HETI. 

Kommentoin oitis tapahtumaa, melko kyyniseen sävyyn: No mutta mutta, kukas se nyt "pilaa esitutkinnan" -vaikkakin vasta 4 päivän odottelun jälkeen, luulisi ettei siitä enää ole vaaraa, edes syyllisille.

Nyt ensimmäisenä on tehtävä selväksi että allekirjoittaneella ei ole mitään poliisia vastaan. Päinvastoin, se on instituutio, joka pitää jokaisessa toimivassa yhteiskunnassa olla. Muuten sorrutaan siihen kuuluisaan anarkiaan, jossa menee touhu varsin rumaksi.

Pitää muistaa seuraavat seikat:

- Poliisi on töissä kansalla. Kansa maksaa heidän palkkansa. Tämän työsuhteen ominaisuutena, on ylläpitää lakia, rauhaa, ja suojella. Sekä tietysti muut asiaan liittyvät seikat. 
- Välikäsi ja reguloiva elin kansan ja poliisin välillä on hallitus ja laki. Edellinen on dynaaminen ja jälkimmäinen monoliittimainen, tulkittava ja vain pitkällisten prosessien kautta muutettava entiteetti ideamaailmassa. 
- Poliisin on toteltava edellä mainittuja instansseja, ja täten, joka kontrolloi edellisiä, kontrolloi virallista totuutta ja valtion väkivaltakoneistoa, eli poliisivoimia. 

Olen vakaasti anarkiaa vastaan, ja ehdottomasti dynaamisen ja kiinteän valtion puolesta, ja sitä mieltä että poliisien kaltainen voima on välttämätön sen ja kansan harmonian ylläpitämiseksi.

Mutta silloin jos valtion ylimmät tasot ovat korruptoituneet, alkaa myös silloin tulla kovat paikat.

Vai sanooko nimitykset Gestapo tai NKVD mitään? 

Poliisissa kyse on siis neutraalista voimasta, jota voidaan kansan kannalta käyttää joko hyvään tai pahaan - se riippu tahosta jolla on valta.

Lehdistö ja media puolestaan ovat klassinen osa massakontrollin aseistusta.

Massakontrolli pitää kansan massat hallinnassa, ja se toimii Virallisen Totuuden regulatorisena aseena näin ollen. Propaganda voisi olla hyvä sana.

Media on tärkeä osa massakontrollia, sen huomasi jo propagandasta taidetta tehnyt natsit, joka myös valtiona jakoi ilmaisia radioita kansalle, joilla tosin pääsi kuuntelemaan vain kansallissosialistisen hallinnon kanavia, ja jokainen arvannee mitä ohjelmistossa oli. Vastaavia juttuja löytyy pilvin pimein myös sosialistisista mutta totalitaristisista hallinnoiusta, esim. Kiina tunnetaan siitä, että se pyrkii reguloimaan internettiä, sillä internet on paikka jossa tieto menee vapaana. 

Aivan kuten tässäkin tapauksessa kävi, kun tuntomerkit pistettiin jakoon, "ilman virallisen totuuden median lupaa" (uhrin luvalla kylläkin, ja hänellä on täysi oikeus niitä levittää - poliisi tutkii asiaa hänelle, ei itselleen).

Meillä puolestaan tämä viimekertainen lehtijuttujupakka on hyvä esimerkki massakontrollista joka toimii samoilla ehdoilla. Samoin sellaiset nimet kuin Helsingin Sanomat ja YLE usein tavataan kun puhutaan korruptoituneista, virallisen totuuden äänenkannattajista. 

Tästä pääsemmekin tekemään nyt oikein media-analyysin.

Minä heitän villin arvauksen, joka on ehkä enemmänkin vain loogista päättelyä, kuin salamoivaa intuitiota.

"Poliisi on vaitonainen naisen saamista vammoista."

 Entä se kuva jonka jokainen on nähnyt? Vai onko tässä ideana, etteivät nämä "ulkomaalaiselta näyttävät" unelmavävyt nyt oikeasti satuttaneet naista, mitä nyt vähäsen tuli naarmuja. 

"Myllymäen mukaan epäillyistä ei ole tällä hetkellä kovin hyviä tuntomerkkejä." 

No jumalauta, on ne asianosaisten itsensä antamat tuntomerkit nyt vähäsen paremmat, kuin epämääräiset: "kaksi miestä pahoinpiteli naisen ja uhkailivat naisen mukana olleita miehiä". 

JA tämä on todella tärkeä pointti:

"Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä ja laittomana uhkauksena. Myllymäen mukaan rikosnimikkeet saattavat vielä tarkentua tutkinnan aikana, mikä tarkoittanee sitä, että rikosnimike saattaa muuttua pahoinpitelystä törkeäksi pahoinpitelyksi." 

Ennen kun koko juttu "karkasi käsistä" nämä rikastuttajat olivat pääsemässä pelkällä pahoinpitely-nimikkeellä, mutta nyt kun tapaus, kuvat ynnä muut tiedetään, alkaakin tapahtua jotain. Mutta se on varmaan sattumaa. 

Lopuksi tietovisakysymys: Jos juttu ei olisi karannut massakontrollin median räpylöistä, niin olisiko koskaan saatu tietää että mitä ryhmää nämä rambot oikein olivat? Ehkä meille oltaisi vain kerrottu että "pari miestä pahoinpitelivät naisen", onhan se paljon poliittisesti korrektimpaa kuin: "kaksi mamua törkeästi pahoinpitelivät naisen."

Pari faktaa:
1. Jotkut lehdet antavat oitis tiedon siitä että kyseessä on ulkomaalaistaustainen henkilö. Jotkut eivät. Miksi?
2. Päivi Lipponen "pilasi" aikoinaan pitserian polton esitutkinnan (ilman moitteita), osaten kertoa, että kyseessä olivat "suomalaiset rasistit".

Jokin ei tässä asiassa nyt oikein täsmää.

Minusta tuntuu, että nyt jo niin moni kuhisee siitä, miten keisarilla ei ole vaatteita, että on vain ajan kysymys kun levottomana liikehtivä kansa ei enää jaksa teeskennellä kontrollinsa menettäneen hallitsijansa edessä. 



Where the slime breed (They make a new one too corrupted) 
When the wind blows (The winds of truth are blowing now
And the cradle falls... down 

Their poison fingers that wrote the poison lies  
Their poison lingers 
What a tragedy when their fingers are removed 

Their burning dogma Introducting to our minds - lies  
They plot for the total control of the morals

6 kommenttia:

ANNABELLE kirjoitti...

Hei!
Halusin vain tulla kertomaan, että olen nyt syytteessä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuosta blogistani, mitä mainitset tässä blogimerkinnässäsi...

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoita natsi nimelläsi.

XeimA kirjoitti...

Anu, onko noin? Tuliko se siis juuri tuosta jutusta, vai onko siinä muitakin juttujasi vyyhdissä mukana?

XeimA kirjoitti...

Anonyymi käskee kirjoittamaan nimellään? *Sydämellistä naurua*

ANNABELLE kirjoitti...

Täältä voi lukea lisää http://anupalosaari.blogspot.fi/2013/09/poliittinen-editointi.html
Asia on käräjäoikeudessa ensi kuussa. Syyttäjä vaatii minulle ehdollista vankeusrangaistusta.

XeimA kirjoitti...

No huh huh!

Jo on touhu karannut käsistä, jos tuo edes on mennyt syyteharkintaan.

Ja tuntuu myös aika epätodelliselta jos tuosta todellakin jotain rapsahtaa. Silloin kyllä mielivaltasyyttäminen on korvannut oikeudenmukaisuuden.

Zemppiä!