keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Arvioni Osui Taas Oikeaan (sis. salaista kuvamateriaalia Tukholmasta)

Edellisessä postauksessani kommentoin Ruotsin mestaruusjuhlien epätavallista puolta, kuten sitä miten nyt niin moni autoista oli palanut. Menemättä nyt edes siihen että minkälaista mellakointia siellä muuten pidettiin.

Eikä tietenkään taaskaan lehdissä lukenut mitään siitä että kuka teki ja mitä teki (enkä tarkoita nyt vain näitä poltettuja autoja, hajotettua yhteistä omaisuutta, tai muutakaan sellaista mitä on vähäsen paha mennä piilottamaan, vaan tarkoitan myöskin sitä miten esim. yksinäisen poliisin kimppuun oli hyökätty - etkä ikinä arvaa ketkä!).

Ehkäpä taas "suojeltiin esitutkintaa", vai miten se meni?

Tapaus sattumoisin oli Husbyssä, joka taas on tunnettu siitä, että siellä voimme ihastella monikulttuurisuuden hedelmiä:

Husbyn väestöstä 81,7 % oli joko ensimmäisen tai toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisia vuonna 2007 - Wikipedia

Samoin kun kysyin että kukahan se kyseinen porukka siellä on tunnettu tälläisestä toiminnasta (vrt. Ranska), niin luultavasti monille lojaaleille Fundamentin seuraajille tuli mieleen seuraava:



Saamieni tietojen mukaan kyseistä sisäistä terrori-iskua organisoi seuraava taho (Facebook-sivu):

https://www.facebook.com/pages/Megafonen/191691564235138

Mielenkiintoiseksi sanoisin myös seuraavia, yhteisöstä löytyneitä "linjauksia": Blåa linjen, Gröna linjen, Röda Linjen

Voidaankin siis sanoa, että jäljet ovat taas sylttytehtaalle.

Se sama porukka joka näitä haalii kantamaihin, on ihan sama joka myöskin toisaalta pitää huolta että liberaalit ja kurittomat rappioarvot ovat vallassa, ja pitävät huolen siitä että ainakaan rangaistusta näiden rikastuttajien ei tarvitse pelätä. Toisaalta, samalla heille myös luodaan jatkuvasti yhä enemmän puitteita, samalla kun Hajota ja hallitse-konsensuspolitiikka tekee tuhojaan. Ja vaikka et väkivaltaa pelkäisikään, niin yhteiskunnallisen leiman kyllä saat niin suvakeilta ja hyysäreiltä, aivan kuin myöskin heidän lemmikeiltään jos erehdyt arvostelemaan: "Senkin rasisti!".

Kyllä siinä meinaan ihminen tuntee hyvin absurdeja tuntemuksia, jos joku tälläinen suvakkilemmikki kuittaa poliisin pahoinpitelyn, autojen polton ynnä muun ilkivallan rasisti-kortilla - sinun vihjatessa, että eiköhän vähempikin rikastaminen tältä erää riitä, vaikka selvästi montaa asiaa osataan.

PS. Kannattaa lukea myös seuraava, monien mielestä jopa suhteellisen optimistinen arvio siitä, mitä voimme oppia ja arvioida oman kansamme tulevaisuuden suhteen epäonnistuneista monikulttuurisuuskokeiluista muualla maailmassa:


Tutkija Ylelle: 20 vuoden päästä Suomessakin voi olla mellakoita

Lue myös Fundamentin oma ja vähän laajempi kattaus asiasta (HUOM: vain heille, jotka todella tietävät haluavansa syväluotaavaa ja kokonaisvaltaista katsantoa kyseiseen ilmiöön):


PPS. Suosittelen myös tarkistamaan paria muutakin kaupunkia, joista ei ole ollut mainintaa mediassa. Ne ovat Rinkeby ja Tensta.  Voitte meinaan yllättyä. Tai no, kukapa tässä enää yllättyisi.

PPPS. Nyt kun on tullut tietoon, että kyse lienee jostain hyvinkin organisoidusta toiminnasta, niin onko seuraava uutinen kenties jotain mikä myös liittyy tähän jupakkaan? (Tällöin voisi olla erittäin ajankohtaista olla varuillaan myös tulevina päivinä!)


Britannian poliisi tutkii raakaa surmaa terroritekoa


hyökkääjien kerrotaan huutaneen poliittisia ja uskonnollisia julistuksia.

Lontoon surmaaja selitti tekoaan silminnäkijälle


Ennen poistumistaan mies vielä sanoi silminnäkijälle, että "te ette ole koskaan turvassa" ja "hallitus ei teistä välitä".
Kukapa tuota voisi käydä enää kiistämään.

Muslimiterroristit tietävät että lännessä kansakunnat ovat kuin heitteillä olevat lampaat, valmiina teurastettaviksi. Lauma joka on hajottamalla hallittu, ja joka elää pelossa, joka tarttuu sinuun kuten hukkuva tarttuisi.

Ei kommentteja: