torstai 27. kesäkuuta 2013

Peleistä, Laumoista, Maahammuuttokriittisistä Mamuista ja Naisista Jotka Vihaavat Miehiä

Ajattelin vielä näin kuun lopulla kirjoittaa hieman vapaamman, mutta silti kohtalaisen asiallisen tekstin.

Muutaman päivän aikana on sattunut ja tapahtunut yhtä jos toistakin.

Otetaan johdannoksi tämä kuva.

"Koska se on voimaannuttavaa" &/ "Kyllähän miehetkin!"


Postasin sen fb-seinälleni, juuri kun chatissa kaverini kertoi heivanneensa muijansa pihalle.

Nainen oli viimeisenä, passiivis-aggressiivisena solvauksenaan lähtenyt mitään sanomatta, puhelin kiinni jne. kaupungille tapaamaan "amerikkalaista, miespuolista ystäväänsä".

Jokainen tietää "me ollaan vain kavereita"-rutiinin, jota täydennetään tarvittaessa "se vain tapahtui"-selityksellä. Jos mitään ei tapahdu, on "me ollaan vain kavereita"-rutiini todistettu oikeaksi, ja sadistinen, mustasukkaiseksi kiusatun uhrin syyttäminen voi jatkua.

Tässä tapauksessa kaveri oli saanut tarpeekseen kyräilystä (kyrpäilyistä voisi sanoa), vehtaamisesta, piilotteluista, ja hysteerisistä raivostumisista, jotka ilmaantuivat heti kun naiselta kysyi jotain hänen tekemisistään. Punaiset liput, jotka liehuvat rauhattomina.

Siispä hän pääti muutaman päivän kuluttua nostaa kissan pöydälle, ja kysyä mitä tuona "viimeisen tipan" yönä tapahtui, kun muijansa oli tullut kotiin amerikan kaveria tapaamasta, sillon kun kaveri oli itse lähdössä töihin.

No, jokainen varmaan arvaa, että amerikkalainen panomies oli päässyt imeskelemään suomisen pirkon kanssa, sillä onhan se nyt vieraanvaraistakin!

Kaveri tämän kuultuaan sanoi, että se on sitten parempi pakata kamppeensa, ja lähteä ulos minun tarjoamastani asunnosta.

Itkuinen muija rupesi pakkaamaan, ja kaveri kaatoi itselleen lasillinen tunnemyrskyä lohkaisevaa, raikasta vodkaa.

Joku on sanonut, että kysymykseen onko naisilla sielu, on vastauksena "heillä on joukkosielu".

Kun istuimme kahvilla ja syömässä kaverin kanssa, kertaamassa mitä on tapahtunut - ennen kun tämä tapahtui (muistan kun istuimme joskus samassa paikassa, ja kaverini kertoi miten nyt on onnellinen ja todella rakastaa tätä naista; times, they change!).

Niin tuli hän kertoneeksi tämän naisen "todella kusipäisestä femakkokaverista".

Ennen kun kaveri kertoi enemmän, kysyin seuraavat kysymykset:

- Onko tämä värjännyt hiukset punaisiksi?

- On.

- Onko ne lyhyet?

- On.

- Onko kyseessä pyylevä muija?

- On.

Miten naiset voivat olla näin ennalta-arvattavia?

Tai vielä enemmän, miten kukaan voi enää uskoa sitä feministipropagandan "ei voi yleistää, jokainen (nainen - miehethän ovat raiskaavia, moraalittomia eläimiä) on yksilö!" (toki, ei se olekaan kokonaan valhe, mutta asia nyt vaan on niin että tiede, kuten myös psykologia ja kriminologia, toimii yleistysten ja profilointien kautta. Tämä ei pois-sulje myönteisiä ja kielteisiä poikkeuksia, yksilöitä, mutta aika monesti kyse on silkasta laumaelämisestä, etenkin mitä tulee naisiin).

Mutta ei tässä vielä kaikki.

Myös sielulliset ominaisuudet tällä naisen kaltaisella olivat sellaiset jotka olisin arvannut (jotain silmittömästä itsekyydestä taisinkin mainita).

Se oli sättinyt kaveriani liiasta omistamisenhaluisuudesta (mikä ei selvästikään ollut liioiteltua!), ja toisaalta samalla se järkkäili Espanjan lomaa tyttöjen kesken (johon kaverini tuleva-ex osallistuisi), ja kertoili myös mässäilevään sävyyn "tyttöjen illoista" joita oli viettänyt kaverini exän kanssa, ennen kun nämä olivat alkaneet seurustella - juuri sellaisista, joista kukaan mies ei halua kuulla mitä tulee naiseensa.

Samainen myrkkylehmä myös kertoi ylpeästi, lähes kuin hän olisi löytänyt lääkkeen syöpään, että miten oli sanonut miehelleen lähtevänsä treffeille vieraan miehen kanssa!

Varsinainen käytetty tampooni paskakasan laelle, eikö totta?!

"Se oikein kehuskeli sillä!" täsmensi selvästi inhontunteita siitä saanut kaverini, minun pudistellessani päätäni jo kyynisen totuuneena siihen, että naisilta mikään röyhkeä teko ei ole odottamaton (mitä voit odottaa sukupuolelta, jolla ei ole mitään ongelmaa pistää miestä elättämään toisen miehen lasta - vieläpä siten, ettei uhri tiedä sen olevan toisen miehen äpärä).

Sanoin tässä vaiheessa kaverilleni, että tuosta voi tulla vielä ongelmia, sillä nämä suomisen pirkot kunnioittavat ja kuuntelevat enemmin naispuolista kaveriaan kuin miestänsä, mitä tulee päätöksiin tai muihin sellaisin  - joukkosieluisuus. Samoin pätee myöskin se wanha viisaus että huono seura hyvät tavat turmelee. Eikä ole epäilystäkään, etteikö myös se Juicen sanonta pitäisi paikkaansa, joka menee suunnilleen seuraavasti: "Jotkut naiset ovat erikoistuneet hajottamaan liittoja. Joko omiaan tai toisten."

Ja aika "voimaannuttavasti" tuokin suhde sitten saatiinkin päätökseen, sillä uskollisuushan nyt olisi patriarkaalista ja naista rajoittavaa.

Hyvänä uutisena on se, että me nyt olemme nähneet ja tiedämme myrkyllisten naisten, kuten feministien valheen.

Se on niin ilmeinen, ja niin löyhkäävä, että joka kerran sen ällöttävän hajun havaitsee, ei enää koskaan erehdy siitä.

Feminismi on loinen, joka kuolee joko samalla kun kuolee sen ruokamaa, ellei sitten tämä ruokamaa saa vastustuskykyään toimimaan ajoissa.

Nyt näyttää tietysti pirun pahalta, mutta parhaimmat feminismin pahuuden osoittajat ovat naiset, feministinaiset itse, ja yhä enemmän saamme näitä käännynnäisiä jotka ovat huomanneet että heidän hyvinvointinsa on kompromentoituna. Kyse voi olla miehistä, mutta kyse voi olla myös naisista jotka eivät halua ottaa osaa tuohon misandriseen, "tasa-arvoksi" naamioituun hulluuteen joka saa myös kaikki naiset näyttämään pahoilta ihmisiltä.







Toinen tarina taas liittyy juhannukseen.

En sattuneesta syystä muista kaikkea, mutta siitäkin löytyy kerrottavaa.

Ehkä jotain yllättävää, ehkä jotain mikä ei ole uutta auringon alla.

Minulle nimittäin kävi niin, että pääsin viettämään kaupunkijuhannusta, ja sen enempiä illan käänteistä kertomatta, huomasin lopulta käveleväni aamun sarastessa kotiin (muutaman kilometrin matka), matkaseuranani viereisessä kaupunginosassa asuva, erittäin mukava intialainen mies. Eipä olisi sitä näkyä moni tuttu uskonut todeksi! (En tiedä pääsikö mies kotiinsa antamillani ohjeilla, vai harhaileeko se vieläkin kaupunginosiemme välillä - pitäiskö käydä katsomassa?)

Tuolla reissulla ehti juttelemaan yhdestä jos toisestakin asiasta. Ja niistähän me juteltiin.

Mutta mikä varsinainen puheenaiheemme oli - sen muun kuin maan ja taivaan väliltä - oli se esimerkiksi suomalainen nainen ja maahanmuuttokritiikki.

Edellä kerroinkin "pirkko suomisesta", ja pitää sanoa että hän ei hirveästi ollut eri mieltä kanssani siitä, että kuinka tämä naistyyppi tapaa toimia - ulkomaalaisen miehen on aika vaivatonta lähestyä häntä, mutta tämäkin mies oli jo saanut kuulla tältä kyseiseltä naiselta rutiinin: "Me ollaan vain kavereita", kun nainen oli yllätetty tanssimasta jonkun toisen miehen kanssa. (Mies myös ehdotti että minun pitäisi seurustella intialaisten naisten kanssa, sillä heissä on kauneutta ja naiseutta - meneppä kysymään vastaavaa joltain muslimilta, että saisinko vähän tuota teidän fatimaanne tapailla).

Mutta koska siitä jo kerroin, kerron nyt maahanmuuttokysymyksestä, ja siitä minkälaisia näkökulmia asiasta vaihtelimme.

Paljastin pitäväni tälläistä blogia, ja vielä kerroin omista näkemyksistäni hänelle.

Tällöin hän paljasti, että oikeastaan ei ole lainkaan eri mieltä kanssani.

Vaan että pitää erittäin tärkeänä ja ihan perustavanlaatuisena tosiasiana (mitä myös kotoisessa Intiassa muistetaan) että jos menet toisen maahan vieraaksi, niin tällöin sinun tulee olla siellä ihmisiksi.

Eräs mikä auttoi häntä ymmärtämään tätä, oli se, että myös hänen kotimaassaan muslimiystävämme ovat suoranaisia asiantuntijoita siinä, miten tehdään uusia kavereita.

Maahamuuttokriittinen mamu/vierailija on aina yhtä mielenkiintoinen ilmiö. Se on melkoista myrkkyä suvakeille, jotka uskottelevat toisaalta, että kukaan ei voi omata yhtä korkeita moraalisia standardeja kuin he (tätähän se suvaitseminen yleensä tapaa myös olla), joten tästä syystä meidän jokaisen pitää suvaita sitä että maahanmuuttajaystävämme elävät täällä kuin pellossa.

Mutta se meinaa vain sitä, että se kuva jonka suvakit maalaavat siitä, että meidän olisi ainoastaan alistuttava ja otettava monikulttuurisuutta "vapisevin polvin kakkoseen" ei olekaan muu kuin massakontrollin ase, joka osoittaa kohti kansaa.

Ei voi sanoa, etteivätkö jo esim. Thai-naiset olisi joutuneet rasismin, ellei jopa suoranaisen aidon misogynian kohteiksi - suvaitsevaisten naisten toimesta! Tämä vain siitä syystä, että heillä on suomalainen mies. Sillä hädin tuskin luku- kirjoitus- ja kielitaitoinen afrikan tai lähi-idän patriarkkakokelashan on varmasti kaikin puolin kansalle hyödyllisempi, toisaalta myös vähemmän riippuvainen siitä stereotyyppisen lihavasta blondista, joka hänet nappaa miehekseen - kuin vaikka sitten thaimaalainen nainen jolla on todennäköisesti erilaiset valmiuudet.


Samoin, allekirjoittanut on myös kohdannut näitä "maassa omalla tavalla"-mamuja. Seurasin sitä miten omalle punttisalille saatiin lappu seinään jossa luki "ei omaa musiikkia salille" (monella eri kielellä), kun eräs monikulttuurisuuden lähettiläs oli soittanut omaa musiikkiaan ja hänestä oltiin tehty valitus. Kuulin miten tämä päivettynyt, luultavasti afrikkalainen, kertoi englanniksi "se oli varmaan rasisti, kun valitti siitä että soitan musiikkia täällä". Niin, rasisti-kortti joka aina ratkaisee pelin.

Tietysti ei tuo esimerkkeini nyt ollut tietenkään monikulttuurisuuden ongelma numero yksi.

Kerron toisenkin.

Olen törmännyt myös ihan suomalaisiin kohdistuneeseen rasismiin kun olen ollut selvittämässä tappelua, jossa eräs lähi-idän suvaitsevaisuuden ja sopetuvaisuuden lähettiläs huusi: "Yksikään suomalainen ei tule nostamaan kättään minua vastaan", enkä nyt enää muista mitä se huuteli suomalaisille ohitsemeneville naisille, mutta ne asioita jotka menisivät meriläisen sarjaan "ahdistavat, himoitsevat katseet". Tämä juttu päättyi siten, että paikalle tuli ambulanssi ja poliisi, ja minä lupauduin oikeudessa todistajaksi. Se oli tapaus jossa suomalainen nosti pahoinpitelysyytteen ulkomaalaiselle.


tiistai 25. kesäkuuta 2013

Tämä On Sairainta Mitä Olet Lukenut Hetkeen

Eräs mitä saattaisi toivoa, on se, että nämä sairauden lietsojat jättäisivät edes lapset rauhaan.

On aika yleisesti kuultu ulina, kun heikäläiset kukkahattutädit, anteeksi kukkahattuhenkilöt, hokevat mantraansa: "Entäs lapset?! Eivätkö he ajattele lapsia!"

Mutta mitä he itse tekevät, kun heidät päästetään vapaasti toteuttamaan kieroutuneita fantasioitaan?

Boy starts hormone treatment at TWELVE after realising he was trapped in girl's body aged 18 MONTHS


Nyt, sitten kun tälläinen hanhiemo saa idean, että hänellä on "hyvin vahva tunne" siitä, että hänen pikkutyttönsä onkin oikeasti poika, niin seuraavaksi annetaan tälle puolustuskyvyttömälle, ja vanhempiensa/vanhempansa armoilla olevalle lapselle, "hoito" nimeltä sukupuolineutralisointi - metodi jolla tuottaa väkisin häiriö seksuaaliseen identiteettiin (miksi ihmeessä sukupuolineutralius, on aina sitä että kerätään ylleen vastakkaisen sukupuolen symboleita?).

Kuinka on mahdollista, että henkilö joka ei ole vielä täysi-ikäinen, voi tietää ilman aivopesua "olevansa vastakkaista sukupuolta", vieläpä ilmaisten sen 18 kuukauden vanhana?

Ei mitenkään.

Onkin melkoinen ironia, miten nämä "hyväntekijät"  julistavat omaa estotonta, ja usein täysin luonnon sekä kaiken terveen vastaista agendaansa toinen toistaan suloisimmilla sanavalinnoilla, ja miten he rakastavat iskulauseita kuten: "se ei oo väärin jos siinä on kyse suostuvaisista aikuisista", tai että "kirkko alistaa kun ihmisiä pakkokastetaan siihen, ja he eivät näin saa itse valita uskontoaan" (Joo, tämä onkin estänyt "eroa kirkosta"-fanaatikkoja, jotka itse kumoavat oman opinkappaleensa, osoittaen että kirkkoon syntyminen ei juuri estä valitsemasta näkemystään. Ja toisaalta mitä tulee tuputtamiseen, he myös itse "tietävät paremmin" että "kukaan ei halua kuulua kirkkoon").

Mutta sitten nämä, suvaitsevaitsevaisiksi ja liberaaleiksi itseään kutsuvat itse toimivat juuri näin.

Mutta salaisuus onkin siinä, että moniarvoisuus on sitä, että jokainen "vähemmistö" ajaa täysin tekopyhästi ja itsekkäästi omaa agendaansa, ja vielä kehtaa kutsua sitä arvoladatuilla termeillä milloin miksikin ("haluamme vain tasa-arvoa, ja sitä että teidän normit ja arvot ovat meidät antamia").  - Heidän oma modus operandi, täyttää kaikki alistamisen, pakkosyötön ja massakontrollin määritelmät!

Eikä tässä toki vielä ole kaikki asian tiimoilta.

Ehei!

Vai miltä näyttävät seuraavat massakontrollin uhrit?

Angelina Jolien tytär, ja Gwen Stefanin poika 

Voisiko olla, että ajatus siitä että homot- ja lesbot saavat adoptoida tämän käsittämättömän moniarvoisuusfantasian ajamina, ei ehkä sittenkään tule kuuloon, kun jo nämä heitä tukevat heterot ovat  siinä "vaihtoehtoisen seksuaalisuuden" pisteessä, että heiltä pitäisi ottaa lapset pois?!


torstai 20. kesäkuuta 2013

"Vahva nainen" vs. Naisellinen Nainen

“Naisilla on ajatuksia, mutta niissä ei ole johdonmukaisuutta, ja sellaiseen härkäpäisyyteen ei mikään väite pysty. Ei ole ainoatakaan naisfilosofia, mutta tämä ei suinkaan johdu naisen sorretusta asemasta, vaan siitä, ettei naiselllinen järki täytä filosofian ensimmäistä vaatimusta: johdonmukaisuutta. Naisen tulee olla vain älykäs, ei muuta.” - Väinö Linna
Muutamassakin paikassa on ollut tapetilla käsite "vahva nainen". 

Juttu käsittääkseni lähti alunperin "hanskasta" tämän Henry Laasasen jutun myötä.

Jälleen yksi esimerkkitapaus jostain mitä naisten kivitalon kokoinen, ja korttitalon tavoin sortuva ego ei kestänyt - taaskaan (tämä on klassinen esimerkki siitä, miten se tuomitsevampi ja selvästi vittumaisempi sukupuoli, on ekspertti siinä että se sallii toiselle tapahtuvan sen, mitä ei koskaan sallisi itselleen - tässä tapauksessa vastakkaisen sukupuolen mittailu ja määrittely kun osu omalle kohdalle, alkoi niskojen nakkelu ja kitiseminen). Paradoksi lieneekin siinä, että eniten pyllynsä tästä jutusta kipeäksi saivat nimenomaan vahvoina itseään pitävät naiset. Oh the irony, kuten meillä ameriikkojen yhdysvalloissa sanotaan!

Fundamentti on määritellyt koko "vahvan naisen" ilmiön siten, että jos mies olisi kuten (moderni) vahva nainen, niin silloin häntä pidettäisi armottomana ja ylikompensoivana kusipäänä. Voidaan puhua eräänlaisesta feminismin mytologian myyttisestä yli-ihmissankarittaresta, jossa kilpailu ja katkera viha miehiä kohtaan ruumiillistuu tähän sukupuolineutraaliin, mutta maskuliinisuuteen pyrkivään, humanoidiin nimeltä "vahva nainen". 

Jos taas naista joka on armoton kusipää, joka on itseääntäynnä oleva, tunnepohjaisia "ajatuksia" omaava ja niistä itsepintaisesti kiinnipitävä omaehtoinen tyranni, sanotaan muulla kuin "vahvan naisen" nimellä, on tuloksena mankuminen naisvihasta.

Tätä ilmiötä epäilemättä myös "auttaa" se, että elämme narsismin läpitunkemaa aikaa, samoin kuin gynosentrisyyden, eli naiskeskeisyyden aikaa. Tällöin kun nämä kaksi ilmiötä yhdistyvät, syntyy "vahva ja itsenäinen nainen" (patologiselle narsistille on ominaista, että se ei koe olevansa voittaja jos toinen ei ole häviäjä, ja tälläinen on juuri se tapa jolla itsenäinen, moderni ja vahva nainen operoi).

Esimerkkejä modernista vahvasta naisesta voikin katsoa myös tästä postauksesta. 

Nyt, on selvää että en yritä sanoa, etteikö nainen voisi olla vahva, mutta mitä sanon, on että se tapa jolla nainen on määritelty vahvaksi näinä päivinä, ei ole hyvä. 

Se on taas sarjassa "jotain niin väärää, etten tiedä mistä aloitan sen vyyhdin purkamisen".

"Vahva nainen" voidaankin karkeasti jakaa kahteen, näennäisen vastakohtaiseen, sarjaan: uranainen ja sontiainen. Uranaisen nyt kaikki tietää, se joka ulisee lasikatosta kun ei taidot riitä työteliäänä pyrkyrinä olemiseen, mutta joka kiittää omaa etevyyttään ja maskuliinisuuttaan jos taidot sattuvatkin riittämään (kiintiöistä ei toki mainita), toinen taas on sontiainen, eli sellainen jätkämäinen, yleensä aikuinen pissis joka stereotyyppistä äijäilyä toteuttaessaan tuo väkisinkin mieleeni meemin foul bachelorette frog. 

Ja kuten hyvin tiedämme, niin asuisimme luultavasti edelleenkin alkeellisissa majoissa, jos meidän olisi pitänyt luottaa naisten kykyyn luoda keksintöjä ja innovaatioita. Puhumattakaan joukkosieluisten naisten kyvystä mennä normaalien konventioiden ulkopuolelle (maskuliininen energia on ylöspäin pyrkivää luonteeltaan, ja sille ominainen piirre on tienraivaaminen eri muodoissaan; sen tekeminen sinne missä sitä ei vielä ole) eikä tätä todellakaan edusta ne sosiaalisia normeja mauttomuuksilla rikkovat punaviheranarkofeministilesbosontiaiset - feministimielenosoittajat - jotka uskovat että lapsenomainen riehuminen oikeasti on merkittävää yhteiskunnallista toimintaa. Epäilen olisiko heidänkään toiminta niin räikeää, jos feminismi ei toisaalta olisi poliittisesti korrektin yhteiskunnan lemmikki ja "tasa-arvovastaava", ja toisaalta jos naisia ei seksistisillä tuplastandardeilla päästettäisi helpommalla kuin miehiä.


No, joskus se kahva jää sitä riuhtovan "vahvan naisen" kätöseen
Joten ei ole ihme jos feminismin käsitykset ja maalit mitä tulee "tasa-arvoistumisen mittareihin", on kuin suoraan Sokrateen ennustukseesta jonka mukaan naisten tultua tasa-arvoisiksi miesten kanssa, he pyrkivät näiden ohi ja yli. 

Tässä tapauksessa vain feministit ensiksi projisoivat omat katkerat peniskateuden jäytämät antipatiat ja rumat piirteensä miehiin (kuten vallanhimon ja alistamistarpeen) ; näin ollen on ihan itse luotu olkiukko, jota vastaan sitten hyökätään hysteerisesti ja nuttura täristen. Tämä epäilemättä on omiaan juoksuttamaan rationalisointihamsteria luomaan vielä sen rationalisoinnin, että sorretut miehet eivät pelkästään ansainneet sitä "sillä jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja", vaan että naiset myös on oikeutetut tekemään ne kaikki paheet joista syyttävät miehiä.



Tähän kuuluu myöskin se, että stereotyyppisten maskuliinisten paheiden toteuttaminen ja omaksuminen vasta onkin merkki tasa-arvosta, ja siitä mitä on olla "itsenäinen vahva nainen". (Ja jos joku huomauttaa tästä epäloogisuudesta, on vastauksena jo ala-asteella opitun "itte oot!"-kortin, "kyllähän miehetkin"-variaatio).

Eräs mikä tekeekin tämän pelleilyn erinomaisen helpoksi naiselle, on se, että hän voi aina hyödyntää feministisen yhteiskunnan positiivista seksismiä, joka siis näyttäytyy siten että tiukan paikan tullen ei enää peitelläkään seksististä ja vain toista sukupuolta koskevaa sukupuolista rooliodotusta, vaan silloin pöytään lyödään "miehen kuuluu olla mies"-kortti, jonka seurauksi voidaan vielä vetää kortti "yhyy olen vain tyttö". Tällöin jos tuo virtuaalisen kikkelin kasvatus menee pieleen, voi tämä Ms. Cohones aina heittäytyä ruusuista tehdylle pedille, ja todeta että näiden ed. mainittujen korttien myötä peli nollataan,  ja kaikki on taas ok. Paitsi tietenkään miehen kannalta, jota vastaan tuo koko peli on säädetty - kuten antamani esimerkki sen osoittaa.





Toinen tämän feministisen yhteiskuntamyrkytyksen seuraus on eräänlainen itseään toteuttava ennustus. Sillä Maskuliinisen ja Feminiinisen Polariteetin Lain mukaan, mitä enemmän parisuhteessa on puutetta (suhteessa toiseen) esim. maskuliinisuudesta, alkaa toinen osapuoli täydentämään sitä tulemalla itse maskuliinisemmaksi. 

Voimme arvata mihin tämä johtaa, ja mihin se on johtanut!

Tällöin poliittisesti korrekteissa ja egalitarisissa parisuhteissa muodostuu sukupuolisesti epätasapainoinen tila, sillä tämän lain mukaan  vain komplimentarinen parisuhde voi olla toimiva. Siinä yksinkertaisimmillaan mies on mies, ja nainen on nainen, mies on perheen pää ja nainen kaula. Nainen ei todellisuudessa halua edes muuta, sillä jos nainen olisi perheen pää ja mies sen kaula, olisimme tilanteessa jossa sukupuoliroolit on päinvastoin. Tällöin tietysti kesytetty mies joka on muutenkin parisuhteessa naista pitkäjänteisempi ja harkitsevaisempi, järkevämpi kaiken kaikkiaan, kyllä voi kestää vielä miehekästä naista, mutta pilalle hemmoteltu nainen ei kerta kaikkiaan siedä tilannetta, missä hänen pitää ruveta kasvattamaan munia eli lisäämään omaa maskuliinisuuttaan kun mieheltä sitä puuttuu. 

Nyt, joku voi kysyä että eikös tässä ole puheena juuri nuo vahvat ja maskuliiniset naiset, joten eikö kaiken järjen mukaan tuon pitäisi olla heille ok? Hyvä kysymys, mutta vastaus on että heille se tilanne yleensä ei tule olemaan ok, vaan heillä pitää olla suorastaan hypermaskuliininen mies. Muille naisille taas on luotu keinotekoinen tarve, feministisen massakontrollin myötä siten, että yhteiskunta saa heidät ottamaan miehen roolin joka luonnollisesti näkyy myös parisuhteessa - ei ihme jos puolet avioliitoista päättyy eroon, ja noin 80% erojen hakijoista on naisia.

Maskuliinisuus toisaalta demonisoidaan ja miehet yritetään kesyttää ja kastroida siitä pois - samalla kun ainoat maskuliinisuuden piirteet jotka pian enää tunnetaan, ovat ne negatiiviset piirteet joita misandrinen feministipropaganda levittää massakontrollin avulla (ja toisaalta pitää naisen päämääränä omata niitä piirteitä!). Näin ollen kiltit ja kunnolliset miehet jotka haluavat sopeutua mukaan ja olla tottelevaisia, ovatkin pahimmassa tapauksessa "sukupuolineutraaleja vässyköitä", joilla ei ole mitään hajuakaan maskuliinisuudesta, mutta joilla on sen sijaan kyllin keskiluokkainen status ja tulot, että nainen voi ottaa hänet hyväksikäyttösuhteeseen - joka ei tunnetusti hirveän hyvin kestä. Ongelmana on täten positiivisen ja abstraktin maskuliinisuuden puuttuminen - voisi jopa olla, että pienempikin määrä sitä riittäisi, etenkin jos lähtökohtaisesti miehen annettaisi olla mies, ja naisen nainen. Nyt miehen pitäisi pystyä voittamaan naiseen ohjelmoitu maskulinisointiaivopesu, jotta edes mitään suhdetta syntyisi!

Samalla totta kai naisen feminiinisyyttäkin yritetään myrkyttää, ja lopulta poistaa kokonaan, mutta koska sitä ei nähdä niin pahana, ei sen kanssa ole niin suurta kiirettä; se on vasta toiseksi pahinta mitä voi olla, ensimmäinen feministin katkera vihollinen on mies, ja toisena tulee vetävä ja naisellinen nainen. Vaikka kyllä jo nyt Suomessa voidaan nähdä feminiinisyyden konkurssi, jonka tuloksena naiset ovat sellaisia pirkko suomisia, jotka taapertavat epänaisellisina ja ajossa levinnyttä persettään raapivina, ihmettelemässä että miksi he eivät voi saada sitä "miestä, joka on MIES". 

"Lankeemuksen" alati toistuvassa tapahtumasarjassa - jokaisessa yksittäisessä tapahtumassa - luonteeltaan passiivinen "naispuolinen" napa on se, joka ensimmmäisenä pelkonsa kautta vetää päälleen "perisynnin" ja joka ensimmäisenä sortuu fyysisen maailman houkutuksille. Miespuolinen napa ei kuitenkaan ole millään muotoa syytön - mahdollisesti vain naispuolisen napaan yhteenkuulimisensa "uhri"!"Miespuolisen" navan "synti" on luopuminen aktiivisesta vastarinnasta kaksinapaisessa yhteiselämässä, kun pelko ja fyysisen olemassaolon vetovoima uhkasivat naispuolista napaa.Käy niin, että navat vaihtavat osia keskenöään - hengellinen kieroutuma, jossa naispuolinen napa ottaa aktiivisen, miespuolinen passiivisen suhtautumisen, minkä johdosta "lankeemus" alas fyysisten olentojen maailmaan on väistämätön. Mutta ratkaisevana "perisyntinä" on yksin naispuolisen navan positiivinen tahdontoiminta." - Bo Yin Ra

Summa summarum: 

Vahva nainen, kuten se on määritelty modernin naisen kuvan mukaan ("munaton kersantti"), on enemmänkin sekasikiö, jonkinlainen humanoidimainen olento, joka ei voi olla mies, mutta joka myös on unohtanut kuinka olla nainen. Se ei myöskään voi tuntea oloaan milloinkaan tyytyväiseksi. Jotta nainen voisi todella olla (aito) vahva nainen, on hänen tällöin oltava ensin nainen, sitten vasta vahva.

Suositeltavaa luettavaa: 


10 Parannusta - Kuinka Olla Parempi Nainen








PS. Puhuessani maskuliinisuudesta, en tarkoita sillä mitään apinamachoilua, enkä "jaloa kynnysmattoa mieheksi"-maskuliinisuutta. Molemmat ääripäät ovat peräisin feministisen propagandan viitekehyksistä.  Jos tähän mennessä ajattelit että ne ovat kaksi ainoaa tapaa olla mies,  niin nyt olet saanut valaistumisen siitä miten sinut on aivopesty.  

Se, mitä on todellinen (abstrakti) maskuliinisuus, on jotain mikä pitää käsitellä kokonaan omassa aiheeseen, sen vain sanon että missään nimessä se ei ole mitään moraalitonta, vaan jopa niin ylevää, että sen tähden feministit haluavat mustamaalata sen pois näkyvistä. Sen rinnalla näkyy minkälaisia sikoja naiset voivat olla, ja kumpi on se sukupuoli johon sankarillisuus perinteisesti liitetään. Ongelmana miehillä ei ole tällöin se, että heillä on kunnia ja moraali, vaan se, että he eivät pidä niistä loppuun asti kiinni. Moraalinen yhteiskunnan mädättäminen on yksi tyypillisiä hajota ja hallitse-tyyppisiä piilohyökkäyksiä joilla koko kansakunta hiljaksiin sorrutetaan - mutta se on nyt liian laaja aihe tässä yhteydessä käsiteltäväksi, joten siitä sitten "kirjeessä lisää".

Toisaalta maskulistina myös kiistän sen, että "miehen olisi oltava mies", koska se ei saa olla hinta maksettavaksi siitä, että mies välttyy syrjinnältä ja saa ihmisen arvoista elämän - etenkään yhteiskunnassa jossa sukupuolet on julistettu pannaan. Kyse on taistelusta tuplastandardeja vastaan. Joko mennään perinteiseen tapaan, tai sitten vallitsevat muutokset koskevat kaikkia, ja tällöin naiset ovat ne joilla on täyttämättä osansa. Tasa-arvo ei tunne etuoikeuksia.

PPS.  Sitten vielä tämä "naisten vastaisku":


Näin sinustakin tulee naisellinen nainen!



Tämä suhteellisen suurella vaivalla tehty, hyvinkin naisen logiikalla toteutettu yritys kumota alkuperäinen kysymys on hyvin, hyvin ironinen pakkaus.

Miksi?

No, mitä luulette,  mitä mieltä miehet ovat tuon jutun antamista esimerkeistä? 

Onko todellakin niin, että tässä todistettiin se että miehekkäät naiset voivat olla haluttavia, seksikkäitä ja paradoksaalisesti naisellisia? 

Vai kävikö niin että jos miesten pitäisi valita kahdesta pahasta, se vähemmän paha, he eivät ainakaan valitsisi sitä naista joka demonstroi miehekkään ja epänaisellisen naisen toimintatapoja?

Sillä jos, ja kun, näin käy on selvää että Laasasen teoria on näytetty toteen, ja vielä nolosti naisten itsensä toimesta. 

Samoin, voimme myöskin pitää tätä hyvänä esimerkkinä siitä, että pitääkö se "stereotypia" paikkansa, jonka mukaan naiset eivät ole hauskoja - paitsi toisten naisten mielestä (sekä niiden valkoisten ritarien mielestä, jotka yrittävät päästä naisten pikkupöksyihin, tai kun kyse on miehekkäistä naisista - kalsareihin - kikattelemalla kuin pienet tytöt heidän äijäileville jutuilleen), sillä alentuvainen, ja passiivisaggressiivinen tekonauru on hyvin tyypillinen, naisten "viimeinen oljenkorsi", ja sitähän ei nähty tuon tekstin kommenttiosiossa ollenkaan.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tupac Shakur: "Äärimmäinen Selkäänpuukotus"

Nyt, en ole mikään hiphop-genren suurin fani tai seuraaja, mutta sattumalta löysin nämä kaksi pätkää jotka yllättivät minut siinä määrin, että lienee opettavaista jopa jakaa ne.

Ennen kun menen niihin, niin kysyn retorisesti, että miten moni tiesi että Tupac Shakurin äiti on feministi?

Näin ollen on mielenkiintoista seurata hänen matkaansa ja johtopäätöksiään.

"The ultimate stab in the back" on tässä Shakurin mainitsema termi, joka kuvaa erityisen hyvin sitä mitä Fundamentissa esiintyneet, kriittisen naistutkimuksen julkilausumat naisista:  "naiset rakastavat kilttejä ja kunnon miehiä sanoissaan, mutta vihaavat teoissaan" tai "yksikään hyvä teko ei jää rankaisematta".



"Ho's get horny, niggas die" - sanat puolestaan liittyvät kontekstinsa puolesta erinomaisesti MGTOW-liikkeen henkeen, etenkin kun Tupac selittää miten tuhoisaa naisten huomiohuoraus ja sen ruokkiminen on, ja kuinka miesten täytyy ryhtyä kulkemaan omia reittejään.


Mikä tekee tästä hyvin opettavaisen, on se, että tämä näyttää kuinka feministinen vallankumous - tässä tapauksessa melko kirjaimellisesti - syö omat lapsensa.

Ensiksi miehet aivopestään ja ohjelmoidaan toteuttamaan jotain luonnotonta, kuten pohjimmiltaan feministien henkilökohtaisista ongelmista johtuvia fantasioita (peniskateus + henkilökohtainen on poliittista + kriisi omassa sukupuoli-identiteetissä jne), jolloin heistä tulee heitä jotka klenkkaavat onnettomina hautaansa - kuin sonni teuraalle, naisen liekassa. Osa taas kokee julman heräämisen, ja he lähtevät ottamaan kiinni kompensoinnin kautta menetyksiään, katkerina siitä että heitä on johdettu harhaan ja heidän elämällään on leikitty nukkekotia. Tämä epäilemättä kostautuu myös naisille (karma can also be a bitch, just like you), sillä nyt on heidän vuoronsa vastata kysymykseen: "Pidät pahoista pojista, no onko tämä tarpeeksi paha" - sillä sitä saa mitä tilaa.

Toisaalta mitä tapahtui Tupacin kohdalla, voi olla myös se, että hän hukkui siihen miekkaan johon naisten petokset hänet saivat tarttumaan?

On Luojan kiitos myös rakentavampiakin vaihtoehtoja kuin tuhoisuuden reitti, joka on myös koko feminismin perusta. Voimme nähdä miten heidän massakontrollin otteensa lipeää koko ajan, ja yhä enemmän heidän sylkemän myrkyn totuuden tuuli puhaltaa heidän omille kasvoilleen - dialektinen prosessi on kääntynyt vihdoinkin heitä vastaan ja tiedotus pitää huolen että mitään heidän kylvämästään pahuudesta ei jää tulematta ilmi.

Mutta jotta saavutamme tämän, on tällöin miesten yhdistyttävä -  se ei ole vaikeaa, sillä tällä miehisellä yhteistyöllä on sivilisaatiot rakennettu, ylläpidetty ja suojeltu!

"Erehdystä vastustava ihminen on tiellä kohti yhdistymistä kaikkiin ihmisiin, jotka uskovat totuuteen" - Thomas Carlyle

Oletko koskaan huomannut, miten naiset, etenkin feministisesti suuntautuneet alkavat välittömästi homotella miehiä jotka pitävät yhtä, oli se sitten miesporukan tai miespuolisen kaverin kanssa? Se on taktinen veto. Sen ideana on pitää miehet hajotettuna ja hallittuina, näin ollen yksilöä voidaan pitää kilpailemassa muiden miesten kanssa naisesta, samalla kun hänelle syötetään disinformaatiota (kaikki massakontrollin aseet).

Älkää antako siis eksyttää itseänne!

Tässä jalossa vapautumisen prosessissa nainen voi olla joko sopiva, kunnioittava ja rakastava apu.

Tai nainen voi olla jotain täysin päinvastaista.

Silloin todellakin valkenee, miksi on parempi olla yksin kuin hajottavassa seurassa.

Lopuksi vielä hyvin mielenkiintoinen ajatus Joseph Cambellilta:

Mytologian ja riittien tärkeimpänä tehtävänä on aina ollut tuottaa symboleita, jotka vievät ihmishenkeä eteenpäin, vastapainoksi niille pysyville fantasioille, jotka pyrkivät kahlehtimaan sitä.  Oikeastaan voi hyvinkin olla, että meidän keskuudessamme esiintyy kovin paljon neurooseja siksi, että saamme vähemmän tällaista tehokasta henkistä apua. 
Takerrumme pysyvästi lapsuutemme mielikuviin, jotka jäävät karkottamatta, ja siksi suhtaudumme vastahakoisesti aikuisuuteemme kuuluviin välttämättömiin muutoksiin. 
Yhdysvalloissa esiintyy jopa luonnonvastaista intohimoa: päämääränä on, ettei tulla vanhoiksi, vaan pysytään nuorina; äidistä eroon kasvamisen sijasta häneen pyritään takertumaan. Ja niinpä aviomiehet harjoittelevat kulttimenoja lapsuutensa temppeleissä, he ovat lakimiehiä, kauppiaita, johtavia persoonia, jollaisia heidän vanhempanasa heistä halusivat. Aviovaimot taas etsivät rakkautta vielä oltuaan neljätoista vuotta naimisissa ja synnytettyään ja kasvatettuaan kaksi hyvää lasta – rakkautta, jota he voivat saada vain kentaureilta, sileeneiltä, satyyreilta ja muilta Panin seuralaisiin kuuluvilta himokkailta painajaisilta. Joko he seurustelevat näiden kanssa unissaan (…) tai meidän suosittujen rakkaudentemppeliemme hunajanmakeassa ilmapiirissä, jolloin kentaurit esiintyvät uusimpien filmisankarien hahmossa. Psykoanalyytikon on loppujen lopuksi ilmaannuttava puhumaan jälleen naamioituneiden rohtotanssijoiden ja ympärileikkauksia suorittavien noitatohtorien vanhojen, pitkäjänteisten opetusten koetellun viisauden puolesta. 

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Lapsiesi Vitutus ja Gaussin Käyrä Otsassa

Tämä seuraava teksti ei ole suotta saanut valtavaa positiivista ryöpytystä osakseen.

Lastasi saattaa vituttaa


Se oli tavattoman miellyttävää lukea, mutta toisaalta siinä oli omat tuskaiset antinostalgiset tuntemuksensa.

Lisäisin tuohon tekstiin ne seikat mitkä ottivat otsalaudoitukseeni. Ne olivat päiväkodissa tuo päiväunipakko (edes aikuisiällä en meinaa saada niitä nukuttua, viimeksi kun yritin, pyörin koiranunta 1,5 tuntia sängyssä kunnes luovutin - ei mitään uutta auringon alla). Peruskoulussa puolestaan jatkui muut pakot asioissa joissa ei pitäisi olla kyse pakoista, esim. ruokailu. Piti syödä lautanen tyhjäksi, maistui tai ei, ja ruokaa annettiin ala-asteelaiselle pellavapäälle niin paljon kun keittäjästä oli tarpeen. Tämän johdosta en pystynyt syömään edes ruokia joista pidin sillä olin niin kauhuissani aina kun ruokailu alkoi. Tämä menee hyvin yksiin sen kanssa, miten meidän suvaitsevaitset ja hyväntekijät tietävät meitä paremmin sen, mikä on meille parhaaksi. Mutta minkäs teet, pakkopulla ei mene alas edes runnomalla.

Tietysti on sanottava että en usko suinkaan määrääni enempää vapaisiin järjestelmiin. Kyllä hierarkioilla ja asiantuntijoiillakin on paikkansa - ja nimenomaan paikkansa, suutarit pysyköön lesteissään.

Vaikka tuo teksti kertoi päivähoitopaikasta, otan oikeudekseni mennä hieman pidemälle yhteiskuntakritiikissäni.  Se, on seuraava askel tarhasta, esi-koulusta yms.

Massakontrolli alkaa jo koulusta, sillä se saa oppilaat kilpailemaan keskenään ja vertaamaan itseään toisiinsa. Tämä on diabolinen suunnitelma, sillä näin he eivät koskaan ole tarpeeksi jos he eivät voi "ostaa" sitä olemalla parempia kuin joku muu. Tämä on samalla narsistisen yhteiskunnan modus operandi: patologinen narsisti ei koe olevansa voittaja jos toinen ei ole hävinnyt. Ratkaisuna on terve yksilökeskeisyys, jossa menestys on sitä että ollaan tänään parempia kuin oltiin eilen - verrattuna omaan itseensä!

Sidosaineena on tasapäistäminen. Eräs syy miksei koululaitos panosta paremmin
esim. erilaisiin oppimis-strategioihin, on jo siinä, että esim. Gaussin käyrän kannalta
on tärkeää että tulee mahdollisimman paljon tulosta 7-8, samalla kun suurin pinko tietysti
toimii esimerkkinä muille.  Onkin huomattu miten kyseinen massakontrollointi-indikaattori opettaa kilpailumentaliteetin lisäksi myös jotain muuta oppilaille - ihan kuten tekstissä luki: Gaussin käyrä ajaa taktikointiin yo-kirjoituksissa. Mutta toisaalta, eikö juuri tuollainen vieraannuttava pelailu jatku yhteiskunnassa, ja siihen opita jo koulussa?

Jos ei ole sattumaa, että kilpailuyhteiskunta ja sen informaatiobulimian laitos opettavat kilpailuun ja kollektiiviseen narsismiin, niin tuskin on myöskään sattumaa että koulu- ynnä muut kiusaajat nousevat moisen dysfunktionaalisen yhteiskunnan esimiesasemiin - aiheuttaen omalla narsistisella molopäisyydellään miljoonien tappiot "sillä kyllä minä tiedän, minulla on valtaa"-asenne, yhdistettynä siihen faktaan että huonojen esimiesten alaiset ovat huomattavasti useammin sairaslomilla, ovat jotain mikä ei toimi muuta kuin heidän omissa kuvitelmissaan.

Tässä syy koulukiusaamiseen

Eikä asiaan ole myöskään parannusta tiedossa, sillä jos koulujärjestelmästä päättävät keski-ikäiset feministinaiset logiikalla: "Kun parannamme vain tyttöjen oppimiskokemusta, se on hyväksi myös pojille", samalla kun siinä sivussa on esim. tunnettuna ilmiönä naisten kiihottuminen vallasta, jopa sen väärinkäyttäjistä, mikä tietysti osaltaan pitää tämän jatkumon käynnissä monistamalla lisää tuota "luonnevikaista mottipääainesta" - ainakin niin kauan kun yhteiskunnan perse sitä kestää, elleivät sitten naiset päätä ryhdistäytyä ja tulla yhteiskuntatietoisemmiksi.

Tuosta tulikin mieleen, miten jokunen viikko sitten tulin kuulleeksi yöelämässä, kun eräskin valkolakkinen neiti näpsä päti kahdelle ikäiselleen jäppiselle. Kuulin vasta keskustelun loppua, ja kun näksättäjä oli lähtenyt pois, oli minun pakko kysyä mistä oli kyse. Toinen sanoi mm: "Ihan kuin se olisi pitänyt itseään meitä parempana", ja kun he kertoivat lisää mistä oli kyse, kehuin heidän rohkeaa ja miehekästä vastarintaa, sitä että he eivät nielleet heille asetettu lautasellista höyryävää ja tuoretta hevonpaskaa, joka tässä tapauksessa oli sitä että tuo "nuori hanhiemo" oli puhunut alentuvaisesti heille ja arvostellut heitä (mikä saa naiset olettamaan että heillä on tämä oikeus?). Syytettyjen penkille joutuneet olivat ammattiin valmistautuneita nuoria miehiä, joten sanoinkin että siinä missä tuo teitä ja teidän vaatetusta arvostellut "elitisti" juuri valmistui Siwan kassalle, teillä on sentään ammatti, ja todennäköisesti teidän ansaitsemista verovaroista pääsee kyseinen naispuolinen lahja yhteiskunnalle valmistumaan joko ikuiseksi opiskelijaksi, tai akateemiseksi työttömäksi (puhettani sivummalla kuunnelleet kaksi naista - naisten puolustukseksi - nauroivat ja hymyilivät, aivan kuten nuoret miehet joille asiasta kerroin - samalla huomasin heidän kasvoillaan "ahaa"-elämyksen, joten ehkä onnistuin murskaamaan ne kahleet joihin heidät oltiin aivopesty?). Miehet joiden määrä on vähenemään korkeamman tason koulutuksissa, tulevaisuudessa silti maksavat yhä enemmän naisten osallistumisen yhteiskuntaan, joko se on virtuaalikikkelin kasvatuksen sponsorointi - tuo hoito juilivaan peniskateuteen - mikä tapahtuu mainitsemallani naisten suorittamana akateemisena risteilynä, ja sitä myöten saatuna statuksena ja tittelinä (parhaimmassa tapauksessa myös urana), tai sitten se on niiden naisten palkkojen maksaminen jotka ovat töissä valtion aloilla jotka eivät tuota mitään (näitä on esim. hoiva-alat, joita kannatan, sillä Täydellinen Järjestelmä ehdottomasti kannattaa hyvinvointiyhteiskuntaa, MUTTA se ei saa tarkoittaa hyvinvointia vain toiselle sukupuolelle).

Summa summarum:

Schopenhauer tiesi mistä puhui, kun kertoi "heistä jotka ovat kouluttaneet itsensä tyhmiksi".

Me tiedämme, että tämä opetusjärjestelmä ei perustu juurikaan muulle kuin keskiarvoille, tasapäistämiselle ja hauki on kala-informaatiobulimialle, jonka logiikalla myös papukaija on fiksu, sillä se osaa toistaa ulkoaoppimiaan kaavoja.

Todellisuudessa jos luovuuden, rakkauden ja viisauden opetus jos puuttuu, tulee näistä "maailman viisaista" demiurgeja, täysin ulalla olevia, hirviömäisiä luojia, jotka luovat paskan maailman ymmärtämättä mistä ovat tulleet, ja mikä on heidän yläpuolellaan ja ympärillään.


tiistai 11. kesäkuuta 2013

Viimeisin Feministinen Hysteria: Kun Haukku Puree, ja Katse Koskee

Rosa "vittu haisee hyvältä" Meriläinen se sitten veti ässän hihastaan alá full retard. Tai roiskeläppähameestaan, jota hän esimerkillisesti pitää taistelussa naisten esineellistämistä vastaan.

Miesten himokkaat katseet loukkaavat


Täytyy sanoa, että tämä on luultavasti hysteerisintä sontaa (myös anglismin merkityksessä) mitä olen vähään aikaan lukenut.

Mutta koska kyse on siitä taas miten feministi laukoo typeryyksiä, ei tällöin kyse olekaan ihan yksinkertaisesta asiasta, vaan monikerroksista paskarantusta, jossa on niin moni asia väärin etten edes tiedä mistä sen selvittäminen pitäisi aloittaa.

On vaikea sanoa, että onko tässä enemmän kyse siitä narsistisesta ajatuksesta että nainen (feministi itse) on maailmanapa ja muut ovat maailmassa tämän kanssa, jolloin häntä saa katsoa vain jos sattuu olemaan mies joka naista kiinnostaa tai muuten hyödyttää (tämä on myös seksuaalisen työpaikka-ahdistelun ja työpaikkaromanssin ero; mies joka ei ole korkealla statuksella tai vetävyydellä varustettu "ahdistelee", kun taas hänen vastakohtansa "flirttailee"). Tällöin tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien muiden pitäisi edesauttaa tätä naisten hypergamista pelaamista, ja feministien narsistista maailmannapakuvitelmaa. Ei kiitos, siitä on muutenkin niin suuret haitat, että edes naiset eivät siedä sitä.

(Tämä tapaus ei olisi ensimmäinen laatuaan kun Rosa kunnoustautuu tälläisessä toiminnassa - annetaan hänelle itselleen puheenvuoro: "Läksimme Irinan kanssa Gramexin talvikauden avajaisiin saamaan kehuja tekijänoikeuslaista. Se olikin tosi terapeuttista, sillä niin paljon tuli asiasta aikanaan negatiivista palautetta. Nyt sai paistatella ihanien miesten vuolaissa kehuissa. Täytyy kyllä tunnustaa, että kaikki eivät ymmärtäneet spontaanisti meitä kehua, joten heitä piti vähän ohjeistaa ja patistella." Rosa kansanedustajana, 2005-45)

Vai onko kyseessä erityisen miesvihamielinen liike, jossa koko miehen seksuaalisuus demonisoidaan - miehille naisen vilkaiseminen on enemmänkin biologinen refleksi, kuin mitään muuta, vaikka toki siitä voi kehittää himoitsevan katseen, mutta tässä tapauksessa voimme olla varmoja että mistä on kyse.

Muistan myös, miten tässä taannoin tästä aiheesta tuli erään naisen kanssa naamakirjaseni seinällä sanomista. Naisen mukaan naiset eivät pidä miehistä jotka tiirailevat - liittyen erääseen humoristiseen kuvaan jonka laitoin aiheen tiimoilta (minusta tämä aihe voi olla jopa koominen). Vastasin että vielä tuota katsomista pahempaa on se, että mies jättää vallan noteeraamatta naisen. Tämä johtuu siitä, että naisilla usein on sellainen narsistinen ego, joka on kivitalon kokoinen mutta se sortuu kuin korttitalo, ainakin jos  ei toteudu "sun on tykättävä minusta, vaikka minä en voi sietää sinua senkin limanuljasta!"-vaade Tällöin jopa se kaikkein valveutuinen ja "ei-taantumuksellisin" sukupuolineutraaleja lakeja ja homojen oikeuksia puoltava nainen huutaa kuin Klonkku steroideissa: "Mitä oletko sä joku homo, kun et halua tiirailla minun huolella aseteltua tissivakoa ja kamelinvarvasta?!"

Lopuksi voimme tiivistää opetuksen vastalauseseen: Jos naisella on oikeus pukeutua miten hän haluaa, niin tällöin myöskin miehellä on täysi oikeus katsoa miten hän haluaa. Suomi on vapaa maa molempaan.

Nyt, vielä kun tiedämme miten lähellä feministien retoriikka on tässä muslimien vastaavaa, molemmat pitävät naista tavallaan vastuuttomana olentona, ellei jopa objektina, joka pitää joko holhoavasti peittää kankaista jätesäkkiä muistuttavaan burkhaan tai sitten taas nainen on liian kaukana aikuisesta ihmisestä, että voisi ottaa vastuun siitä minkälaista viestiä lähettää maailmaan pukeutumisellaan. Tai sitten yksinkertaisesti häneltä puuttuu johdonmukaisuus jos feministejä on uskominen, sillä pitäisihän hänen nyt tietää että "jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja", jolloin jo tuon feministisen propagandan opinkappaleen vuoksi pitäisi vähän katsoa miten pukeutuu. Mutta ei. Naisen logiikka on feminismissä viety huippuunsa, joten johdonmukaisuus loppuu siihen, mistä feministin tunteet alkavat. Sen jälkeen mennäänkin melkoista irrationaallisten pelkojen ja inhojen, sekä oikeutuksentuntojen alamäkeä.(Tällöin jopa kunniaväkivalta, joka on tuttua islamin maailmasta, on sujuvasti siirretty osaksi feminismin hegemoniaa - eikä ole edes väliä, että se perustetaan maskuliinisille rooliodotuksille - Hesari on muutenkin saanut satikutia, mikä tuskin vähenee sen kunnostaudutta tässä tuplastandardien loppulaukassa.).


Vielä koska feministien standardivastaus kaikkeen mikä koskee naisia ja heidän tapojensa kritisointia on "No kyllähän miehetkin" (argumentoivirhe alá Kaksi pahaa tekee yhden oikean), voisin vielä loppuun liittää videon, jonka pohjalta voidaan todeta, "että kyllä ne naisetkin*". Seuraava piilokamera paljastaa, ettei naisilla ole mitään varaa valittaa siitä jos miehet katsovat, etenkin kun naiset ovat sitä sukupuolta joilla tuo katsominen ei ole biologinen pakote suorastaan.



*Allekirjoittanut on kokenut tämän myöskin ihan itse. Kun olen saanut naisen kiinni siitä, että hän katseli minua, tämä nuori nainen silloin vislasi minulle klassisen vislauksen ja hymyili tuhmasti - ei merkkiäkään katumuksesta. Naiset ovat sanoneet minua hyvännäköiseksi. Minun bändini promokuvien pohjalta olen jopa tutustunut uusiin naisiin, sillä he ovat lähestyneet minua avausrepliikkinään että kuinka hyvännäköinen olen niissä kuvissa. Minulle on daami kaupungille lähtiessämme sanonut "jätä hiuksesi auki, kun oot niin hyvännäköinen silloin". Eikä siinä vielä kaikki, vaan myös tekoihin on siirrytty, ja eikä silloin ole ollut puhettakaan että "katsoa saa muttei koskea". Minua on heitetty baarissa stringeillä. Olen jutellessani toiselle naiselle tuntenut miten eräs toinen nainen puristaa minua perseestä, tätä ennen katseltuaan takapuoltani - kun käännyin katsomaan häntä, ei muuta kuin kaino mutta häpeilemätön hymy. Luultavasti rajuin tapaus oli se, kun baarissa minua on nainen katsonut, ja seuraavaksi kirjaimellisesti tullut huulilleni sanomatta sanaakaan (kerran eräs jopa heitettiin baarista pihalle sen johdosta, eikä hänkään suoranainen pyydellyt anteeksi seksuaalisviritteistä liiveihini uimista, vaan kysyi lähdenkö hänen mukaansa) - tämä on tapahtunut useamman kuin kerran!  Tästä huolimatta en ole täällä kirjoittamassa itkuisena siitä miten nämä naiset pitävät minua metrilenkkinä jolla on kaksi jalkaa, unohtaen vallan että minulla on myös tunteita. Olen sen sijaan vain todennut, että näillä naisilla on harvinaisen hyvä miesmaku. Samoin, naistenkin pitäisi olla "naisia" tämän asian suhteen, eikä alati ulisevia ämmiä, joilla on kahdet standardit. (En edes lähde erikseen mainitsemaan miten usein saa huomata kun facebookin seinälle ilmestyy joukko yläosattomia miehiä, housuissaan pussillinen tennispalloja ja kädessä paloletku -"Siis mä en kestä, mä sytytän vaikka tän talon tuleen että noi tulee antaan letkuaaa!!)

PS. Yhteiskunnallisissa tutkimuksissa yleinen tulos on, että ihmiset ilmoittavat olevansa onnellisimmillaan ystävien ja perheen parissa tai muuten vain muiden ihmisten seurassa.

Kun heiltä kysyttiin tapahtumia jotka kohottavat heidän mielialaansa päiväksi, mainittiin useimmiten ”tyytyväisten ihmisten seurassa oleminen”, ”kun ihmiset osoittivat kiinnostusta siihen mitä sanon”, ”ystävien kanssa oleminen” ja ”kun minut huomataan seksuaalisesti viehättävänä”.

Yksi keskeinen oire, joka erottaa masentuneet ja onnettomut ihmiset muista, on, että he hyvin harvoin ilmoittivat itselleen tapahtuvan näitä asioita. Myös tukea antava sosiaalinen verkosto vähentää stressiä:sairaus tai muu ikävyys ei niin helposti murra ihmistä, jos hän voi turvautua muiden ihmisten emotionaaliseen tukeen.

Kenelle feminismin on määrä tuottaa onnellisuutta? Ehkä enää ei voida sanoa että se tuottaa onnellisuutta vain naisille, vaan nimenomaan feministinaisille, jotka ovat onnellisimmillaan silloin kun saavat olla katkeria?

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Se Sikamaisempi Sukupuoli

Sitä tavataan sanoa, että pettävät huorat eivät ole ihmisiä, sillä se puoli on heistä kuollut jo aikaa sitten.

Siitä asiasta on vaikea olla olematta samaa mieltä, etenkin kun tämä on asia jossa tieto lisää tuskaa.

Mutta silti asiasta on hyvä olla tietoinen, sillä etenkin nainen omaa sosiopaatin röyhkeyden ja tyyneyden rakkauspetoksista.

Mies, joka on alistettu elättäjäksi ja vaimonsa toiveiden täyttäjäksi, on samalla mies jota tälläisissä tapauksissa rankaistaan lopulta siten että hänestä tehdään aisankannattaja.

On hyvä ymmärtää, että etenkin naisten suosima "se vain tapahtui"-selitys, on selvästi paskapuhetta. Kukaan ei petä vahingossa, vaan se on aina valinta.

Vai mitä voi sanoa seuraavasta tutkimuksesta:

Pettämissivusto tutki: Uskoton mies ystävänpäivänä kotona - Petturivaimo rakastajan seurassa 

Sivuston mukaan 66 prosenttia uskottomista vaimoista aikoo mennä torstaina rakastajansa luokse, kun taas 74 prosenttia uskottomista miehistä ilmoittaa pysyvänsä kotona.
- Luvut heijastavat modernien naisten ajattelua etsiä hauskanpitoa ja tunteiden tyydytystä tavoilla, jotka eivät ennen tulleet kysymykseen. Jos romantiikan nälkää ei tyydytetä kotona, sitä voidaan etsiä sitten muualta – aivan niin kuin miehetkin tekevät, kertoo Victoria Milanin Suomen maajohtaja Susanna Ingerttilä sanoo.

Se on totta, että moderneista ja mädistä ämmistä tuo kertoo.

Mutta tapa jolla kaikki naisten pahat teot raamitetaan joiksikin paremmaksi mitä ne ovat, on yksi harhautetun yhteiskunnan suurista virheistä.

Kyllä jokainen tietää, että aisaa siinä haetaan vieraalta ja kyse on vain haluttomuudesta tai kyvyttömyydestä pitää kurisssa sisäistä lutkaansa.

Kiitos vielä feministien lietsoman "sulla on siihen oikeus"-lisenssin, ei voida sanoa että avioliitto olisi ainakaan modernin naisen kansssa mitenkään hyvä idea. Se on lähinnä tapa häpäistä avioliiton alkuperäinen ja jalo idea, käyttäen hyväkseen näitä hedonistisia ja psykopaatin tunne-elämän omaavia huoria.

Näin härski on pettäjänainen

 Nainen on varomattomampi pettäjä kuin mies. Lisäksi uskoton nainen lähettelee itsestään nakukuvia ja seksiviestejä selvästi miehiä enemmän, paljastaa tuore amerikkalaistutkimus.
Lähes kaikki puolisoaan netissä pettävät naiset tapaavat nettituttavuutensa myös tosielämässä. Miehet sen sijaan jättävät tapailun usein nettiin, sillä vain kaksi kolmesta miehistä kertoi tapaavansa nettirakastajattarensa myös kasvokkain

Tämä on pettäjän tie


"Petän aviomiestäni 26-vuotiaan rakastajani kanssa. Kymmenvuotisen suhteemme aikana minusta ja miehestäni on tullut enemmänkin parhaita kavereita."

Eli joku nainen jolla on arviolta pudonnut markkina-arvo,ja joka on "miehistänyt" miehensä "tylsäksi koti-isäksi", joka kaiken lisäksi täyttää naisten ihannoiman "hän ei ole vain puoliso, vaan paras ystäväni" - kymmenen vuoden jälkeen!



Naisen taipumus rakastaa kilttiä ja huolehtivaa miestä sanoissaan, mutta vihata teoissaan on todellinen yhteiskunnallinen ja kyynistävä vitsaus!

Entä mitä nainen on tehnyt että miehen mielenkiinto säilyisi häneen? Piereskellyt sohvalla, pukeutunut verkkareihin, valittanut ja nalkuttanut, pihdannut sen ainoan kerran kun lauantaisena iltana pitäisi saunan jälkeen miehen saada?

Tuohan on klassinen esimerkki tilanteesta, missä on nimenomaan "loogisempaa" että mies olisi se joka pettäisi, mutta ei, nainen ei kykene hallitsemaan itseään ja omaa sairaalloista itsekyyttään, vaan ajattelee trampstampin alaisella alueellaan.

Ajattele nyt mitä diiliä modernit naiset tarjoavat!

Saat toimia ikääntyvän ja lihovan, androgyynisen olennon työorjana, jonka tehtävänä on elää kuin olisi ikuisessa velkasuhteessa naiselle, vain siitä ilosta että saa olla tämän kanssa. Naisen tietysti sysätessä myös naisten työt tämän miehen hoidettaviksi (kaiken muun ohella), sillä se on sitä "tasa-arvoa", samalla kun mieheltä vaaditaan että hän pitää perinteisen miehistä elättäjäroolia yllä. Pahimmassa tapauksessa tämän tahvottaren vielä käydessä astuttamassa itseään jollain juuri  karvaperseellä, joka pitää sinun laillista puolisoasi osa-aikapanonaan?! Ellei sitten uuden teini-iän löydettyään ole suosiolla jättänyt miestään, netonneena häneltä puoli valtakuntaa laillistetussa ryöstössä nimeltä avioero.

Siis mitä oikein on tapahtunut, että miehet ovat nielleet tämän täkyn?!



Mikä taustalla on, on hyvinkin seksuaalinen valta joka on todellisuudessa naisen. Miten suuri todennäköisyys olisi, että tässä käsitelty pahaa aavistamaton mies saisi alle 30-vuotiaan naisen? Aika paljon pienempi, kuin se että jo vanhentunut ämmä saa samaa ikää olevan miehen. Miksi? Koska seksuaalinen valta. Sitä naiset käyttävät hyväkseen niin pariutumisessa, kuin myös parisuhteensa häpäisemissä - puutteessa olevat nuoret miehet ovat itseään heillä astuttavien markkina-arvoaan menettäneiden rouvien selässä.

Tietysti vielä feministien rohkaiseman virtuaalisen peniksen kasvatuksen (tapa hoitaa peniskateutta) ja projisoinnin yhdistelmänä, tässä naisen logiikka menee siten, että se olisi muka naiselle jokin saavutus, että hän saa seksiä - se voi käytännössä olla saavutus vain miehelle, sillä hänelle romantiikka ja seksi edellyttää työtä, ja naiselle - kuten näkyy - kyse on vain valinnasta, eikä mistään valloituksesta.

Todellisuudessa jos ihan tarkkoja oltaisi ei pettämistä edes tapahtuisi jos naiset olisivat kunnollisia - he päättävät kuka saa ja kenelle annetaan. Se on heistä kiinni antavatko he varatuille miehille, tai antavatko he varattuina. Samoin jos mietitään pettämisen vakavuutta, pätee tässä se sama naisten moraalinen kompastuskivi, että naiset yleensä ovat aina valmiita tekemään toiselle sen mitä he eivät haluaisi itselleen tehtävän; täten jos nainen pitää pettämisessä vähemmän pahana sitä, että se oli vain seksiä eikä tunnesidonnaista pettämistä, nainen itse pettää nimenomaan siten että siihen liittyvät tunteet. Ja seksi. Mies taas pettäessään netissä ei edes aina tapaa näitä virtuaalisia kumppaneitaan, puhumattakaan siitä että varsinaiset tunteet olisi edes toisen naisen puolella (miespetturilla sentään on sen verran säädyllisyyttä että viettää esim. ystävänpäivän vaimonsa kanssa!).

Mutta tämä asia yritetään selitellä, kierrellä ja kaarrella sekä vääristellä, mutta viisas on se mies joka arvostelee naisen vain tämän tekojen, eikä sanojen perusteella. Myös voisin lisätä tuohon, että viisas on se mies joka katsoo luonnetta eikä todisteluja, se piirre miten naiset lähettelevät itsestään kuvia vieraille miehille on luultavasti aika ominainen piirre tuollaisilla naisille, eli (huomio)huoran tapa toimia.



Mitä "virallinen totuus" tässä asiassa tekeekin, on sen, että se yrittää saada miehen luopumaan vaistomaisesta intuitiostaan, joka varoittaa että nainen joka ei pysty pitämään haarojaan kiinni sinkkuna, ei sitä pysty tekemään varattunakaan. Samoin vaikka ihmeitä tapahtuu, ja ihminen voi muuttua, ei niin silti yleisesti ottaen juurikaan käy, tällöin sen muistaminen että pettäjä on aina pettäjä, ei ole koskaan liioiteltua.

Älä pidä sitä sattumana, tai kuluneena sanontana, ettet saa huorasta vaimoa

Kaiken kaikkiaan minun ei todellakaan ole enää vaikeuksia ymmärtää sitä miksi joskus wanhoina hyvinä aikoina pettävät naiset pistettiin päiviltä. Heidän teoissaan ja niiden häikäilemättömyydessä näkyy elävä todiste pahasta ihmisestä.

Mutta koska niihin aikoihin tuskin on paluuta, on minulla toisenlainenkin ehdotus.

Alunperin ehdotin sitä valheellisia raiskaus-syytteitä tehtaileville naisille, jotta he saisivat opetuksen ja pahaa aavistamattomat miehet varoituksen, niin samoin myöskin nyt jonkinlainen rekisteri pettävistä naisista voisi olla paikallaan. Näin itsekäs, paha ja petollinen nainen ei voisi enää toimia "undercover" vaan ainakin potentiaaliset uhrit olisivat tietoisia mihin ovat ryhtymässä.

Tosin, näissä rekistereissä on aina se huono puoli, että niitä voi käyttää väärin, ja se on myös syy miksi yleisesti pidän niitä arveluttavina, mutta hyvä moderointi ja arvokkuus toiminnassa saattaisivat tuottaa toivottuja tuloksia.

Siinä voisi olla moni miehensä rahoilla, rakkaudella ja muilla sellaisilla resursseilla elävä pettävä nainen ihmeissään, kun äkkiä mies saisikin tietää ja seuraavaksi tämä nainen olisikin YH:na joka saa huomata että ne jotka häntä osa-aikapanonaan suti eivät ole kiinnostuneita ottamaan hänen ex-miehensä paikkaa. (Miten naiset esineellistävät miestä, ei liity vain ulkonäköön, vaan se on suoranaista status-esineellistämistä, missä mies otetaan täyttämään jotain paikkaa, jolloin hän muistuttaa enemmänkin osaa huonekalustosta, kuin autonomista ihmistä. Tästä tuplastandardistakaan ei tietenkään saa puhua, koska silloin olisi vaikea syyttää miehiä pinnalisuudesta tai esinnellistämisestä, jos he eivät automaattisesti halua olla jabba huttin näköisen naisen kanssa).



Ja kun tarkemmin ajatellaan, niin se olisi sille pettävälle huoralle ihan oikein.


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Järkyttävän Raaka Eläimen Tappo ja Rääkkäys - Kaiken Takana On Nainen?!

Mies tappoi koiran kirveellä


Nyt, on selvää ettemme tiedä tästä varsin epämääräisestä tapauksesta juurikaan yksityiskohtia, mutta sen verran tiedämme näistä suurista piirteistä, että teenkin seuraavaksi pienen spelukalatiivisen rekunstruktion aiheen pohjalta. 

En tiedä onko tämä joku paskatestikompleksi vai uhripääomapojojen kartutus, mutta tämä on niin sairasta kuin vain voi olla.

Tapahtumahorisontti:

M: "Tapan sinun koirasi ja kissasi. Käytän kirvestä."

N: "Parempi että sen estääkseni kuskaan sinut, lemmikkini, kirveen ja veitsen läheiseen metsään!"

 - myöhemmin - 

M: "Hakkasin koirasi raa'asti veriseksi kasaksi lihaa ja luita. En voi sanoin kuvailla miten nautinnollista se oli, olen paha poika, lol!"

 N:"Senkin raakalainen, olet tehnyt minusta uhrin, joten nyt voin soittaa poliisit."

M: "Ehtisinkö teurastamaan kissasi sillä välin?"

N: "Totta kai, parempi että annan senkin sinulle, sillä enhän halua että sille tapahtuu mitään".

Poliisikuulusteluissa:

N: "Se vain tapahtui. En voinut sille mitään."

P: "Sinä annoit koirasi tuolle väkivaltaiselle hullulle?!"

N: "Senkin sovinisti, älä syytä uhria!"



PS. Ovat olleet  hienot viimeiset hetket koiralla, kun se on vaistonnut miten sen omistaja antaa sen muukalaisen mukaan, joka tappaa sen noin julmasti. Liekö ollut taas näitä "pahoja poikia" jotka ovat niin mahottoman seksikkäitä psykopaattimaisessa murhanhimossaan? Ja tuliko tästä viattomasta luontokappaleesta täten naisen uhripääoman ja huomionhaun teurasuhri? Voin vain kuvitella: "Mun koira tapettiin niin raa'asti, yhyy!"

torstai 6. kesäkuuta 2013

Ruotsi ja Vaaralliset Luvut - Onko Naapurimme Ensimmäinen Sisältä 100% Tuhottu Maa?

"Vaarallisia lukuja" - Ruotsalaiset harrastavat seksiä vähemmän kuin koskaan

Ruotsista on tullut hyvää vauhtia täydellinen esimerkkimaa sosiaalisesta ja kansallisesta epäonnistumisesta.

Rotu- ja kulttuurisissisota jota käytiin Tukholmassa ja sen ympäristössä on toinen asia, jonka syytä on maahanmuuttopolitiikka.

Tämän uutisen syynä taas on se, että Ruotsi on feminismin saudi-arabia, jossa naisten kahdet standardit ja niiden kiimainen vaaliminen on arkipäivää.

Syy miksi seksiä harrastetaan vähemmän, on siinä, että kun naiset saavat mitä haluavat, he jatkavat silti entisillä raiteillaan. 

Tällöin maskuliinisia rooliodotuksia vahvistavat pariutumistottumukset pysyvät samoina, jopa lisääntyvät! Mutta samalla miesten velvollisuus on feminisoitua - tai ainakin sukupuolineutralisoitua, mikä merkitsee maskuliinisuuden kastroimista. (Naiset harjoittavat näitä tuplastandardeja melko huolettomasti, muistan minkälaisen järkytyksen aiheutin eräässä naisessa joka ulisi siitä miten hän haluaa miehen "joka on MIES!", minä nimittäin vastasin, että miehekäs mies myös haluaa naisen joka on nainen. Oma lääke on se karvain, ja usein myös se jonka tarpeessa henkilö on kaikkein eniten.)

Jos kapitalismissa ja kommunismissa pääoma keskittyy, niin feministisessä yhteiskunnassa seksi keskittyy. 

"Naisen oikeus omaan kehoonsa", merkitsee sitä, että hän elelee sinkkuelämää-tyylisenä, streotyyppisen lutkan ja kullankaivajan yhdistelmänä, niin kauan kun vain seksuaalinen markkina-arvo sen sallii. Sitten kun se on lopuillaan, alkaakin elättäjämiehen hakeminen jolloin apinamiesten seksileluna toimiminen vaihtuu miehen hakemiseen jolla on kyllin paljon rahaa naisen elättämiseen, hemmoteluun ja avioeroryöstön potin suurena pitämiseen.


Se tietää seksiä pienelle osalle miehiä, ja sitä, että yhä useampi mies jää ilman kokonaan. 

Näin seksin määrä vähenee.

Feminismi tosin lähtökohtaisesti vastustaa perhettä ja heteroseksuaalisia suhteita, mutta sama päämäärä saavutetaan myöskin siten, että naiset lakkaavat poimimasta oman tasoisia miehiään ja perustamalla näiden kanssa perheen - sen sijaan he osallistuvat tietyn miestyypin haaremin osaksi. Jotkut vaikka heillä olisikin perhe. Jotkut puolestaan eivät edes koske tikulla tavalliseen Jördis Svenssoniin. 

Mutta maailmalla on myöskin toisenlainen trendi. Jos "ATM":t sanovat "pitäkää tunkkinne", niin myöskin ne miehet joilla käy flaksi ovat kyllin fiksuja ymmärtämään mikä on paska diili. Näin ollen se, että naiset jäävät vanhoiksi, ja lapsettomiksi piioiksi on jo nyt totta!

Men to blame for childless women? I don't think so - it's society that deliberately disenfranchises fathers, says Peter Lloyd


Ja mainittakoon nyt vielä näin lopuksi, että samalla toinen feministienkin suosima "vihollisten viholliset ovat ystäviämme"-ryhmä lisääntyy maailmassa, huimaavaa vauhtia. Ja siinä ryhmässä on se hyvä puoli, että se laittaa femakot maksamaan raskaista rikoksistaan kansaa ja ihmiskuntaa kohtaan.

Arvaatko keitä he mahtavat olla?

Katso video, jos uskallat. 


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Jopa Buddhalaiset Ovat Heränneet - Katsaus Eskaloituvaan Muslimihyökkäykseen!



Tuontiuskonnoista olen kaikkein suvaitsevaisin buddhalaisuutta kohtaan, joka on islamin lähes täydellinen vastakohta - hädin tuskin uskonto ollenkaan, pikemminkin metafyysinen yhdistelmä psykologiaa ja filosofiaa. Heidän toimintatapojensa edellytyksissä on myös paljon eroa. Mutta jotain kuitenkin kertoo se, että näin lupsakat ja aidosti suvaitsevaiset veikot, ovat jo heränneet islamin hirviötä vastaan!

Tämä toimintatapa ei ole mitä suosittelen, sillä jos buddhalainen sytyttää itsensä tuleen, niin sytyttää muslimi autosi (tai sinut) tuleen - eivät ne ole pidemmän päälle järin kestäviä tapoja. Kun taas kristillisessä maassa Jeesuksen opin voidaan sanoa olleen se, että voita järjestelmä sen omilla aseilla. Mitäkö tarkoitan? Erään tulkintatavan mukaan Jeesuksen monet opetukset, kuten toisen posken kääntäminen, ylimääräisen virstan kulkeminen ja viitan antaminen viholliselle voidaan nähdä sen ajan kontekstissa jossa "vihollinen"  (UT:n alkuperäistekstin sana viittaa todellakin viholliseen kuten vastapuolen pelaaja, tai vieraan maan sotilas!) oli roomalainen sotilas, joka edusti valloittajaa. Heillä oli oikeus esim. pistää alaisensa kansalainen kantamaan asettaan tai tavaroitaan virstan matkan. Näin ollen jos kuljit ylimääräisen virstan, sinä pakotit tämän virkavirheeseen. Täydellinen vertauskuvasta löytyy evankeliumeista: fariseukset edustivat suvakkeja, ja saddukealaiset kokoomustyylistä ylempää yhteiskuntaluokkaa jotka nähtiin eliitin nuoleskelijoina, ja materialisteina. Ei mitään uutta auringon alla!

Eräs mikä on vielä mainittava buddhalaisista, on asia josta meidän pitäisi ottaa mallia.

Buddhalaisvaltainen Myanmar rajoittaa muslimien lapsilukua


Punavihreät idiootit, jotka saarnaavat kuinka meidän pitäisi kieltää perhe, lapset ja kaikenlainen kansakuntaa vahvistava lisääntyminen "koska ympäristö" (mikä ihana tekosyy), eivät tule tekemään mitään sille faktalle että muslimit lisääntyvät kuin kanit (Passiivisen Jihadin Periaate: kuormita kansaa johon olet pesiytynyt mahdollisimman paljon, samalla lisäten omaa vahvuutta ja lukumäärääsi), vaikka tosiasia on siinä, että väestön lisääntymisongelma on vain näissä maissa joista he haalivat tänne lisää porukkaa, ja joiden lasten adoptoiminen on heidän mielestään parempi asia kuin omien lasten hankkinen olisi. Siispä heiltä tätä ei voida odottaa, mutta meidän tulisi niin ympäristön kuin kansakunnan tulevaisuuden nimissä asettaa ehto muslimien lisääntymiselle, aivan kuten viisaat buddhalaiset ovat tehneet!

PS. Mitä viime aikoina on ympäri maailmaa tapahtunut, ja juuri muslimien toimesta, alkaa hiljaksiin vahvistamaan sitä huomiota jonka tein - ja joka siis viittasi siihen että muslimit ovat nyt ensimmäistä kertaa yrittämässä pienimuotoista kapinaa, vallankaappauksen harjoittelua.

Terror police called in after prison warden stabbed in attack 'inspired by Woolwich murder'


Dutch anxiety over ‘Sharia triangle’ police no-go area in The Hague


Onkin nyt erittäin suotavaa, että nyt mahdollismman moni alkaisi hiljaksiin pysähtyä, ja miettimään näitä tapahtumia, ja sitä kuinka näistä on varoitettu. On kuitenkin selvä, että muslimien kansainvälinen tiedotus, agiteeraus ja tuplastandardien mukainen vihapuhekäytäntö ovat tässä asiassa myöskin huomion arvoisia ilmiöitä.

Spitting hatred on YouTube: Thousands of terror videos urging British Muslims to maim and kill can be found within seconds online

Poliisi ihmeissään: Kolme pahoinpideltiin suomalaisuuden takia Helsingissä?



Jussi Halla-aho on tehnyt erinomaisen havainnon mitä tulee toistuviin kuvioihin tässä ilmiössä:

Husbyn herättämiä ajatuksia



lauantai 1. kesäkuuta 2013

Jo Joutui Armas Aika

On taas se aika jolloin perheiden imitsät siirtyvät kesälaitumille, ja sitä ennen hakevat nyyhkivien vanhempien ja uusioperheidensä (tai yh-äitien) läsnäollessa pahvit joissa heidät on luokiteltu sen mukaan, kuka on omaksunut informaatiobulimian säännöt parhaiten.

Ja sitten myös lauletaan perinteiseen tapaan Suvivirsi.

Vai lauletaanko?

Suvivirsi pannaan


Ei (läheskään joka paikassa)!

Mitä tästä pitää sanoa?

Sitä, että tälläinen voimistelu, mielistely, ja alistuminen näiden "vähemmistö- ja erikoisryhmien" edessä on jotain aivan käsittämätöntä.

Samalla tämä kertoo myöskin miten massakontrolli toimii kouluissakin: "oikeauskoisia" muhamettilaisia loukkaa vääräuskoisten perinteet ja uskonto, ja täten heidän etuja valvovat suvakit sitten odotetusti myötäloukkaantuvat, jolloin lopputulos on tämä.

(Luultavasti, jos minut olisi kutsuttu johonkin päättäjäistilaisuuteen, jossa tuo jää pois, alkaisin yksin laulamaan sitä värisevällä äänellä. Ehkä juuri siksi minua ei olla sellaisiin liiemmin kutsuttu.)

Vaikka jo kansallisen edun nimissä meidän tulisi omata sellainen käytäntö, että jos joku loukkaantuu tuosta, olisi hänen itse pysyttävä poissa tilaisuudesta. Mutta jos he taas haluavat olla fiksuja ja vastuullisia, he antavat tukensa Suvivirrelle kunnioittamalla sitä.

Huomattavaa on myös se, että on olemassa jopa mamuja jotka ymmärtävät suvivirttä. Ongelmana on täten myös yhtälailla he, jotka avaavat portin vihollisuudelle, ja ehdoin tahdoin mädättävät omia identiteettimme symboleita. Kyse on siten ryhmittymästä, joka koostuu ryhmistä jotka ovat vihamielisiä Suomelle, suomalaisuudelle ja suomalaisille!

Mitä taas tulee uskontoon, niin jos meillä ei ole vahvaa omaa uskontoa, sen korvaa vahvempi uskonto joka tulee ottamaan sen paikan (jopa kantaväestön edustajia on maailmalla kääntynyt islamiin, osittain siitä syystä että he haluavat uskontoa jota elää, eikä mitään hanhiemojen liberaalilässytystä).

Kyse on niin perustavanlaatuisesta yhteiskunnallisesta ytimestä, että se ei tule milloinkaan poistumaan - edes mennyt Neuvostoliitto ei silmittömällä tyranniallaan saanut sitä pois, vaan kirkot nousivat takaisin kun kansa vapautui ateistisesta tyranniasta ja sen pakotetusta pseudouskonnosta (Lenin näännytti talonpoikia nälkään, ja piti sitä kerrassaan oivallisena propagandakeinona; näin he menettäisivät uskon Jumalaan, ja toisaalta kommunismin unelman toteutumista estävät luokkapetturit olisivat luontaista poistumaa)

Sekulaarien humanistien "tiedostava" elämäntapa ei ota huomioon realiteetteja, mikä merkitsee sitä nykyisellä kehityksellä, että esim. Amerikassa tulevaisuuden dominantit ryhmät ovat evankeliset kristityt, lattarikatolilaiset ja muslimit. Syy miksi sekulaareja humanisteja ei tuossa kärkiryhmässä ole, on se, että he ovat tappaneet itsensä sukupuuttoon (osa tietysti estäneet ylikansoittumista adoptoimalla - tietysti muualta kuin omasta maasta). Se ei ole mielipide, se on MATEMATIIKKAA. Otetaan eurooppa, jossa esim. Ranskassa kantaväestön syntyvyys on 1,8 lasta per perhe, ja muslimeilla 8,1, on ihan selvä mihin päädymme.

Ennuste: Neljäsosa ihmisistä muslimeita vuonna 2030


Eräs kaverini, joka on töissä koulussa kommentoi asiaa siten, että suurimpia pöyristyjiä ja loukkaantujia ovat nimenomaan nämä joko suvaitsevaiset tai "vapaa-ajattelijat", joiden tuplastandardit ovat melko ilmeiset, jolloin "ajatus on vapaa", kunhan se vain on sama mikä heillä.

He tosin voivat yrittää oikeuttaa katsantoaan sanomalla että ovat neutraaleja. Mutta sitä he eivät selvästikään.

Miksi ei?

Siksi että sekulaarit humanistit ja vakaumukselliset ateistit ovat hyvinkin fanaattisen uskovaista porukkaa, joiden mottoina on seuraavanlaisia ajatelmia:

Millään ei saa, tai voi olla, pohjimmiltaan mitään merkitystä

"Jumalaa ei ole" on jumala, ja minä hänen profeettansa.

He, aivan kuten kiihkeimmät ja itsevarmimmat uskovat, ottavat kantaa Jumalan olemassaoloon.

He ovat kaukana neutraalista!

Mitä vielä kaverini kertoi oli, että tämä marttyyriporukka on yleensä kantasuomalaista, ja että kun koulussa soi Suvirsi tai Enkeli Taivaan, he lähtevät mielenosoituksellisen diivamaisesti ulos. Jos maahanmuuttajilla on säädyllisyyttä edes sen verran että he seisovat Suvivirren ajan (joskaan eivät laula - asia josta voitaisi olla montaa mieltä), niin nämä "Double D Fan Club" (Darwin & Dawkins)-porukan ylpeät edustajat eivät suostu edes seisomaan. Se on yhtä aikuismaista käytöstä, kuin vaikkapa se, että vaihdellaan Raamattuja pornolehtiin. Mikä ikävaihe on jäänyt päälle silloin?

Lopuksi vielä kerron miten kommentoin asiaa tälle kaverilleni:

Voi hellan lettas niiden kanssa.  "Kyllä me niin mielemme pahoitimme, sillä tämä loukkaa meitä jotka käytämme koko elämämme ajan aikaamme ja energiaamme jonkun sellaisen vastustamiseen johon emme edes usko, nyyh!!!1!!!" Seuraavan kerran sun täytyy mennä nostamaan niitä sylkkyyn, ja vähäsen taputella pyllylle ja sanoa lohdun sanoja. Sitten ehkä kannattaa antaa myös vähäsen maitoa ja pullasuttua niin marttyyrit palaavat tasapainoiseen tilaan. Mutta varo sanomasta: "Hyvä Luoja" tai muuta sellaista taivastelua (sana taivastelu myös lienee loukkaava sana, ehkä "ilmakehäilyä" olisi parempi ja ei satuta, tai tee syviä arpia sieluun, äh taas väärä sana, tarkoitin "aivokemiaan").