torstai 25. heinäkuuta 2013

Kansalta Pois Rahat, Köyhiltä Ruuat ja Jokaiselta Keppanat

Pitää kyllä sanoa, että tämän hetkinen hallituksemme on luultavasti se kaikkien aikojen huonoin.

Ensiksi hakataan yhteiset rahat kankkulan kaivoon, vaikka kyllä jokainen tiesi miten siinä käy.

Sitten mietitään mistä sitä saadaan lisää, ja tullaan siihen tulokseen että köyhien ei tarvitse enää syödä (jos ennen kansa haistatti valtiovallalle paskat, on nyt valtiovalta haistattanut ne kansalle).

Ruuan hintaan kaavaillaan Suomessa jättikorotusta

Eikä kenenkään tarvitse myöskään juoda, ei ainakaan ilman holhousta.

Enää joka viides humala baarissa – Kansanedustaja: Alkoholipolitiikkaa pitäisi löysentää

Voin sanoa asiaa melko läheltä seuranneena, että jos keppana poistettaisi kaupoista, olisi se loppu pienemmille lähiökaupoille. Isot tavaratalot jo nyt myyvät halvemmalla kuin tukkuliikkeet, joten niiltä osin niiden kanssa ei voida kilpailla. Keppanaa sen sijaan haetaan vaikka läheiseltä huoltsikalta 200% ylihintaan, mutta mieluiten kuitenkin lähikaupasta - vaivattomasti ja sopuhintaan; työväenluokan win-win-diili!

Mutta hei, ei kai nyt kaatuvat yritykset ja työttömyys enää tässä liittovaltiolle kypsälle ja loppuun lypsetylle maallemme pahaa tekisi?

On niin kiva miten nämä täysin elämästä ja realiteeteista irtaantuneet, tai niitä kokemattomat kukkahatut kuten Susanna Huovinen päästetään tekemään karhunpalveluksia kansalle - palveluksia, joita kukaan ei ole heiltä edes pyytänyt.

Itse kannatan holhouksen tuntuvaa vähentämistä, ja sitä että eurooppalainen juomakulttuuri otetaan tämän "kieltolakipohjaisen hamstrausjuomisen" tilalle. Ainoa tie siihen on viinien tuominen maitokauppoihin. Ja jos jotain silloin verotetaan, se olisi väkevät, kevyiden pitäisi aina olla "oikean hintaisia" (nyt ne eivät todellakaan ole sitä, meillä halpaviinit ovat keskihintaisia maailman mittakaavassa; rakenna siinä sitten pokerinaamalla viininmaistelukulttuuria).

Niin paljon kun puhummekin kansakunnasta jonka pitäisi olla sivistynyt, emme voi kohdella sitä kuin pikkulapsia joita holhotaan muutaman ongelmayksilön vuoksi.

Ja mitä tulee tuohon uutiseen, on fakta että baarissa juopottelu itse asiassa on juomista "valvotussa ympäristössä", mutta mitä voit tehdä maassa jossa on ulosheittäjiä, kun taas sivistyneen juomiskulttuurin maissa on sisäänheittäjiä?

Vetää kalsarikännit eestiläisellä jäykällä!

Niin joo, ja vielä yksi juttu.

Kannatan tämän vastapainoksi sitä, että rangaistukset hoidetaan siten, ettei enää kännissä tehdyt rikkeet ole niitä jotka luokitellaan "seuraaviksi vahingoista".

Kukkahattujen holhousyhteiskunnassahan ketään ei saisi rankaista, sillä jokainen on pohjimmiltaan hyvä, uniikki lumihiutale, jolloin holhous ja kiusantekeminen on parempi tapa "auttaa" yhteiskuntaa, kuin sen  ajatuksen omaksuminen että "saman asian tekeminen, ja eri tuloksen odottaminen, on hulluuden määritelmä".



PS. Vastaiskuksi suosittelen lämpimästi täyttämään seuraavan:

Vaadimme ruoan arvonlisäveron alentamista Saksan (7%) tasolle

Sen ei luulisi olevan liian paha pala, sillä päättäjät iitsekään eivät kykene elämään jakelemillaan leivänmuruilla.


PPS. Myös tämä yhteisö Facebookissa on hyvällä asialla:

Ei kommentteja: