maanantai 12. elokuuta 2013

Massakontrollin Aseet: Kuinka Käyttää Vähemmistöjä ja Muita Eturyhmiä Häikäilemättä Hyväkseen

Oodi huonolle kirjoittamiselle


Yllä oleva Henry Laasasen kirjoitus antoi minulle idean tuoda esiin eräs massakontrollin ase.

On totta, että eräs naisen logiikan perusmoottoreista on rationalisointihamsteri, minkä vuoksi kyseinen "logiikka" on niinkin surkuhupaisan kuuloista, ja seurauksiltaan kamalaa kuin mitä se on.

Ja kuten Laasanen tekstissään tekee, repii hän surutta ja loogisella terävyydellä Rosa Meriläisen kirjoituksen kappaleiksi, paljastaen miten se oikeastaan on vain naisista (eturyhmä) johtuvan ongelman projisointia vihollisryhmään, eli miehiin. (Nainen on se osapuoli jolla on seksuaalinen valta, ja joka myös päättää pariutumisesta, joten sen lisäksi että jos feministit laskevat miehiksi vain ne jotka voidaan naida ylöspäin eli selvän vähemmistön miehistä, he myöskin jättävät laskuista pois sen että naiset itse ovat valinneet tiensä sillä heille pariutuminen yleensä on valinta, ja miehelle työ, sama pätee myöskin raskaaksi tulemiseen).

Asia simppelinä kaaviona!


Tämä ei ole mitenkään epätavallinen ilmiö, vaan tällä kaikella on oma matrixinsa, jota nämä kaikki pyrkivät ylläpitämään.

Katsotaanpa paria muutakin esimerkkiä.

Tässä somalinainen kyseenalaistaa suvakkien ja feministien uhriuttamiskatsantokannata. Mikä mielenkiintoisinta, on se, että tämä kaikki vahvistaa sitä Fundamentin teoriaa jonka mukaan nämä punahvihreät käyttävät propaganda-aseenaan näitä tiettyjä "moniarvoisia" etu- ja vähemmistöryhmiään, kuin käsikassaraa. Tässä tapauksessa vain kyseisen ryhmän edustaja kaataa itse kulissit!

Näin uhriuttaminen toimii


Jep. Epäilemättä me "suomalaiset suppeakatseiset juntit" emme ymmärrä mitään vähemmistöistä, ja siitä että maailmassa on muitakin ihmisiä.  Unohtamatta että velvollisuutemme on suvaita - ilman että odotamme vastaavaa  itsellemme!

Entä onko kukaan muu ihmetellyt miksi tahot jotka sanovat että "avioliitto pitää kumota sillä se on patriarkaattinen keksintö" kuitenkin haluavat sitä omille vähemmistöeturyhmilleen?

Kyseessä on propaganda, massakontrolli, valehteleminen - miksi koskaan haluatkaan kutsua sitä.

Jos se on oudon ristiriitainen, ei kyse ole välttämättä paradoksista, vaan yksinkertaisesti siitä että valhe on tullut läpi ja se näkyy yhtä selvänä kuin "totuus" asiassa jota on esitelty.

Tässä lesbo Masha Gessen myöntää koko seikan.
It’s a no-brainer that we [gays and lesbians] should have the right to marry, but I also think equally that it’s a no-brainer that the institution of marriage should not exist. That causes my brain some trouble and part of it why it causes me trouble is because fighting for gay marriage generally involves lying about what we are going to do with marriage when we get there. Because we lie that the institution of marriage is not going to change, and that is a lie. The institution of marriage is going to change, and it should change. And again, I don’t think it should exist.
(Tummennetuissa kohdissa hän siis sanoo että 1. avioliittoinstituution ei pitäisi olla olemassa 2. homoavioliiton puolesta taisteluun liittyy valehtelu siitä mitä se tulee olemaan 3. avioliittoinstituutio tulee muuttumaan, ja sen ei pitäisi olla olemassa - kyseessä on selvä tunnustus hyökkäyksestä koko valtion perusyksikköä vastaan - tällöin kyse ei ole vain perheen tuhoamisesta vaan myös petoksesta sitä kansakuntaa kohtaan, johon nämä sen katkerat viholliset ovat pesiytyneet)

Ei kommentteja: