tiistai 21. tammikuuta 2014

"Äijäfeministi" ja Lopulliset Jäähyväiset Työmiehelle

Äijäfeministin taktista höperehtimistä

Urpilaisen haastaja sai perussuomalaiset raivoihinsa

Äijäfeministi SDP:n johtoon?

Se tie jolle SDP on tällä nyt astumassa, on samainen tie kuin mihin jo vihertyneet punaiset, eli vasemmistolaiset ovat astuneet; ensimmäisen rakkauden unohtaminen, ja tuplastandardit hyväksyväksi suvakiksi taantuminen.

Mitä tämä meinaa käytännössä, on siis sitä, että jos ensimmäinen rakkaus oli sosiaalinen oikeudenmukaisuus kapitalistisessa talousjärjestelmässä, ja työmiehen huomioon ottaminen, on nämä piirteet hiljaksiin unohdettu - etenkin kun puhutaan kirjaimellisesti työmiehestä.

Mies joka sanoo olevan äijäfeministi, on joko pyrkyri joka puukottaa omaa sukupuoltaan selkään, tai vain siinä määrin yksinkertainen, että laukoo tietämättään kaikenmaailman oksymoroneita. Tietenkin tässä voi olla myös kyse molemmista seikoista.

Mikä todistaa mainitsemani trendin puolesta, on myös loanheitto Perussuomalaisia kohtaan; he kun eivät ole miehiä vihaava puolue, ja he yhä enemmän ovat adoptoineet ja adatoineet vasemmiston ensimmäisen rakkauden omakseen, ja täten he ovat ottaneet paikkansa työväenpuolueena, joka ei suostu massakontrollin aseeksi.

Se näkyy, tämä kaikki näkyy, sillä kansa ei suostu enää olemaan eksytettynä ja itseään vastaan käännytettynä:

Työmiehet karkaavat SDP:ltä


Näin ollen voidaankin sanoa, että jytkylle on tiedossa jatkoa, sillä nämä luopiot jotka ovat valinneet "virallisen totuuden" mukaisen tien, kuten feministisen propagandan hyväksymisen ja sen mukaan toimimisen, jolloin selvä miesviha ja naisten suosiminen on tulleet heille tasa-arvon synonyymeiksi. Aivan kuten myöskin sosialismin ja työmiehen asian ajamisen synonyymeiksi!

Näin he samalla osoittavat kulkevansa siinä laumassa joka hännystelee elistejä, joko haluten olla yksi heistä tai voivansa sanoa että heidän kotinsa on eliitin herrakartanon orjakaleerissa. Tämä kehitys (lue: korruptio) on ironista, sen kaikessa holtittomuudessa, sillä alunperin sosiaalidemokraattien ideana oli olla vallankumouksesta ja talousjärjestelmän kumoamisesta luopuneita "oikeisto-sosialisteja", vasemmistolaisia jotka pyrkivät muuttamaan järjestelmää sen sisältä käsin, mutta nyt tämä muutos yhä enemmän on korruptoitunut siihen suuntaan, että he eivät enää välitä muuttaa järjestlemää lainkaan työväelle sopivammaksi, vaan he yrittävät muuttaa kansaa enemmän eliitille sopivaksi! He kyllä itkevät, sosiaaliDEMOKRAATTEINA, silti sitä miten "demokratiaa käytetään väärin", kun kansa ei enää anna ääntänsä pettureille, vaan äänestää "populisteja". Siispä nyt voidaankin sanoa lähes liikuttuneina, että on kiva miten oikeisto ja vasemmisto ovat lopettaneet vihanpitonsa, ja löytäneet yhteisen sävelen järjestelmässä, jossa oikeisto on auliisti nostamassa veroja, ja vasemmisto sallimassa mainostamansa tasa-arvon täydellisen tuhoamisen.

Luokkasota on lopetettu vetämällä matto alta alemmilta luokilta, ja valheista on tullut virallinen totuus.

Nyt, olemme nähneet että vasemmistopuoleista on tulossa työmiehen vastaisia, ja feministejä suosivia, mikää meinaa sitä, että akateemiset ja porvarillisen etuoikeutetut naiset ovat tärkeämpiä ja tasa-arvoisempia, sillä feminismin valheen mukaan naisten etuoikeudet kannattavat myös miehiä; vähän kuten kapitalisti sanoo, että kapitalistinen keskittyvä talouskasvu on jokaisen etu - tällöin hän puhuu vain itsestään, ja yrittää antaa ymmärtää että muka sellaiset seikat kuin palkka tai verot olisivat kapitalistin ideoita, eivät ne ole, ne ovat alkuperäisen työväen sosialismin aikaansaannoksia (joka on lojaali Fundamentin lukija, onkin jo huomannut tämän, sillä Täydellisen Järjestelmän yhteiskuntateoriassa feminismin ja kapitalismin yhteys on osoitetu termillä FUCK/C (Feminism United with Complete Kapitalism - tai Capitalism - sekä lukemattomilla esimerkeillä).


Massakontrollin aseista tuplastandardit ovat mitä tärkein!

Yllä visio äijäfeministin jälkeisestä "työväen paratiisista". Se on jo toteutunut maailmalla, ja miksikös ei? Feminismin sokaisemat ja vallanhimoiset naiset eivät pane pahakseen tuollaista epätasa-arvoista asetelmaa, eikä varsinkaan ne johtoportaassa olevat ja statusta omaavat miehet, jotka saavat nauttia johtopaikoilla tälläisten naisten hypergamista - jos ei muuten, niin pikkujouluissa. Tosin, kehityksen ollessa tämä, on yhä useammin niin, että tuo miesten vähemmistö on jäänyt kiintiöiden, ynnä muiden seksististen massakontrollin aseiden käytön vuoksi, firman alempiin osiin.

Taustalla Täydellisen Järjestelmän yhteiskuntateorian mukainen analogia: Keskiluokka kun on se, jolle kapitalisti uskottelee että vika on köyhissä, ja että tulevaisuus on toimiva kun yrittää miellyttää sitä jolla on status, valta ja raha. Feminismi toimii täysin samalla tavoin, joskin siinä vain asetelma on hieman toinen, jolloin miehille uskotellaan että kääntyminen omaa sukpuoltansa vastaan on todella hyvä idea, ihan kuten naisten etuoikeuksien ajaminen! Miten pahasti ihmisen pitää olla massakontrolloitu, että se lopettaa ajattelun omilla aivoillaan tälläisen epäloogisuuden edessä?

Vaan sellaiseksi on muodostunut tämänkin maan käytäntö. Tämä kaikki on jotain sellaista, minkä ei voida sanoa olevan lajissaan ensimmäinen, eikä viimeinen tapaus kun toimitaan feministisen, "virallisen totuuden" kannalta opportunistisesti - samalla pettäen omansa:

Feministejä nuoleskelemalla oikeutus johtotehtävään

Lue myös nämä:

Feminismin Saavutusten Näyttely: Kun Työpaikoilla Tapellaan Kuin Kanaloissa

Minkälainen Olisi Yhteiskunta Feminismin Mukaan? 

Mutta nyt, niin työmiehen, kuin jokaisen jolla on pienintäkään kunniallisuutta, ja kansallista velvollisuudentuntoa, on aika tullut taistella takaisin! 

All these years they've tried to break you
To your knees
Anger scours right through your veins
Now it's time to put an end
To all the lies
Now it's time to take control
Of your life

Ei kommentteja: