perjantai 28. helmikuuta 2014

Näistä Miehen Tavaroista Naiset Haluavat Siis Eroon? -Tai Mitä Jos Ei?

Näistä miehen tavaroista naiset haluavat eroon

(Eräs naispuolinen kaveirni joka tämän kommentaarini näki sen alkuperäisessä yhteydessä sanoi, että minun pitäisi tehdä tuosta lista, jonka laitan jokaiselle uudelle naisehdokkaalle, ja siitä se idea sitten lähti, joten laitoin sen tähän - malliksi ja tiedoksi!).

Jos Oscar Wilden viimeiset sanat olivat: Joko minä lähden, tai tuo tapetti lähtee.

Niin allekirjoittanut voi tältä listalta vain todeta, että joko nämä jää tai ämmä lähtee:

1 Mittavat kokoelmat lehtiä kuten Pahkasika, Mad jne. Kyse on taiteesta, deal with it!
3. Odotas kun kuulet että mitä suunnittelen, teen ja myyn.
4. Satojen CD:n kokoelma on koottu rakkaudella, ja rahalla. Sisältäen harvinaisia ja rajattuja painoksia. Yksi sana: Never! Myös DVD:t liittyvät joukkoon, vaikka niitä on paljon vähemmän. Se on taidekokoelma, jota voi kasvattaa ja vaalita, rakkaudella.
6. Esim. Kun kiekkoilin junnuna ja voitin mitaleita, paras pelaaja-palkintoja ynnä muita. Ne ovat ne palkinnot joita nainen saa kiillottaa, jos olen erityisen mielistynyt häneen. Muuten sen on pysyttävä niistä kaukana ettei hajota niitä. Sama pätee levyihini. Ja jos nyt mitaleita tulee vaikkapa herrasmieslajeista kuten minigolf ja/tai keilaus, niin ne ovat samassa sarjassa.
9. Kuuntelemme siis levykokoelmaani jostain naurettavasta pikkumankasta? Mtä seuraavaksi, laihdutamme poistamalla aivot ja sydämen?

Tämä kaikki myös herättää kysymyksen, että mitä naisilla sitten on kämpässään? Onko sen tarkoitus olla yksi iso vaatekaappi jossa voi myös nukkua, mutta ei sohvalla?

Entä mikä tästä tekee, sen ilmeisen ja näkyvän seikan lisäksi kriittiseen naistutkimukseen sopivan aiheen? 

Se, että mitä jotkut naiset tekevät, on se että he eivät vain yritä tehdä tätä klassista "muutan sinut, ja sitten kun olet menettänyt teräsi, dumppaan sinut koska olet muuttunut liikaa"-stunttia, vaan myöskin se narsistinen tempaus, jossa nainen yrittää "syödä" miehen ja tämän koko identiteetin, ja korvata sen omallaan, ja näin ollen tehdä miehestä itsensä jatkeen.

Joten voidaan sanoa, että hyvä nainen ei vain rakasta, kunnioita ja tue miestään, vaan on miehelle ja  tämän tehtävälle mitä parhain ja sopivin apu. Tämä on hieman kuten vaikkapa turmeltumaton kansallismielisyys, jossa kunnioitetaan etnisyyttä ja muita maita sekä heidän perinteitään, mutta erityisesti omaansa.

Vastakohtana on taas tämä dystopinen "internationalistinen" versio jossa vihataan omaansa, ja himoitaan sitä mikä on toisten (parisuhteessa tämän versiona on nainen joka flirttailee muiden miesten kanssa, ja epäkunnioittaa omaa miestään - suhde joka muistuttaa pikemminkin vihollis- ja kilpailusuhdetta kuin rakkaus-suhdetta - feminismin mukainen parisuhde siis). Samalla tietenkin pidetään omaa miestä narsistisena lähteenä ja emotionaalisena tampoonina, jonka itseys yritetään romuttaa "korjata" jo aiemmin mainitulla tavalla.

Tähän asetelmaan luonnollisesti ja useimmiten myöskin sisältyy ajatus siitä, että ollaan itsenäisiä, vahvoja naisia, joilla ei ole minkäänlaisia positiivisia, perinteisen naisen piirteitä - sillä miehen miellyttäminen on feminismissä raskas synti. Nämä ex-naiset ovat jonkinlaisia sukupuolettomia, epätäydellisiä miehiä, jotka kilpailevat peniskateuden riivaamina jokaisen maailman miehen kanssa, yrittäen tehdä miehestä omaa bitchiaan (jollaista eivät kuitenkaan koskaan voi rakastaa tai edes haluta). Eipä siis ihme, jos nämä eläkepäiviään kissajoukkonsa keskellä viettävät vanhat piiat eivät voi löytää milloinkaan rauhaa tai rakkautta - rahaa ehkä, mutta sekään ei tunnu samalta, kun sitä ei voi loisia itselleen ulospäinnaidulta mieheltä (naiset, kuin kylmiä kivisiä, ja pohjattomia kaivoja jotka eivät milloinkaan tule täyteen. Mutta kyllä ammottavina vaativat lisää). 





PS. Ai niin, että mistäkö voit tunnistaa tälläisen oikean ja väärän naisen?

Siitä että nuo listaukset kuultuaan väärä nainen sanoo: "No kyllähän miehetkin/ Ja kyllä miestenkin pitää". (Tai että: "No tuo sopii myös yhtälailla miehiin").

Hyvä nainen tietää: Se ei ole syy.



PPS. Tietysti, kuten Hyvä Kirja sanoo: Ihminen hioo toista ihmistä kuin metallia - suhteet epäilemättä voivat muuttaa ihmisiä, jalostavalla tavalla, kun ne ovat hyviä - mitä nyt tällä kirjoituksella tavoitin, olikin jotain ihan muuta.

tiistai 25. helmikuuta 2014

"Puliveivariministereistä"

Paavo Arhinmäen vasemmistolainen puoluesuuntaus on tuttu siitä, että se rakastaa holhoamista, ja pitää sitä ratkaisuna kaikkiin yhteiskunnan epäkohtiin. Vaan eikö olisi syytä aloittaa se kuitenkin omasta kultapojasta?

Vaikka kyllä oikeallakin osataan. Tenuseipäitä meillä on ihan kaikkialla. Muistan vielä kun Jyrki Katainen oli silmä mustana lehdistötilaisuudessa, ja veteli loiventavia kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kukkaruukku oli virallisen tiedotteen mukaan hyökännyt hänen kimppuunsa, miehen palaillessa kotiin kokoomuslaisista vaalivalvojaisista. Nämä juhlathan olivat sitten ne, kun tämä Mr pää edellä tilanteisiin, pääsi päättämään meidän asioista. Sillä seurauksella, että näitä oloja ei kestä enää kukaan selvinpäin.

Liekö sitten elitismi leviämässä yhä pidämälle, enkä nyt meinaa Arhinmäen 3500€ "työläisrannekelloa", vaan esim. sitä miten kiristys ja holhoaminen ravintola- ja anniskelualalla johtaa siihen, että kansa ei enää pääse edes korjaamaan baareihin sitä, mikä on eduskunnassa väännetty rikki? Samalla kun itse syylliset tanssivat, enemmän tai vähemmän kirjaimellisesti, ripaskaa virka-aikana, vaikka ihan oikeitakin hommia olisi hoidettavana.

maanantai 24. helmikuuta 2014

"Yleisimmät Argumenttivirheet Homoliittoa Vastaan" - KUMOTTU

Kyse on siis seuraavasta, somessakin kiertoon karanneesta propagandakuvasta.


Lisään tähän myös suvakkien ja feministien suosiman "no mutta kyllähän tekin/sääkin/muutkin"-osion, ainakin jos sellainen on mahdollista liittää tähän yhteyteen.

Kehäpäätelmä?

Normaali, looginen johtopäätös ei ole kehäpäätelmä.

Kyse on siitä miksi avioliitto on tarkoitettu ja määritelty.

Tällöin jos se on miehen ja naisen välinen liitto, ei määritelmällisesti siihen mahdu ajatusta muista variaatioista.

Miten se on aseteltu tähän propagandakuvaan, on siis siten että "pidän avioliittoa miehen ja naisen välisenä", jolloin annetaan ymmärtää että kyseessä on yksilön mielipide, mitä se ei ole, paitsi homosaation kannattajien puolelta. Ne ovat he, joilla on ns. todistustaakka. Heidän esim. pitäisi todistaa että miten niin avioliiton kannalta ei ole sukupuoli tärkeää (sukupuolineutraaliliitto).

No mutta kyllähän ne muutkin-osio:

Kuka sanoikaan: Koska heterot menevät naimisiin, on oikein että homotkin menevät naimisiin? - Shakki ja matti.

Naturalistinen virhepäätelmä?

Nyt, eikö ole luonnon päättämä fakta ettei samaa sukupuolta olevat voi lisääntyä keskenään?

Jos ei oteta edes luontoa huomioon, ripustetaan silloin oma kantansa, moniarvoisella (nihilistisellä) tavalla, pelkästään ilmaan. Tällöin sillä ei ole minkäänlaisia perusteita. Mutta mikä jätetään mainitsematta, on se, että tällöin ei voida myöskään millään perusteella myöskään kieltää vastakkaisia näkemyksiä; todellakin, jos kyse olisi tasa-arvosta, eivät suvaitsevaiset näyttäisi suvaitsemattomuuttansa kuten he ovat nyt näyttäneet toisinajattelijoita kohtaan.

Muutoin taas naturalistinen virhepäätelmä yleensä liittyy siihen, että luonto ei esim. anna lupaa vahvalle tappaa heikompaa, tai varastaa. Homoliitot eivät oikein istu tähän alkuperäiseen merkitykseen.

Samoin, mitä tulee luontoon, niin homous ei ole geneettinen vaan pikemminkin psykologinen tila, johon liittynee myös määrätty alttius ehdollistumisiin.

Dysfunktionaalinen (ellei jopa hajonnut) perheyksikkö tuottaa todennäköisemmin myös rikkinäisiä jälkeläisiä. Esim. isättömien, YH-äitien miespuoliset jälkeläiset ovat riskilinjalla.

No mutta kyllähän ne muutkin-osio:

Homoliittojen kannattajat kannattavat homoseksuaalisuutta mm. siksi koska heidän mukaansa homoutta esiintyy luonnossa. Menoa ei juuri hiljennä se, että he eivät voi mitenkään todistaa että kyse on homoudesta, vaan jostain muusta kuten esim. valtataistelusta (likainen mielikuvitus on aina katsojan päässä ja kupeissa).

Perinteisiin vetoaminen?

Jos perinteisiin ei saa vedota, niin miksi ihmeessä silti homot ja heidän faninsa hinkuvat mukaan johonkin tälläiseen perinteeseen?

Se, että homoseksuaalisissa suhteissa on ns. top ja bottom, femme ja butch, "mies ja nainen" on vain osoitus, aivan kuten avioliittoonkin haluaminen siitä, että seksuaalinen poikkeavuus on seksuaalista poikkeavuutta. Tästä syystä heteroiden imitoiminen vain osoittaa sen mitä puuttuu, ja on erittäin epäjohdonmukaisessa asemassa tämän vähemmistön ja vaihtoehtoisen seksuaalisuuden kanssa. Et voi syödä kakkua ja säilyttää sitä, vaikkakin kulttuurimarxismia lietsovat suvakit uskottelevatkin niin.

Itse asiassa koko homosaation hedelmäin, eli homoliiton moottorina toimivat tunteet ja narsistinen tapa katsoa maailmaa. Esim. Jos mietitään että tämä porukka marssii kirkkoon, ja vaatii että uskonnollinen sisältö pidetään mahdollisimman pienenä, niin tässä voidaan puhua heistä, jotka aikovat käydä kerran elämässään kirkossa, mutta että tästä huolimatta kirkon pitäisi alistua heidän itsekkäille vaatimuksilleen!

Silti tämä heidän mukaansa "keksitty perinne" kummasti kutkuttaa sellaisenaan heitä, joiden mielestä siinä ei ole mitään pyhää perustaa - asia, mikä on erityisen loukkaavaa heitä kohtaan jotka ovat eri mieltä.

(Tiedän naisen joka joutui maksamaan mahtavat sakot jo pelkästään siitä, että kyseenalaista Islamia suomentamalla heidän opettajiensa lausuntoja ja näyttämällä videoita elävästä elämästä - tämäkö on tasa-arvoa?).

No mutta kyllähän ne muutkin-osio

Jostain kumman syystä silti homomyönteisten ennakkoluulot eivät anna periksi vastata muiden seksuaalisesti poikkeavien tunteisiin, oli kyse sitten zoofiilista, insestiparista tai vaikkapa kimppasuhteesta. He eivät saa mennä naimisiin, sillä se ei ole perinteen mukaista.

Kukapa olisi uskonut kuulevansa tuollaista kommenttia!

Kaltevan pinnan argumentti?

Tämä koko homoliittokysymys ei ole muuta kuin todiste siitä, mihin tämä kulttuurimarxilainen yhteiskunnan perusteiden nakertamisprosessi on edennyt.

Ensiksi tuli "naisten vapautuminen" jonka eräänä moottorina oli sille jo täysin epäjohdonmukainen unisex-ajattelu, jossa siis sukupuolet nollattiin.

Nämä homoseksuaalit sitten olivat seuraava askel, sillä ne vievät vielä pidemmälle edellistä seikkaa kumoten perheen ja sukupuolet omalta osaltaan - vaikkakin on ilmeisestä, että äkkiseltään tässä annetaankin täysi tunnustus "patriarkaalisille" arvoille kuten kirkkohäille, joka on samalla Kristuksen ja hänen morsiammensa vertauskuva.

Tämä ei kerta kaikkiaan ole virheellinen argumentti, vaan joka on seurannut historiaa ja subversioprosessia tietää että juuri tämä kehitys on käynnissä, ja siitä on todisteena tämä keskustelu että pitäisikö homojen päästä naimisiin kirkossa.

Ideana on siis sorruttaa perustaa pala palalta, ihan kuten subversion massakontrollissa tehdään, näin ollen ihmisiä pehmitetään niin median kuin myöskin koulutuksen tasolta. Samalla tietenkin vaaditaan vaan yksi tai kaksi muutosta yleiskuvaan, mutta sen ei ole tarkoitus edes jäädä siihen.

Bonus: Niin mutta kun ihmisoikeudet ja tasa-arvo!

Ihmisoikeudet koskevat ihmisiä, eikä heidän tunteitaan kuten tässä tehdään. Samoin tämä ei ole tasa-arvo, vaan arvokysymys, jolloin ainoa tasa-arvoinen seikka on se, että enemmistöllä pitää olla oikeus omaan liittoonsa ja instituutioonsa ilman homosaation tyrkyttäjien vihaa. Se, että he eivät hyväksy perinteistä avioliittoa ja sen kannattajia, vaan vaativat sen muuttamista ja sen kannattajien teilaamista, ei tee heistä suvaitsevaisia tai tasa-arvoisia ajatusmaailmaltaan.


Lue myös nämä:

Vastaukset Oras Tynkyselle Koskien Homoliittoa (En Tahdo 2014)


Massakontrollin Aseet: Kuinka Käyttää Vähemmistöjä ja Muita Eturyhmiä Häikäilemättä Hyväkseen



perjantai 21. helmikuuta 2014

Vastaukset Oras Tynkyselle Koskien Homoliittoa (En Tahdo 2014)

Koska Oras Tynkynen kyselee kysymyksiä, päätin ottaa oikeudeksi vastata niihin, jo siksikin että niiden voidaan sanoa olevan vakioargumentteja homoliittojen puolesta. 

1) Jos kannatatte perinteistä avioliittoa, kuinka perinteistä käsitystä avioliitosta kannatatte? Ette varmaankaan ainakaan 1910 käsitystä, joka salli lapsiavioliitot? Ette ehkä myöskään vuoden 1968 käsitystä, joka kielsi avioliitot kuuromykiltä ja epileptikoilta? Kannatatteko kenties vuoden 1987 avioliittokäsitystä, joka esti monia mielenterveysongelmaisia ja kehitysvammaisia avioitumasta?

Vertaatko Sinä nyt, Oras, homoseksuaaleja vammaisiin?

Näyttää siltä, että ainoa paha vamma on asennevamma nimeltä suvakilaisuus, jonka sivuoireet kuten kulttuurimarxilainen hölynpöly ja tuplastandardit käyttävät häpeilemättä hyväkseen vähemmistöjä - pitäen ne toisaalta jalustalla, toisaalta kohtelemalla niitä kuten tässä tapauksessa, eli vammaisina.

Oli miten oli, on avioliitto vain ja ainoastaan kirkon sisäinen instituutio, joka on tarkoitettu vain miehelle ja naiselle. Jos mainittu vammaisten syrjiminen oli kyseenalaista, niin ok, sitä se oli mutta on selvä että sellainen ei kuulu kirkon tai Raamatun tunnustukseen.

Avioliitto käy niin kauan kunhan kyse on miehestä ja naisesta.

Entä mitä taas tulee yhdistelmiin kuten mies ja mies, nainen ja nainen, ihminen ja eläin, veli ja sisko jne?

Arvaat kyllä.

2) Lakkaako mielestänne ihminen sopimasta vanhemmaksi, jos hänellä on puoliso? Voimassa olevan lain mukaan adoptiolasta voi hakea yksin elävä mies tai nainen, mutta jos hän sen sijaan on rekisteröidyssä parisuhteessa, adoptiota ei voi hakea. Miten kaksi isää tai kaksi äitiä olisi lapselle huonompi kuin yksi isä tai yksi äiti?

Ei, mutta on haitallista lapsen kehitykselle jos hänellä on samaa sukupuolta olevat vanhemmat, kun jo nyt on haitallista jos lapsi kasvaa ilman toista vanhempaansa - jääden ilman tervettä vastakkaisen/saman sukupuolen mallia (asia mikä ei muutu kahdella saman sukupuolen vanhemmalla).

Lapsien pakottaminen suvaitsevaisten yhteiskuntautopioiden pelinappuloiksi on epäeettistä.

3) Miten tasa-arvoinen avioliittolaki mielestänne vaikuttaa heteroparien liittoihin? Jos kaksi miestä tai kaksi naista voi mennä keskenään naimisiin, onko oma avioliittonne sen takia vähemmän arvokas?

Tämä kysymys on irrelevantti, eikä kai yksikään heteropari ajattele että se olisi heiltä pois.

Vastakysymyksenä voisinkin esittää, että miten sinä oikeutat antidemokraattisen ajatuksen siitä, että enemmistön pitäisi suostua vähemmistön vaatimuksiin? (Mitä muuta moniarvoisuus on kuin sitä, että tasa-arvon verukkeella etuoikeutetaan tiettyjen eturyhmien itsekäs omaneduntavoittelu?)

4) Lopuksi: miltä tuntuisi, jos teiltä evättäisiin oikeus mennä naimisiin? Miten suhtautuisitte, jos teille tarjottaisiin rekisteröityä parisuhdetta - eräänlaista kevytavioliittoa - kun muut voivat mennä naimisiin? Tyytyisittekö itse siihen? Olisitteko valmiita olemaan lain edessä toisen luokan kansalaisia?

Miltä tuntuisi jos te, oi normaalisti kirkon auktoriteetin ja perheen sekä myös avioliiton vastustajat* (silloin kun kyse on heteroista) muistaisitte, että jo nyt moni ihminen vapaaehtoisesti jättää menemättä naimisiin, etenkin siitä syystä että kyse on kirkollisesta instituutiosta? Miksi se nyt onkin näin kuuma peruna?

Lisäksi termi rakkaus kuuluu teidän jargoniinne, ja sitä toistellaan usein. Samalla kun tietenkin homoliittojen vastustajat teidän mielestänne ovat este rakkaudelle, vaikka juuri näinhän ei ole - sanomastasi syystä - sillä kukaan ei estä heitä rekisteröimästä ja virallistamasta suhdettaan. (Kyse on tuntuu olevan nimenomaan seksistä. Mutta tämä seksi ei ole mitenkään verrannollinen heteroseksuaalisuuden seksiin, tai seksiin ja perinteiseen avioliittoon, jotka molemmat normaalisti toimivat yhteiskunnallisena perusyksikkönä, tuottaen, vaalien ja kasvattaen uutta elämää. Homoseksuaalisuus ja homoliitot ovat tämän suhteen täysin funktiottomia.)

Samoin ne ovat juuri teikäläisiä, jotka tekevät näitä "en mene kirkossa naimisiin, ennen kun homotkin saa luvan"-tempauksiaan, ja näin myös osoittavat esimerkin siitä miten siihen "kevytavioliittoon" yms. voi tyytyä mainiosti! (Paitsi teidän oma Anni Sinnemäki ei malttanut pitää sanaansa siinä asiassa, joten oli hän ainakin johonkin suuntaan nähden johdonmukainen).

Voidaankin sanoa, että kaikkea ei voi saada elämässä, ja tällöin on oma ongelma jos haluaa pakottaa kirkon polvilleen, ja rikkomaan omia muuttumattomia periaatteitaan vastaan.

Vielä esitän yhden vastakysymyksen: Eikö vihreiden mielestä suomalaisilla ole ihan oikeita ongelmia, mitä tulee henkiseen ja aineelliseen pahoinvointiin ja todelliseen, taloudelliseen epätasa-arvoon? Entä millä tavoin tämä kaikki suojelee luontoa, josta teidän piti olla huolissaan?

Kiitos.

*Oikeasti syynä tälle risritiidalle, tuplastandardille, on massakontrollin aseen nimeltä subversioprosessin käyttö, jonka kaavion vielä asetan tähän yhteyteen.


Tämä on klassinen, viherpunaisten käyttämä kaavio, joka myös oli tuttu Neuvostoliiton propagandasodankäynnistä. Ja kun mietitään että maamme punavihreät käyvät hyvin uus-stalinisteista, niin ei ole syitä olla näkemättä strategisia yhtäläisyyksiä. Kommunismi joka on tuon ajatus-suunnan päämääränä on aina valtiomuotonaan hylännyt etenkin homoseksuaalit. Esim.Kuuluminen homoseksuaalina kommunistiseen puolueeseen ei onnistunut läheskään aina. Puhumattakaan siitä, että Neuvostoliitto langetti pakkotyötuomion jos henkilö oli homo. Näin ollen keskittyminen oikeisiin asioihin, ei ole vain hyödyllistä vaan on myös erinomaisena lääkkeenä sille, mihin tämä subversiomenetelmä tähtää eri yhteiskunann osa-alueilla. Koskien myös eri ihmisryhmiä. Fundamentti on jo aiemmin osoittanut, että ainoa mikä menee hierarkiassa eturyhmien edelle, on itse puolue.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Uutiskatsaus - Näyttävä Paluu!

Ja koska otsikon luennan jälkeen en juuri nähnyt vastalauseita, niin tässä sitten tulisi, uutiskatsausta.

Nigeria: Restaurant Served Roasted Human Heads

Nigeriassa siis suljettiin ravintola, jonka erikoisuutena olivat paistetut ihmisen päät. 

Nyt, joku voisi sanoa tuosta jotain hyvin hyvin tuhmaa, mitä tulee maahanmuuttopolitiikkaan, ja ajatukseen siitä että tälläinen kulttuuri ei ihan taida istua tänne meille. 

Vaan koska sellainen olisi rasismusta ja sananvapaudellista oikeutta mielipiteeseen, on vain tokaistava että nyt näin ajankohtaisiin köyhien kyykytys-toimiin nähden, enää vain odotetaan että nämä hyväntekijät löytävät tämän uutisen, jolloin tiedossa on ihan uusia ideoita talouden, ja etenkin ravintolabisneksen elvyttämiseen.

"Köyhät, työttömät ja muut paskat.  Miltä kuulostaisi jos te saastat voisitte olla nostamassa Suomea lamasta? Teidän tarvitsee vain ilmoittautua näihin ravintoloihin. Mielellään yön yli riippuneina, ja työkkärin määräys kädessä." *paskaista naurua*.

"Jaa saammeko me vihdoinkin töitä vai? Siis ihanko oikeita töitä? Ei orjuutta ja yhdyskuntapalvelua rangaistuksena siitä, että on köyhä ja työtön!" Kysyy köyhä, silmäpusseineen ja stressistä vuosikymmeniä vanhetuneena. Hieman jopa sitä, tavanomaisen alistunutta ääntään, piristyneesti korottaen.

Johon vastaa elitistinen perseennuolija, moraaliton lobbari ja ihan yksinkertaisesti vain porvallinen rotta: "No älä nyt noin naiivi ole, oi ali-ihminen! Emmehän me nyt ennenkään ole pystyneet tarjoamaan teille töitä, tai edes orjan elämää. Vaan nyt meillä on jälleen uusi tapa hyödyntää teistä paskat pihalle, ilman että te edelleenkään saatte siitä mitään! Näin voimme jatkaa säästöjen ja voittojen takaamista eturyhmillemme, ja tietenkin antaa selvän kannan mitä me olemme mieltä kansan enemmistöstä, joka maksaa palkkamme verovaroistaan. Voimme myös sanoa hyvällä omallatunnolla, että näin jokainen osapuoli voittaa!"

Denmark bans kosher and halal slaughter as minister says ‘animal rights come before religion’

Halal-teurastus tulisi kieltää myös Suomessa, sillä sellaisella ylimääräisellä julmuudella eläimiä kohtaan ei ole mitään tilausta tai edes syytä olla täällä. (Se ei ole edes mitenkään välttämätön veren poistamisessa, vaan sen merkityksenä on olla vain brutaalina rituaalina.) Tosin, niin tuskin tapahtuu, sillä kuten aiemmin mainittua, eräs kollegani, Anu Palosaari, tässä juuri sai sakot "kiihottamisesta ja uskonrauhan rikkomisesta"

Naisen rikos oli tuoda julki mm.videoita joissa näytetään miten rauhan uskonto/sen edustajisto (uskonto määrää, uskovainen tottelee) kohtelee eläimiään (samoin hän oli suoraan kääntänyt erään imaamin sanat, jolloin ongelmana eivät olleet tuon mullahin lausunnot ja se mitä ne oikeuttavat, vaan se että ne tuotiin tiedettäviksi kaikelle kansalle - me emme elä oikeusvaltiossa). Se on suora, virallinen ja suomalainen kannanotto tähän kysymykseen: eläinten oikeudet ja suomalainen sananvapaus ovat kakkosena Islamin rinnalla. Ja se on pelottavaa jos jokin!

Syynä tälle massakontrollin eleelle on tietysti asettaa varoittava esimerkki. Sillä kehitys johon tähdätään, on nyt sellainen, että on jokaisen on mentävä samasssa katraassa, moniarvoisuuden teuraalle, ja joka kyseenalaistaa tätä päämäärä, saa se sen myös tuta. Sillä miten kävisi tämän huijauksn, jos kansa ei lähtisikään siihen hulluuteen mukaan? Tästä syystä totuutta ei saa sanoa, ja se korvataan virallisella totuudella. Esim. eläinkysymyksessä vihersuvakit voivat hurskastella eläinten oikeuksilla, ja ihmisoikeuksilla, samalla pedaten polkua taholle joka on modernin maailman suurin ihmis- ja eläintenoikeuksien vihollinen. "Eivät ne sellaista tee"- kuuluu valhe joka on pakko uskoa, tai itkeä ja uskoa. Mutta me tiedämme kyllä, että totuus on toisenlainen.

Ja tästä pääsemmekin vielä sopivasti tähän uutiseen:


Siispä, mitä voin enää sano? Jos siis toukokuussa alkaa pilttien siruttaminen, niin tämähän on kuin piste i:n päälle. Se piste, kun valta ei luota enää kansaan, vaikka asian pitäisi olla juuri päinvastoin!

Massakontrollin aseet ainakin ovat melko "hyvässä" terässä, se voidaan sanoa.

Ja ainiin, tämä vielä joka ehti mukaan juuri ennen kun "uutiset lähti painoon".

Ruohonen-Lernerin lausunto nuorista naisista tyrmistyttää: "Anteeksi MITÄ?!"

No anteeksi sitä vain, että jos nainen sanoo maskulistisen ja anti-feministisen lausunnon, jossa hän tukee eikä syrji nuoria miehiä, saa hän aikaan paskamyrskyn. Vaan annas jos hän olisi sanonut, että nuorten naisten suosiminen nuorten miesten sijasta on oikein hyvä. Silloin olisi pidetty bileet suvakkilassa.

Tämä taas johtuu siitä massakontrollin, feministisesti kalibroidusta aseesta, että toinen sukupuoli on tasa-arvoisempi kuin toinen; tällöin kaikki miesten sortaminen on oikein, ja naisille annetut etuoikeudet luonnollisesti "tasa-arvoa".

Pitää kuitenkin muistaa, että poikien ja tulevien miehien syrjäyttäminen, ellei jopa suoranainen syrjintä, alkaa jo peruskoulusta joka on keski-ikäisten feministinaisten määräyksin yhä enemmän suunniteltu olemaan tyttöjä varten. Se näkyy myös ylemmillä oppiasteilla. Hyvin näyttää feministinen "tyttöjen suosiminen hyödyttää myös poikia"-periaate taas toimineen.

Mitä siis Pirkko Ruohonen-Lerner nyt teki, oli että hän lunasti itsensä pois siitä naiskortin käytöstä johon syyllistyi, ja näin hyvitti moisen virheen. Hyvä niin. Voidaankin sanoa, ett nämä hieman hirtehiset ja huolestuttavat uutiset lopultakin saivat edes jokseenkin positiivisen lopetuksen.

Vaan, mitä muihin uutisiin tuli, niin lopetusbiisin suhteen voidaan vain mainita, että eipä olisi ensimmäinen kerta kun ahtaat ajat tuottaisivat kuolematonta, ellei jopa kantaaottavaa taidetta.

(Laitoin tähän tämän mainion akustisen coverin, protestilauluperinteen hengessä, vaan teille kovapäisimmille, alkuperäinen löytyy klikkaamalla tästä).

Life has no meaning, my feelings are numb
Faceless masses filed like gravestones


Funerary cities, flesh press factories
Corporate maggots feed on the carrion

Black clouds form to block out the sun
Millions are screaming, the dead are still living
This Earth has died yet no one has seen

perjantai 14. helmikuuta 2014

Jari Sarasvuo, Joel Lilo ja Poliittinen Korrektius

Olipa mielenkiintoinen jakso Sarasvuossa. Joel Lilon haastattelu antoi aikas kalskean tunnelman, kun se ihmeteli että miten hänenlaisen miehen, "joka on sentään absolutisti joka kehottaa rakastamaan lähimmäisiään", ihailu voisi olla väärin? ("Ainakin jos se on oikeista syistä"). Samoin ohjelmassa oli hämmästeltynä ilmiö, eli nämä "ihmiset joilla on talttumatonta vihaa tälläisessä tilanteessa" - twiittasin että kuulun niihin, ja että tuon tuntemuksen toinen nimi on oikeudenmukaisuus. 

[Välihuomio: Uusimman tiedon mukaan Lilo ei siis tappanut ketään, mutta oli siis mukana jälkienpeittelyssä ja ruumiin hävittämisessä yms.]

Mikä helvetti oikein ihmisillä on ongelmana vihan kanssa? Näemmä voidaan oikeuttaa vaikka mikä tahansa perseily, mutta kukaan ei saa olla vihainen? Kaikki moraali on näemmä relatiivista ja näkökulmakysymys, mutta kukaan ei tajua että vihaakin on moniasteista ja oikeudenmukainen viha on hyvä asia. Epäoikeudenmukaisuudesta suuttuminen on täysin oikein. Tietenkin hallitsematon, primitiviinen ja tuhoisa viha on lukunsa erikseen, mutta me tiedämme että ne kaikkein pasifistisimmat ja mielestään fiksuimmat suvakit ovat juuri niitä pahimpia mahdollisia raivohulluja, joiden mukavuusalue on yhtä kuin viha-alue. 




Heikki Lampela runoili miten nämä puolustamansa väkivaltaiset hullut ovat joskus olleet suloisia lapsukaisia, johon twiittasin että niin ovat heidän tappamansa ihmisetkin olleet joskus jonkun pulloposkia lapsia - asia jota myös kannattaisi miettiä. Itse toin esiin ajatuksen pahuudeen psykologiasta, jonka pohjalta voidaan sanoa, poliittisesti epäkorrektiin tapaan, että on olemassa pahoja ihmisiä joiden pahuuden kohdalla kyse on pahasta tahdosta, eikä suinkaan olosuhteista - vaikka itse en missään nimessä kiellä olosuhteita, ongelmana on vain se että niiden kanssa ei pidä mennä liian pitkälle. Siinä missä joku menee hirteen, tai rääsyissä kehdosta hautaan, joku ryöstää ja murhaa saadakseen kiinni kapitalistisen yhteiskunan aiheuttaman epätasa-arvoisen asetelman. 

Noh, oli kuitenkin elvyttävä seikka ymmärtää että Lampela ei toki sinänsä ole oikeuttamassa pahuutta, vaan tuomassa esiin näkökulman mikä on totta kai ok. Samoin, mies alan asiantuntijana on myös tunnustanut että meidän uhria kohtaan epäeettinen oikeusjärjestelmälle on myös muutenkin epäsuhtainen.

"Suomi on rikoksentekijän paratiisi"

Sarasvuon juttuja aika ajoin tuleekin seurattua, ainakin tuon shown verran, niin muuten se kyllä yrittää vedota niin tähän moderniin suvaitsevaisuushenkeen kuin vain voi. Tämä on se, kun pääsemme tähän poliittisesti korrektiin osioon, suvaitsevaisuuden populismiin. Jarppahan jo aiemmin on heittellyt juuri näitä "anti-homofoobisia" "mä siis, mä keran siis rakastuin mieheen", "sä loiri olet kaunis"-juttuja showssaan. Räsäselle mies taas veti kunnon maitoritarin - valtuutetun valkoritariveljeskunnan jäsenen - rutiinin.

Viime jaksossa tapahtunut naispiispan kanssa jutustelu myös oli melko poliittinen heitto. Oli pakko saada lähetykseen mukaan juuri se henkilö, joka ei edes päässyt tuohon alkuperäiseen haastikseen, vaikka Lilon haastatteluun olisi voitu ottaa kuka tahansa pastori tai piispahenkilö, ainakin jos siitä olisi ollut kyse. Mutta ei. Oikea syy lienee juuri siinä, että tämä kyseinen nainehan tietysti on kirkkoa nakertavan naispappikannan esiintuominen, ja se tuskin onnistuisi ilman tätä Irja Askolaa joka on tullut tunnetuksi kristillisyydelle vihamielisen uskonnon puoltamisesta aiemminkin:

Irja Askola: Muslimit eivät ole vihollisia

Piispa HS:lle: ”Muslimit voisivat käyttää kirkkoja”

 Vaan se siitä, nyt kohti viikonloppua.

Ai niin, on ystävänpäivä. Joten ei muuta kuin hyvät ystävänpäivät kaikille Fundamentin ystäville!

Ja mikäpä sopisi paremmin nyt lopetukseksi, kuin allekirjoittaneen lempiyhtyeen kirjoittama kappale tästä päivästä.


 Another lonely Valentine's Day
I can't believe that things turned out this way
And though I hate to see you go
I know it must be so
Another lonely Valentine's Day

Nobody will break your fall
All for none, yeah, none for all
Nothing's so cruel as the truth
Join the Festival of Fools

tiistai 11. helmikuuta 2014

Suomen Armeijasta Nimimuutoksen Kautta "Joy Division" ("Tee työtä, jolla on tarkoitus")

Lukijat kertovat: "Harrastin armeijassa seksiä yli 30 miehen kanssa"


Suomen armeija on ajautunut tillaan, jonka vuoksi sen nimen voisi muuttaa kansainvälisesti ymmärrettäväksi "joy divisioniksi" (ilodivisioonaksi) - sillä jos aiemmin sanottiin, että sivarit laitetaan pyllistämään etulinjaan mekot päällä, joita he sitten vihollisen hyökätessä voivat nostaa, niin enää heidän ei tarvitse vaivautua. Tämä siksi, koska viimeisimmän tutkimuksen mukaan, maamme toivot ja puolustajat,  nämä urhoolliset naisrambot, ovat "kunnostautuneet" tavalla joka ei olisi edes normaalille sotamiehelle mahdollinen.

Lisättäkööt nyt tähän skandaaliin vielä erään minua innoittaneen, jo edesmenneen kirjailijan, lehtimiehen ja sotaveteraanin nimeltä Veikko Ennala todistus. Tämä mies kun sai sotakirjeenvaihtajana nimittäin sapiskaa siitä, että kirjoitti ihan liian synkkiä ja realistisia kuvauksia siitä mitä on sotiminen - asia, jonka jo jokunen saattoi tietääkin.

Mutta vähemmän tunnettu juttu olikin se, että hän kertoi muutoin suuressa arvossa pidettyjen lottiemme vähemmän mairittelevista ja kunniallisista teoista. Nimittäin, hieman kuten tämäkin armeijatutkimus osoittaa, niin naisten hypergamiaa ja rationalisointihamsterin kautta mankeloitua, "avuttoman ja ajautuvan", mutta teoistaan huolimatta "oikeasti siveellisen ja kiltin" ikuisen uhrin statuksensa hyväksikäyttöä tapahtuu, vieläpä siinä määrin että voimme sanoa ettei edes armeijan kaltainen ympäristö estä kullikarusellilla ratsastamista. Nimittäin mitä Ennala pääsi todistamaan, oli se kuinka myös lottamme kävivät päällystön astuttavina sodan aikana (jos yhtään lohduttaa, ei heidän jälkeläisensäkään ole siitä miksikään muuttuneet.) Tietenkin tälläisen kertominen yleisessä mediassa olisi ollut, lievästi sanoen, moraalia laskevaa sillä ei se järin reilulta tunnu että lotan oma (rivi)mies on ottamassa isänmaan nimissä luotia otsaansa, samalla kun lotta itse on ottamassa - käytääkseni inttilingoa - "lepoasennossa" hieman toisenlaista kutia päähän, mutta myös perseeseen (tuskinpa kukaan sanoo, että jokainen lotta niin teki, mutta ongelma onkin se, että ylipäänsä sitä tapahtui!).

Ja mitä sanoin ajautuvan uhristatuksen ja rationalisointihamsterin hyväksikäytöstä, niin sanottakoon vielä se, että aikoinaan itse Freud antoi vastaavasta hyvän esimerkin eräässä kirjassaan.

Tässä esimerkissä siis nainen oli haastanut väkisinmakaajansa oikeuteen, saaden tietysti korvauksia. Lähtiessään oikeudesta, nainen joutui ryöstöyrityksen kohteeksi, mutta kun ryöstäjä yritti kiskoa naiselta tämän käsilaukkua kädestä, nainen taisteli vastaan ja sai pidettyä laukkunsa.

Tuomarin kuultua tämän, hän perui tuomion, ja sanoi että tuo todisti ainoastaan sen, että jos nainen olisi pitänyt yhtä hyvin huolta kunniastaan, kuin rahoistaan, olisi hän säästynyt raiskaukselta.

Entä nykyisenä aikana kun simputukseen kiinnitetään suurikin huomio?

Ah, valituksia ei kuulu, mutta mässäilyä intti-irstailusta voimme kuitenkin lukea näiden naisrambojen toimesta iltapäivälehdistä.

Seuraavassa vielä oppikirjatapaus edellä kerrotusta - huomaa myös kaikki tunnetuimmat rationalisointihamsterin iskulauseet:

Ennen armeijaa olin melko hiljainen ja tunnollinen tavallinen tyttö pitkässä seurustelusuhteessa. Armeija muutti kaiken. Kaikki alkoi jo p-kaudella, kun olosuhteet ajoivat intiimiin tilanteeseen erään alikersantin kanssa. Koska seurustelin, tämä musersi minut, sillä en kuvitellut pettäväni armeijassa. Hiljalleen ajauduin eri miesten kanssa useammin seksiin mitä oudoimmissa paikoissa, joskus ehkä hieman vastoin tahtoanikin.
AUK:ssa aloin saada aika suoria ehdotuksia myös skappareilta. Sitten se tapahtui. Eräs skappari joka pystyi vaikuttamaan asemaani, kutsui huoneeseensa juttelemaan mitä tavoitteita minulla oli. Ei mennyt kauaa kun hän vain katseella kysyen tarttui minuun ja harrastimme seksiä hänen huoneessaan. Tilanne oli outo, sillä hän oli naimisissa ja paljon minua vanhempi. Aloin saada outoja katseita kasarmilla. Tämä oli muutamille muillekin tytöille kasarmin arkea.
Nyt siviilissä koen häpeää, enkä enää voi ajatella seurustelevani. Tapaan vielä satunnaisesti intissä tapaamiani miehiä yhden illan juttujen merkeissä. Harrastin seksiä palvelusaikanani yli 30 miehen kanssa, yhden kanssa vain kerrallaan tosin. Yleensä miehet olivat korkeammassa asemassa ja ehdottivat tätä itse, joskus aloite tuli minulta. Ehkä kerran tai pari koin, että minua pakotettiin, mutta toisaalta painostavat tilanteet armeijassa ajoivat joskus siihen. Ja koskaan näistä ei puhuttu. Se vain tapahtuu.
- Alikersantti-A

Mikä on tarinan opetus?

"Tee työtä, jolla on tarkoitus"!

(Ja kuten nyt huomaat, niin intti epäilemättä on naisille yhtä "raskas" kuin miehille, ainakin jos miehiksi lasketaan vain upseeriston miehet - zing! Toisaalta, voidaan sanoa, että jos jo nyt maamme maine huorahtavimpana maana on hyvin tiedossa ympäri maailmaa, niin mitä sitä nyt puolusutusvoimienkaan mainetta säilyttämään.)


maanantai 10. helmikuuta 2014

5 Esimerkkiä Miksi Feminatsi Ei Pysty Väittelyyn

"Mies harkitsee laskua loivaa", lausui Juice Leskinen mojovassa kappaleessaan Sietämätön mies. Me taas haemme viikkoon loivan laskun (alun), vaihteeksi ja pitkästä aikaa, tälläisellä videokatsauksella.

Video on viihdyttävä, mutta myös opettavainen - niin miehille kuin naisille, jotka haluavat kehittyä.

Viihdyttävä puoli tulee ilmi videota katsoessa, mutta kerään tähän alle, tekstimuotoon, nuo otsikon lupaamat 5 mainintaa. Ne, jotka lukeutuvat sarjaan: asiat ja ilmiöt joiden vuoksi  naisia ei oteta tosissaan, ja miksi misogyniaa esiintyy.


Mitä siis tämänkin videon "uniikki lumihiutale" tekee, on sen minkä feministisesti valveutuneet naiset yleensä aina tapaavatkin tehdä:

1. Jatkuva päälle huutaminen
2.Chewbacca-puolustus/hyökkäys. Asiaan liittyvien ja liittymättömien litanoioiden
huutamainen, ja vielä täysin satunnaisessa järjestyksessä. (Apina joka viskoo raivoissaan muita ulosteillaan-efekti).
3. Ristiriitaisuudet ja argumentointivirheet. Jos feministit sanovat, että seksismi ei ole ok, tai ylipäänsä mikään siltä pohjalta tehty yleistäminen, aloittaa tämä neropatti heti seksistisellä ad hominem-huomautuksella, jonka mukaan tutkimus on väärä, sillä se on miesten tekemä. Ja jotta tämä ei olisi vielä tarpeeksi surkuhupaisaa, sanoo tämä materialistisemman sukupuolen edustaja, että ne ovat miehet jotka ovat kiinnostuneita materiasta, kun me tiedämme että köyhistä miehistä sinkkuina
on vajaa puolet, mutta rikkaista 2% - se miten kalliiseen pukuun pukeudut, tuppaa määrittämään
sen kenet hypergamisen sukupuolen edustajan pääset riisumaan. Länsimaisen yhteiskunnan rappio, ja kansallinen tappio hajota ja hallitse-sodassa, on naisten harjoittama hypergamia. Se ehkä takaa haaremeita yläluokalle, mutta lopulta merkittävät tappiot kansallisen yhtenäisyyden ja luokkatietoisuuden kysymyksessä.
4. Ärsyttävä naukuva ääni. Ok, tämä nyt ei ole suoranaisesti henkinen ominaisuus, mutta hysteerinen ulvominen ei ole sivistynyttä keskustelemista. Se ei ole oikeassa jolla on kovempi ääni, vaan se joka on todennäköisesti ns. psykologisesti köysissä. (Iso Hyvä Kirja sanoo: Nainen vaietkoon seurakunnassa, jo tästäkin syystä voidaan sanoa että kun naisen ääni rupeaa löytämään tiensä kipurajoille, on se merkkinä siitä, etttä olisi aika olla vaiti ja mennä jäähylle. Sillä eikö tämä samainen kirja myös tapaa sanoa, että tyhmäkin vaikuttaa fiksulta, jos vaan malttaa olla hiljaa?)
5. Puheenaiheen vaihtaminen. Kuten eräässä facebook-keskustelussani (kahta naista vastaan)
sen mainitsin, niin heti kun nainen huomaa että miehellä on pointti, alkaa
keskustelun suistaminen raiteiltaan (tästä maininnastani tosin tykkäsi eräs keskustelua seurannut nainen - go figure). Tämä on eräs piirre miksi naiset ovat kuin lapset jotka on otettu mukaan aikuisten juttuihin, mutta joille sallitaan tuoda tämä epäkypsä ominaisuus mukaan keskusteluihin. Siitä huolimatta heidät pitäisi ottaa vakavasti, ja jos ei oteta, niin lyödään pöytään naisviha-kortti - tämäkin haastattelu loppui siihen kun feministi "ownattiin" kylmällä faktalla. Tämä siksi että feministinen yhteiskunta toimii naisen perspektiivistä käsin, jolloin tunteet (sen tasa-arvoisemman sukupuolen) ovat tärkeämpiä kuin faktat. Paitsi jos olet mies, silloin sinulla ei ole tunteita, ja jos on niin olet homo. Tuplastandardit pätevät siis tässäkin.


Lapsianalogia on loistava tapa kuvata feministin logiikkaa

(Voisin lisätä vielä tuohon listaan vielä kohdan 6. Oma lehmä ojassa - asia mikä selviää kun katsoo videon loppuun - naisilla tuntuu abstraktin ajattelun hallitsemisen lisäksi olevan mahdotonta ymmärtää, miksi kukaan voisi ajaa mitään asiaa mikä ei kosketa välittämästi heitä itseään. Etenkin kun puhe on modernista, vahvasta naisesta, joka ei tarvitse miestä, vaan hänen maksamansa elatusavun, mikä on käytännössä ilmainen lounas, ja ylläpitokorvaus naiselle, vain siksi koska on nainen.) 

Bonus:

Sukupuolikortti nousee usein esiin, kun nainen häviää politiikassa

perjantai 7. helmikuuta 2014

Kootut Adressit ja Aloitteet osa 1

Arvelin että tämä olisi aika kova sana.

Nimittäin, jo erittäin varhainen Täydellisen Järjestelmän aatteen ajatus oli, että jos ette voi vaikuttaa eduskunnasta käsin, on vaikutettava yksilö- ja yhteisötasolta niin pitkälti kuin mahdollista - tämä koskee kannanottoja, äänestämistä ynnä kaikea muuta, aina niin kauan kunnes lopullinen, vallankumouksellinen voitto on saavutettu.

Siispä, on tullut aika vaikuttaa vaikuttajistoon.

Tulevaisuuden tasa-arvoinen asevelvollisuus

Haluamme palkkatyötä, emme pakkotyötä!

Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Sähkön siirtohintaa ja sähköveroa alennettava !

 

 

torstai 6. helmikuuta 2014

Tapaus Wallinheimo vs. Pelkonen

Sinuhe Wallinheimo edustaa poliittisesta korrektiuudesta - tuosta massakontrollin aseesta - vapaata tervettä järkeä. Tuohan oli ihan loogista mitä Wallinheimo, todellisena asiantuntijana (ex-jääkiekkoilijna mm.) sanoi. Hitto vie, kyllähän nyt julkihomo, alastomia miehiä täynnä olevassa pukukopissa, on ihan sama asetelma, kuin että minä olisin alastomien naisten täyttämässä pukukopissa tiirailemassa, että mitähän meheviä pikku puskia sieltä löytyy.

Entä sitten Jaana Pelkonen, joka käytti tilaisuutta hyväkseen, ja puukotti oitis puoluekaveriaan selkään? Pelkonen edustaa tässä paletissa poliittista broileria. Tiedäthän sen klassisen, kokoomuslaisen silmänkääntötempun? Sen nätin, poliittisen kamikazeohjuksen käyttämisen, jossa siis Pelkonen lapsekkaan innostuneena laitetaan laukomaan niin kansaa kutkuttavia ja myös osuviakin huomioita esim. holhouspolitiikkaa vastaan - jotain mistä kukkahattutädit pahastuisivat, etenkin jos kuulisivat ne joltain kannattamaltaan porvarillisten arvojen kokoomuslaiselta; siltä jolla on aina ollut "jakaus luotettavasti oikealla puolella". Mutta toisaalta, Pelkonen myös laukoo näitä kokoomusnulikoidenkin suosimia, enemmän tai vähemmän sosiaalidarwinistisia uudistusehdotuksia. Unohtamatta tietenkään poliittisen korrektiuuden vaatimaa, moniarvoisuuden ilosanoman julistamista, niin sanoissa kuin teoissa.

Miksi näin? Siksi, että se on kätevä kepillä jäätä-käytäntö.  Nimittäin näin kaikki hyvä huomio sataa puolueelle, kun taas sammakot voidaan luokitella irtisanottujen lausuntojen mappi Ö:hön, jolloin moinen käytöskin menee "edustajan poliittisen kokemattomuuden piikkiin, sillä ei kai nyt meillä tuollaista ääneen sanota!".

Saapa nähdä miten käy Sinuhe Wallinheimolle, saako hän armon "keisarin vaatetuksesta vihjailusta", vai todetaanko virallisen totuuden totuuskomissiossa, että tälläinen peli ei vetele? 

Kommentti: Kaksi miestä – kaksi reaktiota

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Satu Hassi Näyttää Mallia

“Perussuomalaiset haluavat näyttää yhtä miesvaltaisilta kuin ovatkin”

Tuplastandardit - tuo klassinen, mutta välttämätön massakontrollin ase.

Näemmä sen eräs tärkeimpiä psykologisia liipasimia on projisointi.

Muistamme vielä miten Satu Hassi itse näytti osaavansa kaikki feministien klisheet, kuten naisviha-kortin käytön heti kun siihen vain tilaisuus tulee (eli, muut vihaavat häntä ja kaikkia maailman naisia, kun tämä keski-iän ylittänyt, hemmoteltu pikkutyttö, ei saa tahtoaan läpi) - mikä tietysti sopii hyvin tähän suhtautumiseen, on myös se feministeille ominainen totalitaristinen ja antidemokraattinen asenne, jossa demokratia toimii vain niin kauan kunnes "enemmistö on väärässä"

Satu Hassi pillastui äänestystappiosta – syytti enemmistöä naisvihaajiksi


Siispä on vain loogista nokkia Perussuomalaisia käytännössä siitä, että heillä henkilön valintaan ei vaikuta sukupuoli, vaan se mitä henkilö osaa.

Vihreillä sitä vastoin merkkinä tasa-arvosta, on seksismi, joka suosii naisia.

Emmehän unohda sitä klassista: “Eduskuntaryhmämme 14 jäsenestä 9 on naisia. Myös muun muassa kaikki ministerimme ja eduskuntaryhmämme puheenjohtaja ovat naisia. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että nainen on puolueessamme erinomaisen tasa-arvoinen.”
- Heli Järvinen (vihr.)



Muuten, duunarivalintaa pidän myös muutenkin poikkeuksellisen hyvänä. Sillä jos vihreät mädättävät puolueen gynosentrismillään, tekevät sitä myös punaiset kuten SDP ja Vasemmistoliitto

Tämä merkitsee sitten sitä, että mediasta voidaan seurata näiden mainittujen takinkääntäjä (aka. ensimmäisen rakkautensa unohtaneiden)-puolueiden kiukuttelua, sillä tämä tulos tulee lisäämään persujen kannatusta.


tiistai 4. helmikuuta 2014

HUOMIO: Yellowstonen Supertulivuori Osoittanut Purkautumisen Merkkejä!

Supertulivuoren purkautuminen aiheuttaa käytännössä ydintalveen verrattavan, melko apokalyptisen tilan, jonka jälkeinen tila tietää melko hidasta, tuskaisaa kuolemaa.

 Yellowstonen kalderan suuri purkaus saattaisi merkitä monien lajien sukupuuttoa, sekä miljoonien ihmisten kuolemaa.[4] Purkausta edeltäisivät voimakkaat maanjäristykset, ja laavaa nousisi maan pinnalle. Lopulta supertulivuori purkautuisi ja nostattaisi maan ilmakehään suuren määrän kaasuja ja tuhkaa, jotka yhdessä muodostaisivat ilmakehään peiton. Auringosta tuleva säteily ei kykenisi läpäisemään tätä peittoa, jolloin Maapallon lämpötilat laskisivat äkillisesti. Seurauksena olisi ydintalvi, joka johtaisi uuteen jääkauteen. Jo itse purkaus luultavasti tuhoaisi paljon maata ja eliöitä, mutta ydintalven kylmyydellä ja siitä seurauksena olevalla nälänhädällä olisi katastrofaalisemmat seuraukset. Ensin purkaus vaikuttaisi vain Pohjois-Amerikkaan, mutta leviäisi nopeasti koskemaan muutakin maailmaa. - Wikipedia

Eräs mikä tuon tilan voi tuoda meille, on Yellowstonen supertulivuori, joka nyt on osoittanut ennen näkemättömiä aktivoitumisen merkkejä.

Taustaa: Mittaukset aloitettiin vuonna 1923. Ja tähän mennessä huomattavimman muutokset kalderan "lattian" nousussa tapahtuivat aikana 2004-2008, jolloin nousema oli n.7,5cm vuosiluokkaa. Tämä oli yli kolminkertainen nousema verrattuna mihinkään aikaisempaan mittaukseen. Mutta jo vuoden 2010 lopulla, huomattiin merkittävää hiljentymistä tässä kehityksessä, ja saatettiin huokaista helpotuksesta.

Mutta nyt on tilanne toinen.

Kohteessa B944 (klikkaa nähdäksesi kartan) on siis havaittu purkaukseen viittaavaa aktiviteettia. Tämä poikkeuksellisen voimakas aktiviteetti siis alkoi 1. syyskuuta, klo 12 iltapäivällä (MST), jatkuen yhä pahentuen aina 2.2.2014 saakka!

Jos asia halutaan ilmaista hieman kiertoteitse, on aktiivisuutta mittaavasta seismometrisestä printteristä loppumassa sininen, musta ja vihreä muste.

No, jos jotain hyviä puolia haetaan tästä mahdollisesti pian alkavasta maailmanlopusta, on se siinä, että toukuussa aloitettava pedonmerkinjakokampanja, joka kohdistuu vastasyntyneisiin, luultavasti ei pääse silloin toteutumaan.

Vielä palatakseni Yellowstonen kehitykseen, otetaan esille seuraava uutinen.

Large magma reservoir gets bigger


Eli sen, että magmasäiliöt ovat kasvaneet suuremmiksi, mutta että enemmän kuin purkausta, meidän tulisi pelätä maanjäristyksiä jotka ovat se suurempi geologinen riskitekijä.

Voidaan sanoa että se tieto hieman lohduttaa, mutta ongelmana on se, että se ei lohduta kun katsoo alueen läheisiä maanjäristysaktiviteetteja:

1.9 2014/01/31 09:55:29 44.798N 110.540W 4.4 30 km (18 mi) SSE of Gardiner, MT
1.1 2014/01/31 07:35:32 44.578N 111.145W 9.2 10 km ( 6 mi) SSW of West Yellowstone, MT
1.7 2014/01/31 06:25:39 44.834N 110.536W 6.9 26 km (16 mi) SSE of Gardiner, MT
1.2 2014/01/30 21:16:01 44.718N 111.203W 10.7 10 km ( 6 mi) NW of West Yellowstone, MT
1.9 2014/01/30 17:21:11 44.815N 110.532W 3.9 28 km (18 mi) SSE of Gardiner, MT
1.8 2014/01/30 15:02:27 44.807N 110.525W 6.9 30 km (18 mi) SSE of Gardiner, MT
1.8 2014/01/30 11:43:19 44.806N 110.540W 2.2 29 km (18 mi) SSE of Gardiner, MT
1.8 2014/01/30 09:42:11 44.812N 110.535W 4.9 29 km (18 mi) SSE of Gardiner, MT
1.4 2014/01/30 04:11:36 44.798N 110.537W 7.9 30 km (19 mi) SSE of Gardiner, MT
2.0 2014/01/30 04:11:35 44.808N 110.530W 7.4 29 km (18 mi) SSE of Gardiner, MT
1.8 2014/01/30 03:57:10 44.817N 110.533W 10.1 28 km (18 mi) SSE of Gardiner, MT
2.4 2014/01/30 01:40:35 44.807N 110.522W 11.8 30 km (18 mi) SSE of Gardiner, MT
2.2 2014/01/29 23:57:03 44.398N 110.615W 1.8 49 km (30 mi) SE of West Yellowstone, MT
1.5 2014/01/29 23:43:29 44.405N 110.628W 1.9 47 km (29 mi) SE of West Yellowstone, MT
1.3 2014/01/29 23:39:18 44.375N 110.636W -0.3 49 km (30 mi) SE of West Yellowstone, MT
1.4 2014/01/29 23:33:12 44.401N 110.627W 2.3 48 km (30 mi) SE of West Yellowstone, MT
1.5 2014/01/29 18:29:59 44.801N 110.544W 4.3 29 km (18 mi) SSE of Gardiner, MT
2.3 2014/01/29 01:11:08 44.600N 110.153W -3.4 49 km (31 mi) SSW of Cooke City-Silver Gate, MT
1.5 2014/01/28 04:39:47 44.815N 110.528W 7.3 29 km (18 mi) SSE of Gardiner, MT
1.4 2014/01/27 19:44:29 44.747N 110.780W 6.2 27 km (17 mi) ENE of West Yellowstone, MT


Tilastojen penkojille lisää lähdemateriaalia:


Lake, Yellowstone Park, WY (LKWY) (Seismometer is active)

Kartta kaikista porausrei'istä


 *** FLASH *** INDICATIONS OF SEVERE EARTHQUAKE / ERUPTION AT YELLOWSTONE NATIONAL PARK

maanantai 3. helmikuuta 2014

"Huonosti Käyttäytyviä Naisia" - Ne Eturyhmien Luopionaiset, Jotka Eivät Pysyneet Massakontrollin Ruodussa

Eräs ilmiö mistä Fundamentti on julkaissut paljon esimerkkejä ja tietoa, on massakontrolli.

Yksinkertaisin esimerkki siitä on Pohjois-Korea, maa jossa vuoden 2013 marraskuussa teloitettiin 80 ihmistä, joista osan suurin rikos oli se, että he katselivat kiellettyjä televisio-ohjelmia.


"I must say I believe, or fear, that taking the world as a whole these things are on the increase. Hitler, no doubt, will soon disappear, but only at the expense of strengthening (a) Stalin, (b) the Anglo-American millionaires and (c) all sorts of petty fuhrers of the type of de Gaulle. All the national movements everywhere, even those that originate in resistance to German domination, seem to take non-democratic forms, to group themselves round some superhuman fuhrer (Hitler, Stalin, Salazar, Franco, Gandhi, De Valera are all varying examples) and to adopt the theory that the end justifies the means. Everywhere the world movement seems to be in the direction of centralised economies which can be made to ‘work’ in an economic sense but which are not democratically organised and which tend to establish a caste system." - George Orwell vastauksena kysymykseen, miksi hän kirjoitti "massakontrollin klassikon", dystopiakirjan 1984

Tietenkään Suomessa massakontrolli ei ole ihan näin jyrkkää, vaan täällä se tapahtuu yleensä siten, että tehdään yhtä ja sanotaan toista - ensiksi mainittu mielellään vielä kaikessa hiljaisuudessa, jotta jälkimmäiseen verratessa ei ristiriidaksi kutsuttu kontrasti ole liian suuri. (Tuplastandardit ovatkin erityisen tärkeä massakontrollin ase.)

Eräs mikä on tärkeä muistaa tässä yhteydessä, ovat ns. eturyhmät.

Eturyhmiin kuuluminen tietää etuoikeuksia, mutta nämä opportunistit puhuvat niistä vain oikeuksina.

Tällöin esim. "moniarvoisuus" merkitsee kahta asiaa; nihilismiä jolloin kaikki arvot nollataan, tai sitten massakontrollin tuplastandardien kautta se merkitsee sitä, että käytännössä eturyhmät ajavat itsekkäästi etujaan ja peruskansan eli enemmistön tulee joko aktiivisesti tai passiivisesti auttaa heitä siinä.

Mihin tätä tarvitaan, on siis siihen että massoja kontrolloidaan "virallisen totuuden" alaisuuteen.

Tästä pohjustuksesta pääsemmekin itse asiaan.

Kyse on siis eräästä eturyhmästä, eli naisista, jotka koko kansan verivihollinen eli feminismi luokittelee vähemmistöksi (puolet ihmiskunnasta on heidän mukaansa vähemmistö), jolloin tämä sama hemmottelu ja vapaamatkustaminen koskee heitäkin.

Olen miettinyt, että mitä tapahtuu jos kuitenkin joku näistä eturyhmistä ratkeaa ruodusta, ja arvostelijoiden tapaan sanoo jotain negatiivista niistä kuuluisista keisarin vaatteista.

No nyt vastaus on selvinnyt.

Virallinen totuus on superego, joka viime kädessä on se tärkein, jolloin eturyhmäläinen ns. astuu tasaiselle ja luopuu etuoikeuksistaan ja asettuu - yleensä totuuden - nimissä itse massakontrollin aseiden teloituskompanjan eteen tällöin.

Tässä puolestaan auttavat tuplastandardit, ja siksi on ihan tavallista jos äkkiä kuulet feministinaisilta rasistisia ja misogynisiä huutoja, ja tämä on myöskin se kun suvakit vetävät kukkahatut syvempään päähän, ja rupeavat viskomaan kiviä sen maahanmuuttajan päälle joka tohtii myöntää että kyllä se olisi jokaisen etu ja ihan nätisti tehtykin, että maassa oltaisi maan tavalla.

Danish Muslim Apostate Faces Hate Speech Charges


Nyt kuitenkin aiheenan on naiset, joita voisin kutsua esimerkillisiksi luopionaisiksi.

He osoittavat esimerkillään, että meillä on yhä toivoa nais-sukupuolen suhteen, ja juuri he ovat niitä naisia jotka voivat kutsua itseään vahvoiksi ja itsenäisiksi - tosin kun tähän mennessä sellaisiksi ovat itseään kutsuneet pääsääntöisesti järjestelmän hemmottelemat paskiaiset.

Otan nyt muutaman esimerkin mitä tulee naisiin, ja pohjoismaalaiseen suvaitsevaisuuteen.

Tapaus Tanskasta

Firoozeh Bazrafkan on syytettynä islamophobiasta - vaikka itse hän edustaakin etnistä vähemmistöä.

Many Things Rotten in Denmark


Why can't we admit we're scared of Islamism?


Tästä pääsemme kotoiseen Suomeen, jossa on kaksi mainninnan arvoista tapausta, ja melko ajankohtaista tapausta.

Suomi: Bubbling Under

Aloitetaan "ongelmatapauksesta", joka menee bubbling under-kategoriaan.

Fija Saarni.

Kyseessä on maahanmuuttajataustainen, vihreisiin lukeutua nuori nainen, jonka mielipiteet voivat yllättää monet.

Hyvänä esimerkkinä seuraava, viimeisin teksti:

Sananen kaksi rasismista

Mikä mainiointa, voi tekstin kommenteista havaita, miten suvaitsevat saapuvat suvaitsemaan tätä poliittisen epäkorrektiuuden kanssa flirttailevaa naista.

Mutta mitä "suvaitsevaisuus" siis tässä yhteydessä merkitsee, on erityisen  alentuvainen suhtautuminen häneen, kuin hän olisi pieni ja täysin omiin ajatuksiin kykenevä lapsukainen, jonka sarvipäiset ja ihmisiä keskitysleirelle hihamerkeissä lähettelevä "Hirvisaari-Eronen-akseli" on aivopessyt puhumaan höpöjä, kuten että "Suomalaisten jatkuva pilkkaaminen ja syyllistäminen saisi loppua" ja että "onko olemassa valtiota jossa sitä [rasismia] ei olisi?" - tälläinen ulostulo on ehdottoman rangaistava teko suvaitsevaisuuden maailmassa.


Suomi: Suvaitsevaisuuden kyllästämä oikeusvaltio

Anu Palosaari.

Tämä suomalainen nainen onkin epäilemättä ehtinyt kaikkein pisimmälle, ja hän epäilemättä on myös astunut merkittäville varpaille, sillä häntä odottaa nyt "tuntuva sakkorangaistus tai vankeutta".

Nyt, jos kursivoitu oikeusvaltio on hieman sarkastinen toteamus, niin myös oikeusvaltion sananvapauskin on hieman hassu oikeus, sillä sekin on massakontrollin alaisen "sinun täytyy edustaa oikeaa totuutta, niin saat sanoa mitä mieleen juolahtaa"-sananvapautta.

Anua tämä oikeus ei koske, vaan hänelle jää tyytyminen rajoitettuun sananvapauteen - asiaan joka istuu hyvin suvaitsevaiston järjestykseen; saat olla mitä mieltä tahansa asioista, ja jopa sanoa sen ääneen, mutta sinun on oltava meidän kanssamme samaa mieltä. (Kannattaa muistaa, että hänen rikoksensa ei vain ole maahamuuttomädättäjien haastaminen, ei! Vaan hän myöskin on sanonut "ei" feminismille - tämä tekee hänestä poikkeuksellisen vaarallisen tapauksen).

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin olen kuullut jopa sellaista suvaitsevaisen suusta, että pedofiliahan ei ole sinänsä rikos, että jokainen saa himoita lapsia ja heidän sodomointia, mutta kunhan ei vain toteuta asiaa.  Mutta samainen taho räkii myrkkyä oitis kun joku sanoo vaikkapa jonkun mamukriittisen kommentin.

Olenko minä ainoa jonka mielestä termi suvakkikaan ei enää riitä tässä yhteydessä?

Kun katson seuraavaa syytelistausta, minkä pohjalta Palosaarta ollaan marssittamassa lankulta, niin ei voi kuin olla ihmeissään (VAROITUS: seuraavan lukeminen tapahtuu omalla vastuulla, ja on tässä siksi että jokaisen tulee saada tietää mistä jutussa on kyse, sillä eikö se ole oikeusvaltion edellytys, että syytetyllä on oikeus antaa lausuntonsa? Puhumattakaan nyt yleisestä sananvapaudesta - kansalla on oikeus tietää. Jos sitä vastoin uskot että olet vaarassa kokea hillitöntä kiihottumista, niin sulje silmäsi, korvasi ja suusi, tai masturboi tai hakeudu ammattiauttajalle).

War and Peace and...


Ensinäkin, olen yllättynyt, että tuo on mennyt edes syyteharkintaan.

Toiseksi, olen erittäin pettynyt ja yllyttynyt jos asiat on jo sillä totalla, että tuosta jotain tuomioita tulee.

Otetaan nyt pari pointtia. 

Onko meidän käsitettävä tältä pohjalta asianlaita nyt niin että:

Jos sinä näet muslimin vievän lapsivaimon vihille, profeetan hadithilaista esimerkkiä noudattaen, ja sanot että se on pedofiliaa, olet silloin vihapuhuja joka kiihottaa kansanryhmää vastaan, ja rikkoo toisten uskonrauhaa? Eli pedofilia ei ole tällöin enää noteerattava, paha asia? Itse asiassa, käytännössä pedofilia lakkaa tällöin edes olemasta rikos, vain jos harjoitat siihen viittaavaa toimintaa tietyn uskontunnustuksen nojalla?! (Tästä syystä nämä reguloijat pyörivät kuin väkkärät, sille he tietävät että totuus on se, että jos sanoo että "niin ei saa sanoa, koska sellaista ei oikeasti tapahdu"; on sen väittäjä joko valehtelija tai muuten vain tietämätön - asia mikä ei haittaa, vain jos elää "virallisen totuuden" alaisuudessa, jolloin massakontrollin aseeksi jää enää yritys vaientaa se toisinajattelija, joka ei osaa olla hiljaa).

Nyt voisin käyttää sitä kukkahattutätien suosimaa lausahdusta: Eikö kukaan ole ajatellut lapsia? 

Sama pätee vaikkapa raakaan halal-teurastukseen. Mitä sinä voit sanoa teurastuksesta, jossa eläimeltä viilletään kurkku auki, ja sen annetaan potkia verensä pihalle? Onko tällöin esim. ne herkemmät ja eläinrakkaimmat katsojat, mm. vihreät hippitytöt, jotka syövät juuria ja lehtiä, ja eivät koske edes hunajaan "sillä mehiläisillä on sielu ja heidän työnsä riisto on vääryyyttä", myöskin syyllisiä suvaitsemattomuuteen? Ihan kuten se, joka ilmaisee kantansa tuohon groteskiin aktiin?

Olemme menossa kohti hulluutta, ellemme jo isolta osin ole siinä.

Nyt yritetään vaientaa viimeiset terveen käsityksen äänet.

Minä sen sijaan sanon, että tämä olkoon merkki siitä että olemme siirtymässä kohti voittoa.

Gandhi sanoi: ensiksi he sivuuttavat sinut, sitten ne nauravat sinulle, sitten ne taistelevat sinua vastaan, ja sitten sinä voitat. 

Me olemme edenneet naureskelusta vakavaan taisteluvaiheeseen.

Seuraava maali on lopullinen voitto. Ja se on meidän voitto.


PS. Vielä lopuksi sellainen ehdotus, että jos Anu saa tästä sakot, niin voisi olla harkinnan arvoinen idea  pistää pystyyn keräys, jolla ne maksetaan?

Sillä, jos he yrittävät pelotella, hajottaa ja hallita meitä, me yhdistymme tällöin entistä tiiviimmin.

Valinta on meidän