torstai 3. huhtikuuta 2014

"Kestävyysvaje" on Oikeasti Totuusvaje (& osa kansainvälisestä pyramidihuijaksesta)

Johdannoksi yksi ulostulo maailmalta:

Bank of England tuli ulos kaapista


Entä mitä tapahtuu Suomessa?

Meillä vaelletaan unessa ja orjuudessa.

Kokoomuslainen yritys kansainvälistää (kansallistamisen vastakohta tässä tapauksessa)
Suomi - jos ei muuta kuin pala palalta - osaksi kansainvälisen kapitalistin yhteisöä
jonka juuret ulottuvat kansainväliseen keskuspankkiin ja Wall streetille, jatkuu.



Suomen heikentäminen siten, että luottoluokitus laskee A kerrallaan, johtaa puolestaan
samaan päämäärään; IMF merkitsee velkavankeutta ja sitoutumista kapitalistiseen shokkihoitoon.

Tästä onnistuneesti irtautuneita maita ovat Unkari ja Islanti, jonka malli on suoranaisen esimerkillinen.

Kun taas jäljet johtavat sylttytehtaalle, kun haetaan syitä tälle hulluudelle mille koko kansa verovaroineen on alistettu:

Kreikka-lainoilla syntyi tähtitieteellinen voitto: jopa 439 %

Nyt, on varmasti turha kysyä, muuta kuin retorisessa mielessä että miksi tämä muhkea voitto ei näy sinulla, minulla eikä Suomen kansalla?

Siihen pystyy kapitalistinen eliitti jolla on rahaa millä pelata - kerron edellä lisää myös siitä, että miksi he tietävät pelata tätä peliä.

Meillä on valta väärissä käsissä, ja kansa massakontrolloitu roboteiksi jotka tekevät
kuten pahan paimenen ehdollistamat lampaat. Heräily tapahtuu, ja mitä enemmän
tätä verkkaisesti ja ujosti oikeuksiaan puoltavaa kansaa potkii, ja mitä enemmän
se tuntee karvaiset, pitkäkyntiset kädet taskuissaan, sen paremmin se kuitenkin herää.



Vahinko kuitenkin on jo sattunut kehysriihipetoksessa.

Kuvaamani kehityspäämäärä on aktivoitu osaltaan sen myötä.

Kokoomus haluaa jälleen, uuden siivun vähempiosaisten tuloista!

Tämä puhuminen ja tarve itkeä kestävyysvajeesta on kapitalistisen allianssin tapa rankaista hyvinvointiyhteiskuntaa ja antaa viesti; näettekö nyt miten mahdoton se on?

Vaikka todellisuudessa kaikki hyvinvoinvaltion toimimattomuus ei ole muuta kuin sitä, että sitä ei ole vielä tarpeeksi, sen sijaan että sitä olisi liikaa.

On ymmärrettävä, että kun kapitalismin kätyri poraa hyvinvoinnin puolesta, että hän ei toki ole siitä huolissaan, vaan ainoastaan omasta edustaan - tällöin hän yrittää esim, oksymoronilla todistaa sitä, että hyvinvointivaltio olisi turha ja toimimaton. Ja että sen nakertaminen kapitalistien vastuuvapautuksin, muka olisi tie hyvinvointiin! Ei kapitalisti maksa palkkaa ja veroja vapaaehtoisesti. Ainoa syy miksi kapitalistin "luoma" hyvinvointi on hyvinvointia kansalle, on palkka, verot ja hyödykkeet. Kapitalisti vaan on niin pahasti ahneutensa sokaisema, että hän kuvittelee että hyödykkeitä voisi hankkia ilman palkkaa, tai että hyvää palkkaa päästäisi tavoittelemaan ilman järjestelmää joka perustuu veroille.

Mutta mitä siis jää kansalle?

Käsi ojoon, ja naamalle "annoin sulle tonnin setelin"-ilme.


Kestävyysvaje on valhe, sillä kapitalismiin kuuluu kriisit.

Tässä pääsemme takaisin siihen pointtiin, mitä tarkoitin kun kirjotin heistä jotka tietävät mitä ja milloin pelata. Ja jotka voivat tehdä sen, sillä heillä on millä pelata. (Esim. Eräs kuuluista ex-kommunisti, joka perehtyi kapitalismiin ensiksi sen kriittiseltä puolen, oli Björn Wahlroos)

Tätä voidaan käyttää joko valistuksena esimerkkinä, siitä miten mahdoton "tuolileikki" ja pyramidihuijaus kapitalismi on; se on yksinkertaisesti vain eräs taloudellisen järjestelmän kehitysaste, joka ehdoin tahdoin jumitetaan paikalleen, sillä pieni vähemmistö - jolla on rahan vuoksi myös valtaa - sitä haluaa, ja kiitos heidän henkilökohtaisten edunvalvojien (meidän kansanedustajiemme) tästä pidetään kiinni kynsin ja hampain - ette tule lukemaan siitä, miten hallitus yrittää keksiä keinoja luopua tästä järjestelmästä joka tuottaa onnettomuutta; he keksivät keinoja miten pitää sitä yllä hinnalla millä hyvänsä!

Sveitsi epäilee: Pankit manipuloivat valuuttakursseja


Mitä nyt tehdään on jotain käsittämätöntä, mutta kertomani perusteella "ymmärrettävää"; sillä niin totta kuin kapitalismiin kuuluu markkinatalous, jolloin luonnollisesti  ostovoima on tie pois lamasta, niin nyt se tukahdutetaan täydellisesti.

Ja syy siihen löytyy joko päättäjien kyvyttömyydestä /& edellä mainituista syistä.

Tämä kriisi kyllä menee ohi, ja tulee myös takaisin - riippuen miten vallankumoukselliset tuhot tästä jää. Tulin ennustaneeksi sen jo ennen tätä kriisiaikaa, kun aloitin poliittisen urani. Mutta nyt tämä teatteri tulee kansalle kalliiksi.

On kuin oltaisi laskettu sen varaan, että kun lähes sattuman varaisesti aloitamme joskus nousun, ja että nyt on pidetty huolta että se olisi mahdollisimman hidas ja vaivalloinen prosessi.

Miksi niin?

Mitä siis on määrä yrittää tällä kehityksellä, johon kuuluu budjetin kehysriihet, kestävyysvajeet, kiristykset, leikkaukset ynnä muut sellaiset?

Ne ovat shokkihoitoa, jolla on tarkoitus heikentää kansallista yhteiskuntaa ja lisätä sen riippuvaisuutta suurpääomasta. Se on eräänlainen kapitalistin vastaisku; jos velkavankeutta ja heikentyneitä mahdollisuuksia uhmannut hyvinvointiyhteiskunta aikoinaan nousi mielekääksi kilpailijaksi kilpailuyhteiskunnalle, josta hyötyivät vain harvat, on nyt yritettävä keinolla millä hyvänsä syventää lamaa ja siitä nousemista, ja valehdella "välttämättömyyksiin" vedoten, ja näin ollen vietellä kansan harmaat massat ansaan.

Kuinka luoda kestävyysvaje, ja hyödyttää vielä heitä joiden puppettina olemme - Kokoomuksen johtama Suomen hallitus

Suositeltavaa luettavaa:

MIKÄ IHMEEN KESTÄVYYSVAJE?

Vastakkainasettelu 2011 (Mitä Todella Tapahtuu vol I-III)

Ei kommentteja: