lauantai 17. toukokuuta 2014

Häivähdys Keväistä Ironiaa

Kevät rupeaa muistuttamaan hiljaksiin kesää. Niinpä allekirjoittanutkin piipahti kaupungilla, ja sen kaupungilla astelun sekä kevään kruunasi tietenkin punavihermustien mielenosoitus taannoisesta astalojupakasta. Näiden suorastaan rakastama kaksinaismoralismi kukoisti, kuin kevään kukkaset kedolla, kun heitä suojeli kolmen poliisiauton saattue, mikä oli aika osuva yksityiskohta poliisinvastaisessa mielenosoituksessa.

Ehkäpä seuraavana vuorossa ovat Kokoomus(nuoret), jonka edustajat saattavat mummoja teiden yli (huom EI potkaisemalla), huutaen oikeutta työttömälle ja rakkautta työläiselle (esim. "ehdoton ei ulkomaalaiselle halpatyövoimalle"). Sillä kuitenkaan työväenpuolueeksi itseään väittävä puolue ei voisi koskaan pitää äänestäjiään niin tyhminä ja epäkunnioitettavina, ettei oikeasti olisikaan työväen asialla?

Mikä tässä kevennyksessä kuitenkin on asiapuolena, on se, että jos ennen wanhaan oikea ja vasen siipi loivat edes jonkinlaisen kauhun tasapainon, niin nyt ne ovat löytäneet uuden, elitistisen kolmannen tien - itselleen.

Esim. mitä tulee ruuan ja juoman jakeluun, on duopolin ja Alkon olemassaolo on hyvä esimerkki siitä, miten toisaalta maassa hallitsee pääosin vasemmalla vaikuttava monopoli, mutta kapitalistimyönteisessä valtiossa on samalla mahdollista se, että täällä silti vallitsee monopolin oikeistolainen vastine eli kartellit.

Kansa taas on kahden tulen välissä, ottamassa sen mitä sille annetaan, tai itkemässä ja ottamassa.


Onkin ilmeisestä että vaatii aikamoista tuuria, ettei politiikko turmellu rahasta ja vallasta jonka hän saa, etenkin jos hän vuodesta toiseen saa niistä nauttia ja unohtaa täysin sen missä hänen juurensa sijaitsee. Joillakin näistä tosin on aina ollut kultalusikka ties missä, mutta se on laiha lohtu Mikä unohtuu ja mitä he eivät juuri enää näe on esim. sitä, mitä on tulla toimeen viikosta toiseen ja päivittäin joutua laskemaan sen kaiken kustannuksia. Vai miten monen kansalaisen tiedät nostaneet esim. itse palkkaansa tai kaveriensa palkkaa ihan tuosta noin vaan?

Kumpikin poliittinen siipi paljastui tuhon enkelin siiviksi

Etenkin tästä syystä kansan pitäisi myös löytää oma, radikaali kolmas tiensä, sillä näemmä kukaan muu ei tee sitä puolestamme.



Vaan nyt, antautukaamme keväisen viikonlopun ytimeen, jättäen ajatukset hautumaan, ja ironiset havainnot kutkuttamaan, muistaen Ryokanin ajankohtaista sikermää: ”Keväinen tuuli; pikku hiprakassa on kevyt astella”

Ei kommentteja: