perjantai 30. tammikuuta 2015

Kevennys: Todellinen YTM-Alfauros Soidinmenoisaan

Johdannoksi: YTM merkitsee siis ylempi tasoista miestä, ja että ihmisten maailmassa - jos määritelmän suhteen ollaan johdonmukaisia - alfauros voi olla vain jonkin asteinen yhteisön johtaja, jolla on statusta (esim. toimitusjohtaja). Onkin huomattavaa, että jännämies, alfauros ja YTM yhdistyvät toimitusjohtajassa useimmiten, eikä vähiten siksi että he kuuluvat eniten psykopaatteja sisältävään ammatiryhmään. Tämä ryhmä on myös sen ulkoisista tekijöistä huolimatta kaikista suosituin naisten hypergamisissa pariutumistottumuksissa.


tiistai 27. tammikuuta 2015

Kun Naisten Solidaarisuus Rakoilee, Pakenee Papu Nenuun Ja Hiekka

Sinne mihin ei aurinko paista.

Tällä kertaa mylläkän sai aikaan seuraava teksti:

Naisen nalkutus paranee panemalla

Mistä tämä sitten johtuu?

Naisen luonteen, myös kollektiivisen tuntien, on sanottava että eräs selitys on kollektiivinen paskatesti.


On naisen logiikalle täysin ongelmatonta, että sanotaan yhtä ja tehdään toista, jolloin myöskin ollaan aidon hämmästyneitä kun saadaan toivottua lopputulos. Tällöin sitten voidaan uhriutua, ja vollottaa kun miehistä ei ole mihinkään - he kun tekevät juuri sen, mitä naiset haluavat heidän tekevän.


Ja kun katsomme kommentteja, saa tämä teoria vahvistusta niistä:

 Vahva, itsenäinen, aikuinen nainen "tahtoo tulla otetuksi väkisin" kuin jokin esine??? Kirjoituksesi suututti. Voin jo kuvitella miten nämä "tossukat" rupeavat "ottamaan" eli käytännössä suorittamaan seksuaalista väkivaltaa. Tajusitko kirjoittaessasi mihin yllytät? - Nainen 77

Tossukat?

"Me emme ainakaan usko tuota tekstiä, vaan kuuntelemme jatkossakin feministejä" - miesfeministit
Onko nyt kiltin ja kunnollisen, naisilta aina kaikkeen lupaa kysyvän miehen kohdalla kyseessä naisista hyvä, vaiko huono ilmiö?

Tuo koko kommentti todistaa täysin koko tekstin pointin, sillä se paljastaa että miehiä kutsutaan tossukoiksi vain siksi, että he eivät käyttäydy kuten kiimaiset luolamiehet.

Näin ollen, vain ne aidot seksuaalirikollisen rajoilla tai rajan ylittävät luolamiehet saavat jäädä, ja tämä "paha tieto" tulee pitää pois sinipilleröityjen miesten ulottuvilta, jotta he kasvaisivat "aisurihautomkossa" kilteiksi ja kunnon miehiksi, jotka saavat elätettävikseen MA:nsa menettäneen naisen.

Muuten taas kommentit osoittavat täydellisesti sen, minkä Fundamentti on ilmaissut aiemminkin; jos kyseessä on ideologia, on tällöin suvakit ja femakot uskollisia ideologialle, ja unohtavat jopa oman eturyhmänsä - oikein siihen kunnon 30-luvun tyyliin, missä puhuttiin niin rotu- kuin myös luokkapettureista, kahden totalitaristisen valtiovallan terminologiassa.

Samalla tavoin, on tämä nainen karannut nais-solidaarisuuden ruodusta, ja kertonut feminismin agendalle haitallisia totuuksia.

Kertoa nyt miehelle mitä todella haluaa, hyvät hyssykät!

Naisen oikeus valita, loppuu tasan siihen pisteeseen, kun hän ei valitse kuten feministit hänen haluavat valitsevan.


Why Do ‘Feminists’ Love the Ritual Shaming of Other Women So Much?

Kollektiivisen paskatestin lisäksi feministit haluavat pitää miehet tottelevaisina, lainatakseni heitä itseään, "tossukoina", sillä jos näin miehet auttavat feministejä heidän ylivaltapyrkimyksissään, ja jos mies olisi mies, olisi selvää että nainen saisi vastuuta yrittäessään kilpailla miehen kanssa - ja sehän ei itsenäiselle (itsekkäälle) vahvalle (etuoikeutetulle - ja ylikompensoivan kusipään tavoin käyttäyvälle) naiselle ei toki sovi. Feminismi on kusetusta, ja sen kannattajat erittäin röyhkeitä linssiin viilaajia.

Toisaalta tässä on myöskin nähtävillä  feministien viha, ellei jopa pelko miehen seksuaalisuutta ja maskuliinisuutta kohtaan (maskuliinisuus on varattu vain feministeille).



Ensinäkin, feministit eivät pääse yli ajatuksesta, että se on saavutus että mies voi olla monen naisen kanssa - saavutus mikä johtuu vain ja ainoastaan naisista ja heidän valinnoistaan - jolloin se että femakot pitävät jonkinlaisena saavutuksenaan useita partneireita, on lähinnä säälittävää. Mikä o naisen haasteena saada seksiä, se että hän kestää sen fyysisesti?  Jokainen tietää vertauksen lukosta ja avaimesta; hyvä avain avaa lukon kuin lukon, huono avain aukeaa avaimella kuin avaimella.



Toiseksi, naisen MA (markkina-arvo) laskee ikääntyessä, ja karkeasti silloin kun naisella alkaa laskusuhdanne, alkaa miehellä noususuhdanne. Tätä naiset yrittävät pitää poissa miesten tiedosta, ja pikemminkin tartuttaa heihin oma ikäkriisinsä, jolloin ns. laskuvarjosuhde pahaa aavistamattoman miehen kanssa onnistuu (normaalisti KTM, josta tulee naiselle aisuri, joka kiltisti elättää naista, pääsemättä nauttimaan naisen koskemattomuudesta sekä tämän parhaasta markkina-arvoajasta).


Kolmanneksi mies rakastuu henkilöön, eikä tämän statukseen ja rahaan, mikä tekee miehestä jalomman kuin naisesta. Vaikkakin mies kokee vetoa naisen ulkonäköä kohtaan (ulkonäkö on edelleenkin osa henkilöä), usein hypergamian vuoksi mies päätyy naimaan alle oman tasoisensa naisen. Nainen taas seksuaalisen valtansa vuoksi saa hyvinkin pinnallisista ja kyseenalaisista motiiveistaan käsin itseään tasokkaamman miehen.

Tähän kun vielä lisätään se, että myös naiset voivat katsoa ulkonäköä, niin on tuskallista ylläpitää urhipääoman kulisseja, kun ymmärretään että naisilla ei ole kerta kaikkiaan varaa valittaa mistään ulkonäköpaineista, sillä he pitävät niitä yllä itse - eikä vain niitä, vaan myöskin menestysmispaineita jotka juontavat juurensa statukseen ja rahaan. Kapitalismi ja naisten hypergamia ruokkivat toinen toisiaan, ja yhdessä ne ovat peto josta koko ihmiskunta kärsii. Pian 1% omistaa jo yli puolet kaikesta, aivan kuten sinkkujen ja onnettomien yksinäisten määrä - myös naisissa, on huippulukemissa. Kiitos hypegamian!

Lisäksi ei unohdeta sitä, että feministien itsekäs "voin näyttää lyhythiuksiselta maavalaalta, ja minua korkeampi tasoisten miesten kuuluu silti huolia minut"-mantra, ei myöskään oikein toteudu, vaan tällöin ne seksikäät, feministisestä harhasta vapaat, mutta samoilla hypergamisilla pariutumisehdoilla toimivat kilpasiskot ottavat voiton.

Naiset eivät katso ulkonäköä, ainakaan jos mies on rikas ja omaa statusta.



Voidaan siis sanoa, että feminismissä jäädään aina toiseksi valittamisen aiheissa, ja kuten tiedämme, ei feminismi ilman perusteitaan, eli uhripääomaa. On siis erittäin tärkeää että he normaalin peniskateuden lisäksi myöskin vastustavat muistakin syistä miehen seksuaalisuutta.

Ja vaikka feministien kritiikki tuota tekstiä kohtaan olisikin täysin vilpitöntä, ja ne itse uskoisivat sen, ei se silti muuta sitä faktaa että heidänlaiset "luonnonvastaiset femdomit strap on:illa" ovat vähemmistö, jolloin maskuliininen seksuaalisuus on se mitä feminiininen seksuaalisuus tarvitsee herätäkseen. Äänekkäiden vähemmistöjen ottaminen vakavissaan, antaa vääristyneen tuloksen.




Onkin huvittavaa, miten juuri femakot ovat heitä jotka "kumoavat" tuon tunnustuksen sanoin kuten; " Itse ymmärrän kuitenkin niin, että olemme kaikki erilaisia ja meille toimivat eri tavat." unohtaen, että he sanovat tämän vain oikeuttaakseen yhden ainoan tavan toimia ja ajatella!

Tai kuten seuraava lainaus asian ilmaisisi- että enemmistön on polvistuttava vähemmistön tyranneille - tällöin myöskään ei turhat perustelut ole tarpeen, kuten tämä valveutunut ja mielensä pahoittanut nainen asian kiteyttää:

Niinkuin moni on jo sanonutkin, tekstisi on pöyristyttävän yleistävä, heteronormatiivinen, sovinistinen, pelkästään omiin kokemuksiin pohjaava pseudosyvällinen löpinä, jolla ei ole minkäänlaista tieteellistä tai analyyttistä pohjaa. Ei niistä siis sen enempää. - NiinaV

Tekstiä on kommetoineet myöskin miehet. Näistä kommenteista Fundamentti antaa pointsit, erinomaisesta huomioista, jotka sisältävät myöskin kokonaan alkuperäisen tekstin kritiikin siemenen:

Miehenä pitääkin sano, että naiset itse laiskistuu pitämään itsestään huolta ja pyytelee miesten kavereiltakin anteeksi omaa ulkonäköään jne. Keittiön pöydälle 20-30 kiloa lihavampaa ei viitsi nostella, se ei tunnu yhtään kiihottavalta ajatukselta. Blogaajan kirjotukseen sopiva nainen on 20-25 vuotias jolla ei ole ulkonäkö ongelmana tms. vaan kyse on miehen haluttomuudesta. Miettikääpä tätä näkökulmaa joskus. - Huhahhei
 Vaikkei taatusti ole helppoa elää nyky-yhteiskunnassa naisena, niin ei se helppoa ole miehenäkään tätä maallista polkua tallata. Tulisi huolehtia perheestä, rakentaa uraa työelämässä, turvata toimeentulo, olla puolijumala, rakastava, hellä, stressitön, antaa naiselle se mitä nainen tarvitsee, olla luolamies, näyttää kaapin paikka ja tarvittaessa siirtää kaapin paikkaa naisen kulloisesta halusta riippuen. Kavereiden kanssa pitäisi viettää aikaa, koska "sulla on oma elämä ja kaverit on osa sitä", mutta ei liikaa, koska "ethän sä oo koskaan kotona". Ja kun sekään ei tunnu riittävän vaan nainen etsii sitä seksuaalista innostusta aina flirtillä muille miehille ja pahimmassa tapauksessa hakee sen jännityksensä muualta. Kaikesta on tullut kertakäyttöistä. Päättäkää nyt jo hyvät naiset hyvissä ajoin mitä haluatte suhteelta, mieheltä, elämältä ja toimikaa sen mukaisesti. Ei se elämä, yhdessäolo ja perhe ole mitään hattaraa mikä paikataan luolamiesasenteella. - Hippotamus

Mikä on siis tämä kritiikki itse tekstiin, eikä vain kommentteihin?

Se, että  tämäkin lähtee edelleenkin siitä ajatuksesta, että mies olisi jollain tasolla velkaa lähtökohtaisesti naiselle, ja hänen tulisi toimia kuten orja, jonka tulee olla onnellinen että hän saa aina silloin tällöin oman osansa kaupasta, kuin armonpaloina.

Jos nainen haluaa olla tasa-arvoinen, on hänen oltava tasapuolinen, ja oltava valmis luopumaan niistä etuoikeuksista joita omistaa. Tietysti jos hän ei halua sitä tehdä, ei hän tee niin, mutta silloin ei voida tasa-arvon nimissä vaatia niiden maksimointia.

Nainen ei voi lähteä suhteeseen siltä pohjalta, että hän voi halutessaan olla naisellinen tai epänaisellinen, ja miehen on oltava miehekäs, paitsi niiltä osin mikä naista ei miellytä. Nainen on suhteissa saajana, jolle riittää pelkkä oleminen, kun taas miehen pitää tehdä ja suorittaa.Sellainen ei voi kuulua tasa-arvoiseen suhteeseen.

Ja kuten tämän alkuperäisen jutun kirjoittanut nainen osoittaa, hän haluaa että mies on mies, mikä viittaa siihen, että nainen haluaa jopa mieheltä täysin päinvastaista, kuin mitä itsekäs, etuoikeutettu moderni nainen sanoo haluavansa, mikä sinällään jo todistaa että feminismi on jotain mitä kumpikaan sukupuoli ei oikeasti tarvitse, saati edes halua.

torstai 22. tammikuuta 2015

Se Toteutui: Islamisaation Passiivinen & Aktiivinen Strategia Toimii Nyt Yhdessä

Tasan kuukauden kestänyt joulu-talviloma on nyt takana päin, ja meidän on aikamme palata taas sorvin ääreen. Pikku hiljaa.

Maailman tapahtumien valossa on hyvä syy aloittaa lähes siitä, mihin joulun alla jäimme.

Eikä vähiten siitä syystä, että Fundamentti osui oikeaan arviossaan (lue se tästä).

Islam on aloittanut vuoden 2015 melkoisella rytinällä, ja tämä rytinä perustuu juuri siihen mistä vuoden 2014 lopun Fundamentin teksti varoitti; aktiiviseen ja passiiviseen jihadiin.

Mitä on alkanut tapahtua, on siis se, että nämä kaksi valloitus-strategiaa on alkaneet yhdistyä.

Eri puolilla maailmaa yksittäiset tai pienissä ryhmissä toimivat muslimisolut ovat alkaneet aktivoitua.

Se, että ne tapahtuvat näin lähekkäin, tuskin on sattumaa myöskään.

Ensiksi Ranskassa laitettiin toimituksellinen porukkaa kylmäksi pilapiirrosten vuoksi, ja jo pian muissa maissa sama meno jatkui.


Suvakin ja muslimin kunniakuolema samassa kuvassa 

On erittäin kummallinen sattuma, jos tuossa ei ole jotain keskusjohtoista takana, tai sitten vain muhamettilaisuuden kollektiivinen piilotajunta, on alkanut aktivoitua erittäin synkän dominoreaktion vallassa - kumpikin vaihtoehto on yhtä huono.

Se ei tule päättymään hyvin - se mitä fundamentti kirjitti vuoden lopussa, toteutui nyt 100%
aktiivinen taktikka on nyt seurausta passiivisesta taktiikasta, ja terroristislut ovat ryhtyneet aktivoitumaan.

Brittien tiedustelujohtaja: Islamistit valmistelevat laajoja hyökkäyksiä länsimaihin

IL:n raportti Pariisista: "Emme voi enää asua täällä"

Ulkoministeri Tuomioja Ranskan terrori-iskusta: ”Mikään maa ei ole immuuni”

Lähteet: Toinen Ranskan etsityistä veljeksistä ollut militanttien opissa Jemenissä

Mutta ollaanko tästä otettu opiksemme?

Sen sijaan että suvaitsevaisto nyt jo oppisi virheistään, he pitävät mielenosoituksia - ei suinkaan islamia ja vastuutonta maahanmuuttoa vastaan, vaan rasismia vastaan!

Ja kuten tiedämme, "rasismi" on orwelillaisessa uuskielessä kiertoilmaus ja leima vaiennetaan eriävät mielipiteet, joihin lukeutuu tässä tapauksessa maahanmuuttokriittisyys.

Massakontrollin aseet toimivat myös hyvin - onhan sattumoisin Vihreät myös toimittajien lempipuolue (mikä muuten on raflaavaa, sillä Islamin tunnusväri - juontuen Muhammedin lempiväristä - on vihreä myös)

Tämä ilmiö nimittäin on jo levinnyt naapurustoomme.

Ruotsisssa Muslimit Iloitsevat Pariisin Verilöylystä- Suomen Valtamedia Hiljaa Aiheesta??!!

Samalla kun meikäläisiä patistellaan sanoutumaan irti kriittisestä ajattelusta, mitä tulee näihin lieveilmiöihin, muualla juhlitaan jihad-iskujen onnistumista.

Muslimipoliitikko lupaa Ranskan ampujille miljoonapalkkion

Myös hyvä esimerkki länsimaisesta mädättäjäpatistelijasta, löytyy mistäs muualta kuin feministeistä - heissä joissa kaikki naisten negatiiviset stereotypiat ruumiillistuvat, kuten myös pohjaton tyhmyys aka. naisen logiikka, jonka mukaan on loogista kytätä ja syyllistää länsimaista, jo lähes täysin emaskuloitua miestä, samalla kun asettuu puolustusasianajajaksi heille, jotka paketoisivat naiset burkhaan ja kivittäisivät nämä teoista, joita feministit pitävät vapautuneen, länsimaisen naisen tunnsumerkkeinä (aviorikos esim.).

Sally Kohn Says Charlie Hebdo Staff Deserved To Be Murdered By Muslims For “Insulting Their Faith”

Ratkaisut?

Seuraava teksti on vanha, mutta hyvänä uutisena on se, että niin lääke kuin resepti yhä ovat toimivia, mutta vain jos ne käytetään - otetaan kerran pari vuodessa, lääkitsemään passiivista jihadia:

Deporting Millions Of Muslims May Be Necessary - Geert Wilders

Kun taas vastauksena ns. Aktiiviseen jihadiin sopisi erinomaiseksi se, että siinä vaiheessa kun aktiivista jihadia puoltavat alkavat vyöryä läpi rajojen länsimaihin, tai jos nyt heidän ryöstettävänä ja raiskattavana olevat maat ja alueet tarvitsevat heitä vastaan puolustusta, lienee tällöin parhain tapa demotivoida heidän joukkonsa, ilmoittamalla heille että kaikkien aseidemme luodit on kastettu sianvereen - näin teki eräs, olikohan se englantilainen sotasankari aikoinaan, hoitaen jopa muslimivankien teloitukset näin - tämä nimittäin aiheuttaa sen, että uskonsoturi joka tavallisesti luulee saavansa palkkion kuollessaan islamin maailmanvalloitusta tehdessään, saakin menolipun suoraan islamilaiseen helvettiin, sillä sika on saastainen eläin, ja luodit joissa on sianverta, saastuttavat näin ollen oitis muslimin. Voipi olla, että tämä ajatus oman lääkkeen maistamisesta, ja vääräuskoisten lähettämisestä suoraan helvettiin, kääntyy näin melko purevalla tavalla aggressoijaa itseään vastaan.

"Tunne itsesi ja tunne vihollinen, sadassakaan taistelussa et ole vaarassa. Kun et tunne vihollista, mutta tunnet itsesi, ovat mahdollisuutesi voittaa tai hävitä yhtäläiset. Jos et tunne sen paremmin vihollista kuin itseäsi, häviät varmasti jokaisen taistelun."- Sun Tzu

On siis tunnettava historia, mutta on myös tunnettava vihollisensa, se on tämän ratkaisun ydin. Tämä psykologisen sodankäynnin ohjeistus takaa, että pelote on tällöin jo niin suuri, että massoittain näitä terroristeja tulee luovuttamaan ennen kun taistelu edes alkaa. Voi jopa olla, että tuon pelotteen ansiosta myöskin selvitään ampumatta laukaustakaan, ainakin melkein, sillä olisihan ikävää, jos vihollinen ampuu takaisin ei vain kovilla, vaan vieläpä sellaisilla luodella joiden ansiosta martyyrikuoleman sijasta päätyykin kärsimään ikiomaan helvettiin, niiden "vääräuskoisten" kanssa, jotka todennäköisesti nämä sankarit ovat sinne itse lähettäneet itsemurhapommituksin, tylsillä veitsillä mestauksin ynnä muine keinoine jotka tekevät rauhan uskonnosta suvaitsevaiston kestosuosikin.

Ja koska viime vuosi päättyi Juiceen, niin laitettankoon tämä vuosi myöskin käyntiin Juicella.

Mielenkiintoista muuten on, että tässä kappaleessa havaitaan Vihreiden tuoneen Allahin kaupunkin; "kun Allah saapuu kaupunkiin, hän ensin soluttautuu Vihreisiin"

Älkää unohtako tätä, sillä eivätkö nämä sanat ovat jo käyneet toteen  - eikö olekin mautonta pitää mielenosoitusta terroristi-iskujen jälkeen, kun perimmäinen syy löytyy mielenosoittajien omasta politiikasta?