tiistai 22. joulukuuta 2015

Vuoden Yksinäisin Juhla

Näin joulun alla, on aika taas nostaa esiin aihe, yksinäisyys, jota käsiteltiin näinä aikoina viime vuonnakin. Eritysesti jouluna, yksinäisyys kouraisee heitä jotka siitä kärsivät, siinä missä siitä vapaat tuskin edes tajuavat oman etuoikeutuksensa.

Valitettavasti, jos ei nyt yksinäisille järjestettyjä tukitempauksia lasketa, on tilanne pysynyt kokolailla samana.

Individualistisen yhteiskunnan pitkä ja hirtehinen varjo, on hyvin yksinäinen olento,  ja se koostuu näistä ulosjääneistä yksilöistä.

Jos lakkautetaan velvollisuudet lähimmäisiä kohtaan, ja tärkeintä on yksilön vapaus, ei ole vaikeaa arvata että tulee ruumiita.

The age of loneliness is killing us

How Loneliness Affects Your Brain

Eräs ongelma yksinäisyydessä on se, että sen terveysvaikutukset näkyvät tulehduksina, sillä ihminen on psykosomaattinen kokonaisuus.

Puhumattakaan sitten psykologisista vaikutuksista, jotka ovat tutumpia, mutta niistäkin tehdyt havainnnot eivät juuri rohkaise; kyseessä on ns. syöksykierre, jossa lopulta tarpeeksi yksinäisyyttä kokenut alkaa kokea vainoharhaisuutta ja kokea ympäristön merkit negatiivisina (vihamielisinä itseään kohtaan), jolloin luonnollisesti rohkeus solmia ihmissuhteita laskee entisestään.

Lisäksi, tutkimukset osoittavat, että monesti termi masennus on monesti termi jota voidaan käyttää yksinäisyydestä. Esim. yhteydenpuute voi näkyä joko totaalisena starvaationa, jolloin yksinkertaisesti kontakteja ei ole, tai sitten kyseessä voi olla leudompi versio jolloin kontakteja on mutta kyseessä on myrkylliset tuttavapiirit, joiden seurassa ollaan pkosta. Kumpikaan ei ole hyvä. Mitä tulee tutkimuksiin, tätä vaih Sciencessa julkaistu tutkimus  “Would you be happier if you were richer?”  Princetonin professorit Alan Krueger ja Daniel Kahneman, (2002 Nobelin voittaja) havaitsivat, että paras indikaattori onnellisuudesta, on se miten taajaan henkilö voi syödä kaverien ja perheensä kanssa.

Krooninen yksinäisyys on kolme kertaa pahempi terveyshaitta kuin ylipaino ja tuhoisaa kuin tupakointi.
– Jokainen tuntee joskus olonsa yksinäiseksi. Se kuuluu elämään, mutta krooninen yksinäisyys on terveysriski, sanoo HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen.
Olli Valtonen kertoo, että viime aikoina yksinäisyyttä on alettu tutkia entistä enemmän.
– Tutkijat ovat olleet yllättyneitä, kun he ovat tajunneet, kuinka isosta ongelmasta on kysymys.
Krooninen yksinäisyys on vaarallisempaa kuin ennen luultiinkaan. Se on terveysriski, jopa kolme kertaa suurempi kuin ylipaino. Elinajan ennuste on samaa luokkaa kuin säännöllisesti tupakoivalla. Kroonisella yksinäisyydellä on suora yhteys verenkiertoelimien ja sydämen toimintaan.
– Aikaisemmin ajateltiin, että masennus tuottaa yksinäisyyttä. Tutkimusten mukaan ensin olisikin yksinäisyys. Se on ihan oma, erillinen häiriötilansa. Ennen asiaa ei tiedostettu. Ajateltiin, että se on vain kurjaa.

Voisi sanoa, että se raskain osa on kuitenkin yksinäisellä miehellä.

Häneltä on kielletty ns. uhripääoma, vaan hänen täytyy jaksaa, sietää ja kestää. Feministit kyllä voivat valehdella sitä, että heillä on apu tähän, sillä kun patriarkaatti sorretaan ja naiset saavat ylivallan, jollain maagisella tavalla hypergaminen sukupuoli pelastaa jo nyt sortamansa sukupuolen (vielä kun tätä matriarkaatin dystopiaa ei olla saavutettu, saavat nämä miehet osakseen shaming languagea - oolivat he sitten vapaaehtoisesti yksin tai olosuhteiden pakosta).

Todellakin, shaming language ei ole kaukaa haettu sanavalinta, sillä sitä tapahtuu, mutta sen perusdynamiikalla "häpäise kohde hiljaiseksi" on epäilemättä paljonkin tekemistä sen kanssa, miksi miehet ovat niitä jotka syrjäytyvät, ja haihtuvat pois, tai pamauttavat itsensä päiviltä (tosin, nykyisin tämä epidemia on levinnyt jo niin pitkälle ja terminaalisiin muotoihin, että esim. kouluammuskelut ovat yleistyneet - eivätkä ne todellakaan ole suosittujen ja seurustelevien nuorten miesten "huvia").

Entä naisten tila? Kyllä heitäkin on yksinäisiä, mutta he ovat se sukupuoli joille pohjimmiltaan pariutuminen on kysymys valinnasta. Ns. juoksujen juoksemisen kukkeimpina vuosina ja luotettavien partnerien torjunta, sekä hypergamisesta "vapaudesta" kiinnipitäminen ovat niitä naisten etuoikeuksia, joilta heitä ei voi pelastaa kukaan, paitsi ehkä sama liikehdintä kuin miehetkin: maskulismi.



Nimittäin sellainen asia on vielä täysin "kielletty totuus", että naisella on seksuaalinen valta, ja miehellä ei. Tai sanotaanko, että pieni miesten vähemmistö pääsee tähän,  mutta siihenkin on syynä naisen hypergamia.



Naisten, ja yhteiskunnan tulisikin herätä feministisestä unestaan, ei vain miesten, vaan myös naisten parhaaksi, tai sitten kapitalismin virheet toistetaan myös ihmissuhteissa, mikä tulee tekemään elämästä vaikeaa yksilön ja yhteisön kannalta, siillä jos ennen - nyt näin joulusta puheenollen - rakastava perheyhteisö ja lämmmin koti pelasti huonompiosaisenkin  perheen lapsuuden, on meillä edessä äärimmäisen kolkot ajat . joihin edetään yksilö kerrallaan.

Joulu epäilemättä on vuoden yksinäisin  juhla. Se ei ole joulun syy, vaan joulua voidaan pitää eräänlaisena indikaattorina siitä, minkälaisessa kunnossa yhteiskunta on, sillä se on niin suurta kontrastia heijastava ja aiheuttava juhla.

Mitä heikommin useammilla silloin menee, sen huonompi on yhteiskunnan tila.


Ei kommentteja: