sunnuntai 8. toukokuuta 2016

"Hyvää Äitienpäivää" t: Maailman syöpä

Islamic State member executes his mother in Syria - monitor

Me vietämme äitienpäivää, ja vain muutama päivä tätä ennen Isisin jäsen oli teloittanut oman äitinsä.

Rikoksenaan se, että äiti oli yrittännyt saada poikaansa jättämään Isisin, ja pakenemaan sillä hänelle kävisi kalpaten jos jäisi kyseiseen puhdasoppisten joukkioon, nyt kun vapautusjoukot valtaavat yhä enemmän alaa.

On paha sanoa, voiko maailmassa olla enää tätä suurempaa pahuutta.



Näin äitienpäivänä meidän on muistettava, että Peto on irti, ja jos sen saatanalliset seuraajat ovat valmiita murhaamaan äitinsä he tekevät sen myös sinun äidillesi.

Paavi Urbanus ei suudellut ja pessyt muslimien jalkoja, vaan kun hän näki mitä pahuutta aikanaan muslimit tekivät Pyhässä maassa, sen kristityille pyhiinvaeltajille, hän pisti pystyyn ristiretket.

Hän tiesi, että millä tavoin islam kasvaa. Se kasvaa kuin syöpäkasvain, eikä se ole voittanut koskaan ilman väkivaltaa itselleen seuraajia.

Nykyisin lietsotaan propagandaa, syyllistävää sellaista, että länsimaat ja kristinusko olisi yksin syyllisinä ristiretkiin.



Ei ollut, kyseessä  oli jo tuolloin taistelu olemassaolosta ja vapaudesta.

Ristiretket olivat puolustussota.



Kuitenkin tämä massakontrollin ase, subversioprosessi, on saanut aikaan järkyttävät seuraukset myös täällä "lintukodossa":

Tutkimus: Muslimiväestöön suhteutettuna Suomesta liittynyt eniten ihmisiä Isisiin


Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille, älkääkä antako poikienne eksyä! t: Fundamentti.

Ei kommentteja: