torstai 1. syyskuuta 2016

Kansalaispalkkakokeilusta: Hyvät ja huonot uutiset

Ensiksi hyvät uutiset.

Kokeilu kansalaispalkasta on nyt käynnissä. 

Se on välttämätön edellytys modernissa kapitalistisessa yhteiskunnassa (äärimmäisistä kansanterveydelle haitallisista seurauksista esimerkkejä tekstin lopussa) jo ihan siksikin, ettei kapitalisti pysty tarjoamaan pysyviä työsuhteita, samalla kun valtio rokottaa työläistä siitä, että tämä pyrkii tekemään edes sen työn mitä on tarjolla. Proletaari on muuttunut prekariaatiksi. (On tosin sanottava, että kapitalisti myös pyrkii orja-  ja vuokratyön  muodossa kusettamaan parhaansa mukaan työläistä).

Tätä testatessa vain pitäisi katsoa että kuka testaa ja kenen mallia. Ihan ettei tule yllätyksiä, tai sitten etukäteen päätettyjä lopputuloksia.

Nyt jo alkuperäisestä suunnitelmasta harhauduttiin. Välttämättä tämä ei sinällään ole vielä ongelma, sillä apu menee oikeaan osoitteeseen, ongelmana on vain se että testattavien määrä on niin  pieni. Lisäksi pitää muistaa, että jos kapitalisti jotain tarjoaa, ja vieläpä työväen luokalle tai sen reserville, on se tällöin lahjahevonen mitä kannattaa katsoa suuhun - oikeistopohjainen perustulokokeilu kuulostaa hieman epäilyttävältä.

Entä ne huonot uutiset, tai paremminkin kokeilun puutteet?

Fundamentti on ehdottanut nimenomaan kansalaispalkkaa. Eli sitä, että perustulo koskisi vain Suomen kansalaisia. 

Ilmeisesti tämä perustulo, tarkoittaa muitakin kuin suomalaisia, mikä luonnollisesti on ongelmallista.

Esim. ei näin:

Tiesitkö? Suomi antaa toimeentulotukea ulkomaalaisille, jotka jäävät maahan ilman lupaa


Jopa vihreät myöntävät, ettei (rikkaalle) vähemmistölle ole sitä varaa maksaa, mutta Fundamentti lisää: ei ole muillekaan (ei-kansallisille) vähemmistöille. Ei etenkään samalla tavalla kuin toimeentulotukea. 

Toiseksi, siirtymä aitoon kansalaispalkkaan tulisi tehdä negatiivisen tuloveron kautta, koska se olisi luontainen kehitysaskel kohti lopullista päämäärää.


Samalla tämä pitäisi huolen, että se koskee vain heitä jotka todellakin sitä tarvitsevat. On totta että nykyisellä budjetilla ja mallilla on kallista toteuttaa valittseva kokeilu.

Luultavasti se olisi myöskin pitkäkestoisenakin siirtymänä varsin toimiva, sillä siihen voitaisi siirtyä nykyisestä mallista helpostikin. Nyt se lisättäisi vain yhä dynaamisemmin verotuksen piiriin.

Iso ongelma:

Kokeilussa olevassa mallissa on toki puolensa, ainakin jos se ottaa tarvittavat muut tuet kuten asumis- yms. tuet huomioon, jolloin se takaa elämisen. Tällöin se myös olisi raha joka esim. sallisi työnteon ilman sanktioita, jolloin se samalla auttaisi prekariaattia eli pätkä- ja silpputyöväkeä pääsemään takaisin työväenluokan piiriin. Suurimpia ongelmia siinä on se, että se on varsin raaka malli, ja idealtaan hyppäys suoraan perustuloon, vaikka sen pitäisi olla tuensaajien loukkujen poistamiseen ja toimeentulon turvaamiseen tähtäävä tukiuudistus, ainakin tässä vaiheessa; suurempaa kansanosaa se tulisi koskemaan kyllä myöhemmin, jo siksikin koska tulevaisuudessa robotit vievät työt.

Eräs eliminoitava loukku onkin siinä, että pitää pitää huolta siitä ettei tästä tule uutta ns. sossun 300€ ansaa. Siinä piti saada tienata tuo 300€/kk, ilman että siitä rokotetaan, mutta ongelmaksi tulikin se, että kun sen oli tienannut, se rokotettiin asumistuesta. Näin ollen koko uudistus olikin pelkkä hylsy. Sen sijaan pitää olla tuki, kansalaispalkka, joka ei vähene vielä tuollaisesta myöskään muiden tukien osalta, paitsi kun ruvetaan tienaamaan oikein roimasti. 

Joka tapauksessa, tilanne on mielenkiintoinen ja keskeneräinen,  ja vaatii ilman muuta uutta tarkastelua heti tilaisuuden tullen.

Lue myös:

"Miksi syyttävä sormi osoittaa aina työttömään?"




Ei kommentteja: