keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Seksirobotit saivat aikaan feministipaniikin!

Viime viikolla Hesarissa oli älähdyksen multihuipennus, kun kyseisen julkaisun feminismiltä löyhkäävässä toimituksessa tajuttiin, että nyt on tosi kyseessä ja tulevaisuus rupesikin näyttämään synkeältä.

Niin, tuskinpa kovinkaan moni yllätyi siitä, että nyt kun naisen seksuaalinen valta on uhattuna, tuntevat feministit raivokasta paniikkia; eikä ihme, sillä he samalla puoltavat sitä, että nainen voi käyttää seksuaalista valtaa asenaan, samalla kun kaikki vastuu sen käytöstä yritetään siirtää pois naiselta (tissiviikoista aina "ei ole väliä miten pukeudun ja esiinnyn, vastuu on aina miehelle"-selittely) siten, että naiselle jää vain ne edut jotka sillä voidaan saavuttaa.

Ongelmallista tässä tosiaankin on heidän kannalta se, että tämä on useille miehille viimeinen pisara, mitä tulee liittymiseen MGTOW-liikkeeseen, sillä nyt seksillä ja läheisyydellä kiristävät ja kiusaavat naiset voidaan lopullisesti korvata. Ja tämähän on feministeille kauhistus.



Ja tätä ei nainen, etenkään feministi kestä, jolle kaikki toimet on laskelmoitu ja motivoitu puhtaasti miehen huomion saamiseksi (simpanssinaaraat joko lyövät urosta tai näytävät rintansa kun on kiiman aika) - ja koska feministit eivät ole niitä naisia joilla olisi korkea seksuaalinen valta, on heille negatiivinenkin huomio sitä itseään, eli huomiota.

Pahinta siis onkin, jos kaikki miehinen huomio loppuu, jolloin nämä isiongelmaiset kilipäät kokevat joutuneensa ilmatyhjiöön.

Toisaalta, miesvihan purkaminen ei onnistu ilman kiusattavaa kohdetta, sillä tyhmempikin tapaa ymmärtää, että pään hakkaaminen seinään ei satuta koskaan seinää, vaan ainoastaan omaa päätä.

Ja nyt se seinä on tulossa vastaan.

On täysin toissijaista mitä feministit sanovat tässä(kään) asiassa, koska vain teot merkitsevät. Ja myös reaktiot lasketaan tekoihin.

Kaiken järjen mukaan feministien pitäisi olla nyt mielissään. kun "raiskaajat" eli heteromiehet valitsevat tämän tien, ja heteroseksuaalisuus sammuu, mutta äkkiä se ei kelpaakaan.

Miksi ei?

Joka tapauksessa, tämä on jälleen yksi uusi tiili siihen muuriin, jotka feministit ja heidän politiikkansa rakentaa miesten ja naisten välille.`Paremmin: tämä on seurausta siitä politiikasta.

Seksuaalinen syrjintä on miesvihan muoto, ja se on myös hypergamian välttämätön seuraus. Nyt se seuraus on johtanut tähän tilanteeseen.

Kyseessä ei ole mikään naisten alistamisen fantasioiminen, kyseeessä on se, että naiset itse käyttävät väärin seksuaalista valtaansa, antaen seksiä pienelle osalle (ylemmän tason) miehiä, samalla kun marketoivat seksuaalista vapautta jonain, mikä hyödyttää muka kaikkia miehiä.

"Eikö nyt ole hienoa, kun saa kaikki seksiä, kun naiset ovat lutkautuneet vapautuneet seksuaalisesti"
"Niin siis tarkoitat sitä, että kaikki naiset halutesssan voivat nyt jakaa itseään ja oikeuttaa sen tuolla itsepetoksella, samalla kun vain pienen pieni joukko miehiä kokee sen ilon?"
"SOVINISTI/ jokin häpäisykieliklishee (engl. shaming language)!!!!" *ottaa pallon kainaloon ja lähtee kotiin*

Tämä huijaus ei voi toimia määräänsä enempää, eikä mikään määrä hiljentämishäpäisytaktiikoita loputtomasti vaienna tai saa miehiä muihin ajatukseen; punainen pilleri lopulta aina voittaa, sillä totuus on kuin leijona joka kyllä lopulta raatelee itsensä vapaaksi ja puoltaa itse itseään.

Mitä tulee sitten alistamiseen, niin mainittakoon nyt tähän samaan syssyyn se, että naisen tapa alistaa (jos käytämme feministien, seksuaalisesta vallasta lähtevää retoriikkaa -  jos tarkkoja ollaan, niin hallintaa ja alistamista haluaa se feministi, joka pyrkii kontrolloimaan miehen seksuaalisuutta ja kehoa) on pelkistää mies dildoksi, ja käyttää myös eläimiä fetissinään - tutkimusten mukaan kun ei ole sattumaa, että feministit elävät kissa-armejain keskellä:


Entä mikä sitten estää robottivartaloiden uuden seksuaalisen vallankumouksen?

Joko se että naiset itse luopuvat hypergamiasta ja lopettavat itsensä pariutumismarkkinoilla tapahtuvan ylihinnoittelun, tai sitten tämä kehitys vain jatkuu sellaisen luontaisena seurauksena.

Siinä tapauksessa,  kun se jatkuu, tulisi valtion toimia ottaen huomioon tämä seksuaalinen syrjintä siten, että KELA kustantaa seksuaalisesti syrjäytetyille miehille näitä nukkeja/robotteja (totta kai tämä ei ole lopullinen ratkaisu, mutta parempi kuin ei mitään), samalla kun valtion tulisi tukea perheenperustamista ja sellaisen ylläpitämistä. Tämä auttaa ja tämä kannustaa oikeaan suuntaan.

Jos siis nuket pelottaa, niin hypergamia seis. Tämä kaikki tapahtuu naisten tahdosta.



tiistai 29. marraskuuta 2016

PALJASTETTU: Anarkistit aikovat tehdä itsenäisyyspäiväiskun!

Sen lisäksi että itsenäisyyspäivä saa anarkistit vonkumaan lisää poliisisuojelua ja muita ei-anarkistisia etuuksia joita he jokaisessa muussa yhteydessä vastustavat, on ilmennyt että nyt anarkistit ovat aktivoitumassa tulevana itsenäisyyspäivänä ihan kansainvälisessä mittakaavassa, marttyyrinsa, 15v. runopoika Jimi Karttusen muistolle, sille samalle jonka paha natsi tappoi karatepotkulla ja kaasukammiolla keskellä kirkasta päivää. Tästä johtuen kohteena todennäköisesti tulee olemaan seuraava tapahtuma: Itsenäisyyspäivän soihtukulkue 6.12.





Anarkisteja on tuloillaan Ruotsista ja Saksasta. Ei liene kovinkaan hankalaa erottaa näitä ulkonäön (ja hajun) sekä päihtymyksen perusteella, joten ennaltaehkäisyn ei pitäisi olla kovinkaan vaikeaa.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Black friday on täällä - tarkista nyt tarjoukset!

Tl;dr:
15% pois hinnasta ja ilmainen toimitus
Voimassa: 28.11. 2016 asti!
Kuponkikoodi: 2016OMG
Kauppa (klikkaa nimeä): XeimianDesign



Oletko huomannut, miten marraskuulle ominainen mustan ja harmaan värisyväjen vaihtelu on ihan helvetin rasittavaa?

Oletko miettinyt, miten jokin sisältä ja ulkoa lämmittävä uusi asia, voisi piristää mielialaasi ja lisätä tyytyväisyyttäsi?

Oletko miettinyt, mistä voisit löytää jotain sellaista?

Vastaus on lähempänä kuin luuletkaan, sillä myöskin meillä on Black friday, joka vieläpä kestää meidän firmassa yli perjantain, koska olemme hyviä sillä tavalla.

Näin voit toteuttaa ne kaikki mielikuvasi, joissa olet pukeutunut vaatteisiin joita et saa muualta, mutta joiden avulla voit yllättää muut ja itsesi tavalla joka täyttää kaikki salaisimmatkin odotuksesi!

Joten, valitse haluamasi tuotteet, ja piristä itseäsi - mutta muista, että voit tehdä sen tähän hintaan vain rajoitetun ajan - emmehän me nyt niin hulluja ole, että näitä ympärivuotisessa tarjouksessa pitäisimme! (Esim. nyt kannattaa tarkastaa kysytyt Make America Great Again- ja Make Finland Great Again-tuotteet!)

PS. Koska allekirjoittanut ei osta tai myy paskaa, on tuotteissamme mukana myös 30 päivän palautusoikeus! Voit siis toimia vailla riskiä, ja ainoastaan voittaa, mutta jotta voisit maksimoida hyötysi, kannattaa toimia vielä kun tarjous on voimassa.

spreadshirt-guarantee

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

maanantai 21. marraskuuta 2016

Yliopisto on nyt feministiopisto/feministinen aisuriopisto!

Entä mikä on SYL?
SYL on rekisteröity yhdistys, jonka jäseninä ovat Suomen kaikkien yliopistojen ylioppilaskunnat.  - Wikipedia
Joten, sinun kantasi on päätetty sinun puolestasi, kuten on tapana kaikissa totalitaristissa järjestelmissä!

Kyseessä ovat nimittäin kaikki ylioppilaat; ylioppilaskuntaan kuulut väkisin, eli tuo edustaa Suomen jokaista ylioppilasta. Näin ollen jokainen heistä maksaa ja kantaa täten äänensä kekoon feministiselle mädätykselle, halusi tai ei; onko tämän malli otettu Raamatun Ilmestyskirjasta, missä Peto pakottaa kaikki kantamaan merkkiään? (Ylioppilaskunnastahan ei voi erota, opiskeluoikeus on siihen kuulumisesta kiinni).

Jatkossa lieneekin niin, että yliopistomaailmassa miehille annetaan siveysvyöt, ja naisille afrikkalaiset tai lähi-idästä kotoisin olevat rakastajat, jos ei muuten niin symbolisesti. Kaikki opetetaan myös jatkossa tältä pohjalta, ja mikään mikä ei sovi tähän asetelmaan,, asetetaan välittömästi sen ulkopuoliseksi.


Nytkin on tehty selväksi, että koska USA:ssa äänestettiin väärin, on meidän siksi rankaistava suomalaisia siitä mädättämällä yliopistomaailma. Logiikka kun on tämä, mitä vain voi olla odotettavissa.
"Varmaan voi kohtuullisella varmuudella kuitenkin todeta, että vuoden suurimman katastrofin palkinto  papukaijamerkkeineen menee rapakon taakse muiden muassa rasistisia, seksistisiä, misogynistisiä ja kaikkiaan  todella vaarallisia juttuja laukovalle president-elect Donald Trumpille. En tiedä teistä, mutta en vieläkään ihan  käsitä, että tämä heppu valittiin kaikkien maailman ihmisten riesaksi seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Huh.
 No mutta onneksi Donald Trump on kaukana Atlantin takana ja eurooppalaiset ovat vielä ihan kohtuullisesti  järjissään."  - Liiton puheenjohtaja (lähde)
Mikä on pahinta mitä voisi seurata, kun antaan naisille vallan ja äänioikeuden?
Niin tosiaan, mitäpä muutakaan Trump teki, kuin vastaiskun massakontrollin aseita vastaan, hyökkäämällä niin eliittiä kuin poliittista korrektiuutta vastaan? Entä mitä teki kansa? Valitsi hänet, mutta se oli "väärin valittu".

Ei liene epäselvää, että tämä Virallisen (globalistisen) totuuden vastaisku maassa kuten Suomi oli vain ajan kysymys (samoin kannattaa seurata muita maita mihin nämä syöpäläiset ovat pesiytyneet).


Tälläisten tahojen pääsy valtaan on yksiselitteisesti kaikkea muuta kuin demokratian, ja paremman kansallisen yhteyden sekä huomisen voitto. Tämä on troijalainen hevonen, joka tuodaan sisään täynnä iskulausetarroja kuten "tasa-arvo".

Mutta mitä siitä seuraa, kun kyseinen "lahja" on päässyt sisään?

Hyvänä esimerkkinä tästä kehityksestä on seuraava uutinen, joka siis kertoo siitä miten miehiä vihaava feministi kerää henkilörekisteriä valkoisista miehistä - se sallitaan ilman syytteitä rasismista tai viharikollisuudesta, eikä ihme, onhan Virallisen totuuden (kuten miesvihan ja valkoisen kansanmurhan) eräs tärkeimpiä aivopesuloita nimenomaan koululaitokset:

National Registry of White Males: Woman sets up database to register America’s ‘greatest threat’

Klikkaa isommaksi

Tämä kaikki on tietenkin osana suurempaa masinointia josta on kirjoitettu jo aiemminkin:
Opetushallituksen sairas hyökkäys lapsia vastaan

Miehet karkotetaan kaikin tavoin akateemisesta maailmasta, jo peruskoulun "tyttöyttämisestä" lähtien, muihin opinahjoihin tai kuten on kasvava trendi, on miehen osana jäädä kokonaan niiden ulkopuolelle. Etenkin jos kyseessä on feministi, joka itsenäisenä vahvana naisen pitää huolta, että yliopistoissa luultavasti on tulevaisuudessa safe space:t ja halihalitilat jotka ovat kiellettyjä valkoisilta heteromiehiltä.

Eikä ihme: Massakontrollin aseet: Lue miksi tiedotusvälineet "naisistuvat"

Syynä tähän on se, että naiset ovat helpommin massakontrolloitavissa, sillä he ovat tavallisesti se joukkosieluisempi sukupuoli, joka tekee päätöksensä siltä pohjalta mitä auktoriteetti, status ja suuri yleisö haluaa. Esim. jos sodassa näyttää siltä, että oma puoli häviää, nainen antaa vaikka vihollisen sotilaille, jos se parantaa hänen asemiaan. Joten, jos mies valitaan parisuhteisiinkin rahan ja statuksen perusteella, on ihan selvää että silloin jonkin jukujuku-kurssin suorittaminen riittää siihen, että nainen on vakuuttunut omasta ylivertaisesta auktoriteetistaan, viisaudestaan ja rajoittumattomasta älykkyydestään, sillä edustaahan hän nyt tuota nimellistitteliä itse eikä hänen tällöin tarvitse kulkea jonkun sen kantajan vapaamatkustajana (osasyynä naisten korkealle kouluttautumiselle on myös proijsointi, jolloin nainen kuvittelee että mies hakee naisessa samoja asioita, kuin hän miehessä, joten siksi nainen luulee kasvattavansa seksuaalista markkina-arvoaan tatuoinneilla ja titteillä).



On siis kaksi vaihtoehtoa: saada tämän kehityksen vastavoimia yliopistomaailmaan ja päättäviin elimiin, tai sitten pitää antaa koko laitoksen mädäntyä rauhassa. Välimuoto ei toimi, vaan mahdollistaa näennäispuolueettomuuden, jonka kuitenkin "väärät oppilaat" kokevat nahoissaan.

Hyvänä puolena tosin on se, että tämä ei tule kestämään, vaan kaikki valhe kaatuu omaan mahdottomuuteensa, kun kulissit tulevat alas. Paras kuitenkin jos sitä nopeutetaan vastarintatoimin.

torstai 17. marraskuuta 2016

HUOMIO! Nyt MAGA- ja MFGA-tuotteet tarjouksessa!



tl;dr:
Make Tarjouskampanja Great Again!
Tarjous: 20% pois tilauksesta kun tilaat vähintään kaksi tuotetta
Tarjouskoodi: 2GIFT
Voimassa: 20.11. saakka
Kauppa: XeimianDesign (klikkaa tästä)

Viime aikojen höykytyksen ja toisaalta voitollisten läpimurtojen johdosta, on nyt syytä pistää uusi mallisto tulille.

Näiden kanssa ei kannata mennä suvaitsevaiston henkilöimiin anniskelu- tahi ravitsemusliikkeisiin, sillä voit saada ostokseesi kaupan päälle eritettä, mikä on tietysti ihanaa jos pidät sellaisesta.

Mistä siis on kyse?

XeimianDesigniin on tullut uunituore Make America Great Again ja Make Finland Great Again-päähinemallisto, suoraan uunista (tämä ei ole mikään keskitysleiri-pun sitten)! Malleja on aina kausituoteista kuten tonttulakit, lippiksiin ja niistä myös vuodenaikaan sopivasti pipoihin!

Mikä parasta, koodilla 2GIFT saat 20% alennuksen tilauksestasi 20. päivään saakka, kun tilaat vähintään kaksi tuotetta!

HUOM! Nyt, kun päädyt tilaamaan, hyödyntäen rajoitetun ajan voimassa olevaa tarjousta, lienee syytä muistuttaa, että nämä päähineet aiheuttavat erittäin voimakkaita primitiivireaktioita siispä ehkä juuri siksi, myös seuraavat tuotteet voivat miellyttää Sinua, vai miltä kuulostaa mukit, joista voit nauttia niin suvakin, kuin myös feministin kyyneliä - sattuneesta syystä, niitä on piisannut!

PS. Koska allekirjoittanut ei osta tai myy paskaa, on tuotteissamme mukana myös 30 päivän palautusoikeus! Voit siis toimia vailla riskiä, ja ainoastaan voittaa, mutta jotta voisit maksimoida hyötysi, kannattaa toimia vielä kun tarjous on voimassa.

spreadshirt-guarantee

Tervetuloa siis kauppaan tarkistamaan koko tarjonta, ja tekemään löytöjä - meillä ei tarvitse pelätä löytävänsä sylkeä ostoksistaan!

tiistai 15. marraskuuta 2016

Uskomaton käänne Hesburger-jupakassa!

Fundamentti on toitottanut jo pitkään, miten Massakontrollin aseisiin kuuluu nimenomaan tuplastandardit.

No, nyt näemme niiden käytöstä mitä parhaimman esimerkin.

Pohjustukseksi muistutettakoon, että Aleksi Valavuoren kohdallahan armoa ei tunnettu ja selityksiä ei kuunneltu, vaan hänen piti menettää työpaikkansa ja silti pyytää anteeksi. Eli hieman sama, kuin että maksaisit hajottamastasi tavarasta korvaukset, mutta et saa edes pitää tavaraa.

Sen sijaan, kun paljon puhuttu eturyhmän edustaja on kyseessä, löydetään kyllä keinot.

PAM: Hesburgerilla ei perusteita työsuhteen päättämiseen twiittitapauksessa


Ja mikäpä muukaan on kyseessä, kuin vetoaminen sananvapauteen - siihen mitä vastaan suvakit hyökkäävät itse kaikkein raivokkaimmin, kun kyse on heidän vastustajiensa sananvapaudesta ja mielipiteistä!

Eli, meillä on nyt kaksi täsmälleen samanlaista tapausta edessämme. Tosin sillä erotuksella, että tämä feministin temppu oikeasti vaikuttaa asiakkaiden ja yrityksen hyvinvointiin ja antaa aiheen huoleen, mutta koska kyseessä on eturyhmän edustaja, eli 1. nainen 2. transu 3. feministi, saa ja pitääkin hänen "käyttää sananvapautta". Kun taas Aleksin twiitti oli puhtaasti mielipide, mutta koska kyseessä oli valkoinen heteroseksuaalinen mies jonka mielipide ei ollut poliittisen korrektiuuden mukainen, hänet lynkataan seuraavaa kaavaa noudattaen:

Jäämme seuraamaan tilannetta. Parhaassa tapauksessa tämän luulisi tarkoittavan sitä, että läpimennessään myös Valavuori saa takaisin työpaikkansa, ja jatkossa sananvapauden kanssa ollaan vähemmän poliittisesti korrektilla linjalla. Huonommassa skenaariossa olemme ottaneet askeleen lähemmäksi "kriminalisoidaan feminismin arvostelu euroopassa"-mädätystä.

Sitä ei tosin kannata odottaa, että suvaitsevaisto osaisi hävetä tai irtisanoutua mistään tälläisestä. Päinvastoin! Etuna kuitenkin se, että nämä ilmoittavat aikeistaan suoraan, nimensä ja kuvansa kera, joten tietää asiakkaat ja työnantajat varoa.


maanantai 14. marraskuuta 2016

Hesburger erotti asiakkaille vaarallisen feministin!


Suurenmoinen vastaisku on nyt suoritettu, tuplastandardit kyseenalaistettu ja myös Aleksi Valavuoren potkut on täten kuitattu!

"Ois tehnyt mieli sylkäistä sen purilaiseen" - Hesburgerin työntekijä suivaantui asiakkaan lippahatusta ja tviittasi


Ensimmäisenä tästä tapauksesta uutisoi Iltalehti, mutta on otettava huomioon se, että se antoi silti samalla osoituksen massakontrollin aseiden toiminnasta, pimittäen tapauksesta yksityiskohtia, poliittisen korrektiuuden oppikirjaa mukaillen. 

Joten, kerrataanpa mitä on tapahtunut, ja mitä on jäänyt kertomatta.

Alkuperäinen tämän selkkauksen lähde on Ylilauta-foorumi, jossa joku "nyymi" oli ottanut esille tämän "Hesburgerin työntekijän" twiitin, jossa kyseinen luottotyöläinen, hygienian ja asiakaspalvelun ehdoton eliitti, oli uhonnut MAGA-lippalakkiin pukeutuneen asiakkaan (valkoinen ja miespuolinen, eli on syytä epäillä seksististä ja rasistista motivaatiota myöskin, mielipidevainon lisäksi) hampurilaiseen sylkäisemisellä.



Mikä ei varmaankaan yllätä, on se, että tämä kyseinen työntekijä on feministi ja kaiken lisäksi vieläpä transu sellainen -  eli etuoikeutuksen tunne ja narsistisen omahyväisyyden määrä on takuulla suuri. Mutta koska Virallinen totuus suojelee itseään, on poliittisen korrektiuuden nimissä, ns. eturyhmiä joita ei saa liittää mihinkään negatiiviseen, joten tästä syystä asioita jätetään kertomatta. Näin ollen, eturyhmäläisten esiintuloissa ja niistä uutisoimisissa, on aina minimoitava vahingot. Niinpä tässäkin tapauksessa, kun kysesssä on 1. nainen 2. transu 3. femakko,  kansan harmaat massat eivät ole tietoisia tästä lainkaan, ja täten käy kuten matujen kohdalla: kansa ei tiedä ketä varoa. 

Tämähän voisi muuten johtaa siihen, että kansa pian tajuaa että se on mädättäjien ja heidän lemmikkiensä hyökkäyksen alaisena, ja koko syyllistämissubversiointi menee täysin pieleen, kun selviääkin, että kansa ei ole se joka enemmistönä vihaa näitä vähemmistöjä, vaan että moniarvoisuuden ideana ei ole vain nihilismin pakottaminen, vaan myös eturyhmiensä ylivallan ajaminen - niinpä totuus onkin, että se joka vihaa ei ole enemmistö, vaan nämä eturyhmät.

Vaan, tämän voidaan sanoa olevan jatkumoa suotuisasta ja terveestä vastarintakehityksestä. 

Ihmiskuntaa piinaava, raivoava 2000-luvulla yleistynyt sairaus, suvakismi, on saanut merkittävästi jälleen siipeensä.

Valtakunnallisella tasolla, jytkyt, Brexit ja Trump ovat kaikki osoituksia siitä, miten massat ovat jo tyystin kyllästyneet vallitsevaan tilanteeseen, ja tietysti suvakkeihin - Amerikan mantereella suomalaisen suvakin vastinehan on SJW ("social justice warrior"), mutta tämän sairauden vallassa olevien diagnoosi on silti kaikkialla sama, kuten oireet ja sairauden muut tuntomerkit, eikä kukaan liene eri mieltä jos sanotaan että esim. Trumpin valintaan pitkälti vaikutti se, että suvakit ovat ärsyttäviä molopäitä, jotka ovat mestareita uhriutumisen lisäksi siinä, että he saavat jokaisen vihaamaan itseään ja ajamaansa asiaa.

Samalla tämä osoitttaa käytännössä sen, miten poliittisen korrektiuuden mahdollistamat "kortit", kuten tämän tapauksen yhteydessä käytetty "transfobia"-kortti, ovat puhtaasti valta-aseita. Nytkin suvakit käytännössä kirkkain silmin uskottelevat, että ongelmana ei ole suinkaan se, että feministi haluaa räkiä niiden asiakkaiden hampurilaisiin jotka eivät miellytä, vaan se koska kyseessä on transu, hänellä pitäisi olla oikeus tehdä ja sanoa mitä vain - piittaamatta työnantajasta tai asiakkaista! Näin ollen, kyseessä on 100% todiste siitä, että kyseessä ei ole mikään tasa-arvo, vaan kyseessä on ylivalta, jossa etuoikeutettua asemaa haetaan täysin mielivaltaisin ja naurettavin verukkein. Joten, näitä ei tule ottaa enää jatkossa mitenkään vakavissaan, vaan voidaan sanoa, että tämä tapaus on lopullisesti kumonnut niiden uskottavuuden.

Entä jatko?

Jo aiemmin Fundamentti on tuonut esille sen, miten kärsivällisyyden ja armon aika näiden kohdalla on tullut loppuun.

Samoin, Fundamentti on kauan tolkuttanut: feministit ovat lähes aina suoraan cluster B-persoonallisuushäiriön sairaasta maailmasta, ja tämä tulisi ottaa aina huomioon heidän kanssa toimiessaan, myös heitä palkatessa. Kaikki feministinen toiminta on jäljitettävissä tuon tautiluokituksen oireisiin ja tuntomerkkeihin. Mitään anteesipyyntöä heille ei näin ollen tule suoda, sillä he eivät toimi kuten normaali ihminen, vaan anteeksipyyntö on heille pelkkä valtatrippi ja merkki heikkoudesta. Täsmälleen samalla tavalla psykopaatit ja narsistit ovat terapian ulottumattomissa, sillä se on heille leikkiä, se on heille peli jossa he 1. katsovat voivatko huiputtaa terapeuttia 2. oppia terveitä käytösmalleja, jotta voivat vedättää myös jatkossa ihmisiä.

Siispä, on aika ruveta syöttämään heille (feministit ja suvakit) heidän omaa lääkettään.

Tämä (vasta)isku oli hyvä esimerkki oman lääkkeen maistattamisesta.

Mitä nämä rotat tekevät, on sen, että he esim. pyrkivät onkimaan esille "vääräuskoisten" henkilökohtaisia tietoja, useimmiten myöskin eristämään uhrinsa (lue lisää ilmiöstä tästä klikkaamalla), murskaamaan tämän ja kaiken kaikkiaan pilaamaan hänen elämänsä. Niinpä, tehdään heille sama minkä he tekevät muille. Lain puitteissa, totta kai, eli mitään laitonta allekirjoittanut ei kehota tai suosittele tekemään!

Tästä syystä onkin syytä antaa suurenmoinen kiitos Yliksen kansalaisaktivismin harjoittajille, sillä media ei kreditoinut heitä: Te teette Suomesta suuren jälleen!

Jatkotoimenpiteinä olkoon vielä se, että jatkossa työnantajien tulee päästä selville työläisten mahdollisista rappioarvoista ja muista riskitekijöistä. Yhdenkään yrityksen perse ei kestä sitä, että joku sen vajaaälyinen narsistityöläinen pilaa sen maineen, vain koska maailmassa ei ole muuta kuin hän ja hänen perseensä.  Kannattaa muistaa, että vuosia sitten löydettiin lasia eineksistä, ja sen kohdalla oli epäily ilkivallasta. Kyseessä on jo törkeä terroriteko, ja kaikki tälläinen tulee ehkäistä ja lopetta ailman minkäänlaista sääliä tai armoa.

Ja ettei unohdu, niin tässä vielä terveiset kyseiselle feministille, joka oppi ettei kannata runnoa mielipiteitään tai eritteitään alas toisten kurkusta, sellaisesta tulee sanomista:


PS. Nyt kun tämä feministi sai kenkää, allekirjoittanut ehdottaa, että pistäisimme pystyyn SoMe:n kiitoskampanjan. Se voisi mennä vaikkapa siten, että käyt syömässä Hesburgerissa, otat purilaisesta kuvan ja pistät sen hashtagin kanssa SoMeen. Tai sitten ihan vain kantaaottava postaus, tai vaikka yksinkertainen kiitos SoMeen, asiaan liittyvän hashtagin kera, voisi riittää myös.

Entä se hashtag? Ehdotuksiksi voisi heti heittää sellaisia kuten #magaburger, #KiitosHesburger tai #ImWithHesburger (tätä kirjoittaessa tosin näyttäisi #hesegate ja #hesburger trendaavan, joten sitä voi käyttää myös).Etenkin jälkimmäinen lienee paikallaan, sillä suvakit aikovat kieroilla heille tutuille keinoilla (toistaiseksi on käytetty transfobia-korttia ja vetoamista "vihakampanjaan"- ihan kuin tässä olisi taustalla jokin salaliitto tuota henkilöä kohtaan, joka ihan itse julisti halustaan sylkeä asiakkaansa ruokaan) ja täten hyökätä Hesburgeria vastaan, tehden siitä syyllisen, sillä onhan sen oltava väärässä kun ei annan feministin räkiä asiakkaidensa hampurilaisiin. Niinpä tästä syystä on syytä osoittaa, että on myös meitä, jotka tukevat oikeaa toimintaa.

Samoin, älkääkä unohtako lähettää myös positiivista palautetta Hesburgerin suuntaan (klikkaa tästä palauteosioon).

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Kevennys: Hyvää isänpäivää!

Näin Miesten viikon rattoisaksi päätteeksi, Fundamentti toivottaa hyvät isänpäivät kaikille joita se koskee.

Tässä olkoon vielä isänpäivälahjaksi käytännön vinkki, mikä todistaa sen, että lumi ja sen tulo omaavat tieteelliset syyt.


PS. Isänpäivä ei muuten ole virallinen, vaan "muu" liputuspäivä - no, samoinhan on laita isien oikeuksien kanssa huoltajuuskiistoissa; isä ei ole virallinen vanhempi, vaan muu vanhempi jolla on oikeuksia jos hyvä tsägä sattuu.

Liputuskysymykseen voit hakea muutosta täyttämällä seuraavan aloitteen:

Isänpäivä viralliseksi liputuspäiväksi

lauantai 12. marraskuuta 2016

#Miestenviikko: Tältä näyttää kun feminismi vastaa tasa-arvosta/miesten viikosta

Miesten viikolla oli tapahtuma nimeltään "Tasa-arvon kakku", mutta hyvin pian selvisi että kyseinen tapahtuma olikin pelkkä feministien harhautusliike, sillä se perustui Sanoista tekoihin-raporttiin, joka puolestaan on täyttä feminististä propagandaa.

Kuvaa voi klikata isommaksi

Ja kun tarkemmin katsoo, niin järjestölistauksessakin on pelkästään naisjärjestöjä ja sen osa-alueet tuntuvat käsittelevät lähinnä globaalissa mielessä naisten asemaan - täten voimme havaita, että feminismin käsityksen mukaan se ajaa silloin suomalaisen miehen asiaa, kun suomalaisen miehen ongelmien sijaan keskitytään kaiken maailman naisten asioiden parantamiseen.

Näin ollen, kyseisestä kakusta ei liiemmin miehille liiennyt, mutta heidät oli sen sijaan kutsuttu omana merkkiviikkonaaan katsomaan, kun feministiporsaat röhkien ja piereskellen, syövät heidän kakun parempiin suihin, ja vielä lopuksi nämä loppasuut kehtaavat kysyä miehiltä, että eikös vaan ollutkin oikein maukasta kakkua!

Mutta, jos tämä solvaus ei vielä tuntunut kyllin vittuilulta, niin tässä olisi vielä näiden "tasa-arvon auktoriteettien" palkitsemat miehet:

Eli feministinen "vihollisemme vihollinen on ystävä, ja myös feministi haluaa alistua vanhakantaisen patriarkaatin edustajalle, eikä valkoisille taikinamiehille, jotka uskovat kaikkia naisten höpötyksiä (kuten feminismiä) mitä ei ole tarkoitus ottaa muutenkaan tosissaan"-paskatesti/viha valkoista suomalaista heteromiestä kohtaan pätee tässäkin tapauksessa.

Tai sitten palkkion saa siitä, jos olet mies, mutta et valkoinen. Positiivista sentään oli se, ettei näiden kahden "miesten miehen" ollut tarvinnut mennä keskenään naimisiin tuon palkinnon eteen, kuten nykyään on vaatimuksena, vaan tällä kertaa pelkkä rotu, uskonto ja Virallisen totuuden mukainen puheenparsi riittivät.

Tässä Abdirahim "”Oon niin feministi kuin vain voi olla" Hussein näyttää miten tosimies puhuttelee naista - LIKE A BOSS!

Vaan, eihän tämä valinta nyt ollut mikään ihme, sillä taas kerran jäljet johtavat sylttytehtaalle:

100 tasa-arvotekoa -kunniatoimikunta aloittaa työnsä historiallisena päivänä

Kyseinen toimikuntahan on täynnä feministejä!

Joten, voit olla varma, että nämä "100 tasa-arvotekoa" ovat yhtä pitkälle tasa-arvoa, kuin feminismi.


Arvaa vain mitä on odotettavissa myös jatkossakin, tasa-arvon nimissä?

perjantai 11. marraskuuta 2016

#miestenviikko: Proto-maskulisti nöyryyttää feministin tämän omassa ohjelmassa!

Näin miestenviikon kunniaksi, mikäpä olisi parempaa kuultavaa kuin tämä alansa klassikko, jossa feministi haastattelee proto-maskulistiksikin kuvattavaa Aarne "loka" Laitista. Syy tähän termiin on siinä, että Laitinen toi naiskriittisiä seikkoja Suomessa esiin, jo aikana kun ajatus miesten ihmisoikeuksien  järjestäytyneestä ylläpitämisestä ja edistämisestä oli.

Samoin, koska Donald Trump voitti vaalit ja jälleen osoitti miesten olevan parempia kuin (feministi)naisten, on tämä siksikin oivallinen yhdistelmä molempia kuluneen viikon teemoja ja tapahtumia!

Aarne Laitinen poseeraa väittelyn päätteeksi kuvassa Anne Moilasen kanssa - LIKE A BOSS!

1. Segmentti ja kommentaari

Jo ensimmäisen osan lopulla feministillä alkaa hirttämään kiinni, ja hän alkaa suoltamaan kirosanoja. Lisäksi Tulta munille-nimisessä lähetyksessä juontajana olevaksi naiseksi, hän tuntuu yllättävän hysteeriseltä pelatessaan toistuvasti sovinistikorttia, ja naisvihakorttia yms. kun puheeksi tulee Laitisen naiskriittiset havainnot. Tässä vaiheessa alkaakin jo näkyä argumenttien loppuminen, ja siirtyminen henkilötasolle kyselemällä häpäisytaktiikoita käyttäen irrelevantteja ja henkilökohtaisia kysymyksiä kuten: "mitä pahaa naiset ovat sinulle tehneet" (tämä jatkuu toisessa osassa "mitä pahaa feministit ovat sinulle tehneet"). Tässä on myös huomattavissa näille ominainen pelko-obsessio, jossa feminatsi kovistelee leppoisaa kolumnisti Laitista "no pelottaako?! mitä pelottaako?!" (näillä on todellakin pakkomielle pelosta, projisaatio lienee kyseisen toiminnan takana sillä he näkevät natsisovisnisteja kaikkialla itse). Mielenkiinntoista kyllä, mutta kun Laitselta kysyttiin, että kuka nainenmuka haukkuu miestä, hän vastasi että Kaarina Hazard, ja näinhän se on edelleenkin.


2. Segmentti ja kommentaari

Toisen osan alkuvaiheessa regressio johtaa "sää ja sun mielipitees on ihan tyhmiä mun tunteiden rinnalla!! Lälläällää!!"- raivoon. Tässä vaiheessa on jo hyvin tehty feministin osalta selväksi, että naiset tekevät naisten töitä ja miehet miesten töitä (hoitajat vs. poliisit). Tässä vaiheessa proijsointi alkaa olla erittäin vahvaa, kun feministi jää kiinni tunnepohjaisesti ja suoranaisen valheeellisesta argumentoinnista,  ja hän rupeaa kiukuttelemaan siitä miten asia on päinvastoin.


3. Segmentti ja kommentaari

Kiroilu jatkuu, ja feminismin oikeuttaminen "maailman parhaiden tutkijoiden" (lue: feministien) omilla tutkimuksilla (?). Laitinen tuo esiin sen faktan, miten korruptoituneessa järjestelmässä tälläiset tutkimukset on pakko hyväksyä, sillä muuten feministinen massakontrolli aktivoituu. Tässä myös selviää, että sukupuolten väkivaltamyytit ovat merkittävä osa feminististä valhetta, ja eräs heidän olennainen osa uhriutumiskulttuuria. Laitinen tuo hyvin ilmi, että kuten naisen euro-myytissä, on myöskin väkivaltatutkimuksissa käytetty huijausta ja määritelmien vääntelyä. Lopuksi palataan taas häpäisykieleen: "sä oot katkera". Lähetyksen lopun kommentaarissa feministi kehuu itse itseään rohkean journalismin tekijäksi.


Nyt, tämä olisi voitu pistää kevennykseksi, sllä sen verran hauskoja nuo raivostumiset ovat, mutta nauru loppuu lyhyeen kun tajuaa, että tässä esiintynyt feministi Anne Moilanen on töissä ylessä (ullatus!) ja on myös Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen avustaja (toinen ullatus!) - tälläiset henkilöt ovat tiedottamassa Suomen kansaa ja ajamassa työmiehen asiaa.

Miksi ihmeessä sitten YLE on eräs Suomen vihatuimpia medioita ja vasurit haamu ajalta kun kansa ja sen suurin yhteiskuntaluokka eli työläiset olivat sen ensimmäinen rakkaus?

Vaan tässä on myöskin opettavainen aspekti: feministit  ovat toistensa kopioita, ja heidän  käyttämänsä keskustelutaktiikat ovat myös sellaisia, jos tunnet yhden feministin, tunnet ne kaikki ja voivat ne jokaisen erittäin todennäköisesti kuuntelemalla nämä haastattelut.

HUOM. Primitiivireaktiot argumenttien loppuessa ovat myös vakiot.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Jytky, Brexit, Donald Trump & MAGA - Ensiksi he sivuuttavat sinut, sitten nauravat sinulle, sitten taistelevat sinua vastaan ja sitten sinä voitat!



Jatkumo on nyt todellinen, nyt kun läpi kansakuntien raivoava sairaus on saanut jälleen siipeensä!

Kansainvälisessä mittakaavassa kansannousu kapitalistisen eliitin kolmatta tietä vastaan, on nyt ilmiö, eikä enää sattuma.


Fundamentti on ilmaissut asian siten, että jos kansa ei löydä omaa kolmatta tietään (sitä, mikä on kansallinen tie globalistien ja internationalistien tarjoamaa tietä vastaan, mikä on kolmas vaihtoehto vanhentuneita oikeistoa ja vasemmistoa vastaan), on se pulassa, sillä eliitti kyllä on löytänyt oman kolmannen tiensä, mikä näkyy mm. rikkaiden rikastumisena, kansan ajamisena erilleen kaikkien sotaan kaikkia vastaan, anti-kansallismielisyytenä, globalismina, haittamaahanmuuttona ja oikeiston ja vasemmiston kyseenalaisina kompromisseina missä esim. kummankin puolen edustajat ovat yhtämielisiä siitä että monikulttuurisuus on rikkaus, samalla kun kummankin puolen edustajat hyötyvät maahanmuuttobisneksestä, joka puolestaan on kansainvälisen kapitalistin mitä varmimpia rahahanoja, sillä siinä kansa maksaa sen, että heitä heikennetään. Kaiken "kauniiksi" lopuksi lobbarivirkamiehet ja "kansan"edustajat palkitaan eliitin suojatyöpaikoilla, aivan kuten mädätetty ja rappioarvoin heikennetty kansakunta kypsyy valmiiksi ollakseen osavaltiona ja liittovaltion nielaisemana.

Vai, mitä voi olla mieltä seuraavasta, näin vaalien alla tulleesta ulostulosta?

Kataiselta voimakas kannanotto: Populismi uhkaa ajaa Euroopan tuhoon


Käteisen Jyrki oli se, joka paskoi Suomen lähes lunastuskuntoon, mutta sai palkaksi EU:n suojatyöpaikan jollaisesta normaali kansalainen voi vain haaveilla! Nyt hän sanoo, että populismi ajaa Euroopana tuhoon. Kääntäen se on: kansallismielisyys ajaa EU:n liittovaltiokehityksen tuhoon!

Epäilemättä Trump ei ole täydellinen, sillä esim. rikkaiden verokevennykset nyt eivät koskaan korreloi muun kuin keskiluokan verojen noston tai yhteiskunnallisen hyvinvoinnin laskemisella (ellei sitten Donald todellakin ole niin taikuri että pystyy toteuttamaan tämän win-win-diilinä), on hänellä kuitenkin runsaasti oikean kehityksen mukaisia uudistuksia tarjottimellaan, joten ei ole mikään ihme jos täydellisesti globalistien kansallisvaltioiden mädätysohjelmistoon turhautunut kansa valitsi hänet. Sama pätee myöskin jytkyyn ja brexitiin, molemmat ovat osoituksia siitä, että kansakunnat ovat heränneet, ja tervehenkinen kansallismielisyys ja alistuminen kansainvälisele eliitille on loppunut, aivan kuten kansan kärsivällisyyskin.

Se hyvä, mitä Donald Trump nyt tuo on asiat kuten:
 - Poliittisesti korrektin syövän parantaminen. Poliittinen korrektius on massakontrollin ase, jolla yksinkertaisesti vaiennetaan toisinajattelijat ja Virallisen totuuden uhkaajat. Se on myöskin keino suojella eturyhmiä. (Tämä myöskin liittyy siihen, miten korkeakoulutetut lampaat ajautuvat häpeään - he ovat saaneet itsenäisen ajattelun vaihtamisesta statukseen ja titteliin aiemmin palkan, nyt Schopenhauerin sanat "he ovat kouluttautuneet tyhmiksi" jälleen osoittautuivat tosiksi - allekirjoittanut muistaa vieläkin väittelyn akateemisen suvaitsevaisen kanssa, joka aidosti piti naurettavana sitä, että kerroin sanan suvaitsevainen tarkoittavan suvaitsevaista - hän oli näin indokrinoitu omaksumaan tuplastandardit ja kaksoiskieli).


- Islamin maailmanvalloitus pysähtyy esimerkillisellä tavalla. Se, että kyseenalaisen aineksen on vaikeampi päästä maahan on hyvä asia, se että laittomat maahanmuuttajat ja ongelmatapaukset pistetään takaisin sinne mistä ovat tulleet ei myöskään ole niin huono asia. Myöskin mahdollinen Isisin pommittaminen pois tästä maailmasta, on jokaiselle hyvä paitsi terroristeille ja heille jotka heidän agendaansa tahtovat ajaa. Tästä toivottavasti otetaan mallia myös muualla!


- Irtisanoutuminen kansainvälisestä eliitistä. Tämä selittää pitkälti itse itsensä. Juuri tässä talutusnuorassa oleminen liittyy täysin siihen, miksi kansallismielisyyttä vastaan propagoidaan, sillä se johtaa sellaisiin "taantumuksellisiin" arvoihin, kuten oman kansan ja oman kansalaisen sekä maansa arvostus, josta puolestaan seuraa asioita kuten hyvää itsetuntoa yksilöllä, sisältöä elämään joka ei ole rajoitettu pinnallisiin rappioarvoihin, välittämistä lähimmäisestä kuten heimonsa edustajasta, alemmuudentunteen katoamista muiden maiden rinnalla ja asioita kuten itsenäisyyden säilyttämistä jne. Hillary Clinton oli suoraan tämän eliitin rahoittama nukkehallitsija, myös symbolisella tasolla (nainen joka ottaa perinteisen miehen paikan, ajaa nihilistisiä arvokäsityksiä, kannattaa maahanmuuttoa jne). Myös anti-valkoinen agenda koki tämän myötä vakavan mahalaskun; ole valkoinen läpi kaiken sen häpäisyn ja syyllistämisen minkä saat, niin ymmärrät että olet kuin kotka jolle joukko kanoja kotkottaa koska eivät muutakaan voi.


- Massakontrollin aseet ovat alkaneet tylstyä, ja kansat ovat alkaneet havahtua niitä vastaan. Esim. tässä kirjoituksessa paljastettiin monia likaisia keinoja joita Hillaryn kampanjoinnissa käytettiin, sillä esim. feministinen "nainen presidentiksi koska se on nainen"-rummutus ja "Trump on sanonut ruman sanan" ei tehonnut valkoisiin naisiin, vaan he osoittivat vapautta feministitartunnasta, sillä 44% valkoisista naisista äänesti Hillarya, mutta jopa 50% antoi äänensä Trumpille! Nämä taktiikat ovat siis osoittautuneet tehottomiksi - osin myös siitä syystä, että ne on paljastettu. Miten valhe voisi toimia kun siihen osuu totuuden valo?

- Lisäksi, vielä sellaiset pikku jutut kuten kotimaisia työpaikkoja amerikkalaisille ja todennäköisesti kolmannen maailmansodan välttäminen ovat kaikki hienoja asioita, eikö totta?

Ja tietysti, kukapa nyt ei olisi edes vähäsen vahingoniloinen suvakkien vuolaalle parkumiselle, sillä eivätkö heidän tuoreet kyyneleet ole yhtä makoisia, kuin hyvin kypsynyt viski?

Allekirjoittaneen reaktio voittoon 

Lopetuskappale liittyy, ainakin symbolisessa mielessä: Donald Trumpin "ensimmäinen päivä" virallisesti töissä tammikuun 21.1.2017. Trump on syntynyt 14.6. 1946, eli aloittaessaan presidentin viran mies olisi 70 vuotta, 7 kk ja 7 pv vanha.

Seven
Seven
Seven is my name
Seven on the grandest scale
And seven
Still remain, yea, remain

maanantai 7. marraskuuta 2016

#Spiritcooking: Saisiko olla spermaa, kusta, kuukautisverta ja rintamaitoa?

Hillary Clinton-aiheisia paljastuksia tulee kirjaimellisesti päivittäin, joten niitä ei ehdi mitenkään käsittelemään kaikkia.

(Tässä edelliset paljastukset)

Mutta tämä viimeisin on jo sen verran bizaari, että se on pakko nostaa pöydälle, sillä palapelin palat alkavat löytyä, ja kokonaiskuva alkaa olla varsin järkevä.

Hillaryn taustajoukoista on löytynyt spirit cooking:in harrastajia. Tarkalleen ottaen kyseessä ei ole mikään soul foodin sukulainen, vaan okkultistisen seremonian osa. Esim. Tunnettu satanisti ja pimeän puolen okkultisti, Alesteir Crowley, joka itseään myös "Ilmestyskirjan Pedoksi" tituleerasi, tapasi leipoa ns. "Valon kakkuja". Niihin tuli valmistusaineksi spermaa ja verta, ja juuri niitä, sekä myös rintamaitoa ja virtsaa ovat Clintonin sisäpiirin sprit cookingit sisältäneet. Unohtamatta tietenkään perustavanlaatuista mustan messun sisältöä. On jopa epäilty, että satanististen rituaalien ohessa oltaisi harjoitettu seksuaalimagiaa lasten kanssa. Oli miten oli, näiden riittien ja rituaaliseremonioiden tarkoituksenahan on aina vaihtaa palvonta valtaan, tai mitä nyt pimeyden puolelta on tarkoitus pyytääkään. Raamatulliselta näkökannalta epäjumalanpalvontamenot ja magian käyttö useimmiten oli yksi ja sama asia, sillä toisessa palvottiin jotain henkeä, toisessa manattiin tätä jotta olisi saatu tältä apua omaan agendaansa. (Raamatussa, etenkin vanhassa testamentissa, oli useita näitä ihmisten ja henkivaltojen yhteensulautumia ja hyvän ja pahan taisteluja, esim. Lucifer tosin kuin luullaan ei ole sama kuin Saatana, joka oli eräänlainen "Taivallinen syyttäjä", vaan kyseessä oli enkeliruhtinas - lue lisää tästä. Kun taas tässä Fundamentin tekstissä on sivuttu sitä seikaa, miten eräs Clintonin massakontrollistrategi on omistanut kirjansa/kiittänyt Luciferia.).




Tässä videoita aiheesta. Ylempi on raportointi aiheesta, toisessa tutustutaan itse seremonialliseen puoleen yksityiskohtaisemmin (mikä myös saa kysymään itseltään, että mitä merkitsevät ne kuvat, joissa niin John Podestalla kuin myös Barak Obamalla molemmilla on laastarit vasemmassa keskisormessa).


Tämä tietysti selittää monta asiaa:
- Syyn miksi Hillary ja kumppanit kannattavat liberaaleja rappioarvoja, jotka ovat samanlaista eritteiden mässäilyä kuin okkultistiset menot; moniarvoisuus ja monikultturismi ovat molemmat kiertoilmauksia nolla-arvoisuudelle, eli nihilismille - nihilistit ovat tyhjiä ja viettiensä varassa meneviä, "vedettömiä pilviä", ja ihmisraunioita joita voi hallita. Unohtamatta aborttia, joka on suora rinnastus Raamatun vanhan testamentin Molokin lapsiuhrista, jossa lapsi tapetaan uhriksi, jotta saadaan vaurautta (aborttilääkärit ovat moderni Molokin papisto - tästä ei ole mitään epäilystä). Myös näissä rituaaliaterioissa on epäilty olleen mukana mm. lapsien hyväksikäyttöä.

Molok on edelleenkin mukana kuvioissa, nyt vain eliitin palvomana jumalana

- Syyn miksi he haluavat maahan muslimeja ja heille lokoisat oltavat, samalla kun ovat kristillisyyttä vastaan; myös Saatanalle vihollisen viholliset ovat ystäviä, ja paholainenkin rakastaa kaltaistaan
- Näennäisen sekularismin, jotta kansan harmaat massat pysyisivät maallistuneina ja tietämättöminä henkipuolen voimista, samalla kun eliitti käyttää niitä edukseen sisäpiirin tapaamisissaan
- Syyn miksi FBI:n agentit ovat kutsuneet Hillarya lempinimillä kuten "antikristus".
- Syyn sille miksi seremoniamestarinna, Marina Abramovicin, handle Twitterissä on: ‏@AbramovicM666

Fundamentti on tiedottanut, ettei osta salaliittoateorioita ns, maailmanhallituksista, vaan sanoo että vallitseva (elitistinen ja kapitalistinen) järjestelmä itsessään mahdollistaa tiettyjen ihmisten pärjäämisen, joten mitään salaliittoa ei tarvita. Tätä teoriaa, ei tarvinne enää vahvistaa. Tosin, pakko se on antaa, että ne salaliittoteoreetikot jotka ovat puhuneet "satanistisen eliitin" metkuista, ovat näemmä osuneet tältä osin oikeaan!



Jos vielä palaamme mystiikan maailmaan, niin mainittakoon, että jos Donald Trump valitaan, on hänen "ensimmäinen päivä" virallisesti töissä tammikuun 21.1.2017. Trump on syntynyt 14.6. 1946, eli aloittaessaan presidentin viran mies olisi 70 vuotta, 7 kk ja 7 pv vanha. Numero seitsemän esim. Raamatussa pyhä ja täydellisyyden luku, kun taas perinteisessä numerologiassa se on hengellisyyden luku. Mielenkiintoista! Vaikka allekirjoittanut ei nyt ole mikään varsinainen "trumpetti", niin ainakin tälläiset sattumukset tuovat kummasti lisää kiinnostavuutta koko tilanteeseen - onko tämä sittenkin valon ja pimeyden, hyvän ja pahan henkivaltojen taistelu joka käydään ihmisten keskuudessa?



tiistai 1. marraskuuta 2016

Lääkettä marrasmasennukseen

Tarjous: -20% tilauksesta
Voimassa 6.11.2016 asti
Kuponkikoodi: SAVE20NOW
Kauppa: XeimianDesign

Marraskuu, tuo kuukausi jota on edeltänyt esim. kellojen siirtäminen, mikä merkitsee sitä, että saamme nauttia nyt harmaudesta ja pimeydestä maksimaalisella tavalla.

Lokakuu puolestaan loppui naisten euron myytin viralliseen uhriutumis- ja juhlapäivään, mikä nyt on omiaan stressaamaan jokaisen tolkun miehen ja naisen hermoja, näinä pimeinä ja kylminä aikoina.Kyseisen myytin mukaan siis miehen euro on 20% naisen euroa enemmän (asian oikean laidan voit lukea tästä Pauli Sumasen kirjasta: Valhe, emävalhe ja naisen euro on 80 senttiä), siispä sen kunniaksi voimmekin nyt lyödä tiskiin tarjouksen jolla saat tuotteista -20% kun käytät tarjotun kuponkikoodin.

Toimi nyt, sillä se on voimassa vain 6. päivään saakka. Kiitos.

Tässä puolestaan tuotenäytteet - säihin sopivammat kuteet kuten hupparit löydät kaupasta:

Infidel - (Olen) Vääräuskoinen- tuotepaketti!


Ja huppari klikkaamalla tästä tekstistä (HUOM: huppari on UNISEX-mallia, eli kelvollinen molemmille sukupuolille ja väritykseltään komean mustapunainen!)





Teillä on unelma/Meillä on todellisuus. Suoratilaa klikkaamalla tätä tekstiä

Klassikko, joka on saanut huiman suosion mediassa ja feministien keskuudessa: 

Suoratilaa klikkaamalla tätä tekstiä - lue palautetta (kts. kuva ja kommenttialue) klikkaa tästä


Ja tästä kauppaan (klikkaa tätä tekstiä) - jossa lisää malleja!