perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kevennys: Nuorissa tulevaisuus, sittenkin! (video)


Yllä oleva video ei ole kevennys siksi, että se olisi vitsihuumorinaurua, vaan se on kevennys siksi, koska se osoittaa sen (ei-sarkastisella tavalla), että kaikki toivo ei ole menetettyä, vaan nuorissa sittenkin on tulevaisuus; asia mikä taas on omiaan keventämään raskasta tunnelmaa kenessä tahansa (paitsi feministeissä, joilla nyt muutenkin panta kiristää joka asiasta).

Kyseisen videon on tehnyt fiksu, omilla aivoillaan ajatteleva ja kaikin puoli hieno nuori mies, jonka esimerkillinen toimenpide mukailee joko tietoisesti, tai tiedostamattomasti, Fundamentin kirjoitusta (klikkaa tästä lukeaksesi ko. tekstin), mitä tulee kouluihin jaetuttuun kirjaan "Meidän kaikkien tulisi olla feministejä". Kyseisessä Fundamentin tekstissä kun kannustettiin nuorisoa torjumaan moinen myrkky, ja tekemään kyseinen toimenpide myöskin mielellään näyttävästi:  Ehdotuksena onkin, että tälle kampanjalle pistetään kampoihin, esimerkiksi some-kampanjan muodossa, johon voisi liittyä kyseisen kirjan "hyöty- ja huvikäyttö", oli se sitten takan lämmittäminen tai kierrätykseen kyseisen laitoksen sijoittaminen. 

Tämä tuo mieleen sen, kun allekirjoittanut kohtasi kyytiä odotellessaan kotikaupunkinsa rautatieasemalla nuoren miehen, joka havaitsi isänmaallisuuteen viittaavan paidan allekirjoittaneen yllä. Tämä nuori mies tuli kehumaan paitaa, ja siinä vaihdettua jokusen sanan, lopulta käteltiin ja toivotettiin hyvää jatkoa. Se oli hieno hetki, siitä nousi vastaava lämmittävä ja raikas tunne, kuin tästä videostakin. Se myös oli osoitus, miten rappioarvovastainen kansallismielisyys itse asiassa on omiaan lopettamaan kansaamme lietsottua kaikkien sotaa kaikkia vastaan, ja sen avulla myös suomalainen epäsosiaalisuus ja jurous muuttuu lämminhenkiseksi yhteenkuuluvuuden tunteeksi, joka ylittää niin iän kuin sosiaalisen luokan ynnä muun sellaisen asettamat erotukset. Tällöin kapitalistien lietsoma mokutus ja luokkasota, joka on kaikkien sotaa kaikkia vastaan, tai suvaitsevaiston maailmanhalaaminen ja omiensa vihaaminen molemmat osoittautuvat tieksi tuhoon, jonka fiksut huomaavat jo ennen kun se on liian myöhäistä, vai voiko joku globalistien asiaa ajava tavallinen pulliainn sanoa, että pelkistä voitoista ja niiden maksimoinneista kiinnostunut kapitalisti välittäisi tavallisesta kansalaisesta, orjastaan, muuta kuin rahakoneensa osana, tai voivatko suvaitsevaiset sanoa, että heillä olisi mitään asemaan islamilaisessa valtiossa, jos he sellaisen onnistuisivat varmentamaan valloittajilleen? Ei! Sen sijaan kansallismielinen ja mädätyksen vastainen ihminen ei tule hajotetuksi ja hallituksi yhteisössään, vaan hän edustaa sen koossapitävää voimaa, oli uhka läsnä tai ei.



Siispä osana tätä kaikke, on nyt onkin vahvasti suositeltavaa, että muutkin heränneet nuoret ottavat mallia tästä kunniakkaasta teosta. Lopputuloksen voi vaikka lähettää kommenttiosioon, ties vaikka saisimme kerättyä vastalausegallerian - tämä myös siksi, että vielä on laillista polttaa invaasio- ja subversiopropagandaa, mutta esim. koraanin jos pistät tulille, tulee poliisipartio hakemaan sinut viimeistään aamunkoitteessa kotoasi. (Vinkkinä: jos koet olevasi vaarassa, tai esim. jos huomaat että asuntoosi murtaudutaan aseellisesti, mutta poliisit eivät pääse auttamaan sinua resurssipulaan vedoten, niin kannattaa sanoa että jos ette tule pian, murhapolttaja polttaa myös asunnossasi olevan koraaniin kaiken muun ohella, jolloin voit olla varma että paikalla on niin poliisi kuin palokuntakin). On nimittäin kaavailtu, että feminismin vastustamisesta tehtäisi kiellettyä, ja se on asia mikä aivan varmasti tapahtuu, jos käy niin että "paha voittaa, koska hyvät eivät tee mitään".


Ei kommentteja: